maanantai 16. maaliskuuta 2015

Alex Barclay: Blood runs cold

Miksiköhän tartuin tähän Alex Barclayn jännäriin, olisiko syynä ollut luminen kansikuva, tai sitten vain tarve lukea helppolukuinen jännäri välipalana. No, mitenkään mieleenpainuva kirja tämä ei ollut, mutta ei toisaalta ihan lukukelvotonkaan: Blood runs cold (Harper, 2008; ISBN 978-0-00-726844-3).



Kirja kertoo naispuolisesta FBI-agentista, jonka kuolemaa selvittelee toinen naispuolinen FBI-agentti. Kirja käynnistyy lumivyöryllä, kirjaimellisesti, ja melkoisen hengästyttävään tahtiin kirjassa tulee esille uusia hahmoja ja tapahtumia. Loppupuoli kirjasta voisi melkeinpä kuulua chick lit -genreen, siinä määrin teoksessa valvotaan agentin yksityiselämää ja sen kiemuroita.

En varmaankaan ole ihan oikeaa kohderyhmää tälle romaanille, joka jätti lopulta melko vaisun tunnelman ja kysymyksen siitä, miksi romaani ylipäänsä on kirjoitettu.

Ei kommentteja: