Johanna Korhonen: Kymmenen polkua populismiin - kuinka vaikenevasta Suomesta tuli äänekkään populismin pelikenttä

Johanna Korhonen kertoo siitä miten 1990-luvun lama sai suomalaiset potemaan turvattomuutta ja miten päättäjät ovat eksyneet tavallisten ihmisten todellisuudesta: Kymmenen polkua populismiin - kuinka vaikenevasta Suomesta tuli äänekkään populismin pelikenttä (Into, 2013; ISBN 978-952-264-257-8).



Himasen raporttia on nimitelty pamfletiksi, mutta vaikea sitä on pamfletiksikaan sanoa koska sanahelinän keskeltä ei tunnu löytyvän paljon mitään.

Korhosen kirja taas sitävastoin on pamfletti, ja nautittava sellainen, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Terävästi Korhonen analysoi populististen poliitikkojen nousua ja kansansuosiota sekä sitä, mitä jatkossa voi olla odotettavissa.

Ei helppoa ole poliitikon puhua suomalaisille, kun työ karkaa muualle ja rakennemuutos nitisyttää yhteiskuntaa:

Ymmärrän poliitikon tuskan: globaalitaloudessa ja vapaiden pääomanliikkeiden maailmassa yritykset siirtävät tuotantonsa sinne, missä se on kannattavinta tai ylipäätään mahdollista. Puhetta pitävä poliitikko ymmärtää tämän ja kenties yrittää selittää sitä kuulijoilleen. Osa kuulijoista ymmärtää ja ahdistuu, osa ainoastaan ahdistuu.

Hyvin Korhonen tiivistää eliitin ja tavallisten ihmisten välillä ammottavan kuilun:

Suomen strategia onkin keskittyä koulutukseen ja korkeaan osaamiseen, joiden toivotaan auttavan myös uudessa tilanteessa. Mutta tämäkin puhe vetoaa vain osaan äänestäjistä: korkeasti koulutetut, monitaitoiset ihmiset hyväksyvät tilanteen ja pystyvät sopeutumaan siihen paremmin kuin vähän koulutetut. "There is no problem”, sanoi eräs suomalaisnuori (englanniksi). "Opiskelen insinööriksi, erikoistun vaikka ympäristönsuojeluteknologiaan ja voin aina muuttaa ulkomaille töihin. Olen, by the way, ajatellut, että muuttaisin Kaliforniaan joka tapauksessa."

Mitä muihin tulee, heidän pelkoaan ruokkii, ylläpitää ja ehkä jopa pahentaa se, että poliittisen ja taloudellisen eliitin tuottama, median välittämä puhe Suomen selviytymisen keinoista on aivan toista maata kuin kansalaisten kokemus omasta elämästään.

Luovuutta hehkutetaan, puhutaan korkealentoisilla termeillä kuten "huipputeknologia, innovatiivisuus, luova työ, korkea osaaminen, kansainvälisyys ja ainutlaatuisuus". Tässä yhteydessä sopii kysyä: "Missä on paikka ihmiselle, jonka luovuus ilmenee itse moottorisahalla veistetyssä karhuveistoksessa kesämökin pihalla?" Niinpä: "Eliittien maalaama mielikuva luovien lahjakkuuksien huippu-Suomesta on hyvin kaukana kansan valtaenemmistön todellisuudesta."