Valter Keltikangas totisesti osaa kirjoittaa erätarinoita, tai kertomuksellisista esseistä näissä oikeastaan on kyse, sen verran tarkkaan harkiten nämä tarinat on kirjoitettu: Seitsemän tuntia erämaata ja muita kertomuksia (WSOY, 1991; ISBN 951-0-17288-X).
Kirjassa liikutaan Lapin erämaissa pääosin vuosisadan alkupuolella, silloin kun Petsamokin kuului vielä Suomeen ja siellä metsiä inventointiin ja kalastusta harrastettiin. Näissä tarinoissa on tutkimuksellista otetta, ja samalla maalaillaan Lapin luonnon kuvaa ja kokemusta herkällä kädellä.
Kirjan niminovelli, "Seitsemän tuntia erämaata", on kertakaikkisen lumoava kuvaus syrjäisestä erämaasta, paikasta jossa vain sitkeimmät selviävät.
Kirjan kuvaukset jokihelmisimpukasta, niistä ajoista kuin tämä ihmeellinen eläin oli vielä runsas Suomen joissa ja puroissa, olivat itselleni melko lailla uutta tietoa, samaten kuvaukset siitä missä määrin Lapin asukkaat erämaitaan tunsivat ja pystyivät siellä oppaana toimimaan. Joillakin tuntui olevan lähestulkoon pettämätön suuntavaisto, ainakin näiden tarinoiden perusteella.
Tämä on kirja johon täytyy ehdottomasti palata vielä uudestaan.
Tekstit
he’s right
1 päivä sitten
2 kommenttia:
Olen samaa mieltä. Kirja oli oikein mieluisa lukea. Itse olen syntynyt Petsamossa mutta enpä tietenkään tiedä siitä ajasta mitään koska olin liian nuori kun lähdimme sieltä sodan aikana.
Mennyttä aikaa, tosiaan. Pitää kyllä jossain sopivassa välissä taas palata tähän teokseen.
Lähetä kommentti