Unien kirja

Veikko Haakanaa (s. 1923) tuli luettua joskus peruskoulu- tai lukioiässä, mutta ei sen jälkeen ennen kuin nyt. Teos Unien kirja (Karisto, 2011) on omaperäinen ja vaikuttava kaunokirjallinen teos, joka samalla on myös henkilökohtainen paljastuskirja, mennäänhän siinä kirjoittajan sisinpään, nähtyihin uniin.

Kaunokirjallisten tehokeinojen käytön huomaa muutamissa kohdissa, mutta muuten on sanottava että vaikuttavan luontevaa teksti on, unien maailma aukeaa siinä jotenkuten sellaisena kuin sen itsekin olen kokenut, arkipäiväistä erilaisena mutta kuitenkin osana inhimillistä kokemusmaailmaa.

Kirja kertoo kolmen tyyppisistä unista, teeman mukaan jakautuen: luonto, sota ja lapsuus. Melkoiselle matkalle ihmisen olemukseen Haakana lukijansa vie, jopa siinä määrin että tässä alkoi paikoitellen tuntua suuren kirjallisuuden vetovoimaa, vaikka teos kovin pieni ja vaatimattoman oloinen muuten onkin. Mitä on nähdä unia? Mitä on olla olemassa?

Haakana kertoo unien maailman kautta omasta olemassaolostaan, ja samalla meidän kaikkien olemassaolosta. Hän esittää kysymyksen: onko joku muukin käynyt tässä samassa maailmassa, kulkenut näitä samoja reittejä?

Tähän on vastattava: en ole, outoja olivat. Ja tähän on vastattava: kyllä olen, tuttuja olivat. Itse kullakin omat unet, erilaiset, yhteiset.