tiistai 14. tammikuuta 2014

Nicole Krauss: Man walks into a room

Nicole Krauss yllätti pariin kertaan tällä romaanilla, joka on toisaalta melko lailla realistinen kuvaus siitä mitä muistinmenetys (ja muistaminen) saa aikaan ihmissuhteessa, mutta toisaalta romaanissa oli myös tieteiskirjallisuuteen vivahtavia käänteitä: Man walks into a room (Penguin Books, 2007; ISBN 978-0-141-02115-7).



Kirjan päähenkilön Samson Greenen aivoissa oleva kasvain saa hänen menettämään muistinsa. Hän lähtee kuljeksimaan pitkin Amerikkaa, kunnes hänet lopulta löydetään Nevadan autiomaasta. Aivokirurgian jälkeen Greenen muisti palautuu, mutta vain kaksitoistavuotiaaksi asti, kaikki sitä tuoreempi on täysin unohtunut.

Greenen vaimo Anna joutuu elämään tutun näköisen miehen kanssa, joka ei muista yhteiselämästä mitään ja tuntuu aivan uppo-oudolta. Ja samalla Greene joutuu opettelemaan asioita ikään kuin vieraana toisen ihmisen nahoissa ja kodissa, missä kaikki on hänelle vierasta.

Kirjan lähtökohdat olivat kiinnostavia, ja Kraus osaa sinänsä kirjoittaa, mutta jotenkin kirjan tarina tuntuu hajoavan käsiin, eikä kertomuksesta tunnu löytyvän sitä olennaista ydintä. Ja tarina atomipommikokeesta tuntuu aika lailla päälle liimatulta, vaikka ei kirjan juoni nyt niitä ihan kaikkein uskomattomimpia sentaan ole.

2 kommenttia:

Pekka kirjoitti...

Kannattaa kokeilla Kraussin muitakin kirjoja, ne jättivät ainakin minuun syvemmän muistijäljen kuin tämä esikoinen (vaikka tästäkin kyllä pidin). Kaikista kolmesta romaanista olen kirjoittanut blogiini vähän jotain.

Juha Haataja kirjoitti...

Kiitos, enpä tullut noteeranneeksi että tämä oli esikoisteos, siihen nähden hyvin kypsä suoritus. Krauss täytyy pitää mielessä, laitoin Rakkauden historian saman tien varaukseen kirjastosta.