Taitaa olla niin hassusti, että tämä on ensimmäinen Nadine Gordimerin romaani jonka olen lukenut, hänen myöhäistuotantoaan, eikä mitenkään helppo luettava, mutta kertojan taito silti vakuuttaa: Get a life (Bloomsbury, 2006; ISBN 978-0-7475-8415-5).
Katselin teoksen kirja-arvioita netissä, ja aika moni tuntui inhonneen teosta, siksi että sen kuvaama käsitys elämästä on niin mustanpuhuva ja vailla toivoa paremmasta, olkoon kyse sitten yksilöstä, yhteiskunnasta tai ympäristön tilasta. Mutta toisaalta tässä mustuudessa on myös oma huumorinsa.
Teoksen päähenkilö on syöpäpotilas, jonka on saanut annoksen säteilyä ympäriinsä levittävää isotooppia ja joutuu siksi elämään eristettynä muista ihmisistä. Hän pohdiskelee omaa elämäänsä, vanhempiaan, puolisoaan, aivan erityisesti perheen merkitystä.
Kirjan teksti oli joiltakin paikoin huolimatonta, enkä pitäisi kielioppivirheitä tehokeinoina vaan pikemminkin tuntui siltä että kustannustoimittaja ei ollut tehnyt työtään riittävän perusteellisesti. Mutta tästä huolimatta teksti toimi, kaikessa katkelmallisuudessaan.
Ennen kaikkea tämä tarina antaa perspektiiviä sellaiseen maailmaan jossa kilvotellaan ihmisten suosiosta ja paikasta auringossa tosi-tv:n hengessä. Onko sellaisessa mitään mieltä?
Tekstit
in the northern hemisphere
6 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti