Joskus sitä tulee tartuttua tämmöiseenkin kirjallisuudenlajiin, johon hömppä ja chick lit istuvat kuin mittatilausmekko. Mutta ei tämä yhtään hassummin kirjoitettu ollut tämä Sari Luhtasen romaani Kaikkea kaunista (Tammi, 2013; ISBN 978-951-31-7066-0).
Toinen juttu on sitten se, että kauneudenhoitoala on jotakuinkin oudoin todellisuuden laji johon koskaan voisin ajatella tutustuvani, mutta mikäs siitä, kyllähän tutkivainen mieli uskaltaa näinkin kummalliseen ajatusmaailmaan perehtyä, ainakin näin voisi kuvitella. No, tässä pieni maistiainen romaanista:
— Tämäkö nyt an se tökötti, joka nostaa heltan ylös? Seikku nosti yhtä purkkia ylemmäs ja yritti tihrustaa tuoteselostetta ilman silmälasejaan. — Ei kai tämä ole sitä, mikä on tehty pienten kukkopoikien huulista?
— Jo alle kolmikymppisen iho alkaa vanheta. Fibroblastisolut muodostavat tropokollageenia...
— Sanoit äsken, ettet ole lääkäri. Seikun mielenkiinto asiaan oli jo herpaantunut. — Sano vain, että tämä toimii. Se riittää.
— Se toimii, minä sanoin ja levitin naamiota.
Katsoimme toisiamme peilistä. Meillä oli mahtavat pyyheturbaanit, ja minulla puhdistava vaalea savinaamio ja Seikulla hieman vihertävä levänaamio. Olimme kuin vieraan planeetan lähettiläitä.
— Tulemme rauhallisin aikein, Seikku sanoi ja nosti kätensä ylevästi ylös.
— Onneksi tämän kanssa ei voi hymyillä, minä sanoin happamasti, sillä vitsi oli vanha. — Muuten repeäisin naurusta.
— Nauraminen tekisi sinulle välillä hyvää.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti