keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Brandon Sanderson: The Rithmatist

Brandon Sanderson tarjoaa nuorille lukijoille suunnatun fantasiaromaanin, jossa on myös tieteiskirjallisuuteen viittaavia piirteitä ja melkoinen määrä steampunk-tyylilajin rekvisiittaa: The Rithmatist (Pan Macmillan, 2015; ISBN 978-1-4472-6615-0). Kirjan kuvitus: Ben McSweeney.



Sandersonin luoma vaihtoehtoinen todellisuus on erikoinen. Kuvaus kaksiulotteisista, liidulla piirrettävistä hahmoista jotka toimivat tekijänsä tahdon mukaan on kiinnostava, vaikkakin jossain määrin viitteellinen, ristiriitainenkin.

Romaanin päähenkilö on poika, jolla ei ole mahdollisuutta ryhtyä tämän eksklusiivisen magian taitajaksi, mutta siitä huolimatta hän on pitkälle aihepiiriin perehtynyt, ja lopulta saa tilaisuuden osoittaa taitonsa.

Jos teoksen jatko-osa olisi jo ilmestynyt, olisin lainannut sen saman tien, mutta jatkoa ei ole luvassa ennen vuotta 2017, sen verran kiireinen Sanderson on muiden kirjoitusprojektiensa kanssa. Kirjan tarina jää melkolailla kesken, mikä lienee ollut kirjoittajan tarkoituskin.

More than anything, Joel wants to be a Rithmatist. Rithmatists have the power to infuse life into two-dimensional figures known as Chalklings. Rithmatists are humanity's only defense against the Wild Chalklings. Having nearly overrun the territory of Nebrask, the Wild Chalklings now threaten all of the American Isles. As the son of a lowly chalkmaker at Armedius Academy, Joel can only watch as Rithmatist students learn the magical art that he would do anything to practice. Then students start disappearing - kidnapped from their rooms at night, leaving trails of blood. Assigned to help the professor who is investigating the crimes, Joel and his friend Melody find themselves on the trail of an unexpected discovery - one that will change Rithmatics and their world forever.



Ei kommentteja: