Richard Kadrey: Sandman Slim

Richard Kadrey kirjoittaa elokuvaa, siltä tämä fantasiaromaani maistui, ja tässä ei todellakaan pyritä minkäänlaiseen uskottavuuteen vaan mennään synkkämielisen reippaasti mielikuvitusleikkien tuolle puolen, täältä Helvettiin ja sieltä takaisin: Sandman Slim (Harper Voyager, 2012; ISBN 978-0-00-746097-7).



Rakastetun perässä Manalan majoille meneminen on ihmiskunnan vanhimpia legendoja, mutta tässä on asetelma käännetty toisinpäin: Helvettiin petoksen takia joutunut James Stark pääsee 11 vuoden jälkeen viimein pakenemaan alamaailman hirviöiden keskeltä takaisin Los Angelesiin, etsimään tyttöystäväänsä ja kostamaan pettureille.

Helvetissä Starkista on tullut omanlaisensa julkkis, sillä hän on kunnostautunut tappamalla hirviöitä Luciferin kamppailuareenalla, ensimmäisenä elävänä ihmisenä joka Helvettiin ilmestyi. Mutta Los Angeles saattaa olla tätäkin pahempi paikka ja vastustajat vielä kovempia voitettaviksi.

Tämänkaltaisessa tarinassa ei voi välttää juonenkuljetuksen ammottavia aukkoja, mutta Kadrey onnistuu piilottamaan aukot lataamalla tarinaan vielä suurempia aukkoja niin että tuloksena on varsinainen tilkkutäkki joka pysyy kasassa pääosin juuri loputtoman epäuskottavuutensa ansiosta.

Kirjan hahmogalleriaan kuuluu niin pääpaholainen Lucifer kuin joukko enkeleitä puhumattakaan monenmoisista muista yliluonnollisista otuksista.

Ja Jumalakin piileskelee jossain taustalla, tai pikemminkin on niin että Jumala on melkoinen luuseri joka ei hoida hommiaan, eikä ole niitä hoitanut pitkiin aikoihin, eikä siis ole ihme että asiat ovat joka suunnalla melkolailla solmussa.

Romaanista tuli yliampuvuudessaan jostain syystä mieleen Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja, ehkä syynä se että Kadrey ei edes tunnu tavoittelevan mitään kirjallisia ansioita vaan antaa mennä miettimättä onko paketissa minkäänlaista järkeä tai suhteellisuudentajua.

Ja jotenkin tämä silti toimii, jollain kierolla tavalla tämä romaani onnistuu kuvaamaan niin pähkähullua todellisuutta että jopa tosimaailman viimeaikaiset tapahtumat alkavat vaikuttaa tämän rinnalla tavanomaisilta.

Martin Baker: Meltdown

Martin Baker tarjoilee finanssimaailman salaliittoihin kiedotun jännärin, jossa nuori lupaava tutkija lähtee peitetoimiin selvittämään mitä hämäräperäisessä meklarifirmassa on tapahtumassa: Meltdown (Macmillan, 2008; ISBN 978-0-230-70397-1).



Baker epäonnistuu tarinan rakentamisessa siinä määrin, että monessa kohdassa tuli mieleen huudahtaa ääneen selvistä mokauksista tarinan kuljettamisessa. Toisaalta epäuskottavuudesta huolimatta kirjassa oli myös mielenkiintoisia huomioita siitä, millaista työskentely spekulatiivisten finassimarkkinoiden sisäpiirissä voisi olla.

Kirjasta jäi kuva, että teoksen toimittaminen julkaisukuntoon on jäänyt puolitiehen, tai sitten on kyse siitä että tämän valmiimpi ei kirjatuotteen tarvitse olla kelvatakseen markkinoille.

Lotte ja Søren Hammer: Kaikella on hintansa

Lotte ja Søren Hammer vievät lukijan Grönlannin jäätikölle pohtimaan jääkuopasta löytyneen naisen surmatapausta: Kaikella on hintansa (Bazar, 2013; suom. Sanna Manninen; ISBN 978-952-279-071-2).



Jännärissä liikutaan sarjamurhaajien ja psykopaattien jäljillä, yrittäen löytää todisteita tapaukselle jossa epäiltyjen joukko on rajallinen ja syyllinen näyttäisi pian olevan selvillä. Mutta ihan näin helpolla poliisit eivät rikosta ratkaise.

Kirjan teemoissa on aika lailla samanlaisia asioita kuin jännäreissä nykyisin, eli pelataan yhteen isoa salaliittoteoriaa ja rikosta tutkivien poliisien henkilökohtaisen elämän kiemuroita.

Grönlannin jäätiköltä löytyy raa'alla tavalla surmatun tanskalaisen naisen ruumis, joka on ollut piilossa 25 vuotta. Rikosylikomisario Konrad Simonsen lähetetään selvittämään tapausta, ja hän muistaa tutkineensa aiemmin täsmälleen samalla tavalla tehtyä murhaa. Tuolloin syylliseksi todettu mies on tehnyt itsemurhan, ja pian Simonsen tajuaa tämän olleen syytön. Oikea syyllinen löytyy pian, mutta todisteita ei kerta kaikkiaan ole. Tieto syyttömän miehen ajamisesta kuolemaan piinaa Simonsenia, ja hän päättää saada murhaajan vastuuseen teoistaan keinolla millä hyvänsä. Murharyhmän tutkimusten edetessä uhreja löytyy lisää, ja alkaa vaikuttaa siltä, että murhien taustalla on voimakkaita poliittisia vaikuttimia. Lopulta Simonsen joutuu päättämään, miten pitkälle hän on itse valmis menemään läheistensä vuoksi.

Kirjan loppupuolella mässäillään turhankin paljon sarjamurhaajan erikoislaatuisen manian koukeroissa. Saa nähdä innostunko lukemaan näitä dekkareita lisää.

Janne Toriseva: Oswald

Janne Toriseva tarjoilee huumoria kahdesta kouluikäisestä kaveruksesta, jotka temppuilevat milloin mitäkin, ja samalla kun sarjakuva tarjoaa huvitusta tuntuu siltä että tässä myös osutaan näpsäkästi maaliin: Oswald (Arktinen Banaani, 2011; ISBN 978-952-5768-80-0).



Täytyy myöntää, että kirjaston sarjakuvahyllyn uumenista löytyy mainiota luettavaa, tai olisiko tämän sarjakuvan tapauksessa enemmänkin katseltavaa. Omalaatuisen maailman Toriseva on näissä sarjakuvissa luonut, toden tuntuisen mutta samalla ikään kuin viistosti kieroon katsovan.

Art Wolfe ja Rob Sheppard: The art of the photograph - essential habits for stronger compositions

Art Wolfe ja Rob Sheppard tarjoilevat kirjan valokuvauksesta kiinnostuneille, eikä tässä puhuta niinkään tekniikasta kuin näkemisen taidosta, kyvystä etsiä ja nähdä valokuvia ympäröivässä todellisuudessa: The art of the photograph - essential habits for stronger compositions (Amphoto Books, 2013; ISBN 978-0-7704-3316-1).



Kirjan kanteen on Art Wolfen nimi laitettu paljon isommalla kuin Rob Sheppardin, joka on ollut kirjoittamassa teoksen tekstiä, ja syy tähän lienee Wolfen maine, hän kun voi pitää eräänlaisena valokuvausalan julkkiksena.

Wolfe on jossain määrin kiistelty valokuvaaja, sillä oikeaoppisille luonnonvalokuvaajille hän edustaa vääräuskoisuutta, koska Wolfe mielellään muokkaa valokuviaan korjaillen niiden sisältöä tavoilla joita monet eivät hyväksy. Sitä kukaan ei voi kylläkään kieltää, etteikö Wolfe olisi kertonut mitä hän valokuvilleen tekee. Mutta toisaalta niin sanotuille taidevalokuvaajille Wolfe ei taas puolestaan ole kyllin taiteellinen, olettaisin.



Sitä ei voi kiistää etteikö Wolfe osaisi valokuvan ottamisen taidon, ja tämä kirja tarjoaa yllin kyllin Wolfen taidonnäytteitä. Joku voisi ajatella niinkin, että kirjan teksti on vain rekvisiittaa näiden valokuvien tarjolle laittamiseksi, mutta kyllä jonkinlainen kytkentä valokuvien ja tekstin välillä kirjasta aina löytyy. Oikein mainio opas, jos sitä sellaiseksi haluaa sanoa, tai vähintäänkin kelvollinen valokuvateos.



PS. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Dewitt Jones ja harvoinpa olen lukenut tässä määrin itsekehulta maistuvaa tekstiä. Dewitt antaa ymmärtää olevansa todellinen huippuosaaja, suorastaan nero, ja sivulauseessa kehaisee vähän Wolfeakin.

Ian Rankin: Standing in another man's grave

Ian Rankin on päässyt tässä romaanissa jo kahdeksanteentoista Rebus-jännäriin, ja mikäs tässä, edelleen tuntuu sanottavaa riittävän: Standing in another man's grave (Orion, 2013; ISBN 978-1-4091-0942-6).



Olin jo aika lailla kyllästynyt Rebus-romaaneihin, mutta tartuin romaaniin jonka päähenkilönä oli Malcolm Fox, ja sen verran hyvä se oli että päätin jatkaa eteenpäin. Tässä romaanissa Malcolm Fox esiintyy sivuroolissa, ikään kuin Rebusin vastapuolena poliisivoimissa, mutta muuten Rebus on juuri sellainen itsepäisen itsenäinen poliisi kuin muistin aiemmista romaaneista.

Taukoa pitää taas pitää ennen Rankinin romaaneihin palaamista, mutta hyvä kirja tämä siitä huolimatta oli, kertomus vuosia sitten tapahtuneiden katoamisten selvittämisestä joka johtaa kokonaisten surmatekojen sarjan jäljille.

Sandrone Dazieri: In a heartbeat

Sandrone Dazieri tarjoilee Milanoon sijoitetun jännärin, jossa päähenkilön muistinmenetys saa maailman näyttämään perinjuurin kummalliselta: In a heartbeat (Hersilia Press, 2012; käännös englanniksi A. Turner Mojica; ISBN 978-0-9563796-6-5).



Kirjan kannessa kysytään, mitä tekisit jos elämäsi viimeiset neljätoista vuotta katoaisivat muististasi? Romaanin päähenkilölle Santolle käy juuri näin, ja hän palaa vuosien takaiseen maailmaan jossa asiat olivat aivan toisin. Tuolloin hän eli pikkurikollisen elämää, nyt hän mitä ilmeisimmin on menestynyt mainostoimiston johtaja jolla pitäisi olla kaikki asiat kunnossa.

Romaani ei ollut ollenkaan hassumpi vaikka alkuasetelma onkin jo moneen kertaan jännityskirjallisuudessa käytetty.

Muistin ja muistamisen ongelmat limittyvät mainiosti nykymaailman kummallisuuksiin, joita pidämme itsestään selvinä mutta jotka päähenkilö joutuu opettelemaan alusta alkaen uudestaan. Oikeastaan harmittaa ettei kirjastosta löydy muita Dazierin romaaneja lainattavaksi.

Teoksen esittelytekstissä kerrotaan seuraavaa:

Santo wakes up in one of the toilets of La Scala in Milan after being electrocuted by a faulty light switch. Santo is a successful manager, and has built his fortune on a mixture of personal ruthlessness and political skill, but he doesn't remember any of it: his memory of the previous twenty years of his life has disappeared. Now someone is trying to kill him, and the police are accusing him of a murder he doesn't know he committed.

Ninni Aalto ja Tuuli Hypén: Kas, kissa

Ninni Aalto ja Tuuli Hypén ovat tehneet sarjakuvan ihmisen ja eläimen suhteesta, ja eritoten niistä hämmennyksen hetkistä kun suhteen osapuolet törmäävät toistensa kuvitelmiin: Kas, kissa (Arktinen Banaani, 2013; ISBN 978-952-270-063-6).



En voi sanoa itseäni varsinaisesti kissaihmiseksi, vaikka olen kasvanut sekarotuisten maalaiskissojen parissa, mutta jonkinlainen jälki kissojen olemuksesta muistiin on varmaankin jäänyt. Tosin kaupunkilaiskissoista en osaa paljon sanoa, vähän eri asia ne kumminkin ovat kuin maatalon puoliksi villit kissat.



Mainioita kirjatarinoita tässä on tarjolla kissoista pitäville, ja varmasti muillekin eläinten ystäville.

Jo Nesbø: Isänsä poika

Jouduin jonottamaan melkoisen pitkään kirjastosta tätä jännäriä, jossa Jo Nesbø kertoo vankilakierteeseen ajautuneesta poliisin pojasta: Isänsä poika (Johnny Kniga, 2014; ISBN 978-951-0-40856-8).



Tarina on hiukan liiankin näppärä ja tarkoitushakuisesti sommiteltu kertomus kostosta, kun vankilassa huumekoukussa olevalle Sonny Lofthusille selviää, että hänen poliisi-isänsä johdatettiin ansaan ja kylmästi surmattiin. Kirjan esittelytekstissä kerrotaan Sonnystä näin:

Kaikki pitävät Sonny Lofthusista. Sonnylla on inhimillinen katse, lempeä ääni ja hyvät käytöstavat. Hän sanoo kiitos ja anteeksi. Hän on myös istunut reilut kymmenen vuotta vankilassa tunnustettuaan muiden tekemiä henkirikoksia. Vastineeksi hän on saanut käyttöönsä mielin määrin huumeita. Mukava narkomaani, jonka elämän isän ennenaikainen kuolema on suistanut raiteiltaan. Isä, Ab Lofthus, oli poliisi. Yksi parhaista.

Kun Sonny päättää kostaa, mennään reippaasti uskottavuuden tuolle puolelle, siinä määrin supersankarimaista on se tapa millä Sonny päihittää niin vankilaviranomaiset, poliisit kuin pahojaan juonivat roistotkin.

Mutta tämän lajityypin puitteissa Nesbø kieltämättä onnistuu pitämään lukijaa pihdeissään, kun käänne seuraa toistaan eikä lukija osaa oikein päättää, pitäisikö hurrata kostajan puolesta vaiko toivoa että poliisit saavat hänet kiinni.

Mézières ja Christin: Isännän linnut

Kirjaston sarjakuvahyllystä löytyy monenlaista tavaraa, eivätkä avaruusagentti Valérianin seikkailut, tekijöinä Mézières ja Christin, ole sieltä huonoimmasta päästä: Isännän linnut (Jalava, 2011; suom. Heikki Kaukoranta; ISBN 978-951-887-440-2).



Toki on niin, että näiden tarinoiden juonet ovat kerta kerran jälkeen samoja: agentit ajautuvat ongelmiin kummallisella planeetalla, jossa tutustutaan omituisiin ilmiöihin, ja lopulta agentit pelastuvat ja pelastavat hyvikset sekä rankaisevat pahiksia. Ja tämä kuorrutettuna kaikkea muuta kuin uskottavilla juonenkäänteillä ja tarinan käänteillä. Mutta mikäs tässä reseptissä on, siihenhän melkein kaikki viihde perustuu.



Ehkä tähän pitäisi vielä lisätä ote teoksen esittelytekstistä:

Valerian ja Laureline haaksirikkoutuvat jääden vangeiksi salaperäiselle asteroidille, jota hallitsee salaperäinen Isäntä. Mielenviejälinnut pitävät kurissa vankeja, jotka käyttävät kaiken aikansa kerätäkseen Isännälle ruokaa. Valerian organisoi vankien kapinan vapauttaakseen heidät Isännän julmasta ikeestä.

Joann Sfar, Lewis Trondheim ja Manu Larcenet: Dungeon parade, Volume 2 - Day of the toads

Näitä Dungeon-sarjakuvakirjoja on ilmestynyt niin paljon, että alan jo unohtaa mitkä olen lukenut ja mitkä en. Lainasin kirjastosta kaksi teosta, joista toisen olin jo lukenut, mutta tätä en: Dungeon parade, Volume 2 - Day of the toads (NBM, 2007; käännös englanniksi Joe Johnson; ISBN 978-1-56163-507-8).



Mitä tästä nyt olisi sanottavissa? Mainiosti tämä huumoripitoinen fantasiatarina pitää kutinsa, ja vaikka toistoa näissä kirjoissa on melkoisesti, säännöllisin välein nautittuna nämä kirjat ovat riemastuttava elämys, vaikkapa tällä kertaa seikkailu linnan viemäriverkoston uumenissa.

Simon Kernick: The payback

En oikein tiedä mitä sanoa tästä Simon Kernickin jännäristä, jossa entinen poliisi ja nykyinen palkkamurhaaja joutuu pahaan paikkaan Filippiineillä: The payback (Bantam Press, 2011; ISBN 978-0-593-06289-0).



Kirja jäi kesken, mitä nyt loppuratkaisun lunttasin, mutta sinänsä taitavasti romaani on kirjoitettu, eikä täysin vailla ansioita kuvatessaan poliisin/palkkamurhaajan moraalista (!) dilemmaa joutuessaan tasapainottelemaan keskellä rikollisten ja poliisien välistä välienselvittelyä ja juonittelua.

Peter James: Kuoleman kello käy

Ehdin kokonaan unohtaa, mistä Peter Jamesin dekkarissa on kyse, mutta kun vähän muistelin (ja hain esiin kirjan tiedot), tajusin että tämähän oli laadukas jännäri: Kuoleman kello käy (Minerva, 2014; suom. Maikki Soro; ISBN 978-952-312-014-3).



Teoksen esittelytekstissä kerrotaan romaanista näin:

Syrjäisessä brightonilaisessa kartanossa tapahtuu törkeä ryöstö, jonka seurauksena rikoksen pahoinpidelty uhri, 98-vuotias Aileen McWhirter kuolee, ja miljoonien arvosta antiikkia ja taidetta katoaa tietymättömiin. Ryöstetyn omaisuuden joukossa on yksi mittaamattoman arvokas esine, jonka vuoksi Aileenin perhe on valmis ottamaan lain omiin käsiinsä ja tekemään mitä hyvänsä sen saamiseksi takaisin. Kadonneen perhekalleuden takana on tarina, joka ulottuu aina vuoteen 1922 ja New Yorkin mafiasotiin.

Kirja kertoo tapahtumista usealla eri tasolla, limittäen 1920-luvun tapahtumia nykyajan laittomaan antiikkiesineiden kauppaan. Roistojen kesken käydään kovaotteista välienselvittelyä, jossa poliisi on sivustakatsoja.

Tämä romaani on yhdeksäs kirjasarjassa, joissa rikoksia tutkii ylikomisario Roy Grace. En ole kirjoja lukenut järjestyksessä, mutta tämän romaanin osalta ainakaan ei tästä ollut haittaa, sen verran itsenäinen tarina tässä on kyseessä.

Tim Kring ja Dale Peck: Shift

Tim Kring ja Dale Peck tarjoilevat oudon paketin luettavaa, jossa jännityskirjallisuuden tyylilajiin on liitetty jotain tieteiskirjallisuuteen viittaavaa: Shift (Bantam, 2010; ISBN 978-0-593-06655-3).



Kirjan kannessa esitetään vihjaus ajassa matkustamisesta, mutta en oikein päässyt perille mistä romaanissa on kyse, sillä se eksyi vähän väliä oudoille urille, ikään kuin kirjoittajat eivät olisi osanneet päättää mitä kirjaa ovat kirjoittamassa.

Lukeminen jäi kesken noin neljäsosan paikkeilla, ja vähän vielä silmäilin teoksen loppua tulematta yhteen sen viisaammaksi.

Janet Evanovich ja Lee Goldberg: The chase

Tartuin O'Hare ja Fox -jännärisarjan toiseen osaan, jossa kirjailijat Janet Evanovich ja Lee Goldberg jatkavat agentin ja huijarin seikkailuja rikollisten päänmenoksi: The chase (Headline review, 2014; ISBN 978-1-4722-0176-8).



Kuten teossarjan ensimmäinen osa, tämäkin pyörii melkoisen kovilla kierroksilla, ja mukaan on sotkettu kansainvälisen tason vehkeilyä, valtion huipulle yltävää rikollisuutta ja käänteitä vaikka puoleen tusinaan jännäriin. Vähempikin riittäisi, mutta omalla tavallaan tämä toimintapläjäys oli varsin nautittava, ja ehkäpä sarjan parissa tulee jatkettuakin, jos jatkoa nyt vielä riittää.

Marc-Antoine Mathieu: Jumala itse

Uskonnollisten asioiden ja huumorin, varsinkaan satiirin, yhdistäminen ei ole helppoa, mutta aika hyvin tässä onnistuu Marc-Antoine Mathieu, jonka sarjakuvakirja löytyi kirjaston hyllystä: Jumala itse (Like, 2011; suom. Ville Keynäs; ISBN 978-952-01-0461-0).



Kirja kertoo mistäpäs muusta kuin siitä että Jumala (fikt.) palaa maan päälle, ja kohta aletaan ihmetellä mistä tässä oikein on kyse, onko väitteessä perää, ja ennen kaikkea miten asialla voisi tehdä rahaa. Ja sehän kyllä onnistuu kun markkinoinnin ja median ammattilaiset tarttuvat toimeen.

Marja Björk: Prole

Marja Björk tarjoilee kurkistuksen teollisuuspaikkakunnan elämään 1970-luvun Suomessa, jossa luokkaeroja oli selvästi havaittavissa ja työläisistä harva pääsi opinnoissaan alkua pitemmälle: Prole (Like, 2012; ISBN 978-952-01-0755-0).



Kirja teki ristiriitaisen vaikutelman. Välillä kerronta tuntui iskevältä ja raikkaalta, suorastaan taiturilliselta, mutta toisin paikoin taas tuntui että kerronnan ratkaisut ovat mielivaltaisia, ikään kuin tässä olisi hätäisesti kokoon kyhätty omaelämänkerrallinen omakustannekirja.

Oman elämän kokemusta kirjassa ilmeisesti on melko runsaasti, mikä luo tarinaan uskottavuutta, mutta lukijalle teos on hankala, koska kirjoittaja tuntuu jättävän paljon olennaista sanomatta, ja joistakin vähemmän kiinnostavista asioista taas riittää kerrottavaa. Erityisesti kummastelin Ruotsista lähetettyjä "kirjeitä", jotka limittivät varsinaista tarinaa, ilman että ne kunnolla kytkeytyivät siihen.

Lienee niin, että kirjoittaja on ollut niin lähellä kirjoituksensa kohdetta että romaanista on tullut ikään kuin likinäköinen. Toki tämä voisi olla taitavan kirjoittajan tehokeinokin, mutta tällä kertaa epäilenpä sitä.

Tässä poiminta teoksen esittelytekstistä:

Kun rakkaus tulee, ihminen on voimaton, sanoo neljän lapsen äiti ja lähtee nuoren miehen matkaan. Esikoistyttö kelpaa pikku kotiapulaiseksi, nuoremmat pojat muuttavat isän mukana Ruotsiin. Tyttö kasvaa ahdasmielisessä tehdasyhteisössä oikeistolaisuuden ja työväenaatteen ristipaineessa. Kumpaankin leiriin hän on vääränlainen. Kuten äiti, myös tytär haluaa muuttaa elämänsä paremmaksi. Toisin kuin äiti, hän ei näe pelastusta miehissä, vaan opiskelussa ja uraputkessa. Tahtonaisen tiukka kontrolli pettää vasta kun veli tekee vakavan rikoksen ja pojat yksin kasvattanut isä väsyy elämään.

Ann Leckie: Ancillary Sword

Ann Leckien esikoisromaani Ancillary Justice voitti kaikki keskeiset tieteiskirjallisuuden palkinnot (Hugo, Nebula, Arthur C. Clarke, BSFA), ainoana romaanina joka on tähän kyennyt. Jatko-osaan kohdistui suuria odotuksia, eikä syyttä: Ancillary Sword (Orbit, 2014; ISBN 978-0-356-50241-0).



Merkittävä syy Ancillary Justice -romaanin tekemään vaikutukseen on sen kuvaama maailma, joka on samalla kertaa tieteiskirjallisuudesta ennestään tuttu tähtienvälisen avaruusoopperan näyttämö, mutta samalla kertaa aika lailla uusiksi ajateltu ja koettu, omaperäinen ja kypsä, sellainen joka vaatii tarkkaa harkintaa ja syvällistä näkemystä.

Romaanien päähenkilö on Breq, ihmishahmoinen tekoäly, joka aikoinaan komensi sota-alusta mutta nyt on kahlittuna yhteen kehoon. Romaanisarjan toinen osa jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen päättyi, ja olettaa sopii että romaanisarjan tarinan kaari on kirjoittajalla ollut jo pitkälti mielessä ensimmäistä romaania kirjoittaessa, siinä määrin luontevasti asiat napsahtavat kohdalleen.

Eräänlaista menneiden syntien sovittamista tässä tarinassa on, pyrkimystä saada asiat kohdalleen, korjata tehtyjä vääryyksiä. Mutta Breq ja hänen kumppaninsa ovat monitasoisia hahmoja, mikä tuottaa lukijalle yllätyksiä, ja pitää mielenkiinnon hereillä. Odotan malttamattomana teossarjan viimeistä osaa Ancillary Mercy, jonka on tarkoitus ilmestyä lokakuussa 2015.

Esko Seppänen: Suomen rikkaat - kuka kukin on

Esko Seppänen tarjoilee lukijalle monenlaisia oivalluksia tässä paljastuskirjassa, joka sai kohtalaisesti julkisuutta ja jota sen takia jouduin kirjastosta pitkään jonottamaan: Suomen rikkaat - kuka kukin on (Minerva, 2014; ISBN 978-952-312-054-9).



Joku toinen olisi voinut kirjoittaa rikkaista ihmisistä sankaritarinoita, mutta Seppänen kertoo eritoten kähminnöistä ja likaisesta pelistä suurten omaisuuksien taustalla. Vuosien varrella näistä tapahtumista on saatu lukea lehdistä, mutta Seppänen ilmiselvästi pyrkii monessa asiassa sanomaan niin sanotusti viimeisen sanan, ja aikamoisen määrän työtä hän on tehnyt selvittääkseen tapahtumien taustoja.

Kirjassa kerrotaan aika ajoin vanhoistakin tapahtumista rikkaiden ihmisten ja sukujen omaisuuksien taustalla, mutta pääosin keskitytään niin sanotusti nykyaikaan, 1980-luvusta ja 1990-luvusta eteenpäin. Pankkikriisin aikaisista sotkuista kirja kertoo paljon sellaista jota en tiennytkään, miten moni ihminen köyhtyi mutta muutamat taas saivat haalittua itselleen valtavia omaisuuksia pilkkahintaan senaikaisessa paniikin ja epäselvyyden tilassa.

Mielenkiintoista oli nähdä sekin, miten monessa omaisuuksien kartuttamisen isossa operaatiossa Suomen valtiota käytettiin hyväksi, suorastaan vedätettiin, ainakin Seppäsen tarjoileman tiedon perusteella. Mutta kyllä ovat nämä Suomen rikkaat myös osanneet käyttää tilaisuutta hyväkseen kampittaakseen toisiaan, kun raha-asioita on järjestelty monimutkaisilla operaatioilla uuteen malliin.

Moneen pörssistäkin löytyvään yhtiöön paljastuu uudenlaista syvyyttä kun Seppälän teosta lukee: Metso, Wärtsilä, Kone, Nokia, ... Rikkaat ovat pelanneet omaisuuksilla pelejä, joissa oveluus on ollut valttia (puhumattakaan kekseliäistä lakimiehistä) eikä härkiydestäkään ole ollut yleensä haittaa.

Moraalilla ei ole sanansijaa omaisuuden kahlimisen pelissä. Tai ainakin siltä näyttää, sillä tämän kirjan perustella ei tunnu siltä että rikkailla olisi juuurikaan tekemistä yritystoiminnan perinteisten arvojen kanssa: lisäarvon tuottamisen, työllistämisen, innovaatioiden ... ellei sitten innovaatioksi lasketa omien taskujen täyttämistä muilta kaapatuilla rahoilla.

Jamie Freveletti: Pahaa pakoon

Jamie Freveletti tarjoilee melko monimutkaisen jännärin, jossa lentokonekaappaus ja viidakkoon pudonnut lentokone käynnistää takaa-ajon Kolumbian ja Venezuelan rajaseudulla: Pahaa pakoon (Paasilinna, 2010; ISBN 978-952-5856-06-4).



Kuten odottaa saattaa, kaikenlaisia roistomaisuuksia on punottu juoneen, huumekauppiaista ja muista roistoista alkaen, mutta yhtään sen parempia eivät ole amerikkalaiset jotka sotkeutuvat paikallisen tason välienselvittelyihin. Romaanissa vaelletaan pitkin viidakkoa välillä rosvojen vankina, välillä rosvoja pakoillen ja välillä rosvoja väijyen. Kissa-ja-hiiri-leikkiä siis touhutaan.

Kirjaan on kaiken muun lisäksi punottu biologisten aseiden koukku, joka tuntui päälleliimatulta, mutta ei kuitenkaan tarinaa ihan mahdottoman epäuskottavaksi leimannut.

Parasta antia olivat kuvaukset kulkemisesta viidakko-olosuhteissa, ja vaikka kirjoittaja aika ajoin tuntui matkailuoppaalta, teos tuli joka tapauksessa luettua.

Pieter de Poortere: Hitlerin poika

Pieter de Poortere kirjoittaa historiaa uusiksi ajatusleikillä jossa Hitlerille syntyi nuoruuden hairahduksen seurauksena jälkikasvua: Hitlerin poika (Kumiorava, 2011; ISBN 978-952-67423-3-5). Toimittajina Kai Lompolojärvi ja Janne-Matti Keisala.



En oikein vieläkään tiedä, mitä sarjakuvasta ajatella, eikä teoksen esittelytekstikään suuresti tässä auta:

Belgialaisen Pieter de Poorteren sanattomassa ja hulvattoman hauskassa tarinassa seurataan Adolf Hitlerin ja hänen poikansa edesottamuksia asiaan kuuluvassa 1940-luvun alun ympäristössä. Värikästä ja nauruhermoja kutkuttavaa touhua, traagisia ihmiskohtaloita unohtamatta.

Minulle tuli tarinasta pikemminkin surullinen kuin naurattava fiilis, kertomus miehestä joka kerta toisensa jälkeen epäonnistuu asioissa joihin tarttuu, joutuen sijaiskärsijäksi ja muiden pettämäksi.



Antisankaritarinaksi tätä teosta voi kuvailla, ja kieltämättä tämä sanaton viestintä toimii kohtalaisen hyvin, sillä kääntämistä sarjakuvalle ei ole tarvinnut tehdä, teoksen nimeä lukuunottamatta.

Art Wolfe: Rainforests of the world

Lainasin tämän teoksen Art Wolfen valokuvien takia, mutta Ghillean T. Prance on kirjoittajana pätevä, mikä tekee kirjasta kiinnostavan myös tietosisältönsä vuoksi: Rainforests of the world (Harvill, 1998; ISBN 1-86046-582-X). Teoksen esipuheen on kirjoittanut George B. Schaller.



Ihailen Wolfen taitoa valokuvaajana, ja vaikka välillä tuntuu että kuvat on suurustettu hiukan liian siirappisiksi, taitoa ja näkemystä niissä on. Sademetsien herkkä ekosysteemi joka tapauksessa tulee kirjasta esille, hiukan kiiltokuvamaisesti mutta mikäpä tällaista kirjaa on katsellessa.

Janet Evanovich ja Lee Goldberg: The heist

Janet Evanovich ja Lee Goldberg ovat kirjoittajina jännärissä, jossa FBI-agentti Kate O'Hare jäljittää pahantekijöitä, ja apunaan hänellä on mestarihuijari Nicolas Fox: The heist (Headline Review, 2013; ISBN 978-1-4722-0172-0).



Joiltakin osin tästä jännäristä voisi käyttää chick lit -määritettä, vaikka ehkä paremminkin teosta voisi kuvailla huumoripitoiseksi jännäriksi.

Tosikkomaisen agentin ja veijarimaisen konnan yhteispeli ei kitkatta suju, ja vaikka tarinan uskottavuus rakoilee välillä pahasti, kirjoittajat eivät ainakaan sorru turhaan jaaritteluun, sillä teos on napakka, 302-sivuinen.

Kirjasarjassa on ilmestynyt jatko-osia, ja voisihan tätä parivaljakkoa seurata vähän pidemmällekin, nyt kun alkuun pääsin.

William Klein: Photographs

Pääkaupunkiseudun kirjastot ovat kulttuuri-instituutti, ongelmana on vain tietää mitä kaikkea kirjastojen uumenista löytyykään. Mutta joka tapauksessa tämmöinenkin aarre on tarjolla valokuvauksen ystäville, William Kleinin kuvista koottu isokokoinen 192-sivuinen järkäle: Photographs (Aperture Monograph, 1981; ISBN 0-89381-049-5).



Klein ei välttämättä ole valokuvaajana helposti sulatettava, kuvissa on aika ajoin pistävää ironiaa, mutta sitten on myös sellaista näkemyksen viiltävyyttä joka kertoo mestarillisesta kyvystä saada kamera näkemään mitä linssin edessä on.



Monista Kleinin valokuvista on tullut valokuvauksen ikoneja, kuvia jotka ova tuttuakin tutumpia, mutta onneksi tässä kirjassa on muutakin, ei vain näitä kaikkein eniten esille nostettuja otoksia.



Monet valokuvat on painettu kirjaan koko aukeaman kokoisina, mikä tekee niistä näyttäviä, vaikka kirjan nidonta hiukan häiritseekin tällaisten kuvien katselua.

Iain M. Banks: Pelaaja

Toinen Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjan romaani liikkuu edelleen Kulttuurin reuna-alueilla, ja nostaa esiin luokkayhteiskunnan pelisäännöt, kysymyksen siitä missä määrin itse kunkin elämänkohtalo on arpapeliä: Pelaaja ( Loki-kirjat, 1994; suom. Ville Keynäs; ISBN 952-9646-95-X).



Teos sai Tähtivaeltaja-palkinnon vuonna 1995, ja epäilemättä perustellusti. Teksti rullaa eteenpäin mallikkaasti, eikä tarinassa ole ihan yhtä lailla lapsuksia kuin teossarjan ensimmäisessä osassa Muista Flebasta.

Pelaaja kertoo monenlaisten pelien mestarista Jernau Morat Gurgehista, joka elämäänsä kyllästyneenä ja Kulttuurin mielten houkuttelemana matkustaa Azadin imperiumiin. Tarjolla on aivan omanlaisensa peli, jossa ei pelata vain rahasta tai hengestä, vaan paikasta yhteiskunnassa, ja tämän pelin voittajasta tulee Azadin keisari. Helpolla Gurgeh ei pääse, ja pelin kiemuroista selviäminen näyttää lähestulkoon ylivoimaiselta haasteelta.

En ole varma, pitäisikö tästä jatkaa eteenpäin kolmanteen romaaniin Aseiden käyttö, joka jo muistaakseni alkoi toistaa samoja kuvioita, ja Kulttuurin ylivertaisuus alkoi suorastaan kyllästyttää. No, vaikka varma en olekaan, laitoin tämänkin romaanin varaukseen kirjastosta.

Lee Child: High heat - a Jack Reacher novella

En ole vähään aikaan tarttunut e-kirjoihin, mutta kun huomasin että saatavilla kirjastosta on Lee Childin kirjoittama novelli, pistin sen saman tien varaukseen ja sittemmin luettavaksi: High heat - a Jack Reacher novella (Random House Publishing Group, 2013; ISBN 978-0-345-54664-7).



Novellissa on kuutisenkymmentä sivua, eikä tästä tarinasta romaaniksi olisikaan, sen verran kevyt tarina on kyseessä, pikemminkin eräänlainen sormiharjoitus jossa Child kertoo lukuisten jännäriensä päähenkilön Jack Reacherin aikaisemmista vaiheista, siitä kun Reacher matkustaa 17-vuotiaana yksikseen New Yorkiin ja joutuu siellä tapahtumien keskipisteeseen.

Tässä on lainaus teoksen esittelytekstistä:

July 1977. Jack Reacher is almost seventeen, and he stops in New York City on the way to visit his brother at West Point. The summer heat is suffocating, the city is bankrupt, and the mad gunman known as Son of Sam is still on the loose. Reacher meets a woman with a problem, and agrees to help her . . . but then the power grid fails and the lights go out, plunging the lawless city into chaos. What does a visiting teenager do in the dark? If that visiting teenager is Jack Reacher, the answer is plenty.

Novelli alkaa tiukasti, heti ensimmäisillä riveillä Reacher päätyy keskelle välienselvittelyä, ja kuten arvata saattaa, novellin pahikset eivät tajua että teini-ikäinen Reacher on kaikkea muuta kuin heittopussi kun välienselvittelyyn asti mennään.



Child osaa tiukan kirjoittamisen taidon, ja vaikka tässä novellissa Reacher muistuttaa liikaa romaanien kaiken kokenutta konkaria, melko hyvin tarina pysyy kasassa, ja Reacherin teini-ikäinen versio saa tosissaan näyttää mihin kykenee.

Ville Ranta: Paratiisisarja

Ville Ranta tarttuu raamatulliseen aiheeseen, paratiisista karkottamiseen, ja melko lailla vähäpukeisesti tässä kommentoidaan myös nykymaailman menoa ja historian käänteitä: Paratiisisarja (WSOY, 2010; ISBN 978-951-0-35801-6).



Moneen suuntaan on tässä tarinassa linkityksiä, siinä määrin että tunnuin monessa kohdin putoavani tekijän ajatuksenjuoksusta kärryiltä, mutta tähän lienee syynä lähinnä oma sivistymättömyyteni. Mutta perustarina Aadamista ja Eevasta, se nyt ainakin oli ennestään tuttu, ja monin kääntein höystettynäkin siinä on riittävästi ytyä pitämään tämä sarjakuvakirja koossa.

Andy Hartnell: Danger Girl and the Army of Darkness

Tätä kirjastosta löytynyttä 142-sivuista sarjakuvakirjaa voi pitää vähintäänkin älyvapaana, ellei älyttömänä, mutta ei tämä soppa nyt ihan mahdottoman kauhea ole, supersankaritarina zombeilla ja yliluonnollisilla olennoilla maustettuna: Danger Girl and the Army of Darkness (Dynamite Entertainment, 2013; ISBN 978-1-60690-246-2). Kirjoittaja Andy Hartnell, kuvitus Chris Bolson, väritys Adriano Lucas ja Marcio Menyz.



Suoraan sanoen en muista tarinasta juuri mitään kuin sen että ammuskelua riittää yllin kyllin ja että piirrosjälki on siinä määrin ylitseampuvaa että melkein tekisi mieli sanan säilällä ampua sarjakuvan tekijöitä.

Ja kuten tässä kirja-arviossa, asiat menevät tässä sarjakuvassa siinä määrin sekaisin että koko juttu on pakko ottaa jonkinlaisena vitsinä.

A. ja L. Giussani: Diabolik

Kirjaston sarjakuvahyllystä löytyy kaikenlaista, ja meinasin tässä käyttää sanaa "aarteita", mutta enpä tiedä päteekö se tähän teokseen, mustanpuhuvaan italialaiseen jännäriin jonka tekijöinä ovat A. ja L. Giussani: Diabolik (Like, 2014; ISBN 978-952-01-1163-2).



Kirja päähenkiö on varas, joka kerta toisensa jälkeen saa vedettyä poliiseja nenästä, eikä tämä varas ole mikään sankarihahmo vaan paatunut rikollinen joka ei häikäile käyttää kovia otteita.

Poliisin ja roiston kilpajuoksu pitää näitä tarinoita hengissä, ja kieltämättä tämä antisankarin kujanjuoksu toimii sarjakuvana, mustanpuhuva tarina mustanpuhuvana kerrontana.

Mary Robinette Kowal: Shades of milk and honey

Historialliset rakkausromaanit eivät ole suosikkilukemistani, mutta niin vain tämmöinen kirja tuli luettua, Mary Robinette Kowalin fantasiakirjallisuudeksi luettava teos Shades of milk and honey (Tor, 2011; ISBN 978-0-7653-2560-0).



Romaani aloittaa teossarjan Glamourist histories, mutta erityisemmin koukuun en tähän tarinaan jäänyt. Tai jäinkö sittenkin, nimittäin kävin nyt samantien laittamassa jatko-osan Glamour in glass kirjastosta varaukseen.

Kirja kuvaa vaihtoehtohistoriaa, jossa ollaan Jane Austenin jalanjäljillä. Tarinan kiemurat muistuttavasti kovasti romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo juonenkulkuja, pyrkimyksiä löytää oikea puoliso naimaikäisille naisille, samalla kun taustalla vaanii pettymys vanhaksipiiaksi jäämisestä.

Tässä tarinassa on mukana fantasiaelementti, "glamuuri", taito piilottaa ihmisten, rakennusten ja maiseman arkipäiväinen ulkoasu taikuuden avulla ja saada kohde näyttämään kiehtovalta. Eräänlaisesta tv-ohjelmista tutusta "tuunaamisesta" tässä on kyse.

Kirja oli riittävän lyhyt, 320 sivua, jotta kiinnostus tarinaan säilyi loppuun asti. Eikä jatko-osakaan sen pidempi ole, mitä voi pitää tämän kirjallisuudenlajin kyseessä ollen merkittävänä ansiona.

John Sandford: Storm prey

John Sandford kirjoittaa kovaotteisia jännäreitä, ja sellainen tarttui kirjastosta mukaan: Storm prey (Simon & Schuster, 2011; ISBN 978-1-84739-769-0).



Kirjan nimi on jotakuinkin harhaanjohtava, koska myrskyllä ei ole juurikaan tekemistä tapahtumien kanssa. Sairaalan lääkevarastoon tehdyn varkauden yhteydessä yksi sairaalan työntekijöistä kuolee. Varkaat aloittavat keskinäisen välienselvittelyn, ja yrittävät samalla hävittää ja sotkea johtolangat.

Sandford osaa kieltämättä pyörittää tarinaa, mutta jotain laskelmoivaa tässä kirjassa on, pyrkimystä kirjoittaa tarina joka möisi mahdollisimman hyvin.

Lainaan teoksen esittelytekstiä:

Very early, 4:45, on a bitterly cold Minnesota morning, three big men burst through the door of a hospital pharmacy, duct-tape the hands, feet, mouth, and eyes of two pharmacy workers, and clean the place out. But then things swiftly go bad, one of the workers dies, and the robbers hustle out to their truck-and find themselves for just one second face-to-face with a blond woman in the garage: Weather Karkinnen, surgeon, wife of an investigator named Lucas Davenport.