P. G. Wodehouse: Uncle Fred in the springtime

P. G. Wodehousen Fred-setä oli itselleni uusi tuttavuus, mutta kylläpäs teki hyvää ensi kosketus tähän kaistapäiseen neroon: Uncle Fred in the springtime (Everyman, 2004; ISBN 1-84159-130-0).



Harmittelin teosta lukiessani että aloitin lukemisen sarjan keskeltä, sillä siinä määrin tässä viitattiin aikaisempiin tapahtumiin, muun muassa tapahtumiin koirakilpailuissa, mutta ilmeisesti onkin niin että tämä on sarjan ensimmäinen romaani, ja sitä edeltää vain tarina "Uncle Fred Flits By", jossa Fred-setä esiintyy papukaijojen kynsienleikkaajana.

Sarjan seuraava romaani on Uncle Dynamite, joka on suomennettu nimellä Fred-setä järjestää, ja se tulee sopivasti lukuvuoroon heti tämän ensimmäisen Fred-romaanin jälkeen.

Mitä näistä Fred-sedästä kertovista tarinoista sanoisi? Samassa fiktiivisessä maailmassa tässä liikutaan kuin Jeeves-kirjoissa, mutta lähtökohta on hiukan toinen. Päähenkilö on onnellisesti naimisissa oleva Fred-sedäksi kutsuttu jaarli, noin kuusikymppinen herrasmies. Fred-sedän henkinen ikä on 22 vuoden paikkeilla ja hänellä on taipumus syyllistyä ylettömyyksiin ("excesses") silloin kun hän pääsee ilman vaimonsa valvontaa irralleen Lontoossa.

Erityisenä bravuurina Fredillä on esiintyä mitä erikoisimpina hahmoina nimellisenä tavoitteenaan auttaa tuttaviaan niissä ongelmissa joihin nämä ovat ajautuneet. Lopputuloksena on kaaos, joka tekee Fredin sisarenpojan Pongon suorastaan hermoheikoksi, Pongolla kun on ongelmana se ettei hän osaa kieltäytyä auttamasta Frediä tämän suunnitelmissa.

Tämän romaanin kansikuva on melko erikoinen, mutta tämä kohtaus on vain pieni sivujuonne tarinassa joka paisuu askel askeleelta suorastaan järisyttäviin mittoihin. Muistaakseni jossakin kohtaa tekstiä todettiin, että Pongosta tuntui Fred-sedän saavuttua paikalle samalta kuin olisi olla tynnyrissä joka kelluu virrassa juuri Niagaran putousten yläpuolella.