Jaakko Yli-Juonikas tarjoilee vammaisen ihmisen elämänkokemukseen ja hänen läheistensä arkeen pureutuvan pienoisromaanin, joka jää askarruttamaan ja ihmetyttämään: Vanhan merimiehen tarina (Otava, 2014; ISBN 978-951-1-27834-4).
Tässä on lainaus teoksen esittelytekstistä:
Aarno ja Niina ovat teini-ikäisen Annikan omaishoitajia. Halvaantunut Annika on ollut koko ikänsä pyörätuolissa ja pystyy kommunikoimaan vain avustetusti tietokoneella. Runojen kirjoittaminen tuo Annikan elämään lohtua, ja pitkästä aikaa perhe suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti. Mutta pimeyden voimat ovat liikkeellä. Vanhemmat joutuvat puolustamaan Annikaa outoa vihollista vastaan. Kuka haluaa perheelle pahaa? Entä kuka on vanha merimies ja mitä hän yrittää viestittää?
Dystoniaa sairastava Annika-tytär on vaikeasti halvaantunut, mutta hän pystyy kommunikoimaan fasilitaation avulla, siis siten että hän kädellään osoittaa näppäimistöä ja fasilitoija painaa näppäimiä hänen ohjeidensa mukaan. Fasilitaatiota on kritisoitu siitä että fasilitoija (tiedostaen tai tiedostamattaan) ohjaa kirjoitusta, ja voi olla että tekstiä tuottaa tosiasiassa fasilitoija eikä halvaantunut henkilö.
Kirja nostaa esille kiehtovia teemoja siitä, mitä viestiminen oikeastaan tarkoittaa, ja miten kukin ihminen ymmärtää maailmaa omalla tavallaan. Mutta samalla tuntui siltä, että osa pienoisromaanin teemoista jää torsoiksi, ei johda minnekään; voi vika olla lukijassakin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti