Jodorowsky ja Moebius: Incal

Jodorowsky on kirjoittanut ja Moebius kuvittanut tämän fantasiasarjakuvan, jossa kuvataan hyvän ja pahan välistä taistelua suurimittaisen avaruusoopperan kulisseissa: Incal (Egmont, 2011; ISBN 978-952-233-407-7). Teoksen ovat suomentaneet Kirsi Kinnunen ja Saila Kinnunen.



Teoksessa on yli 300 sivua, ja se sisältää seuraavat sarjakuva-albumit: Musta Incal, Valon Incal, Alinen maailma, Ylinen maailma, Viides olomuoto - uinuva galaksi ja Viides olomuoto - planeetta Difool.



Täytyy kyllä sanoa, että paikka paikoin tarina oli vaivaannuttavan nolostuttava, enkä taida olla tämmöiselle kertomukselle oikeaa kohderyhmää, muutama kymmenen vuotta liikaa ikää kaiketi, ja ehkä tämmöisestä suurimittaisesta avaruudessa käytävän sodan tarinasta on jo aikakin ajanut ohi.

Mutta muutamassa kohdin tarina rullasi eteenpäin ihan mallikkaasti, eikä Moebius piirtäjänä ole rutiininomaisimmillaankaan huono.

Edward S. Aarons: Tehtävä Cong Hai Kill

Kirjaston kierrätyskirjojen hyllystä löytyi tämmöinen kioskikirja, kirjoittajana Edward S. Aarons. Kirja näytti siinä määrin kummalliselta että pitihän tähän tutustua: Tehtävä Cong Hai Kill (Viihdekirjat, 1974; suom. Matti Hossa).



Tarina veti kohtalaisen hyvin, vaikka melko lailla tavanomainen James Bond -tyylinen seikkailu tässä on kyseessä. Päähenkilö Sam Durell saa tehtäväkseen noutaa Thaimaasta rikollisten puolelle loikannut entinen amerikkalainen agentti. Kaikki ei tietenkään ole ihan sitä miltä näyttää, ja Durell joutuu keskelle juonittelua jossa yllätys seuraa toistaan.

Teoksen suomennus oli paikka paikoin vaivaannuttavan kömpelöä, enkä usko että alkukielinen tekstikään on säilyttänyt uskottavuuttaan näihin päiviin saakka.

Moebius: Jerry Corneliuksen ilmatiivis autotalli

Moebiuksen nämä kaksi sarjakuvakirjaa olivat hämmentäviä, mutta vaikutuksen tämä tarinointi teki: Jerry Corneliuksen ilmatiivis autotalli 1 (Jalava, 1990; ISBN 951-8954-53-4) ja Jerry Corneliuksen ilmatiivis autotalli 2 (Jalava, 1990; ISBN 951-8954-53-4). Teokset on suomentanut Jukka Heiskanen.



Kyseessä on fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta yhdistelevä kertomus jonka tarina jätti yhtä lailla hämmentyneeksi kuin hurmaantuneeksi. Mistä loppujen lopuksi oli kyse, sitä en osaa sanoa, mutta kummallisia maisemia ja outoja hahmoja näissä tarinoissa on riittämiin.

Colin Bateman: Voro-Jack

Colin Batemanin tämän romaanin englanninkielinen nimi on Divorcing Jack, ja suomenkielinen nimi taas on ihan erilainen, mutta taustalla on sama melko omalaatuinen sanaleikki ja juonenkäänne: Voro-Jack (Loki-Kirjat, 1998; suom. Väinö Antero; ISBN 952-9646-71-2).



Romaanista en tehty samanniminen elokuvaakin, jota en kylläkään muista nähneeni. Tapahtumapaikkana on Belfast Pohjois-Irlannissa. Päähenkilö on juoppo ja kyyninen toimittaja Dan Starkey, joka selvittelee poliittisia kähmintöjä ja ajautuu ongelmiin vaimonsa Margaretin kanssa.

Starkeyn vaimo otetaan vangiksi ja Starkeytä kiristetään jotta hän paljastaisi tietoonsa saamat poliittisesti arkaluontoiset juonittelut.

Tarina on melko epäuskottava, sillä yhteensattuma seuraa toistaan saaden Starkeyn yhä syvemmälle juonittelujen piiriin, mutta päähenkilö on kieltämättä kohtalaisen omaperäinen antisankari, jonka perusominaisuus on sotkeutua yhä pahemmin ongelmiin gangstereiden ja poliitikkojen välisissä kähminnöissä.

Elmore Leonard: Kärsi kakkusi

Elmore Leonard ei ole tässä jännärissä parhaimmillaan, ja totta puhuen olin lähestulkoon unohtanut mistä tässä kirjassa on kyse kun rupesin siitä kirjoittelemaan. Mutta kidnappaus ja kiristys tässä on takana, sekä joukko enemmän tai vähemmän kahjoja tyyppejä jotka häikäilemättä puukkottavat toisiaan selkään: Kärsi kakkusi (Book studio, 1996; suom. Tapani Bagge; ISBN 951-611-810-0).



Vedonvälittäjä Harry Arno on jäänyt pääosin eläkkeelle, mutta hänellä on vielä muutamia velkoja karhuamatta. Hänet ottaa tähtäimeensä pikkurikollinen, joka värvää Arnolle työskentelevän velkojen karhuajan sieppaamaan Arnon isojen rahojen toivossa.

Juoni ei suju lähestulkoonkaan suunnitellulla tavalla, ja tästä käynnistyy piirileikki jossa rikolliset ja heitä jahtaava poliisi kilvoittelevat niskan päälle pääsemisestä. Erityisen omaperäinen tämä tarina ei ole, mutta Leonard on rutiinisuorituksessaankin ihan kelvollinen tarinankertoja.

Franquin: Zorbul-tarinat

Nämä Franquinin sarjakuvat osoittautuivat mainioiksi, pääosassa on seikkaileva kaksikko Piko ja Fantasio, ja tarinoiden yhteisenä nimittäjänä on tiedemies Zorbul, joka yrittää saada maailman valtaansa: Zorbul-tarinat (Egmont, 2013; suom. Emilia Melasuo; ISBN 978-952-233-689-7).



Tarinat ovat mitä fantastisimpia, ja Zorbulin juonet vähällä onnistua, mutta aina häneltä jää jotain huomaamatta, mikä saa katalat juonet lopulta romahtamaan.

Zorbul-hahmossa on myös inhimillistä puolta, mitenkään mustavalkoinen hyvä-paha-maailma ei näissä sarjakuvissa ole, eivätkä sankaritkaan ole erehtymättömiä, pikemminkin päinvastoin, usein tässä kompastellaan eteenpäin ja lukijaa hykerryttää.

Pentti Harjumaa: Valikoima Nätti-Jussin tarinoita - Kokoelmat I ja II

Pentti Harjumaa on toimittanut lappilaisia humoristisia kertomuksia sisältävän kirjan, jonka huumorissa tölväistään niin etelän herroja kuin paikallisia pikkupomojakin: Valikoima Nätti-Jussin tarinoita - Kokoelmat I ja II (Revontulet, 2008; ISBN 978-952-99520-9-0).



Nätti-Jussi oli tukkijätkä, joka tuli kertomistaan tarinoista tunnetuksi erityisesti Lapissa.

Kertomuksissa on samantapaista liioittelua kuin Tieran eräkaskuissa, mutta aihepiiri ei rajoitu pelkästään eränkäyntiin, vaan yhtä lailla puheeksi tulee viina, naiset ja kaikenlainen muu metsätyömiehen jutunjuuri.



Kirjan esipuheen mukaan Nätti-Jussi kertoi tarinoitaan vakavalla naamalla ilman hymyn värettäkään, mikä teki niistä erityisen mieleenpainuvia, niin että tarinat jäivät elämään.

Kullervo Kemppinen: Naskama - tarinaa ja tunnelmia talviselta maanselältä

Nyt kun olen jossain määrin joutunut niin sanotun Lapin kärpäsen puraisemaksi, olen etsinyt kirjastosta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Kullervo Kemppinen tarjoilee tunnelmia vaeltamisesta Lapin erämaissa, ja pakkohan tätä on ihailla, kulkua lumisissa tuntureissa suksipelissä, tavaroita ahkiossa vetäen: Naskama - tarinaa ja tunnelmia talviselta maanselältä (WSOY, 1975; ISBN 951-0-07289-3).



Kirja tulee kertoneeksi tarinaa muutoksesta, siitä kun aiempi eränkäynnin kulttuuri on valtaviivaistumassa, esimerkiksi niin että tunturitupien takat korvataan helloilla ja kaminoilla. Kaihoisasti tässä muistellaan "nuotionpidon" aikoja ja sitä millaista oli eräkokemus aiemmin.



Helppoa ei tunturissa vaeltaminen ole, kun omillaan on pärjättävä ja keli aiheuttaa yllätyksiä, mutta siinä lienee yksi keskeinen syy vaeltamisen intoon, halu laittaa itsensä koetukselle miten tunturissa pärjää.

Graham Greene: Kunniakonsuli

Graham Greenen romaanien lukemisessa oli parinkymmenen vuoden tauko, mutta nyt taas tartuin teoksiin. Tätä romaania en ollut aiemmin lukenutkaan, sen maineekkuudesta huolimatta: Kunniakonsuli (Tammi, 1984; suom. Seppo Loponen; ISBN 951-30-6061-6).



Kirja oli yllättävänkin toiminnallinen romaani, oikeastaan jännityskertomus, jossa päähenkilö Charles Fortnum sekaantuu kidnappaukseen. Alkoholisoitunut kunniakonsuli Fortnum käyttää asemaansa oman etunsa ajamiseen argentiinalaisessa pikkukaupungissa lähellä Paraguayn rajaa.

Tarinassa on monenlaista juonen käännettä, olennaisin niistä se että Fortnum kidnapataan vahingossa kun häntä luullaan USA:n suurlähettilääksi.

Toinen päähenkilö, lääkäri Eduardo Plarr, sekaantuu kidnappaukseen paraguaylaisten yhteyksiensä takia, mutta samalla hän yrittää saada neuvoteltua Fortnumin vapaaksi. Eikä ongelmia lievitä se, että Plarr on Fortnumin naistystävän Claran kanssa tekemisissä, ja lopulta lapsikin tästä suhteesta on syntymässä.

Mia Vänskä: Valkoinen aura

Mia Vänskä tarjoilee kauhukertomuksen, jonka varsinainen juoni katosi muistista pian teoksen lukemisen jälkeen, mieleen jäi lähinnä teoksen alkuosan hitaampi tempo ja viipyilevä tunnelmointi. Kovin onnistuneeksi kirjaa ei voi loppuosaltaan sanoa, alku lupasi paljon enemmän: Valkoinen aura (Atena, 2014; ISBN 978-952-300-037-7).



Kirjassa on monenlaisia aiheksia, alkaen murhatarinasta ja siitä jatkaen paranormaaleihin ilmiöihin, joista ruumiistapoistuminen on niitä kevyimpiä. Mukana on dekkarinkin aineksia, kun kerrostalossa aiemmin tapahtunutta rikosta selvitellään.

Teoksen loppuosassa toiminta muuttuu nopearytmiseksi ja yllättävän veriseksi, ja alkuosuuden lupaava arvoituksellisuus ja monikerroksellisuus latistuu yksisilmäiseksi revittelyksi. Teoksessa olisi ollut ainesta mieleenpainuvampaan ja toimivampaan tarinaan, nyt palapeli hajoaa osasiksi, kirja ei pysy kasassa.

Moebius: Arzak - Maanmittari

Tämä sarjakuva on kummallisen eriskummallinen, Moebius kertoo tarinaa jossa tuntuu olevan jotain tolkkua vaikka sinänsä loogisuus on kertomuksessa piiloksissa, jonkinlainen piiloleikki tässä on kyseessä: Arzak - Maanmittari (Egmont, 2012; suom. Kirsi Kinnunen; ISBN 978-952-233-599-9).



Teos on ensimmäinen osa Jean 'Moebius' Giraudin suunnittelemasta trilogiasta, mutta kaksi jälkimmäistä osaa jäivät ilmestymättä Moebiuksen kuoltua vuonna 2012. Teossarja olisi todennäköisesti ollut melkoinen kokonaisuus, tästä kirjasta saa viitteitä että rakenteilla on merkittävä, tosin enemmänkin tunnelmaan kuin tarkkaan tarinankerrontaan perustuva kertomus.

Jason Aaron: Scalped 3 - Dead mothers

Jason Aaron on kirjoittanut tämän tarinan, ja sarjakuvan kuvittajina ovat John Paul Leon, R. M. Guéra ja Davide Furnò. Kirjan kannessa hehkutetaan sarjan erinomaisuutta, ja ei tuo hehkutus ihan tyhjästä temmattu ole, jotain omaperäistä on näille sivuille saatu kuvattua: Scalped 3 - Dead mothers (DC Comics, 2008; ISBN 978-1-4012-1919-2).



Kirja kertoo intiaanireservien poliisivoimiin solutetusta FBI-agentista. Tehtävänä on saada satimeen reservaatin mahtimies, jonka sormet ovat monenlaisissa liiketoimissa, joista osa on laittomia.

Tarina kuvaa arkipäivän rasismia ja väkivaltaa sekä Yhdysvaltojen kivuliasta historiaa, sitä millainen osa alkuperäisasukkaille jäi valtakulttuurin puristuksessa. Tässä kirjassa puhutaan myös äidin ja pojan suhteesta, joka vuosikymmeniä aiemmin tapahtuneet asiat varjostavat. Onko enää mahdollisuutta puhua asiat selviksi?

Seppo Jokinen: Mustat sydämet

Pidin melko lailla taukoa Seppo Jokisen dekkareiden välillä, mutta kun huomasin uusimman dekkarin saaneen rutkasti kehuja, piti se lainata kirjastosta. Ja oikein onnistuneen tarinan Jokinen tarjoilee, tällä kertaa rikosta selvitellään Australiassa asti: Mustat sydämet (Crime Time, 2014; ISBN 978-952-289-136-5).



Jokisen tyyliin kuuluu hiukan töksähtelevä kerronta, vähän niin kuin kirjojen päähenkilökin töksähtelee ja törmäilee, mutta ei anna periksi kun jonkin asian päättää ottaa hoitaakseen.

Poliisit ovat lomamatkalla Australiassa, osallistuakseen maratonjuoksuun, mutta sitten tuleekin pähkinä purtavaksi kun suomalaiset maahanmuuttajat ottavat yhteyttä selvittääkseen kummallisia tapahtumia, niin murhaa ja ihmisryöstöä kuin jalokivien varkautta.

Australiaa reissataan oikein kunnolla, ja mantereen koosta antaa Jokinen uskottavalta kuulostavan aavistuksen. Suomalaisten elämä Australiaan muuton jälkeen ei ole ollut kaikilta osin helppoa, mutta jotenkin on sentään pärjätty, jotkut ovat menestyneetkin. Mutta huijareita on liikkeellä, ja murhaepäily kuumentaa suomalaisten välisiä tuntoja.

Håkan Nesser: Syntymämerkki

Luin tätä Håkan Nesserin dekkaria jokusen aikaa, kunnes tajusin että olen lukenut kirjan aiemminkin. Mutta niin hyvä se on, että luin sen uudestaan: Syntymämerkki (Tammi, 2003; suom. Saara Villa; ISBN 952-459-290-8).



Kirja kertoo kostosta, ja sitä voi pitää sarjamurhaajatarinana, mutta mikään suoraviivainen väkivaltapläjäys tässä ei ole kyseessä, vaan tarina siitä miten kymmeniä vuosia sitten tapahtuneet asiat vaikuttavat ihmisten elämään, ja siitä miten aikoinaan tapahtunut vääryys johtaa kostoon.

Tarina etenee sekä poliisin että murhaajan näkökulmasta, kestomuksena siitä miten tytär äidin kuoltua ja oman kuolemansa häämöttäessä päättää tarttua toimeen ja kostaa äidille tehdyn väkivallanteon, raiskauksen josta hän sai alkunsa.

Kuten Nesserin muutkin dekkarit, tässä pääpaino on tunnelmassa, pohdinnassa, ei niinkään toiminnassa, ja kertakaikkisen lumoavasti Nessari tämän kolhonkauniin tarinansa kertoo. Joku päivä pitäisi lukea nämä dekkarit järjestyksessä alusta loppuun.

Colin Bateman: Fire and brimstone

Colin Bateman kirjoittaa oikein näppäriä jännäreitä, joissa päähenkilö Dan Starkey joutuu kujanjuoksuun jossa mennään koko ajan kiperämpiin tilanteisiin: Fire and brimstone (Headline, 2014; ISBN 978-1-4722-0121-8).



Belfastin alamaailmassa tapahtuu välienselvittely, jonka puitteissa mediayhtiön miljardööriomistajan tytär katoaa jäljettömiin. Starkey palkataan selvittämään tytön kohtalo. Starkeyn keskeisin ominaisuus on jääräpäisyys ja yksisilmäisyys minkä takia odotettavissa on melkoinen ongelmien kavalkadi.

Pian Starkeyn kimpussa tuntuu olevan koko Belfastin alamaailman lisäksi myös uskonnollinen liike joka väittää saavansa viestejä suoraan Jumalalta. Panokset kasvavat. Starkey ajautuu ojasta allikkoon. Huumori on mustaa, ja sitä on paljon.

Håkan Nesser: Komisario ja hiljaisuus - rikosromaani

Håkan Nesser on suosikkejani dekkarikirjailijoissa, mutta kumma kyllä olen unohtanut hänen useimpien kirjojensa juonet, niiden tunnelmaa en kylläkään. Luulen lukeneeni tämän dekkarin vuosia sitten, ja pikku hiljaa teosta lukiessani käsitys vahvistui: Komisario ja hiljaisuus - rikosromaani (Tammi, 2004; suom. Saara Villa; ISBN 952-459-393-9).



Kirja kertoo omalaatuisesta uskonlahkosta, joka pitää kesäleiriä järven rannalla syrjäisessä paikassa. Poliisi saa puhelun, jossa väitetään että lapsia katoaa kesäleiriltä, mutta kaikki näyttää olevan päällisin puolen kunnossa. Sitten löydetään ensimmäinen murhan uhri, eivätkä veriteot jää tähän.

Aivan parhaisiin Nesserin teoksiin ei tämä romaani kuulu, mutta erinomainen dekkari tässä on tarjolla siltikin. Jos haluaa dekkarista selkeää juonta ja määrätietoista toimintaa rikoksen ratkaisemiksi, sitä pitää etsiä muualta, mutta jos taas haluaa dekkariltaan erikoislaatuista tunnelmaa ja pohdiskelua ihmisyyden olemuksesta, Nesser on laadun tae.

Jukka Laajarinne: 72

Jukka Laajarinne tarjoilee lukijalle erikoislaatuisen kokemuksen, jonka varsinaisesta viestistä voi laatia tulkintoja loputtomiin, mutta joka tapauksessa teoksesta avautuu omaperäinen näkökulma terrorismiin ja terrorismin peitteenä käytettyyn uskonnolliseen ajatteluun: 72 (Atena, 2013; ISBN 978-951-796-935-2).




Tarina on siinä määrin monimutkainen, että on parempi lainata teoksen esittelytekstiä ennen kuin kerron miltä teoksen lukeminen tuntui:

Alussa on räjähdys. Kotitekoinen autopommi silpoo ihmiskehon, ja Mourad, Suomeen muuttanut muslimimies herää sairaalassa. Vai onko se sairaala? Mouradinhan pitäisi olla kuollut. Hänen vuoteensa vierellä pyörii hyvin erikoisia naisia, kaiken lisäksi nunnankaavuissa. Kuolemanjälkeisen paratiisin pitäisi tarjota hurskaalle muslimille 72 neitsyttä, mutta paikka johon Mourad on joutunut, ei täytä hänen odotuksiaan. Neitsyet ovat toinen toistaan oudompia: kun hän kehuu yhden kauniita silmiä, samat tummat silmät tuodaan hänelle lautasella. Myös kuolemaa edeltävä elämä Suomessa oli pettymys. Lapsena Mourad oli innoissaan uudesta kotimaasta mutta viimeistään teini-iässä tuli selväksi, että vaikka hän puhuisi suomea täydellisesti, ihonväri paljastaisi hänen olevan muukalainen. Ja lopulta Mourad istuikin pakettiautossa pommin piuhat käsissään. 72 on ravisteleva romaani ulkopuolisuudesta, fanaattisuudesta ja ennakkoluuloista. Mourad on yhtä ulkopuolinen niin elämässä kuin kuolemassa.

Kirja kertoo maahanmuuttajista, ulkopuoliseksi jäämisestä, syrjäytymisestä, siitä miten nuoret aikuiset etsivät paikkaansa maailmassa. Mutta se miltä asetelma alun perin näyttää ei ole loppujen lopuksi kuin pintaa, todellisuus on aivan muuta. Kuka on paha, kuka on hyvä, ja mitä on arkipäivän sankaruus, mitä pahat tai hyvät teot tuottavat palkakseen?

Teoksessa on aineksia isoon lukukokemukseen, ja pääosin Laajarinne myös lupauksen lunastaa, vaikka hiukan tiiviimmällä kerronnalla olisi kokonaisuus voinut olla vieläkin järisyttävämpi.

Elmore Leonard: Up in Honey's room

Elmore Leonard yllätti tämän romaanin sisällöllä, vaikka olisi jo pitänyt tietää että Leonard pystyy kirjoittamaan napakän jännärin aiheesta kuin aiheesta. Vuosi on 1944 ja toinen maailmansota on loppumaisillaan, mutta natsien vakoilijoita ja saksalaistaustaisia sotavankeja metsästetään sitäkin innokkaammin: Up in Honey's room (Phoenix, 2008; ISBN 978-0-7538-2452-8).



Kirja kertoo Detroitista, jossa Honey-niminen nainen on ollut vuoden naimisissa Walter Schoenin kanssa, joka ulkonäöltään muistuttaa Himmleria ja sitäpaitsi kuvittelee olevansa Himmlerin salassa pidetty identtinen kaksonen.

Leonard pyörittää romaanissa melkoista henkilökaartia, ja käänne seuraa toistaan niin että välillä tuntui itsetarkoitukselliselta juonen monimutkainen koreografia. Mutta ajankuva tuntuu uskottavalta, ja dialogi on mitä herkullisinta, teosta voi pitää Leonardin parhaimpiin kuuluvana, ja se on jo paljon.

Elmore Leonard: The Switch

Joku oli laittanut kirjaston kierrätyshyllyyn pari Elmore Leonardin jännäriä, ja otin ne luettaviksi, palauttaen sitten takaisin kiertoon. Leonard on huonoimmillaankin hyvä kirjoittaja, ja tässä jännärissä on aineksia erinomaiseen kirjaan: The Switch (HarperTorch, 1978; ISBN 0553118854).



Kirja kertoo hyvin toimeentulevasta pariskunnasta. Kiinteistöalalla toimiva Frank keplottelee omaisuuttaan verottajalta turvaan veroparatiisiin ja ylläpitää nuorta rakastettua, kun taas vaimo Mickey on tennisäiti joka kuljettaa 13-vuotiasta poikaa turnauksissa ja harjoituksissa.

Kaverukset Ordell Robbie ja Louis Gara saavat selville Frankin salakähmäiset puuhat ja päättävät kiristää häntä sieppaamalla Mickeyn ja vaatimalla lunnaita. Mutta Frank ei ole asiasta moksiskaan, jolloin ryöstäjät joutuvat keksimään uuden juonen päästäkseen rahoihin käsiksi.

Teoksessa olisi ollut aineksia enempäänkin, nyt Frankista on tehty yksisilmäisen paha tyyppi joka ajattelee vain omaa etuaan. Mutta toisaalta Leonard keikauttaa asetelman ympäri useaan otteeseen varsin mukavasti, niin että valta-asetelmat vaihtuvat kerta toisensa jälkeen. Kyllä tämä jännäri lukemisen arvoinen on, vaikkei aivan parasta Leonardia ollutkaan.

Ari Paulow: Viidakkojuoksu

Ari Paulowista en ollut kuullutkaan ennen tämän jännärin lukemista. Teos on kirjoittajan esikoisteos, kovaotteinen dekkari jossa päähenkilö palaa Ouluun New Yorkista jossa asiat menivät pahemman kerran solmuun: Viidakkojuoksu (Like, 2006; ISBN 952-471-849-9).



Dekkarin päähenkilö Jesse Hackman on kymmenistä kovaksikeitetyistä dekkareista tuttu hahmo, ja hänen kotipesänsä Oulussa, baari Pub Liverpool, on monista muista dekkareista tuttu sekin. Melko sujuvasti teksti rullaa eteenpäin, mitä nyt aika ajoin tulee ihmetelleeksi kirjoittajan politikoinnin tuntuista tekstiä erinäisiä vähemmistöryhmiä kohtaan.

Romaanin loppuratkaisu ei kovin yllättävä ollut, mutta kovaotteiseksi sitä voi sanoa. Sankaria ei petetä ilman että sankari kostaa.

Melissa Marr: Graveminder

Melissa Marrin romaani tarttui mukaan kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä erityisesti kansikuvansa ansiosta, mutta tarinakin kuulosti kiinnostavalta, ajatus hautausmaasta jonka asukit eivät suostu pysymään kuolleina jos heitä ei hoideta kunnolla: Graveminder (HarperCollins, 2011; ISBN 978-0-00-734927-2).



Romaanin taustalla oleva ajatusleikki avaa mielenkiintoisia polkuja kuljettaa juonta, mutta tarina latistuu lopulta melko tavanomaiseksi elävien kuolleiden kauhukertomukseksi, vaikka aineksia olisi ollut enempään.

Kuvaus pikkukaupungin sisäänlämpiävästä todellisuudesta toimii kohtalaisen hyvin, mutta mitenkään mieleenpainuvaksi tätä romaania ei voi loppujen lopuksi kehua.

Jarno Limnéll, Klaus Majewski ja Mirva Salminen: Kyberturvallisuus

Jarno Limnéll, Klaus Majewski ja Mirva Salminen tarttuvat ajankohtaiseen aiheeseen ja kertovat niin valtiollisesta teleurkinnasta kuin haktivistien tempauksista tietoverkoissa: Kyberturvallisuus (Docendo, 2014; ISBN 978-952-291-047-9).



Suomessa havaittiin vakoiluohjelma ulkoasiainministeriön verkossa, mikä nosti tietoturvan ja tietotekniikan avulla tapahtuvan vakoilun lehtien otsikoihin pitkäksi aikaa. Ukrainan kriisin myötä on puolestaan päästy seuraamaan informaatiosodankäynnin todellisuutta, kun eri lähteistä tulevaa tiedustelutietoa levitetään ja väritetään kriisin osapuolten tarkoitusperien mukaisesti, ja samaan aikaan verkon aktivistit yrittävät saada selvää siitä mitä todellisuudessa tapahtuu.

Kyberturvallisuus ei ole täysin sama asia kuin aiemmin tutuksi tullut termi tietoturva, mutta samoja elementtejä kyberturvallisuudessakin on mukana, laajemmin käsiteltynä. Asia koskettaa meitä kaikkia.

Teos on selkeä ja kohtalaisen havainnollinen, vaikkakin paikka paikoin melko abstrakti ja korkealentoinen. Otanpa tähän otteen teoksen esittelytekstistä:

Digitalisoitunut yhteiskunta on yhä riippuvaisempi tietoverkkojen toimintavarmuudesta ja turvallisuudesta. Niiden varassa lepäävät kaikille elintärkeät toiminnot, kuten energiahuolto, vedenjakelu, rahahuolto, liikenteen sujuvuus - oikeastaan mikä tahansa nyky-yhteiskunnan perustoiminto. Digitalisoituminen tarjoaa kiihtyvällä tahdilla niin yrityksille, valtioille kuin yksilöillekin uusia ennennäkemättömiä mahdollisuuksia sekä uusia keinoja hyödyntää yhä tehokkaammin vanhoja mahdollisuuksia. Vanhoja tai uusia, mahdollisuudet eivät koskaan avaudu ilman niihin liittyviä riskejä. Ei edes digitaalisessa "nollien ja ykkösten maailmassa". Mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii tänä päivänä kyberriskien ja -turvallisuuden huomioimista strategisella ja operationaalisella tasolla sekä näiden ohjaamista joustavasti mukautuvalla teknologialla. Vaikka täydellistä riskittömyyttä tai turvallisuutta tuskin tullaan koskaan saavuttamaan, esiin nousevat mahdollisuudet ja uhkat tasapainottava kyberstrategia on tulevaisuuden välttämätön toimintaedellytys. Tämä kirja keskustelee monille vieraasta bittien maailmasta tutuin termein ja hienostelematta. Kirjan ensimmäinen osaa avaa, mistä kyberturvallisuudessa oikeastaan on kysymys ja miksi se koskettaa meitä kaikkia. Toinen osa taas tarjoaa lukijalle käytännön ohjeita tasapainoisen kyberstrategian rakentamiseksi sekä digitaalistuvan maailman riskien pienentämiseksi.

Paul Pope: 100%

Paul Pope on kirjoittanut ja piirtänyt tulevaisuuteen sijoittuvan sarjakuvan, jossa kerrotaan muutamien ihmisten rosoisenkauhea ja rosoisenkaunis tarina: 100% (DC Comics, 2005; ISBN 1-4012-0349-3).



Sarjakuva kertoo äärimmäisten elämysten ja massiivisen julkisuuden maailmasta, huomiotaloudesta jossa ihmiset ovat jyväsiä koneiston rattaissa, ja panokset kovenevat koko ajan.

Kerronta tapahtuu yksityisen ihmisen tasolla, hienovaraisesti piirrettynä, kuvaten ihmisyyttä olosuhteissa joissa omana itsenään eläminen on lähestulkoon mahdotonta. Ja onni, mitä se voi olla maailmassa jossa elämykset ovat äärimmäisiä?

Brian Azzarello ja Eduardo Risso: 100 bullets, Vol. 1 - First shot, last call

Kirja esittää fantasiatyyppisen kysymyksen: mitä tekisit jos sinulle annettaisiin ase ja luoteja ja luvattaisiin, että teet niillä mitä tahansa, et joudu edesvastuuseen tekemisistäsi. Vastenmielistä väkivallalla mässäilyä on siis luvassa, ja näitä kirjoja on ilmestynyt kymmenkunta tämän jälkeenkin: 100 bullets, Vol. 1 - First shot, last call (DC comics, 2000; ISBN 1-56389-645-1). Kirjoittajana on Brian Azzarello ja piirtäjänä Eduardo Risso.



Tämmöinen sarjakuva ei olisi mahdollinen muuten kuin asehullun amerikkalaisuuden ansiosta. Toisaalta ei voi sanoa, etteikö kirjassa olisi ollut ansioitakin, sillä eräänlainen Faustin tarina on kyseessä ainakin tässä teossarjan osasssa.

Teoilla on aina seurauksensa, eikä aseeseen tarttuminen tarkoita että selviäisi ilman jälkiseuraamuksia.

Teoksessa kuvataan myös katujen arkipäivää, syrjäytyneiden ihmisten todellisuutta jossa seuraavalla sukupolvella ei ole niitäkään mahdollisuuksia mitä aiemmilla sukupolvilla oli.

Garth Ennis ja Steve Dillon: Preacher - Book one

Garth Ennis on kirjoittanut ja Steve Dillon piirtänyt sarjakuvan amerikkalaisesta saarnaajasta, jolla on kummallisia kykyjä, eivätkä tarkoitusperät tunnu olevan pyhiä, pikemminkin päinvastoin: Preacher - Book one (DC Comics, 2009; ISBN 978-1-4012-2279-6).



Teksasilainen saarnaaja Jesse Custer herää uskonnollisiin liikkeisiin liittyvään epärehellisyyteen ja luopuu kutsumuksestaan. Hänellä on kyky saada ihmiset uskomaan mitä tahansa hän sanookin. Matkallaan Amerikan halki hänellä on seuranaan asehullu tyttöystävä ja juoppo irlantilainen vampyyri.



Sarjakuvassa käynnistyy kiertoajelu Amerikan pimeään ytimeen. Mustaa huumoria riittää, ja uskonnollisista ääriliikkeistä piirtyy inhorealistisen karmaiseva kuva.

Guy Delisle: Merkintöjä Burmasta

Luin aikoinaan Guy Delislen sarjakuvakirjan Pjongjang, jota on kovasti kehuttu, mutta tämä aiemmin ilmestynyt teos osoittautui vielä syvällisemmäksi ja puhuttelevammaksi: Merkintöjä Burmasta (WSOY, 2008; suom. Saara Pääkkönen; ISBN 978-951-0-34522-1).



Päähenkilö on sarjakuvapiirtäjä, joka viettää kokonaisen vuoden koti-isänä Burmassa, kun hänen vaimonsa toimii siellä avustustyöntekijänä. Matkakertomuksena teos on uskottava ja henkilökohtaisen tuntuinen, arkipäivä sotilasjuntan hallitsemassa maassa on erikoislaatuista, mutta Delisle ei revittele kerronnallaan vaan tuo absurdin todellisuuden esille understatement-tyyliin.



Näitä Delislen sarjakuvia pitää lukea lisää, kunhan ehdin hengähtää.

Charles Burns: Musta aukko

Tämä Charles Burnsin sarjakuva on suomennettu nimellä Musta aukko, mutta luin sen alkuperäisenä versiona: Black hole(Jonathan Cape, 2005; ISBN 0-224-07778-3).



Kirja kertoo nuorista ihmisistä 1970-luvun Amerikassa, siitä miten aikuistuminen tuottaa paineita, ja miten kaveripiirissä voi joutua muiden syrjimäksi.

Sarjakuvassa on fantasian ja kauhun aineksia, kun nuorten keskuudessa leviää tartuntatauti joka tuottaa epämuodostumia ja kummallisuuksia.

Mutta varsinainen kauhusarjakuva teos ei ole, vaan pikemminkin voisi sanoa että näiden elementtien kautta Burns pystyy tuomaan näkyväksi teemoja jotka muuten olisivat vaikeasti hahmotettavissa, sitä miten ihmisten välinen vuorovaikutus ja kontakti muuttaa ihmistä, tekee hänet erilaiseksi kuin ennen.

Jason Aaron ja R. M. Guéra: Scalped 2 - Casino boogie

Jason Aaronin kirjoittama ja R. M. Guéran piirtämä tarina intiaanireservaatin alamaailmasta jatkaa rosoisella linjallaan, ja melko lailla tähän tarinaan jäin koukkuun, hahmot alkoivat kiinnostaa: Scalped 2 - Casino boogie (DC Comics, 2008; ISBN 978-1-4012-1654-2).



Päähenkilö Dashiel Bad Horse palkattiin reservaatin poliisiin pitämään yllä järjestystä. Uuden kasinon avajaiset ovat tulossa, ja sitä ennen pitää siistiä reservaatin julkisuuskuvaa muun muassa puuttumalla rehottavaan huumerikollisuuteen.



Sarjakuva palaa vuosikymmenten takaisiin tapahtumiin, jolloin Dashiel Bad Horsen äiti oli yksi aktivisteista jotka kävivät vastarintataistelua liittovaltion poliisia vastaan. Noista ajoista paljon on muuttunut, mutta vanhat kaunat elävät yhä, eikä poliisi ole unohtanut kuolonuhrejaan.

Alexandro Jodorowsky ja Juan Gimenez: The Metabarons - ultimate collection

Nyt kun olen kirjaston sarjakuvahyllyllä säännöllisesti vieraillut, alan ymmärtää miten vähän sarjakuvista tiedänkään. Tätäkään sarjakuvaa en tuntenut ennen kuin sen sain käsiini massiivisena 534-sivuisena kokoomateoksena: The Metabarons - ultimate collection (Humanoids, 2012; ISBN 978-1-59465-014-7). Tarinoiden kirjoittajana on Alexandro Jodorowsky ja Juan Gimenez. Sarjakuvan hahmojen luojina ovat Moebius and Jodorowsky.



Metabaronien maailma on massiivista avaruusoopperaa, jossa sivilisaatiot ottavat mittaa toisistaan ja hahmot ovat kyvyiltään ylivertaisia.

Tämmöistä yliampuvaa tulitusta ei näin massiivisessa mittakaavassa pysty kunnolla sulattamaan, varsinkaan kun huumoria on hyvin vähän ja koko kerronta tuntuu vakavamieliseltä, ikään kuin tekijät eivät olisi tajunneet miten naurettavaa tällainen tarinointi loppujen lopuksi on.



No, kyllähän tämän sarjakuvan sai luettua, hyppimällä tylsimmät taistelukohtaukset yli, mutta kovin paljon tästä ei jäänyt mieleen, liikaa samaa mättöä.

Juha Vuorinen: Veljekset Vaselin - salapoliisiromaani

Tuli sitten lainattua tämä toinenkin Juha Vuorisen dekkari, jossa jatketaan salapoliisikirjallisuuden parodioimista mitä pähkähulluimmilla käänteillä, ja kyllä tässä on näkevinään myös jonkinlaista kunnianosoitusta vanhoille kovaksikeitetyille dekkareille: Veljekset Vaselin - salapoliisiromaani (WSOY, 2007; ISBN 978-951-0-32495-0).



Hyvästä mausta ei tässäkään dekkarissa ole tietoa. Portsari Tapsa Mäkilä selvittää, mihin Vaselinin veljesten valmistamaa ihmerasvaa käytetään Turkin Alanyassa.

Kirjan henkilövalikoimaan kuuluu ääliökaksikko Händi ja Käppers, joiden bravuureihin on otettu kaikki mahdolliset alatyyliset temput, joista tavanomaisimpiin kuuluu se että ravintolassa tilataan kananfile raakana.