perjantai 22. toukokuuta 2015

Mézières ja Christin: Isännän linnut

Kirjaston sarjakuvahyllystä löytyy monenlaista tavaraa, eivätkä avaruusagentti Valérianin seikkailut, tekijöinä Mézières ja Christin, ole sieltä huonoimmasta päästä: Isännän linnut (Jalava, 2011; suom. Heikki Kaukoranta; ISBN 978-951-887-440-2).



Toki on niin, että näiden tarinoiden juonet ovat kerta kerran jälkeen samoja: agentit ajautuvat ongelmiin kummallisella planeetalla, jossa tutustutaan omituisiin ilmiöihin, ja lopulta agentit pelastuvat ja pelastavat hyvikset sekä rankaisevat pahiksia. Ja tämä kuorrutettuna kaikkea muuta kuin uskottavilla juonenkäänteillä ja tarinan käänteillä. Mutta mikäs tässä reseptissä on, siihenhän melkein kaikki viihde perustuu.



Ehkä tähän pitäisi vielä lisätä ote teoksen esittelytekstistä:

Valerian ja Laureline haaksirikkoutuvat jääden vangeiksi salaperäiselle asteroidille, jota hallitsee salaperäinen Isäntä. Mielenviejälinnut pitävät kurissa vankeja, jotka käyttävät kaiken aikansa kerätäkseen Isännälle ruokaa. Valerian organisoi vankien kapinan vapauttaakseen heidät Isännän julmasta ikeestä.

2 kommenttia:

Artsi kirjoitti...

Itselleni on pitkin nuoruutta kerääntynyt hyllyyn nippu Valerianin seikkailuja ja kyllä niihin edelleen jaksaa palata. Hieno kynänjälki ja vetävät seikkailut. JA parasta tässä on että Luc Besson on tekemässä avaruusagentista elokuvaa, ensi -ilta 2017.

https://twitter.com/lucbesson/status/598141216597741569/photo/1

Juha Haataja kirjoitti...

Jahas, että leffa tästä olisi tulossa. Twitter-kommenteissa näköjään pelättiin että tästä tulisi samanlainen leffa kuin The Fifth Element. No, omat muistikuvani tästä leffasta ovat haihtuneet lähes olemattomiin, mutta ei se mielestäni ollut ollenkaan huono omassa lajityypissään.