perjantai 1. huhtikuuta 2011

Selviytyjän opas

Onko tämä eräopas vai mitä? John Wisemanin teos Selviytyjän opas - Erikoisjoukkojen ohjeet ääriolosuhteisiin (Nemo, 2010) tuntuu sillisalaatilta, mutta joiltakin osin hyödylliseltä sellaiselta.

Teoksen alkuperäinen nimi on Ultimate SAS Survival, mikä kertoo kirjoittajan SAS-erikoisjoukkojen taustasta. Ja tätä erikoisjoukko-hehkutusta on teoksessa joissakin paikoissa häiritsevän paljon.

Kirja pyrkii kertomaan henkiinjäämisestä olkoon olosuhteet mitkä tahansa: avomeri, aavikko, sademetsä tai talvinen tundra. Ja ihan käteviä ohjeita kirjassa onkin. Esimerkiksi metsästysvinkit olivat kiinnostavia, vaikka tuskin niitä täytyy koskaan käytännössä kokeilla.

Nuorena olin partiossa ja muutamaan otteeseen eräretkillä, ja sitten oli tietysti armeijan sissityyppinen touhu, mutta kaikesta tästä huolimatta suhtaudun kyllä skeptisesti omiin eloonjäämismahdollisuuksiini jos tosipaikka kohtaisi.

Enkä välttämättä näe, että tämän kirjan niksit mahdollisuuksia hirveästi parantavat. Toki mukana aina kuljetettava selviytymispakkaus voisi olla hyvä idea, mutta enpä tiedä, menee vähän liikaa erikoisjoukko-touhuksi sellainen.

Mutta, kiinnostava kirja tämä kuitenkin on, vaihtelua muunlaisen luettavan välissä.

Ei kommentteja: