torstai 31. toukokuuta 2018

Raisa Jäntti: Läpilyöntikipu

Raisa Jäntti tarttuu runoteoksellaan ihmisen kuolemaan, ja runoja lukiessa löytyy lukemattomia kipeitä pisteitä, joiden polttoa pelätä: Läpilyöntikipu (Kaarinan kaupunki, 2015; ISBN 978-952-68159-5-4).



Teos voitti vuonna 2015 Runo-Kaarina -palkinnon, joka myönnetään esikoiskirjalle.

Teksti viiltää ja repii, voisi sanoa että teksti on rikki ja sitä myötä paljastaa myös ihmisen rikkonaisuuden. Samalla on myös myönnettävä, etten pystynyt päästämään runoja kovinkaan lähelle, sen verran paljon niistä löytyi säröjä jotka iskivät rivien välistä.

En ole tarpeeksi rohkea näin itseäni kohtaamaan, se on pakko tunnustaa. Mutta näissä runoissa on särmää, se on itseni kaltaiselle ihmisyydessä puolisokeallekin ilmiselvää.





Valtakunnallisen Runo-Kaarinan voittaja on tänä vuonna tamperelainen Raisa Jäntti (s. 1979) teoksella Läpilyöntikipu. Voittoteos käsittelee kuoleman kohtaamista ja sen hidasta hyväksymistä.

Runojen suru perustuu todellisen henkilön, hollantilaissyntyisen performanssitaiteilija Bas Jan Aderin (1942-1975) elämäntarinaan. Ader katosi merellä kesken performanssin, jonka osana hänen piti purjehtia Atlantin valtameren yli. Radioyhteys katkesi, ja Aderin vene ajelehti tyhjänä rantaan.

Kirjailijaan vaikuttanut kohtalo herätti kysymyksiä siitä, mitä vieraan ihmisen sureminen tarkoittaa. Pohdinta ja surun kokemus sekä runoteos etenevät shokista hitaaseen hyväksymiseen. Kuvataiteellisesta taustasta huolimatta runot eivät vaadi tuekseen Aderin tuotannon tuntemista.



keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Raisa Jäntti: Neppari - runoseikkailu

On aikamoisen mahtavaa että kirjastosta löytyy aarteita, joita pähkäillä vaikkei olisikaan kirjan varsinaista kohderyhmää, mistä esimerkiksi sopii Raisa Jäntin lastenrunokirja Neppari - runoseikkailu (Sanasato, 2017; kuvitus Katja Ihonen; ISBN 978-952-7176-31-3).



Teosta lukiessa tuli mieleen että teksti toimisi mainiosti ääneen luettuna, voisi pitää isonkin ryhmän lapsia tarinan käänteiden pauloissa. Ja kuvia, niitä tämän tekstin myötä saattaisi syntyä paljon, mielikuvituksen voima kun on nuorilla ihmisillä rajaton, tosin itseni ikäisillä se on usein lakannut toimimasta siinä määrin kuin pitäisi.





On löydetty uusi planeetta Neptunuksen takaa
tutkijatkaan eivät tiedä mikä siellä makaa...

Neppari on avaruusalus ja runoseikkailu. Matka kulkee kuun ohi kohti tuntematonta. Mustavalkoinen kuvitus toimii värityskirjana. Kuviin saa myös piirtää lisää. Tätä kirjaa on lupa lähestyä kynä kädessä!

Raisa Jäntti on tamperelainen runoilija, taidejournalisti ja teebloggaaja. Neppari on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.

Katja Ihonen rakastaa työtään lasten kanssa. Hän toivoo, että lapset tekevät Nepparista itsensä näköisen.



tiistai 29. toukokuuta 2018

Irvine Welsh: Paska

Irvine Welsh kertoo poliisista, jota korruptoituneempaa on vaikea kuvitella: Paska (Otava, 2000; suom. Sauli Santikko; ISBN 951-1-16372-8).



Irvine Welsh tuli tunnetuksi esikoisromaaninsa Trainspotting myötä. Tästä Paska-romaanista on myös tehty elokuva, jota en kylläkään ole nähnyt vaikka kieltämättä jonkin verran kiinnostaisi kirjan perusteella.

Kirjan päähenkilöstä on tehty hyvin epämiellyttävä fyysistä olemusta myöten (ihottumaa nivusissa ym.). Päänuppi on pettämässä, eivätkä lukijan sympatiat ole todellakaan poliisin puolella. Mutta pikku hiljaa romaanista paljastuu uudenlaisia tasoja, jopa ihmisyyden pilkahduksia, paskan seasta.



Paska on räävitön, poliittisesti epäkorrekti parodia korruptoituneesta skottipoliisista Bruce Robinsonista, jonka kyky keksiä hyväksikäytön muotoja koettelee inhimillisyyden rajoja.



maanantai 28. toukokuuta 2018

Alyssa Kress: Marriage by Mistake

En ole Applen iBooks-palvelua juurikaan käyttänyt, mutta satuin sitä selailemaan ja huomasin että tarjolla on "ilmaisnäytteitä" valikoimista. Kansikuvan perusteella melkoisen hömpähtävä rakkausromaani osui kokeilun kohteeksi: Alyssa Kress Marriage by Mistake (Smashwords, 2011; ISBN 9781465976284).



Romaanin juoni on "Pretty woman" -tyyppinen kertomus kahden eri yhteiskuntaluokassa ja erilaisissa todellisuuksissa elävän ihmisen törmäämisestä, arvattavin hömppäpitoisin seurauksin. Olisiko tästä jotain hyvää sanottavaa? Ei kovinkaan paljon.



He woke up to discover two days of his life completely gone.

Workaholic Boston blueblood Dean has made it his life's goal to be the opposite of his irresponsible, womanizing father.

But Dean discovers that while in a hypnotic trance he'd acted exactly like his father, traveling to Las Vegas where he'd wooed and wed some sexy, airhead dancer.

Now, Kelly may be sexy, but she's no airhead. She knows the cold and puritanical man who claims to be her husband is not the man she'd married. But she suspects the warm and tender man she does love is buried somewhere deep inside. And she's determined to find him.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Nicole Jordan: Wicked fantasy

Nicole Jordanin fantasialla kuorrutetussa historiallisessa viihderomaanissa seikkaillaan ympäri Englantia ja kamppaillaan salaliiton kourissa: Wicked fantasy (Ballantine Books, 2005; ISBN 978-0-345-46786-7).



Teos on Paradise-romaanisarjan kolmas osa, ja toistaa samaa kaavaa.



Since the night Trey Deverill's stunning kiss melted her senses, Antonia Maitland has harbored a fascination for the infamous adventurer. But Deverill is nothing Antonia needs in a husband, and when he abducts her-for her own protection-and then shockingly proposes marriage, a battle of wills ensues that proves dangerously irresistible.

Antonia's charming wit and vibrant beauty make her England's most sought-after heiress. Yet it's her fiery spirit and awakening sensuality that stir a need in Deverill so fierce he would challenge the devil himself to possess her.

From the glittering ballrooms of London to the splendor of the Cornish coast, Deverill sweeps Antonia into unforgettable passion. But a treacherous plot threatens their lives and their chance for the grandest adventure of all: true love.



lauantai 26. toukokuuta 2018

Nicole Jordan: Master of temptation

Nicole Jordanin historiallisessa viihderomaanissa on fantasiaa ja hömppää kerrassaan, mukaan lukien salainen järjestö joka taistelee hyvän puolella pahaa vastaan: Master of temptation (Ballantine Books, 2004; ISBN 978-0-8041-1981-8).



Teos aloittaa Paradise-kirjasarjan, mikä tarkoittaa että tätä touhua riittää luettavaksi enemmänkin. Jatkaisiko?



He is a brilliant military commander ... and every woman's temptation. When Max Leighton unexpectedly comes to her golden Mediterranean island, Caro Evers longs to heal his emotional battle scars. But during one glorious night in his arms, she discovers a sensual master whose mere touch drives her to wild abandon.

She is the bewitching angel he can't forget. Jaded by the glittering ballrooms of Regency London, Max returns to Cyrene to find the temptress who haunts his dreams ... only to learn that Caro leads a dangerous double life. She's a warrior as well as a healer -- a member of a secret society of protectors, sworn to fight evil and tyranny across Europe.

Afraid to lose her heart to Max again, Caro vows to conquer her fierce tenderness for him and thwart his campaign to win her. Then a perilous mission of adventure takes them far from Cyrene's sun-splashed shores, entwining their destinies and challenging their deepest desires.



perjantai 25. toukokuuta 2018

Fiona Walker: The summer wedding

En tiedä miten Fiona Walkerin hömppäromaani sattui kirjastosta mukaan, mutta melkolailla äkkiä se palasi sinne takaisin: The summer wedding (Sphere, 2013; ISBN 978-0-7515-4794-8).



Rikkaiden julkisuudessa paistattelevien ihmisten yksityiselämän koukerot eivät koukuttaneet tipan tippaa, jotenkin vaan meikäläiseltä ei tämmöisten ihmisten "ongelmille" löydy sympatiaa. No, ihmisiä kai kirjailija on kuvaavinaan, ja tarina lienee jonkinlaista todellisuuspakoista fantasiaa, mutta ei todellakaan minua varten.



The hotly anticipated wedding of Iris Devonshire, ravishing teenage daughter of celebrity couple Mia and Leo, is to be held in the gardens of their grand Palladian pile alongside the Thames. But Mia and Leo worry that she's rushing into the marriage. Just ask their best friends since college, Simon and Laney de Montmorency, whose relationship is on the rocks again - and they've already married each other twice.

On the big day, Iris's hellraiser fiance Dougie Everett is not the only one flying high. As Iris rides up the aisle on a white stallion, a hot air balloon appears over the woods, heading straight for the ceremony. Its arrival is about to transform the lives and loves of some of the wedding guests for ever.

The Summer Wedding is a sizzling summer comedy set against the beautiful backdrops of the Chilterns, Spain, Africa and LA.



torstai 24. toukokuuta 2018

Michael Wolff: Fire and fury - inside the Trump White House

Joltisenkin ajan jouduin odottamaan kirjastosta Michael Wolffin paljastuskirjaa Donald Trumpin hallinnosta, mutta lopulta sen käsiini sain: Fire and fury - inside the Trump White House (Henry Holt and Company, 2018; ISBN 978-1-250-15806-2).



Teos ei loppujen lopuksi sisällä mitään erityisen tulenarkaa tietoa Trumpin hallinnon toimista, mutta kieltämättä siitä saa uskottavan kuvan Trumpin hallinnon kaaottisuudesta ja pähkähulluudesta. Tämmöistä on meno suurvallan huipulla, ja tämmöisiä ovat ihmiset jotka päätöksiä tärkeistä asioista tekevät. Ei voi muuta kuin päätään pudistella.





With extraordinary access to the Trump White House, Michael Wolff tells the inside story of the most controversial presidency of our time. The first nine months of Donald Trump's term were stormy, outrageous - and absolutely mesmerising. Now, thanks to his deep access to the West Wing, bestselling author Michael Wolff tells the riveting story of how Trump launched a tenure as volatile and fiery as the man himself. In this explosive book, Wolff provides a wealth of new details about the chaos in the Oval Office.



keskiviikko 23. toukokuuta 2018

James Patterson ja Christopher Farnsworth: Dead man running

James Patterson ja Christopher Farnsworth tarjoilevat lyhyen kiivasrytmisen jännärin jossa haudotaan salamurhaa ja ties mitä muuta kauheaa: Dead man running (Random House, 2017; ISBN 978-1-78653-129-2).



Päähenkilön taustasta saati sitten sivuhenkilöistä ei kirjasessa kerrota paljoakaan, sillä sen verran nopearytminen on tarina ettei selittelyyn jää aikaa. Tarina tuli luettua hetkessä, eikä siitä kovin paljon jäänyt mieleen, mutta kieltämättä se koukutti, hetkeksi.



Dr Randall Beck is an eccentric psychiatrist with a terminal disease. This makes him fearless, which comes in handy when a patient is murdered before his eyes – a patient with an unspeakable secret.



tiistai 22. toukokuuta 2018

Lee Child: The midnight line

Lee Childin uusin jännäri oli minulla varauksena kahtena paperikirjana (englanniksi ja suomeksi) sekä e-kirjana, ja näistä e-kirja vapautui luettavaksi ensimmäisenä: The midnight line (Bantam Press, 2017; ISBN 978-0-593-07818-1).



Tarina on tuttua Lee Childia: toiminta on räjähtävää ja sitä on varmasti riittävästi. Tällä kertaa jossain määrin yllättävästi rikoksen selvittely ei ole pelkästään yhden sankarin eli Jack Reacherin varassa, vaan kummia tapahtumia selvittelee kokonainen tiimi.

Juonessa on muutama rekka-auton mentävä aukko, mutta eipä se lukunautintoa haitannut. Tiukkaa tekstiä, juuri niin kuin toimintajännärissä pitääkin olla. Ja jonkinlaista syvempääkin viestiä rivien välistä on noukittavissa.

Todettakoon vielä että suomeksi teos on ilmestynyt nimellä Raaka laki, joka sopii teemaan yhtä hyvin kuin alkuperäinenkin otsikko.







Jack Reacher is having a bad day.

It would be a dumb idea to make it worse.

Reacher sees a West Point class ring in a pawn shop window. It's tiny. It's a woman cadet's graduation present to herself. Why would she give it up? Reacher was a West Pointer too, and he knows what she went through to get it.

All he wants is to find the woman.

He'll have to go through bikers, cops, crooks, and low-life muscle. If she's ok, he'll walk away. If she's not ... he'll stop at nothing.

Best advice: stay out of his way.



maanantai 21. toukokuuta 2018

Alyssa Cole: A hope divided

Alyssa Cole tarjoaa lukuisilla jännittävillä käänteillä höystetyn historiallisen rakkausromaanin, jossa Amerikan sisällissota mullistaa ihmisten kohtaloja: A hope divided (Kensington, 2017; ISBN 978-1-4967-0747-5).



Rotusorto on kirjassa voimissaan, mutta orjat ovat nousseet kapinaan ja pyrkivät pakoon sortajiaan. Aikamoisen iskevä tarina, ja ajankohtaisuutta pisaa näinä päivinä kun pahoihin vanhoihin aikoihin kaipaavat ovat päässeet valtaan USA:ssa.



For all of the War Between the States, Marlie Lynch has helped the cause in peace: with coded letters about anti-Rebel uprisings in her Carolina woods, tisanes and poultices for Union prisoners, and silent aid to fleeing slave and Freeman alike. Her formerly enslaved mother's traditions and the name of a white father she never knew have protected her—until the vicious Confederate Home Guard claims Marlie's home for their new base of operations in the guerilla war against Southern resistors of the Rebel cause.

Unbeknowst to those under her roof, escaped prisoner Ewan McCall is sheltering in her laboratory. Seemingly a quiet philosopher, Ewan has his own history with the cruel captain of the Home Guard, and a thoughtful but unbending strength Marlie finds irresistible.

When the revelation of a stunning family secret places Marlie's freedom on the line, she and Ewan have to run for their lives into the hostile Carolina night. Following the path of the Underground Railroad, they find themselves caught up in a vicious battle that could dash their hopes of love—and freedom—before they ever cross state lines.



sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Nicole Jordan: To seduce a bride

Nicole Jordanin romaani on The courtship wars -teossarjan kolmas romaani, ja jatkaa samalla hömppälinjalla, mitäpäs sitä muuttamaan: To seduce a bride (Ballantine Books, 2008; ISBN 978-0-345-49461-0).



Romaanissa on historiallista ajankuvaa vain nimeksi, ja hömpätystä sitäkin enemmän. Ja huumoria, sitä nyt sentään on, vaikka tarina tietysti on jo tuhat kertaa aiemmin kerrottu.



Spirited beauty Lilian Loring believes that love is too risky a venture and that marriage is best avoided entirely – even if her unwanted suitor comes as deliciously packaged as Heath Griffin, the Marquess of Claybourne. The charismatic rogue has never met a woman who can discourage his advances, and after a show of resolve Lily too melts under Heath’s sensuous kisses. Perhaps that is why she decides to hide out in the last place a gentleman would look for a lady: a house of scandalous repute.



lauantai 19. toukokuuta 2018

Nicole Jordan: To bed a beauty

Nicole Jordan pyörittelee päähenkilöiden ihmissuhteita sillä tavalla mallikkaasti, että vaikka heti alussa on selvää mitä onnellisella lopulla tullaan tarkoittamaan, on monta mutkaa matkassa ennen kuin sinne asti päästään: To bed a beauty (Ballantine Books, 2008; ISBN 978-0-345-49460-3).



Romaani on The courtship wars -teossarjan toinen romaani kaikkiaan kuudesta teoksesta. Hömppää riittää, mutta mukana on myös huumoria, eli mitenkään vakavissaan tässä ei historiallisen romaanin tyylilajia olla hömpäksi tallomassa. Olin romaanin jo aiemminkin lukenut, mutta enpä sitä ihan ensi hätään muistanutkaan.



Clever and charming Roslyn Loring, the middle child of three beautiful, independent sisters, knows that true happiness lies in a marriage of the heart – and she has hers set on a love-match with a neighboring earl. Yet her sharp mind has observed an undeniable truth: Gentlemen lavish passion on their mistresses, not their wives. Roslyn realizes that to win her future husband’s devotion, she must learn the secrets of kindling a gentleman’s ardor. Fortunately, she finds a willing tutor in Drew Moncrief, the Duke of Arden, a notorious rake whispered to be London’s most magnificent lover. If his searing kisses are any indication, the duke is the ideal man to teach Roslyn how to be the perfect mistress.



perjantai 18. toukokuuta 2018

Jennifer Weiner: Fly away home

Jennifer Weinerin romaani tuntuu hyvää tarkoittavalta, mutta kun kirjan päähenkilöt ovat kaikki tavalla tai toisella hyväosaisia, sillä tavalla yläluokkaisia kuin vain Amerikassa pystytään olemaan, loppui kiinnostus kirjan lukemiseen aika pian: Fly away home (Simon & Schuster, 2011; ISBN 978-1-84739-025-7).



Täytyy samalla myöntää, että innostus lukemiseen lopahti myös siksi että sorrui helmasyntiini, kirjan lopun lunttaamiseen. Mikä ei tarkoita sitä etteikö romaani voisi hyvinkin olla kiinnostava, ei vain minua varten.



When Sylvie Serfer met Richard Woodruff in law school, she had wild curls, wide hips and lots of opinions. Decades later, Sylvie has remade herself as the ideal politician's wife - her hair dyed and straightened, her hippie-chick wardrobe replaced by tailored suits. At fifty-seven, she ruefully acknowledges that her job is staying twenty pounds thinner than she was in her twenties and tending to her senator husband.

Lizzie, the Woodruffs' youngest daughter, is a recovering addict, whose mantra HALT (Hungry? Angry? Lonely? Tired?) helps her keep her life under control. Still, at twenty-four, trouble always seems to find her.

Diana, an emergency room physician, has everything Lizzie failed to achieve - a husband, a young son, the perfect home - and yet she's trapped in a loveless marriage. With temptation waiting in one of the ER's exam rooms, she finds herself craving more.

When Richard's extra-marital affair makes headlines, the three women are drawn into the painful glare of the national spotlight. Once the press conference is over, each is forced to reconsider their lives, who they are and who they are meant to be.



torstai 17. toukokuuta 2018

James Lee Burke: Robicheaux

James Lee Burken 445-sivuinen romaani jatkaa Dave Robicheaux -tarinaa, eikä käänteitä puutu: Robicheaux (Orion, 2018; ISBN 978-1-4091-7645-9).



Romaanin teksti on paikoitellen selkäpiitä värisyttävän tunnelmallista, sellaista pohdintaa johon pystyy vain paljon elämää kokenut kirjailija. Tästä huolimatta, ja vaikka romaanin käsiin saamista olin suuresti odottanut, teksti ei napannutkaan mukaansa samalla lailla kuin aiemmissa Burken teoksissa on käynyt. Ehkä hetki oli väärä, tai sitten kirjassa on liikaa jo aiemmin nähdyn toistamista.



Dave Robicheaux is a haunted man. From the acts he committed in Vietnam, to his battles with alcoholism, to the sudden loss of his beloved wife, Molly, his thoughts drift from one irreconcilable memory to the next. Images of ghosts pepper his reality.

Robicheaux's only beacon remains serving as a detective in New Iberia, Louisiana. It's in that capacity that Robicheaux crosses paths with powerful mob boss, Tony Nemo. Tony has a Civil War sword he'd like to give to Levon Broussard, a popular local author whose books have been adapted into major Hollywood films. The sword's history can be traced back to Broussard's ancestors and Tony figures it belongs to Levon. But Tony's intentions aren't so pure; he believes the gift will lead to a slice of Broussard's lucrative film adaptations.

Then there's Jimmy Nightengale, the young poster boy of New Orleans wealth and glamour. Jimmy's fond of Levon's work, and even fonder of his beautiful, enigmatic wife, Rowena. Tony thinks Jimmy can be a US Senator someday and has the resources and clout to make it happen. There's something off about the relationship between these three men and after a vicious assault, it's up to Robicheaux to uncover the truth.

Complicating matters is the sudden death of T.J. Dartez, the New Iberian local responsible for Molly's death. Robicheaux's colleague, Spade Labiche, thinks Robicheaux had something to do with it. Robicheaux's determined to clear his name. He's not alone; his daughter, Alafair, along with his old friend, Clete Purcel are right by Robicheaux's side as he searches for the killer, where a shocking discovery awaits.



keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Juhana Pettersson: Tuhannen viillon kuolema

Juhana Pettersson tarjoaa tiukkailmeisen jännärin, jossa ilmastonmuutos ja muut globaalit katastrofit tekevät rikkaista entistä rikkaampia, ja tavalliset ihmiset joutuvat kärsimään: Tuhannen viillon kuolema (Into Kustannus, 2017; ISBN 978-952-264-798-6).



Pidin teoksen asetelmasta ja lähtökohdista, mutta paikka paikoin kerronta junnasi paikoillaan eikä tekstistä löytynyt syvempää sisintä. Kiinnostava romaani joka tapaksessa, trilogian aloitusteos.



Aino on siivooja, jolta varakas asiakas pimittää viisi euroa. Aino saa tarpeekseen, joten jonkun on kuoltava. Cessi on töissä New Life Oy:ssä, joka auttaa äveriäitä ihmisiä varautumaan ilmastokatastrofiin. Hän unelmoi pääsystä osaksi yhteiskunnallista eliittiä. Jari on rikkaan perheen poika, joka haluaisi olla köyhä ja uskottava. Jokainen heistä yrittää elää elämäänsä ilmastonmuutoksen ja luokkasodan ristipaineessa.

Tuhannen viillon kuolema aloittaa Rikkaiden unelmat-trilogian, jossa merenpinta nousee, rikas varautuu ja köyhä elää elämäänsä miten parhaiten taitaa. Tuhannen viillon kuolema on yhteiskunnallinen romaani, jossa kukaan ei ole turvassa muuttuvalta maailmalta. Rikkaalla ihmisellä on varaa ostaa lahjoituksilla itselleen hyväntekijän status samalla kun hän ajaa kurjistavaa politiikkaa. Väkivalta ei ala poliittisena liikkeenä vaan tavallisen ihmisen tuskastumisena. Lopulta köyhälle ei jää käteen muuta kuin puukko.

Mukaansatempaava romaani, joka ammentaa pelien maailmasta.



tiistai 15. toukokuuta 2018

Eero Hyvönen: Semanttinen web - linkitetyn avoimen datan käsikirja

Eero Hyvönen kertoo käytännönläheisesti ja konkreettisesti mitä linkitetty avoin data merkitsee ja miten semanttinen web mahdollistaa entistä älykkäämpien tietoverkkojen rakentamisen: Semanttinen web - linkitetyn avoimen datan käsikirja (Gaudeamus, 2018; ISBN 978-952-495-460-0).



Kirja on monessa mielessä ajankohtainen, muun muassa semanttisen webin tekoälyn hyödyntämiseen liittyvien kytkentöjen vuoksi. Jos kirjan kustantaja olisi ollut kovin markkinointihenkinen, olisi sen kanteen varmasti paukautettu tekoäly-sana, mutta parempi näin päin.

Teoksessa on konkretiaa merkittävässä määrin, mukaan lukien koodinpätkiä, joten jos haluaa kokeilla asioita käytännössä, siihen ei ole isoa hyppäystä kirjan sivuilta. Monet käytännössä toteutetut esimerkit valottavat sitä mitä hyötyä linkitetystä avoimesta datasta on verrattuna vanhempiin tapoihin rakentaa nettipalveluja.







Älykkäiden tietoverkkojen aika on nyt, mutta millaisista elementeistä ne on rakennettu? Millaisia järjestelmiä tekoälyn avulla ylläpidetään? Semanttinen web on ensimmäinen suomenkielinen perusteos yhdestä WWW:n keskeisimmistä kehityssuunnista, semanttisesta webistä (Semantic Web), jossa verkon sisällöt muuttuvat vähitellen tietokoneiden ymmärtämäksi linkitetyksi dataksi, Web of Data. Tämä mahdollistaa verkon sisältöjen rikastamisen uudella tavalla tietoja toisiinsa linkittämällä ja tekoälyyn perustuvien älykkäiden järjestelmien kehittämisen.

Teos esittelee linkitetyn datan (Linked Data) idean, sen perustana olevan semanttisen teknologian sekä avoimen datan julkaisuperiaatteet ja -käytännöt WWW:n kehitystä koordinoivan W3C-järjestön standardien ja suositusten mukaan. Teknologian soveltamista ja datan hyödyntämistä tutkimuksessa käsitellään käytännön suomalaisten esimerkkien ja kokemusten avulla. Työssä tarvitaan ontologioihin perustuvan verkkomuotoisen datan sisällöntuotantoa ja yhteisen verkossa jaetun tietoinfrastruktuurin hyödyntämistä.



maanantai 14. toukokuuta 2018

Jussi Lähde: Känsä tietää

Jussi Lähde kertoo populistisella tavalla populistisesta poliitikosta, joka eräänlaisena kansanmiehenä nousee kansanedustajaehdokkaaksi ja sotkeutuu poliittisiin kähmintöihin: Känsä tietää (Paasilinna, 2010; ISBN 978-952-5856-09-5).



Tarinassa on lupaaviakin elementtejä, mutta melkolailla kirjoittaja menee sieltä missä aita on matalin. Mieleen tulee paljon sellaisia poliittisia toteamuksia ja iskulauseita joita on totuttu näkemään perussuomalaisten suunnalla, hiukan toki sisäsiistimpinä versioina. Satiirina ja esikoisteoksena ei sinänsä mahdottoman huono, mutta paljon parempaa olisin toivonut kirjasta löytyvän.





Jätelogistikko Tapio Känsän elämä suistuu uusille raiteille, kun häntä syytetään julkisesti työhyvinvointiseminaarin sabotoinnista. Kun iltapäivälehdet sovittavat miehen harteille valtakunnansovinistin viittaa, apuun rientävät kantakuppilasta tutut veikot, advokaatti Vanhala ja Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä Uolevi Sormunen. Julkisuusmyräkän myötä Känsästä kiinnostuvat myös puolueiden takapirut, eikä miehen esiintyminen Ajankohtaisen kakkosen suuressa tasa-arvoillassa ole omiaan mielenkiintoa vähentämään.

Miten tavallinen suomalainen saimaannorpan näköinen mies pärjää kansanedustajaehdokkaana? Miltä tuntuu selässä kanssaehdokkaiden puukonterävä tuki? Miten suhtautua rakennusyhtiöihin, jotka yrittävät väkisin tunteutua tukijoukkoihin? Miten pärjää entinen roskakuskien esimies vaaleissa valtiovarainministeri Pinjasen erityisavustaja Mielosta vastaan?

Savolaiseen vaalisoppaan työntävät lusikkansa myös kuvankaunis televisiotoimittaja Sanna Ukko, maakuntalehden kaikkimuistava veteraanitoimittaja Nisu sekä kampanjaan mukaan ilmottautuva nettityttö Sophie DeLa Valle. Vankkureiden vauhti kiihtyy, mutta kenen kädessä ovat ohjakset? Känsä tietää. Vai tietääkö?



sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Karen Hawkins: An affair to remember

Luulin lukeneeni Karen Hawkinsin historiallisen rakkausromaanin jo aiemmin, mutta ehkä sitten erehdyin: An affair to remember (HarperCollins, 2009; ISBN 978-0-06-189595-1).



Syynä siihen että kirja tuntui kovin tutulta saattoi olla se, että tarina on kovin moneen kertaan kerrottu: aatelismies, kotiopettajatar ja liuta pahatapaisia lapsia, sotkuahan siitä on syntyäkseen.



An arrogant earl looking for the perfect wife; a strong-minded governess determined to transform him into the perfect man--who will win?

Saddled with five unruly orphans, the Earl of Greyley, Anthony Elliot, is at his wits' end. Unfortunately, the only person willing to deal with the adorable little terrors is Anna Thraxton, governess "extraordinaire" --- and the one woman Anthony can't abide. She's too outspoken, too opinionated, and far too beautiful for his peace of mind. A woman should be meek and mild --- words that perfectly describe his prospective bride, not the flame-haired temptress who haunts his dreams.

Anna knew this job would be trouble the moment she set foot in the door --- but it's Anthony who's the problem, not the children! He's too arrogant, too sure of himself, and far, far too wonderfully big and masculine. The young girl he's courting will never be able to handle him, so someone clearly needs to teach Anthony a few things about women. But when lectures turn to kisses, igniting a passion they can't ignore, how will they resolve the battle between honour and their hearts.



lauantai 12. toukokuuta 2018

Susan Mallery: You say it first

Susan Mallery jotakuinkin maksimoi hömppäpitoisuuden tässä romaanissa, jossa on paitsi häätilaisuuksia järjestävä yritys myös kuuluisa taiteilija joka tekee firmalle töitä tavallisena kirvesmiehenä: You say it first (HQN, 2017; ISBN 978-0-373-79933-6).



Hömppä, hömpämpi, hömppämäisin. Eipä tästä kirjasta paljon jää sanottavaa, paitsi että teksti on selkeää ja sitä on suhteellisen vähän.



Sculptor Nick Mitchell grew up in a family of artists and learned from his volatile father that passion only leads to pain. As he waits on a new commission, he takes a day job as a humble carpenter at a theme wedding venue. The job has its perks — mainly the venue's captivating owner, Pallas Saunders. Although he won't let love consume him, for ecstasy with an expiration date, he's all in.

Pallas adores Weddings in a Box. But if she can't turn the floundering business around, she'll have no choice but cave to her domineering mother and trade taffeta for trust funds working at the family's bank. Then when a desperate bride begs Pallas for something completely out of the box, her irresistible new hire inspires her. Nick knows she doesn't belong behind a desk, and she knows in her heart that he's right—where she really belongs is in his arms.



perjantai 11. toukokuuta 2018

Catherine Gayle: Wallflower

Catherine Gaylen historiallisessa rakkausromaanissa on hömppää runsaanpuoleisesti, mutta toisaalta kirjassa on myös mukavasti huumoria, mikä tekee siitä vähemmän teolliselta tuotannolta maistuvan tekeleen kuin aluksi oletin: Wallflower (Night Shift Publishing, 2011; ISBN 9781938101045).



Päähenkilöt ovat melkoisen itsepäisiä otuksia, ja jonkin verran välienselvittelyä on luvassa kun naimisiin ollaan menossa ja karikkoja tuntuu putkahtavan eteen suunnasta jos toisestakin.



The choice between adhering to a long-held pact and finally accepting love could prove Lady Tabitha Shelton’s unhinging. She is plump, plain, pleasant ... and thoroughly unappealing to any of the men of the ton—apart from fortune hunters. A self-appointed wallflower, she has every intention of remaining one. Tabitha made a vow of spinsterhood with her cousins when they were girls, and she refuses to go back on her word. So far, she’s proven herself quite adept at warding off the blasted fortune hunters’ pursuits.

Noah deLancie, Marquess of Devonport, would prefer to marry for love and companionship — he’s a gentleman through and through — but circumstances have forced his hand: he needs money as badly as he needs a bride. When Noah’s brother-in-law suggests pursuit of his sister, Tabitha, a woman with a dowry large enough to cause even Croesus to blush and who is tantalizingly good company to boot, Noah stumbles into the future he hopes to secure. He’ll stop at nothing to convince Tabitha to marry him.

Nothing, that is, except perhaps the barrel of a dueling pistol, held to his face by his ladylove.