maanantai 10. marraskuuta 2014

Charles Bukowski: Hollywood

Helmetissä tämä Charles Bukowskin romaani oli saanut vain kolme tähteä (kaksi arviointia), mutta oma arvioni olisi jossain neljän tai viiden tähden tuntumassa, jos nyt tälle viiltävän satiiriselle romaanille tähtiä haluaisi antaa: Hollywood (Canongate, 2007; ISBN 978-1-84195-996-2).



Teos kertoo Henry Chinaskista, Bukowskin alter egosta, joka saa romaanissa tehtäväkseen muuttaa omaelämänkerrallisen romaaninsa elokuvakäsikirjoitukseksi. Kuten arvata saattaa, elokuvan teossa on monta mutkaa, ja juonen käänteet ovat siinä määrin kummallisia että niitä ei uskoisi ellei kyse olisi elokuvan tekemisestä.



Wikipedia kertoo, että teos perustuu Bukowskin kokemuksiin Baarikärpänen-elokuvan käsikirjoittajana. Teos on omistettu elokuvan ohjanneelle Barbet Schroederille, joka esiintyy kirjassa nimellä Jon Pinchot. Romaanissa on tunnistettavissa olevia elokuvateollisuuden hahmoja, muun muassa pääosakaksikko Mickey Rourke ja Faye Dunaway, ranskalainen elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard, saksalainen elokuvaohjaaja Werner Herzog sekä kirjailija Norman Mailer.

Elokuvateollisuuden todellisuus näyttäytyy romaanissa pähkähulluna, jopa siinä määrin kummallisena että Bukowskin aiempien omaelämänkerrallisia aineksia sisältäneiden romaanien juopotteluun vinksahtanut todellisuus tuntuu tämän romaanin jälkeen melkeinpä normaalilta. Mutta, sehän on vain elokuvaa.

Ei kommentteja: