Thomas Bernhardin elämänkertaromaanien sarja on nyt ilmestynyt suomeksi tämän viidennen osan myötä: Muuan lapsi (Lurra Editions, 2013; suom. Olli Sarrivaara; ISBN 978-952-5850-27-7).
Kirjan aloittaminen kesti taas oman aikansa, mutta kun tekstiin sitten pääsin sisälle imaisi se mukaansa, niin kuin aina aiemminkin on käynyt. Tosin teoksen loppupuoli tuntui jotenkin eroavan aiemmista, tuntui kuin Bernhard ei enää olisi jaksanut jaksaa loputtoman pessimisminsä vallassa, tuntui jopa kuin tässä olisi ollut suorastaan nostalgista tunnelmointia tekstin lomassa. Mutta toisaalta tämä saattoi olla vain tehokeino, sillä tämä viides osa kertoo tapahtumista ennen aiempia neljää osaa, varhaisesta lapsuudesta, ensimmäisistä kouluvuosista, joilloin pahimmat koettelemukset olivat vielä edessä.
Toki koetelmuksia riittää tässä romaanissakin, esimerkiksi silloin kun nuori Bernhard oppii ajamaan polkupyörällä ja päättää saman tien lähteä kolmenkymmenen kilometrin matkalle kaupunkiin. Huonostihan siinä käy, mutta Bernhard limittää tähän lapsuuden kokemukseen monenlaista pohdintaa, esimerkiksi isoisän merkityksestä, niistä ajatuksista jotka isoisältä siirtyivät tyttärenpojalle:
[...] Mutta on käytettävä kaukosytytystä, isoisäni sanoi, ettei itse lennä sillan mukana taivaan tuuliin. Anarkistit ovat maailman suola, hän toisteli usein. Myös tuo lause kiehtoi mielikuvitustani, se oli yksi hänen vakiolausahduksiaan ja ymmärsin sen varsinaisen ja siis täydellisen merkityksen luonnollisesti vasta ajan kuluessa. Traunin ylittävä rautatiesilta, joka oli minulle jotakin täysin käsittämätöntä, luonnollisesti vieläkin käsittämättömämpää kuin Jumala, johon en ole koskaan oikein tiennyt miten suhtautua, oli minulle mahtavuuden huippu. Ja juuri siksi olin aina pohtinut, miten tuon mahtavuuden voisi romahduttaa. Isoisäni oli esitellyt minulle kaikki siihen soveltuvat mahdollisuudet. Räjähdysaineella saattoi hänen mukaansa tuhota niin halutessaan mitä tahansa. Teoriassa tuhoan joka päivä kaiken, ymmärrätkö, hän sanoi. Teoriassa oli mahdollista päivittäin ja millä tahansa haluamallaan hetkellä tuhota kaikki, romahduttaa, pyyhkiä olemattomiin. Tuo ajatus oli hänen mielestään ajatuksista suurenmoisin. Minä omaksuin tuon ajatuksen ja olen leikitellyt sillä koko elämäni. Minä tapan, milloin haluan, romahdutan, milloin haluan. Minä hävitän, milloin haluan. [...]
Komea lopetus komealle kirjasarjalle, tämä on ollut mahtava lukukokemus, sellainen joka jättää pysyvän jäljen.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti