maanantai 2. kesäkuuta 2014

Carlo Lucarelli: Almost blue

Carlo Lucarelli kertoo Italiaan 1990-luvulle sijoitetun sarjamurhaajatarinan tässä kohtalaisen omaperäisessä dekkarissa, jossa toinen rikosmysteeriä ratkovista päähenkilöistä on sokea: Almost blue (Otava, 2008; suom. Tapani Kilpeläinen; ISBN 978-951-1-19786-7).



Jännäreissä on toki käytetty sokean "silminnäkijän" kikkaa aiemminkin, mutta Lucarelli onnistuu aika hyvin tuomaan juonenkäänteisiin tuoreutta, sillä syntymästään sokea mies, Simone Martini, kuuntelee huoneessaan radiotaajuuksilla käytäviä keskusteluja ja huomaa näissä keskusteluissa jotain outoa ja epäilyttävää.

Poliisivoimissa taas saa Grazia Negro ratkaistavakseen murhien sarjan, ja kummallista näissä väkivallanteoissa on että edellisen rikoksen uhri näyttää tehneen - kuolemansa jälkeen - sarjan seuraavan murhatyön.

Juoni oli sen verran omaperäinen että useammankin kerran Lucarelli onnistui yllättämään, mutta loppua kohden tarinan vetovoima alkoi hiipua. Varsin pätevä dekkari tämä joka tapauksessa on, ja voisihan sitä toisen kerran tarttua Lucarellin teoksiin.

Ei kommentteja: