Håkan Nesser yllätti melko lailla tässä rikosromaanissa, jota oikeastaan pitäisi kutsua romaaniksi, tai kirjallisuudeksi, sillä rikos on tässä sivuosassa, pääosassa ovat ihmiset ja heidän vaikeutensa elää elämäänsä: Herra Roosin tarina (Tammi, 2013; suom. Päivi Kivelä; ISBN 978-951-31-7110-0).
Ihan paras Nesserin kirja tämä ei ole, mutta hyvin Nesser Barbarotti-sarjaansa jatkaa, vaikkakin poliisi Gunnar Barbarotti on pitkään sivuroolissa, muun muassa sen takia että hän on loukannut jalkansa nolossa onnettomuudessa pudottuaan katolta kottikärryjen päälle.
Kirja kertoo keski-ikäisestä miehestä nimeltä Valdemar Roos, joka tuntuu olevan sivuroolissa omassa elämässään. Kotona hän suorittaa pakollisia kuvioita ja työpaikalla olemista hän sietää joten kuten.
Kun Valdemar sitten voittaa lotossa, ei hän kerro asiasta kenellekään, vaan irtisanoutuu työstään, ostaa pienen torpan metsän keskeltä, ja viettää päivänsä torpassa eväitä syöden ja metsässä kävellen, lähtien aamulla kotoa ja palaten iltapäivällä kuten ennenkin.
Tästä lähtökohdasta Nesser rakentaa ajoittain jopa piinallisen tarkkanäköisen tarinan, jossa Valdemar tutustuu toiseen elämänsä kuvioita pakoon lähteneeseen ihmiseen, nuoreen narkomaaninaiseen Anna Gambowskaan.
Näiden kahden hyvin erilaisen ihmisen tavattoman epätodennäköinen ystävyys on tarinan keskiössä. Roos ikään kuin löytää Annasta tyttären, jota hänellä ei ole koskaan ollut, ja Roos puolestaan tuntuu tarjoavan sitä turvaa jota elämänsä solmuja selvittelevä Anna tarvitsee.
Mutta mitä tapahtuu kun aiemman elämän kuviot tavoittavat metsän keskellä olevan piilopirtin? Tarinan loppu ei ihan täysin lunasta alkupuolen lupauksia, mutta hieno romaani tämä joka tapauksessa on.
Tekstit
in the northern hemisphere
8 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti