Kuinkahan monta kertaa olen jo päättänyt, etten lue näitä Reacher-kirjoja enää yhtään, ja taas tartuin jännäriin, Lee Childin uusimpaan: A wanted man (Bantam Books, 2013; ISBN 978-0-55382-552-7).
Kirja oli yllättäen melko lailla erilainen kuin Reacher-tarinat yleensä. Resepti ei ollut sama kuin aiemmissa kirjoissa, joissa toiminta jyrähtää käyntiin ensi sivulta ja sitten vain kierrokset lisääntyvät. Ei, tällä kertaa Reacher-hahmo toimii ikään kuin nojatuolietsivä, pohdiskelee selvittääkseen mistä oikein on kyse.
Katsoin mitä lukijoilla oli kirjasta sanottavaa Amazonin kirjakaupassa, ja moni oli antanut kirjalle yhden tähden. Lukijat pitivät tarinankerrontaa pitkästyttävänä, sillä eihän kirjan alkupuolella tapahdu juuri mitään muuta kuin että Reacher istuu peukalokyytiläisenä autossa kolmen muukalaisen kanssa ja yrittää ajattelemalla selvittää, mikä tilanteessa on vikana.
Näin kirjoitti Michael F. Cannon Amazonissa: "I have enjoyed the Reacher series quite a bit and have read them all more than once. But I was very disappointed in this one. The plot is convoluted, un-necessarily obscure and ploddingly slow. Lots of time in cars. Endless commentary on the virtues of the Ford Crown Vic. And no action until the very end."
Itse pidin juuri tästä hiljaisesta etenemisestä, hitauden tunteesta, sillä Child kyllä osaa kirjoittaa, vaikka tyypillisesti tarina onkin ennustettavalla reseptillä kasattu. Mutta mistä en pitänyt oli romaanin loppu, jossa tarjoillaan kukkuramitoin sitä toimintaa joka teoksen alkupuolelta lähestulkoon kokonaan puuttuu. Olisiko Child yrittänyt tässä kirjassa murtautua irti reseptinsä kahleista, mutta kahleet olivat liian tiukassa: yleisölle on annettava sitä mitä se haluaa.
Tekstit
in the northern hemisphere
7 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti