Jukka Laajarinne tarjoilee lukijalle erikoislaatuisen kokemuksen, jonka varsinaisesta viestistä voi laatia tulkintoja loputtomiin, mutta joka tapauksessa teoksesta avautuu omaperäinen näkökulma terrorismiin ja terrorismin peitteenä käytettyyn uskonnolliseen ajatteluun: 72 (Atena, 2013; ISBN 978-951-796-935-2).
Tarina on siinä määrin monimutkainen, että on parempi lainata teoksen esittelytekstiä ennen kuin kerron miltä teoksen lukeminen tuntui:
Alussa on räjähdys. Kotitekoinen autopommi silpoo ihmiskehon, ja Mourad, Suomeen muuttanut muslimimies herää sairaalassa. Vai onko se sairaala? Mouradinhan pitäisi olla kuollut. Hänen vuoteensa vierellä pyörii hyvin erikoisia naisia, kaiken lisäksi nunnankaavuissa. Kuolemanjälkeisen paratiisin pitäisi tarjota hurskaalle muslimille 72 neitsyttä, mutta paikka johon Mourad on joutunut, ei täytä hänen odotuksiaan. Neitsyet ovat toinen toistaan oudompia: kun hän kehuu yhden kauniita silmiä, samat tummat silmät tuodaan hänelle lautasella. Myös kuolemaa edeltävä elämä Suomessa oli pettymys. Lapsena Mourad oli innoissaan uudesta kotimaasta mutta viimeistään teini-iässä tuli selväksi, että vaikka hän puhuisi suomea täydellisesti, ihonväri paljastaisi hänen olevan muukalainen. Ja lopulta Mourad istuikin pakettiautossa pommin piuhat käsissään. 72 on ravisteleva romaani ulkopuolisuudesta, fanaattisuudesta ja ennakkoluuloista. Mourad on yhtä ulkopuolinen niin elämässä kuin kuolemassa.
Kirja kertoo maahanmuuttajista, ulkopuoliseksi jäämisestä, syrjäytymisestä, siitä miten nuoret aikuiset etsivät paikkaansa maailmassa. Mutta se miltä asetelma alun perin näyttää ei ole loppujen lopuksi kuin pintaa, todellisuus on aivan muuta. Kuka on paha, kuka on hyvä, ja mitä on arkipäivän sankaruus, mitä pahat tai hyvät teot tuottavat palkakseen?
Teoksessa on aineksia isoon lukukokemukseen, ja pääosin Laajarinne myös lupauksen lunastaa, vaikka hiukan tiiviimmällä kerronnalla olisi kokonaisuus voinut olla vieläkin järisyttävämpi.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti