maanantai 28. maaliskuuta 2016

MaryJanice Davidson: Undead and unemployed

MaryJanice Davidsonin Undead-kirjasarjan toisessa osassa Betsy yrittää palata takaisin vanhaan elämäänsä, mutta hankaluuksia piisaa. Kuolleeksi todetulla ihmisellä on vaikeuksia esimerkiksi saada työpaikkaa: Undead and unemployed (Piatkus, 2009; ISBN 978-0-7499-3646-4).



Kirjassa on reippaanlaista huumoria, joka kohdistuu kohtuullisessa määrin päähenkilön kiinnostukseen saada itselleen uusimman muodin mukaisia vaatteita, ja erityisesti kenkiä. Totutteleminen uuteen rooliin vampyyrikuningattarena ei suju ihan niin kuin tanssi, mikä sarjan ensimmäisen romaanin perusteella oli odotettavissakin, ja ihmissuhteissa on melko lailla kiemuroita.

Kevyenpuoleista viihdettä ilmeisesti naispuolisille lukijoille suunnattuna. Mutta huumori pelastaa päivän.


Ei kommentteja: