tiistai 21. marraskuuta 2017

Marian Keyes: Enkelit

Marian Keyesin romaanisarjan kolmannessa teoksessa kerrotaan Walshin perheen "kunnollisesta" sisaresta, joka päätyy tekemään reippaan elämänmuutoksen: Enkelit (Tammi, 2005; suom. Liisa Laaksonen; ISBN 951-31-3429-6).



Teoksen tapahtumat on sijoitettu Los Angelesiin, ja tähän sopii että juoni on melkoista pintaliitoa. Tarinan kertomisessa Keyes on joka tapauksessa taitava, vaikka mitään syvällisempää romaaniin ei juuri ole päässytkään pujahtamaan. Tai ehkä sittenkin.



Maggie Walsh on elänyt järkevästi ja asiallisesti aina siihen asti, kunnes hän jättää miehensä ja vaihtaa turvallisen esikaupunkilaiselämän aurinkoiseen Los Angelesiin.

Los Angelesissa ei pynttäytymisellä, poseeraamisella ja juhlimisella ole mitään rajaa. Jopa palmut ovat siellä laiheliineja. Maggien paras ystävä Emily ottaa hänet luokseen asumaan ja johdattaa hänet Hollywoodin elokuvamaailman pyörteisiin. Maggie löytää itsensä tekemästä asioita, joista ei olisi ennen voinut uneksiakaan, ja seurustelevansa ihmisten kanssa, jotka ovat entuudestaan tuttuja vain valkokankaalta. Uusiin tuttavuuksiin kuuluu mm. Troy, mies, joka tunnetaan myös nimellä Ihmisteflon.

Irlantilaisen Marian Keyesin kuudes romaani on valloittava tarina naisesta, joka vähitellen ymmärtää, mitä hän elämältä haluaa ja miksi hän halusi ottaa lomaa avioliitostaan.



Ei kommentteja: