Warren Ellis ja Darick Robertson: Transmetropolitan 2 - Lust for life

Warren Ellis on kirjoittanut ja Darick Robertson piirtänyt tämän sarjakuvan, jossa toimittaja Spider Jerusalem on palannut kaupunkiin ja hyökännyt rytinällä korruptoituneen ja kieroutuneen yhteiskunnan epäkohtien kimppuun: Transmetropolitan 2 - Lust for life (DC Comics, 1998; ISBN 1-56389-481-5).



En aiemmin juuri arvostanut Ellisin kirjoittajantaitoja, mutta täytyy myöntää että näissä Spider-tarinoissa on ytyä. Poliittisen korrektiuden ja terveysvalistuksen ynnä muun sellaisen hyvätapaisuuden voi unohtaa, sillä ketjupolttava, kännäävä ja lääkkeitä ja huumeita väärinkäyttävä toimittaja on niin kaukana kenenkään esikuvasta kuin vain voi olla.

Mutta samalla tässä dystopiana esitetyn modernin yhteiskunnan kuvauksessa on totta vähintään toinen puoli. Pakostakin joutuu miettimään, mihin oikein olemme menossa, tätäkö elämältä haluamme?

Andy McNab: Silencer

Nyt täytyy myöntää, että minulla ei tätä kirja-arviota kirjoittamaan ryhtyessä ollut juuri millaista mielikuvaa mitä tässä Andy McNabin jännärissä tapahtui, vaikka oletin sen lukeneeni vähän aikaa sitten: Silencer (Bantam Press, 2013; ISBN 978-0-593-06524-2).



Kun sitten vilkaisin kirjan esittelytekstejä netistä, teos palautui mieleen, mutta oikeastaan toivoin ettei niin olisi käynyt, sillä tarina ja sen tarkoituksellinen väkivalta ei hyvältä tuntunut. Muistan lukeneeni teosta harppoen pitkiä pätkiä tekstissä ja luntaten loppuratkaisun, mutta siinäkin oli oikeastaan liikaa.

Teos kertoo erikoisjoukkojen sotilaasta Nick Stonesta, joka aikoinaan oli tekemisissä huumekartelleja kohtaan suunnattujen operaatioiden kanssa, ja nykyään elelee vaimonsa kanssa Moskovassa. Mutta menneisyyden haamut palaavat vainoamaan Stonea - tässä näköjään ajaudun käyttämään samanlaisia kielikuvia kuin kirjan esittelyteksteissä - ja sitten ollaankin valmiina rymistelemään maasta ja maanosasta toiseen.

Arturo Pérez-Reverte: Merikartta

En ole Arturo Pérez-Reverten kirjoihin aiemmin tarttunut, mutta tämä odotti kirjaston palautettujen kirjojen hyllyssä sen näköisenä että voisi tätä lukeakin, vaikka hiukan paksulta kirja vaikutti: Merikartta (Like, 2004; suom. Mirja Halonen; ISBN 952-471-458-2).



Kirjan kertojaminässä tuntuu olevan tarkoituksellista Moby Dick -viittausta, jopa siinä määrin että kertomisen maneerit häiritsivät heti alusta lähtien. Mutta tarina ei hassumpi ollut, kyse on toistensa kanssa kilpailevista haaksirikkoutuneiden laivojen metsästäjistä, jotka etsivät Välimerelle kadonnutta laivaa. Pituus- ja leveyspiirit tuottavat päänvaivaa eikä vihjeiden tulkitseminen ole helppoa, mutta vanhat merikartat johdattavat etsijöitä eteenpäin.

Kirjan hahmot jäävät melko etäisiksi, ja vaikka tarinassa on oma hohtonsa, alkoi sivumäärä hiljalleen puuduttaa, ja puolessavälissä jätin lukemisen kesken. Toki lunttasin teoksen lopusta sen miten tarinassa lopulta kävikään. Tämän kaltainen suurilla pensselinvedoilla piirretty historiallinen seikkailuromaani ei vain jaksa nykyään kiinnostaa.

Stephen Greenleaf: Vakava virhe

En ole Stephen Greenleafin jännäreitä aiemmin lukenut, ja tämä löytyi kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä. Päähenkilö John Marshall Tanner selvittelee aviomiehen katoamista, ja vihjeet johtavat vuosikymmenten takaisiin rikoksiin: Vakava virhe (Karisto, 1992; suom. Eero Mänttäri; ISBN 951-23-3140-3).



Oikeastaan kirjassa selvitellään kahtakin rikosta, josta toisessa Tannerin yksityisetsivänä toimiva ystävä surmataan, ja lopulta käy ilmi että nämä kaksi rikostapausta ovat kytköksissä toisiinsa. Tarinassa riittää käänteitä, ja tapahtumien tulkinnat kääntyvät aika ajoin päälaelleen.

Greenleaf kirjoittaa napakkaa tekstiä, ja jännäri tuli nopeasti luettua, mutta kovin paljon siitä ei lopulta jäänyt mieleen. Tanner muistuttaa hahmona Phillip Marlowea ja Matthew Scudderia, mutta yhtä lailla mieleenpainuva hän ei ole. Saa nähdä tuleeko Greenleafin kirjoja lisää luettua, voi olla että ei.

John Buchan: The Island of Sheep

Joku oli antanut Helmetissä tälle John Buchanin jännärille viisi tähteä, ja muuten voisin ollakin samaa mieltä, mutta kyllä aika on tähän vuonna 1936 ilmestyneeseen romaaniin jo jälkensä jättänyt: The Island of Sheep (Penguin Books, 1983; ISBN 0-14-001131-5).



Kirjassa seikkailee aiemmista kirjoista tuttu parivaljakko Richard Hannay ja Sandy Arbuthnot, ja tässäkin on oma haasteensa, sillä lukijalta vaaditaan jotain ymmärrystä siitä mistä Hannay ja Arbuthnot hahmoina ovat peräisin.

Ehkä parasta kirjassa oli Hannayn pojan Peter Johnin kuvaaminen, mikä tekee kirjasta eräänlaisen nuorisoromaanin, sillä loppujen lopuksi Peter John ja hänen ystävänsä Anna Haraldsen ovat ne jotka ratkaisevat "Lammassaaren" kummallisten tapahtumien arvoituksen.

Ajan patinaa tässä tarinassa on vähän turhankin paljon, mutta näitä Hannay-kirjoja voi myös pitää eräänlaisena menneen maailman (ja brittien siirtomaavallan aikakauden loppumisen) kuvauksena.

Robin Sloan: Mr. Penumbra's 24-hour bookstore

Tämä Robin Sloanin romaani tarttui kirjastosta alunperin mukaan värikkään kansikuvan takia, ja siksi että teoksen nimessä mainittiin kirjakauppa, sillä kyllähän kirjoista kertovia kirjoja aina jaksaa lukea: Mr. Penumbra's 24-hour bookstore (Atlantic, 2013; ISBN 978-1-78239-119-7).



Takakannen tekstissä vihjailtiin fantasiatyyppiseen tarinaan, jossa erikoisen kirjakaupan salaisuudet hiljalleen paljastuvat, ja kyllähän vähän tämän tyyppisestä tarinasta tässä on kyse.

Mutta se yllätti että kirjallisuuden sijasta kyse onkin pikemminkin tietotekniikasta, sillä varsinainen salaisuus ei ole fantasiaelementeistä rakennettu vaan perustuu kryptografiaan, kirjoihin koodattuihin salaisiin viesteihin, joita joukko kummallisen salaliiton jäseniä yrittää selvittää.

Kirjan alkupuoli toimii varsin mukavasti, sillä lukija ei tiedä - ellei nyt satu lukemaan vaikkapa tätä kirja-arviota - että fantasiaa tässä kirjassa on tuskin nimeksi, ja niinpä erilaiset vihjaukset fantasiaan, vaikkapa siihen mitä kirjakaupan viereisessä kaupassa oikeastaan tapahtuu, menevät täydestä.

Mutta sitä mukaan kun kirjan varsinainen tarina alkaa paljastua, kun selviää että kyse on salakirjoitetun tekstin avaamisesta ja että tietokoneet valjastetaan hoitamaan tätä hommaa, putoaa pois merkittävä osa tarinan viehätyksestä.

Sloan kirjoittaa kohtalaisen osuvasti tietotekniikan käytöstä, vaikka kirjan loppua kohden alkaa teknisten yksityiskohtien osalta uskottavuus hiljalleen karista. Ehkä voisi sanoa että kun nörtit ottavat tarinassa vallan katoaa myös alkuperäisen tarinan salaperäinen viehättävyys. Mutta ei tämä silti hassumpi romaani ollut.

Neil Gaiman: Ikuiset

Luulisi, että kun Neil Gaiman on kirjoittanut sarjakuvakirjan tarinan niin hommassa olisi jotain järkeä, mutta en kertakaikkiaan ymmärtänyt miksi tämä teos on olemassa: Ikuiset (Egmont, 2007; suom. Jouko Ruokosenmäki; ISBN 978-952-469-763-7). Kuvituksen on tehnyt John Romita Jr.



Teoksessa liikutaan supersankarisarjakuvien maailmassa, joka sinällään jo tuottaa tiettyä pöhköyttä tarinaan, mutta rinnalle vielä ympätty monta kerrosta muunlaista fantasiatarinaa, jolloin tuloksena on soppa josta supersankarikaan ei enää ota selvää.



Fantasiaa, tieteiskirjallisuutta ja seikkailua, sitä yrittää tarjota tämä kirja, hehkutusta hyvän ja pahan välisestä taistelusta, mutta ketä tämä oikeastaan jaksaa kiinnostaa?

Apostolos Doksiadis ja Khristos H. Papadimitriou: Logicomix - nerouden ja hulluuden rajalla

Apostolos Doksiadis ja Khristos H. Papadimitriou ovat kirjoittaneet sarjakuvan matematiikasta ja matemaatikoista, ja täytyy sanoa että mainiosti tämä tarina on rakennettu, monella eri tasolla: Logicomix - nerouden ja hulluuden rajalla (Avain, 2010; suom. Tua Korhonen; ISBN 978-951-692-786-5). Kuvituksen ovat tehneet Alekos Papadatos ja Annie Di Donna.



Kirjaa voi pitää ensinnäkin Bertrand Russellin elämäkertana, vaikkakin tekijät ovat ottaneet jonkin verran vapauksia tehdääkseen kerronnasta sujuvampaa. Toinen tärkeä päähenkilö on Ludwig Wittgenstein. Näiden kahden filosofin ja matemaatikon tarkoituksena ei ollut sen vähäisempi kuin saattaa matematiikka täydellisen vakaalle formaalille jalustalle.



Mutta miten sitten kävikään... Teos ei kaikilta osin pysty avaamaan keskeisiä tutkimustuloksia, mutta hyvän yrityksen tekijät ovat saaneet aikaan, johdatuksen Kurt Gödelin vuonna 1931 julkaisemaan epätäydellisyysteoreemaan, joka osoitti että ajatus matematiikan täydellisestä formalisoimisestä oli lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu, sillä matematiikkaa ei voida osoittaa ristiriidattomaksi matematiikan keinojen avulla.

Sarjakuvaa kerrotaan monella muullakin tasolla. Tekijät ovat piirtäneet mukaan myös itsensä ja keskustelut siitä, miten sarjakuvan tarina tulisi kertoa jotta se toimisi sarjakuvana, ja pohdinnat siitä mitä Russell ja kumppanit yrittivät saada aikaan.

Ja lisäksi tarina kertoo mielisairaudesta, siitä miten lähellä nerous on hulluutta, ja miten tavaton älykkyys voi tuottaa kurjuutta ja onnettomia ihmiskohtaloita.

Daniel Clowes: Ghost world

Daniel Clowesin sarjakuvakirja tuli muistaakseni lainattua siksi, että sitä jollakin nettisivulla kehuttiin, ja kyllä kehumiseen aihetta on, sillä teoksessa kuvataan nuorten ihmisten aikuistumista hämmentävän raikkaasti ja tuoreesti: Ghost world (Fantagraphics Books, 2008; ISBN 978-1-56097-890-9).



Valintoja on tarjolla paljon, mutta miten sitä loppujen lopuksi löytäisi oman paikkansa elämässä. Lähtisikö opiskelemaan, töihin, muuttaisiko kokonaan toisella paikkakunnalle? Ja mitä merkitystä ystävyydellä loppujen lopuksi elämässä on?



Salavihkainen huumori yhdistyy hiukan surumieliseen kerrontaan valinnoista joita on tehtävä mutta joita ei jälkikäteen tekemättömiksi enää saa. Sarjakuva kuvaa elämää.

Warren Ellis ja Darick Robertson: Transmetropolitan 1 - Back on the street

Tästä se alkaa, Warren Ellisin kirjoittama ja Darick Robertsonin piirtämä dystopiasarjakuva, jossa tulevaisuuden yhteiskunta tarjoilee vaikka mitä hienoa ja ihmeellistä, mutta löyhkä on melkoinen: Transmetropolitan 1 - Back on the street (DC Comics, 1998; ISBN 1-56389-445-9).



Kirjan päähenkilö on toimittaja Spider Jerusalem, joka joutuu palaamaan takaisin kaupunkiin kun rahat loppuvat eikä kirjoittaminen suju yksinäisyydessä.



Sarjakuva on rämäkkä kuvaus yhteiskunnasta jossa tekninen edistyksellisyys limittyy ihmisten idiottimaisuuteen ja raadolliseen hyväksikäyttöön. Mikä tahansa tuntuu olevan mahdollista, erityisesti kaikkein kuvottavimmat asiat mitä vain ihmismieli voi keksiä soveltaakseen uusimpia tieteen ja tutkimuksen saavutuksia.

Warren Ellis ja Darick Robertson: Transmetropolitan 0 - Tales of human waste

Tämä sarjakuvakirjojen sarja oli jäädä lukematta, kun tulin lainanneeksi osan "nolla" ennen osaa 1, kun en tajunnut että tässä on ylijäämäpaloja sarjakuvista eikä sitä varsinaista tarinaa. Sarjakuvan tekijöiksi mainitaan Warren Ellis ja Darick Robertson sekä erinäinen määrä piirtäjiä ja värittäjiä, jotka hoitavat hommansa kunnialla: Transmetropolitan 0 - Tales of human waste (DC Comics, 2004; ISBN 1-4012-0244-6).



Suosittelen jättämään tämä kirjasarjan osan väliin ja aloittamaan lukemisen sarjan numerosta 1, jolloin ainakin tietää mistä tässä on kyse.

Kyse on Spider Jerusalem -nimisestä toimittajasta tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa moni nyt tieteiskirjallisuudessa spekuloitu asia on arkipäiväistä totta. Ihmisistä tämä ei ole tehnyt onnellisia vaan päinvastoin, yhteiskunta on yhä enemmän nurjallaan ja ihmisten pahimmat puolet ovat päässeet esiin.



Dystopiasta tässä sarjakuvassa on kyse, ja täytyy kyllä sanoa - sarjan varsinaisten teosten perusteella - että aikamoisen sopan Ellis ja Robertson lukijalle tarjoavat.

Tommi Liimatta ja Jouni Hynynen: Rillipää ja läski - kirjeenvaihto 2007-2009

Täytyy oikein yrittää miettiä, miksi tämä kirja tuli lainattua. Olisiko Tommi Liimatta ollut se syy, jotenkin puolituttu nimi. No, joka tapauksessa jaksoin lukea tätä kahden melko lailla samanlaisen kaverin keskinäistä naljailua ja kehuskelua vain muutama kymmenen sivua, ja sitten riitti: Rillipää ja läski - kirjeenvaihto 2007-2009 (Johnny Kniga, 2010; ISBN 978-951-0-37448-1).



Ihan mukavasti nämä kaverit toisilleen kirjeitä rustaavat, mutta kun jotenkin homma tuntuu pitkälti sisäpiirin jutulta, paikoin myös sisäpiirin vitsiltä. Ja sekin alkoi väsyttää etten pian enää tiennyt kumpi kavereista oli kirjettä kirjoittamassa, vaikka nimellisesti teoksen jujun piti olla se että Liimatta ja Hynynen olisivat kovin toisistaan poikkeavia tyyppejä.

Olettaisin että kirjan kohdeyleisö on jomman kumman tai miksei kummankin näiden kaverin fanittajat, ne jotka jotain kautta ovat jo valmiiksi perehtyneet fanituksensa kohteeseen, ja siis tietävät mitä tässä puuhataan.

Lasse J. Laine: Suomen luonto - tunnistusopas

Vuoden kaunein kirja 2013, sellaisen palkinnon sai tämä Lasse J. Laineen tunnistusopas, ja oikealle kirjalle palkinto meni. Opas esittelee eläin- ja kasvilajit selkeästi ja havainnollisesti elinympäristöjen mukaan jäsenneltynä: Suomen luonto - tunnistusopas (Otava, 2013; ISBN 978-951-1-26260-2).



Kirjaa lukiessa tuntui siltä että mikään ei voisi olla helpompaa kuin tunnistaa nämä lajit luonnossa; käytäntö on kuitenkin vähän toinen juttu, mutta mainio apuväline tämä teos on lajien tunnistamiseen.



Tässä vielä ote teoksen esittelytekstistä:

Näyttävästi kuvitettu, lajirunsaudessaan mittava tunnistusopas ja yleisteos esittelee tekstein ja korkeatasoisin valokuvin lähes 800 maamme keskeistä eläin- ja kasvilajia nisäkkäistä selkä rangattomiin ja siemenkasveista sieniin. Teoksessa kerrotaan elinymäristöjen mukaisessa järjestyksessä taajamien, niittyjen ja ketojen, soiden, metsien ja erilaisten vesistöjen sekä Lapin kasveista, linnuista, nisäkkäistä, matelijoista, ötököistä, perhosista ja kaloista. Erikoisaukeamilla on syventävää luontotietoa. Erinomainen koko perheen opaskirja sopii myös luonnontuntemuksen perusteokseksi kouluihin.

Janet Evanovich: Ten big ones

Niin siinä sitten kävi, että yhdeksännen Janet Evanovichin huumoridekkarin jälkeen pidin jonkin aikaa taukoa, mutta jotenkin vain tarttui kirjastosta mukaan tämä kymmenes kirja, alkuperäiskielisenä versiona: Ten big ones (Review, 2005; ISBN 0-7553-2699-7).



Ja nyt kyllä on sanottava, että joksikin aikaa loppui into näiden dekkarien lukemiseen, syynä se että Evanovich järjestää varsinaiset tappokekkerit, ja vielä kuorruttaa kaiken huumorilla niin että alkoi suorastaan inhottaa. Erityisesti aseilla leikittely teki pahan olon, tämä tarina ei toiminut, rajansa huumorillakin.

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Jonotin kohtalaisen kauan tätä Jari Järvelän kirjaa Helmetissä, ja kun sitten sain sen lainaan, lukeminen meni yhdessä hujauksessa. Jännäri-tyylilajin puitteissa teos on erinomainen työnäyte: Tyttö ja pommi (Crime Time, 2014; ISBN 978-952-289-139-6).



Joku oli Helmetissä antanut teokselle vain kolme tähteä, ja tasapainon vuoksi laitoin teokselle viiden tähden arvion. Lopputulos neljä tähteä on aika lailla kohdallaan.

En kovin usein lainaa uutuuskirjoja, mutta viime aikoina on niihinkin tullut tartuttua kuin teoksia on kehuttu useamman lukijan toimesta. Järvelän jännäri olisi ollut lukulistalla joka tapauksessa, mutta kehut saivat pistämään varauksen Helmetiin pian sen jälkeen kun teos kirjastoon ilmestyi. Ja lopulta teos löytyi kirjaston bestseller-hyllystä, normaalia lyhyemmän laina-ajan puitteissa.

Kirjan asetelma on mielenkiintoinen, jonkinlaista dystopian henkeä tästä on luettavissa, yhteiskunnasta jossa poliisin tehtävät on ulkoistettu yksityisille turvafirmoille, joiden tulostavoitteet ajavat inhimillisen ajattelun yli mennen tullen.

Graffiteja junanvaunuihin piirtävä pari Metro ja Jere saavat vartijat kimppuunsa, ja kun Jere saa surmansa takaa-ajossa, Metro lähtee koston tielle. Kovin hienovaraisesti Järvelä ei kostoon liittyviä tunnetiloja analysoi, mutta jännäristä kun on kyse niin toimintaan keskittyvä kerronta toimii vallan hyvin. Huumoriakin tässä koston toteuttamisessa on mukana.

Samalla Järvelä rakentaa tarinastaan myös eräänlaista dekkaria, sillä tapahtumat eivät ole ihan sitä miltä ne näyttävät päälle päin. Juonittelua on mukana roppakaupalla, ja lähestulkoon jokainen on valmis pettämään kaverinsa kun tiukka paikka tulee.

Ilkeä ja karhea on tämä tarina, mutta samalla tässä rosoisuudessa on jotain lämmintä. Onko kaikki toivo sittenkään menetetty?

Ja se on vielä sanottava että aika mainiosti Järvelä tarinan kaaren on rakentanut, lähestulkoon kellon tarkkuudella tämä juttu tikittää kohti ... no, jätetään loppu paljastamatta, se olisi aika ikävä temppu lukijalle. Suutariksi tämä tarina ei jää.

John Buchan: Sinisen antiloopin lähde

John Buchanin jännäri löytyi lainattavaksi Pasilan kirjavarastosta, tai oikeammin jännärin ensimmäinen osa: Sinisen antiloopin lähde (WSOY, 1962; suom. Marja Laakkonen; ISBN 951-0-04219-6).



Tarina jatkuu kirjassa Suuren käärmeen luola, jonka lainasin myöskin, mutta sitä en jaksanut lukea loppuun asti enää. Kirja kertoo "alkuasukkaiden" kapinasta jota neuvokkaat britit lähtevät torjumaan, ja niinhän siinä tietysti käy että paha alkuasukas saa palkkansa.



Buchanin kirja kuvastaa aikaa jolloin britit saattoivat vielä kuvitella hallitsevansa siirtomaitaan, mutta noista päivistä maailma on suuresti muuttunut, eikä ihmisen ihonväriä voi pitää paremmuuden mittarina niin kuin näissä kirjoissa.

Aikansa henkeä nämä teokset kuvastavat, ja vähän ihmetyttää näiden suomentaminen, sillä kuvittelisin että jo 1960-luvulla aika oli ajanut tästä tarinasta ohi. Tai ehkä ei vielä Suomessa kuitenkaan.

Doug Wildey's Rio - the complete saga

Itseoppinut taiteilija Doug Wildey elätti itsensä piirtämällä, ja näissä lännentarinoissa hän kirjoitti, piirsi ja tekstasi, eli teki kaiken alusta loppuun: Doug Wildey's Rio - the complete saga (IDW Publishing, 2012; ISBN 978-1-61377-210-2).



Kirjassa on 288 sivua, eli mikään kevyt teos tämä ei ole, ja lännensarjakuvien ystäville tässä on juuri sitä itseään, tarinoita villistä lännestä, rautatien tulosta, lainsuojattomista, intiaaneista. Jotenkin tässä tuntee palaavansa ajassa taaksepäin, niihin vuosiin kun tällaisia tarinoita tuli luettua enemmänkin.

Robert B. Parker: Resolution

Robert B. Parker jatkaa lännentarinaa, joka jäi romaanin Appaloosa lopussa siihen että parivaljakko Cole ja Hitch lähtivät omille teilleen. Nyt Hitch toimii saluunan järjestysmiehenä 1880-luvun amerikkalaisessa pikkukaupungissa jossa käydään valtataistelua: Resolution (Corvus, 2013; ISBN 978-1-84887-346-9).



Panokset kovenevat kovenemistaan, ja Hitchillä alkaa olla tiukat paikat, kunnes hänen ystävänsä Cole ilmaantuu paikalle. Cole on jättänyt lainvartijan hommat ja yrittää selvittää, miltä maailma tuntuu ilman lakiin perustuvaa toimivaltaa. Olisiko ystävyys sellainen voima jonka varaan voisi rakentaa elämänsä?

Parker kirjoittaa napakasti, ja monin paikoin dialogi rullaa eteenpäin niin tuiman tiukasti ettei paremmasta väliä. Mitään suurta kaunokirjallisuutta tämä ei ole, mutta länkkäriksi vallan mainio.

Robert B. Parker: Appaloosa

Jotenkin tuli fiilis, että voisi lukea länkkärin tai pari, ja niinpä kirjastosta tarttui mukaan Robert B. Parkerin lännentarina, josta on tehty samanniminen elokuvakin: Appaloosa (Corvus, 2009; ISBN 978-1-84887-343-8).



Kirjan sankarit, jos tätä parivaljakkoa sellaiseksi voi sanoa, ovat pyssymiehet Virgil Cole ja Everett Hitch, jotka ovat toimineet yhdessä jos toisessa paikassa rauhoittamassa väkivaltaisuuksia. Kun Appaloosan lainvartija ja hänen apulaisensa tapetaan, saavat Cole ja Hitch kutsun laittamaan kuriin väkivaltaa käyttävä tilanomistaja Randall Bragg.

Mitenkään erityisen omaperäinen tämä länkkäri ei ollut, mutta Parker osaa tiiviin sanomisen taidon, ja parivaljakko Cole ja Hitch ovat melko erikoinen yhdistelmä. Cole ei ole kouluja käynyt, mutta lukee paljon kirjoja, ja Hitch taas on entinen ammattisotilas joka toimii ikään kuin Colen omatuntona ja kotiopettajana.

Sen verran näppärästi tarina kulki, että pistin saman tien kirjastosta varaukseen kirjasarjan seuraavan osan.

Ursus Wehrli: The art of clean up - life made neat and tidy

Ursus Wehrlin kirja on melkoisen hauska, ja vaikka idea on varsin yksinkertainen - otetaan joku sotkuinen asia ja järjestetään se - löytyy tästä monta yllättävää oivallusta: The art of clean up - life made neat and tidy (Chronicle Books, 2013; ISBN 978-1-4521-1416-3). Valokuvaajina teoksessa ovat olleet Geri Born ja Daniel Spehr.





Kirjan huumori ja nämä asetelmat puraisevat niin lasta kuin aikuista. Tilataiteeksikin tätä voisi kutsua. Otetaan vielä yksi esimerkki, kokonainen aukeama teoksesta tähän alle.

Nicole Krauss: Rakkauden historia

Nicole Kraussin romaani Man walks into a room sekä viehätti että vierastutti, mutta tämä uudempi romaani sitä vastoin lähinnä viehätti, ja kaiken lisäksi kirjoilla ja kirjallisuudella on tarinassa keskeinen rooli: Rakkauden historia (Gummerus, 2006; suom. Terhi Leskinen; ISBN 951-20-7033-2)



Muutamassa kohden Krauss pyöritti tarinaa eteenpäin niin vikkelästi että olin pudota kärryiltä, mutta pääosin tämä kirja on pikemminkin hidas kuin nopea, kertoen ihmisistä jotka ikään kuin elävät elämän marginaalissa, joiden elämä on ajautunut sivuraiteelle, kauas pois siitä mitä elämästä olisi voinut parhaimmassa tapauksessa tulla.

Suurenmoiset kirjat ovat jääneet kirjoittamatta ja julkaisematta, ja rakkauden mahdollisuus katosi suuren sodan pimeyteen. Jäljellä on vain haamumaisia ihmishahmoja, pieniä heijastuksia siitä mitä olisi voinut olla olemassa.

Kirjassa on kytketty toisiinsa monta erilaista aikatasoa, ja ihmisiä joilla ei aluksi näyttäisi olevan mitään tekemistä toistensa kanssa.

Kirja päättyy näihin sanoihin: "Hän oli loistava kirjailija. Hän rakastui. Sellainen oli hänen elämänsä."

Siinä kaikki. Tai oikeastaan, siinä ei ole vielä mitään, sillä suurinta tässä kirjassa on kaiken menettäminen, ja se pieni liekki mikä ihmisessä kaiken menettämisestä huolimatta vielä on jäljellä.

John Buchan: The three hostages

John Buchan kirjoitti useita jännäreitä joiden sankarina oli Richard Hannay, ja tämä sarjassa neljäs ilmestyi alunperin vuonna 1924. Aika on joiltakin osin ajanut tarinasta ohi, mutta ei tämä silti hassumpi lukukokemus ole jos pitää menneen maailman nostalgiasta: The three hostages (Wordsworth Editions, 1995; ISBN 1-85326-252-8).



Kirja kertoo sotien välisen ajan Englannista, jossa on tapahtumassa jotain kummallista, mutta tiedustelupalvelu ei pysty saamaan selville mikä on tapahtumien taustalla. Kolme lasta siepataan, ja tapahtumilla on jokin yhteys, mutta kuka oikein on tämän nerokkaan juonen kehitellyt?

Buchan tuntuu osin elävän Englannin suurvalta-ajan maailmassa, ja luokkayhteiskunta on vielä voimissaan. Mutta toisaalta tarina rullaa ajoittain eteenpäin niin mallikkaasti että kirjaa ei pystynyt jättämään käsistään. Huumoria Buchan ei juurikaan viljele, mutta vakavamielisten jännärien genressä tämä kirja puolustaa yhä paikkaansa.

Kester Brown: Travels to the ends of the earth - the far north and south depicted in paintings, poems, photographs and stories

Tämä Kester Brownin teos tarttui mukaan kirjaston uutuuksia-hyllystä, ja nyt jälkikäteen täytyy vähän ihmetellä mistä teos kirjastoon oikein oli putkahtanut, sillä Suomen kanssa kirjalla ei juurikaan ole tekemistä, ja muutenkin teos tuntui omakustanteelta jolla lienee eniten merkitystä tekijän lähipiirille: Travels to the ends of the earth - the far north and south depicted in paintings, poems, photographs and stories (Brolga Publishing, 2012; ISBN 978-1-921221-50-7).



Kirjassa on maalauksia, runoja ja valokuvia Brownin tekemiltä matkoilta kylmään ilmanalaan etelässä ja pohjoisessa.

Jos tekstiä oikein osasin lukea, kyse on työurallaan eläkepäivien taitekohtaa lähestyvästä lääkäristä, jota kiinnostaa osallistua opastetuille retkille arktisten olojen parissa. Mistään erityisestä extreme-matkailusta tässä ei ole kyse vaan risteilylaivalla tai vastaavalla kulkemisesta, mutta kieltämättä maisemissa on hohtonsa.

Jonathan Coe: Expo 58

Tartuin tähän Jonathan Coen romaaniin kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä värikkään kansikuvan takia. Enkä pettynyt, varsin värikäs oli tämä tarinakin: Expo 58 (Viking, 2013; ISBN 978-0-670-92371-7).



Kirja kertoo vuodesta 1958, kun Brysselissä pidetään maailmannäyttely, ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeen. Olen tullut käyneeksikin maailmannäyttelyn tapahtumapaikalla ja jopa kiivennyt Atomium-torniin, joka oli kunnostettu juuri ennen visiittiäni.

Mutta mennään kirjaan. Tässä ote kirjan esittelytekstistä:

[U]nassuming civil servant Thomas Foley is plucked from his desk at the Central Office of Information and sent on a six-month trip to Brussels. His task: to keep an eye on The Brittania, a brand new pub which will form the heart of the British presence at Expo 58 - the biggest World's Fair of the century, and the first to be held since the Second World War.

Foleyn seikkailut kylmän sodan agenttipelin keskellä on kuvattu vallan herkullisesti, vaikkakaan erityisen mukavasti ei päähenkilöllemme käy kun valtiot ottavat mittaa toisistaan maailmannäyttelyn kulisseissa. Huumori on melko mustaa, ja moneen otteeseen satiiri iskee terävästi erityisesti byrokraattisten organisaatioiden toimintakulttuuria kuvatessaan.

En muistaakseni ole aiemmin lukenut Coelta yhtään teosta, mutta sen verran mukava oli tämä lukukokemusta että pitänee jatkaa kirjailijan teosten parissa joskus tuonnempana.

Robert B. Parker: Painted ladies

Robert B. Parkerin Spenser-jännärien viimeisenä ilmestyi tämä, sarjassaan 38., ja kyllä kirjassa kiinnostavuutta riittää, vaikka hiukan väsähtäneeltä kerronta paikka paikoin tuntuu: Painted ladies (Quercus, 2011; ISBN 978-1-84916-133-6).



Parker pistää Spenserin taideteosten maailmaan, toimimaan henkivartijana professorille kun kaapattu taideteos vaihdetaan lunnaisiin. Mutta vaihto ei suju odotetusti ja professori saa surmansa. Niinpä Spenser joutuu ottamaan selvää, mitä taidevarkauden taustalla lopulta piileekään.

Parkerin näissä jännäreissä on tiukkaa toimintaa mutta hämmentävää kyllä, päähenkilö Spenser on kirjallisesti erittäin sivistynyt ja laukoo lainauksia kaunokirjallisuuden klassikkoteoksista siinä missä käyttää nyrkkejään. Ehkä tämä on se syy miksi tämänkin teoksen jaksoin lukea loppuun, kun koko ajan odotti että mitähän klassikkoteosta Spenser seuraavaksi käyttää inspiraation lähteenään.

Matthew Hall: Murskaamisen taito

Matthew Hall kertoo tarinan jonka epäsuhtaisena sankariparina on nerokas psykopaatti ja tätä hoitanut sairaanhoitaja, jotka kietoutuvat ihmisryöstön, pommiräjähdysten ja monenlaisen sabotaasin epänormaaliin maailmaan: Murskaamisen taito (Like, 1998; suom. Juha Ahokas; ISBN 951-578-537-5).



Ilmeisesti Hall pyrkii kirjassaan kyseenalaistamaan oikean ja väärän, pohtien kysymystä siitä milloin kosto on oikeutettu, ja voiko kerran tehtyä vääryyttä myöhemmin korjata. Tarina oli yllättävä, mutta ehkä hiukan liiankin sujuvasti rakennettu, niin että sattumat turhankin avuliaasti kuljettivat juonta eteenpäin.

Puolivälissä kirjaa olin jo jättää lukemisen kesken, mutta kirjan loppupuolella taas kiinnostuin tarinasta uudelleen, kun Hall löysi siihen ryhtiä ja merkitystä. Ei tämä huono jännäri loppujen lopuksi ollutkaan.

David B: Incidents in the night - Book one

David B. piirtää tässä tarinassa sarjakuvaa joka kaivautuu Pariisin kirjakauppojen uumeniin, kirjallisuuden maailmaan, fantasiaan kirjojen sisältämistä tarinoista: Incidents in the night - Book one (Uncivilized Books, 2013; käännös englanniksi Brian ja Sarah Evenson; ISBN 978-0-9846814-4-0).



En oikeastaan vieläkään tiedä, mistä tässä kirjassa on kyse, mutta kohtalaisen muistijäljen se kyllä jätti. Kirjan etsiminen, jonkinlainen okkultismin värittämä todellisuus - tässä mustavalkoisessa sarjakuvakirjassa - tarjosi kiehtovia kohtauksia ja kaunokirjallisuutta sarjakuvan muodossa. Taitavaa, omaperäistä kerrontaa.

Douglas Preston: Isku

Douglas Preston on näköjään kirjoittanut tieteiskirjallisuuden teemoja sisältäviä jännäreitä, joista tartuin tähän romaaniin, mutta pienoinen pettymys tämä lopulta oli: Isku (Gummerus, 2011; suom. Heidi Valtonen; ISBN 978-951-20-8513-2).



Kirja on hiukan sekava, sillä eri paikoissa tapahtuvat asiat limittyvät yhteen, ennen kaikkea meteoriitin törmäys maapalloon sekä kummalliset tapahtumat Kambodzan viidakossa. Ja loppujen lopuksi käy ilmi, että kyse on vieraan sivilisaation kontaktista ihmisiin, eikä välttämättä erityisen ystävällismielisestä.

Preston kirjoittaa kohtalaisen näppärää ja vetävää tekstiä, mutta hitusen poukkoileva oli tämä tarina, ja paikoitellen turhankin selittelevä, jotain saman tyylistä mahtipontisuutta tässä oli kuin Dan Brownin kirjoissa. Mutta kyllä tämän lukaisi, pikaruokatyyliin.

Carlo Lucarelli: Almost blue

Carlo Lucarelli kertoo Italiaan 1990-luvulle sijoitetun sarjamurhaajatarinan tässä kohtalaisen omaperäisessä dekkarissa, jossa toinen rikosmysteeriä ratkovista päähenkilöistä on sokea: Almost blue (Otava, 2008; suom. Tapani Kilpeläinen; ISBN 978-951-1-19786-7).



Jännäreissä on toki käytetty sokean "silminnäkijän" kikkaa aiemminkin, mutta Lucarelli onnistuu aika hyvin tuomaan juonenkäänteisiin tuoreutta, sillä syntymästään sokea mies, Simone Martini, kuuntelee huoneessaan radiotaajuuksilla käytäviä keskusteluja ja huomaa näissä keskusteluissa jotain outoa ja epäilyttävää.

Poliisivoimissa taas saa Grazia Negro ratkaistavakseen murhien sarjan, ja kummallista näissä väkivallanteoissa on että edellisen rikoksen uhri näyttää tehneen - kuolemansa jälkeen - sarjan seuraavan murhatyön.

Juoni oli sen verran omaperäinen että useammankin kerran Lucarelli onnistui yllättämään, mutta loppua kohden tarinan vetovoima alkoi hiipua. Varsin pätevä dekkari tämä joka tapauksessa on, ja voisihan sitä toisen kerran tarttua Lucarellin teoksiin.

Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö

Sarianna Vaara kertoo siitä, miltä äidin sairastama skitsofrenia lapsesta tuntuu, ja miten lapsi joutuu ikään kuin ottamaan vanhemman roolin kuin äiti sairastaa: Huomenkellotyttö (Like, 2013; ISBN 978-952-01-0949-3).



Otan tähän heti alkuun lainauksen kirjan esittelytekstistä, jotta pääsen raiteille:

Sarianna Vaara (s. 1961) on oululainen sairaanhoitaja, joka työskentelee lasten ja nuorten hyvinvoinnin parissa. Huomenkellotyttö on hänen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva esikoisromaaninsa. Sarianna Vaaran äiti Maria Vaara (1931–1992) oli kainuulaislähtöinen kirjailija, jonka tunnetuimpia teoksia ovat romaanit Likaiset legendat ja Kuuntele Johannes.

Kirjan ajankuva ja kuvaus Kainuusta kuulostaa hyvinkin uskottavalta, tosin itse olen muutamaa vuotta nuorempi kuin Sarianna ja kasvoin Kuusamosta katsoen Kajaanin toisella puolella.

Toisaalta kirja on hyvin henkilökohtainen, tässä ei niinkään kuvata kainuuta tai kainuulaisuutta vaan kahden ihmisen suhdetta, äidin ja tyttären, ja tässä suhteessa muu maailma kutistuu pieneksi, vaikka toisaalta joskus ulkomaailma toki tunkeutuu tähän kahden ihmisen todellisuuteen, joskus rajustikin kun tulee hätätilanne.

Lapsen maailman kuvaaminen tässä romaanissa tuntuu uskottavalta ja aidolta, samaten taudinkuva, se miten äiti ei juurikaan pysty olemaan äiti, sairautensa pauloissa, vaikka silloin tällöin hänellä toki on myös läsnä olevia hetkiä.

Teoksen kuvaama vanhempi-lapsisuhde on karu, vaikka onnen hetkiäkin sentään joskus löytyy. Mutta skitsofrenia leimaa elämää, ja sairaalajaksot toistuvat yksi toisensa perään.

Sairauden keskellä eletään kuitenkin perhe-elämää, joka sairauden aiheuttamasta vinoudesta huolimatta tuntuu ajoittain kovin tavalliselta, tutun turvalliselta, vaikka huoli äidistä onkin koko ajan lapsen mielessä. Se että tytär tästä kaikesta selviää, sitä kelpaa miettiä, sitä miten vahva voi ihminen olla, ja miten hauras, ja miten ihminen elämän vaikeuksien keskellä voi löytää keinot selviytymiseen, vaikka mahdottomalta se voi tuntua.