Kaarina Kari kertoo kirjassaan Lapin retkistä 1930-luvulla, erityisesti Halti-tunturille vaeltamisesta ennen kuin siitä tuli varsinainen turistikohde: Haltin valloitus (Kaarina Karin säätiö, 2003; ISBN 952-91-5713-4).
Kirja on alunperin ilmestynyt vuonna 1978, ja tässä on kyseessä alkuteoksen näköispainos. Lapista, vaeltamisesta ja matkakertomuksista kiinnostuneelle kirja on nautittavaa luettavaa.
Kävely kantamusten kanssa Lapin erämaassa oli aika ajoin rankkaa ja yllätyksiä tapahtui tuon tuosta, mutta samalla kirjasta huokuu tavaton innostus, voisi sanoa että kirjoittaja tuntuu suorastaan humaltuneen tunturien lumosta.
Teoksessa on sivuja 167, ja aika lailla valokuvia, joihin liittyvät tekstit kertovat seikkailuista maisemien ja Lapissa tavattujen ihmisten parissa. Teksti on päiväkirjamaista, paikoin katkonaista, mutta lukemista tämä ei suuresti haittaa, oikeastaan on parempi että mielikuvitukselle jää tilaa.
Haltin huipulle jätetyssä vieraskirjassa - joka nykyisin on siirretty toiselle rajapyykille, jota 1930-luvulla ei vielä Haltilla ollut - kolme ensimmäistä nimeä olivat Anna Lehtonen, Kaarina Kari ja Inkeri Arajärvi. Kävijöitä on nykyisin tuhansia vuosittain, ja moni käy paikalla moottorikelkkojen ja helikoptereiden voimin, mutta tämä on kaukana siitä erämaan ja vaeltamisen hengestä joka tästä kirjasta löytyy.
Suorastaan tästä tekee mieli lähteä kävelylle. Jos ei nyt Lappiin niin edes Nuuksioon.
in the northern hemisphere
7 tuntia sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti