Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key

Kauhua ja fantasiaa, sitä tarjoilee Stephen King runsain mitoin tässä romaanissa, jossa pohditaan taiteen olemusta ja taiteilijan kyvyn merkitystä, ja samalla myös sitä millaisessa todellisuudessa elämme ja missä määrin todellisuuden luonteeseen voi vaikuttaa: Tapahtumapaikkana Duma Key (Tammi, 2009; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-951-31-4624-5).



Kirja on melkoinen järkäle, 639 sivua, ja siinä on tyhjäkäyntiä niin että paikka paikoin hyppelin sivukaupalla eteenpäin. Mutta tarina vetää silti eteenpäin tehokkaasti, ja parhaimmillaan King onnistuu pohtimaan taiteen tekemisen mysteeriä omaperäisellä ja syvällisellä tavalla, ilman että tarinan paranormaalit elementit nousevat liikaa pääosaan.

Parhaimmillaan kirja on teoksen alkupuolella, kun King virittelee näyttämöä myöhemmille tapahtumille ja rauhallisesti pohdiskelee sitä kykyä joka taiteilijalla on näkiessään jotain erityistä ja uutta ympäröivässä todellisuudessa. Kirjoittamisen kyky Kingillä on tallella, ja kertomisen vimmaa tuntuu olevan riittävässä määrin.

Joann Sfar: Rabbin katti 2 - Maanpäällinen paratiisi

Joann Sfar jatkaa puhuvan kissansa tarinaa tässä kirjassa, jossa juutalaiset elävät elämäänsä Afrikassa, yrittäen tulla toimeen maailmassa joka tuntuu muuttuvan yhä vieraammaksi: Rabbin katti 2 - Maanpäällinen paratiisi (Egmont, 2007; suom. Kirsi Kinnunen ja Saila Kinnunen; ISBN 978-952-469-761-3).



Kirjan tarinat ovat lempeän tunnelmoivia, näissä ei ole isoa dramatiikkaa, mutta jollain tavalla ne kuitenkin pyrkivät valottamaan maailman tilaa, niitä kummallisia käänteitä joita elämä väistämättä tuo mukanaan. Mikä on ihmisen paikka elämässä, ja millaista elämän oikeastaan pitäisi olla?

Niina With: Taisit narrata, Stella

Jatkoin seikkailuani chick lit -kirjallisuuden parissa, ja tällä kertaa sain juuri sellaisen ähkynmakean pakkauksen jota tästä kirjallisuudenlajista odotinkin löytäväni. Mutta ei tämä Niina Within romaani sentään aivan mahdottoman kauhea luettava ollut: Taisit narrata, Stella (Myllylahti, 2013; ISBN 978-952-202-458-9).



Kirja on tekopirteä, tuotemerkkejä täyteen ahdettu ihmissuhdesekoilujen soppa, jossa on kuitenkin siellä täällä merkkejä kirjoittamisen ja kertomisen taidostakin. Mutta epäilemättä en ole tämän kirjan kohderyhmää, en edes tämän kirjan kohderyhmän kohderyhmää, enkä välttämättä myöskään kohderyhmän kohderyhmän viiteryhmää.

Silti, kirja tuli luettua loppuun, hyppien yli pahimmat tuotemerkkiluetteloiden ja ihkuttelujen viidakot. Höpsähtely oli siinä määrin yliampuvaa, että tyylilaji menee pitkälle huumorin puolelle, mikä osin on saattanut olla kirjoittajan tarkoituskin.

Veronica Henry: The beach hut

Sain jotenkin päähäni tarkistaa, mitä oikein tarkoittaa "chick lit" -kirjallisuus, ja netistä löytyikin useita listoja tällä leimalla varustetuista kirjoista ja kirjailijoista. Niinpä tartuin tähän Veronica Henryn romaaniin, odottaen saavani lukea shoppailusta ja sen sellaisesta, mutta melko toisenlainen tämä kirja oli, ihan oikeaa kirjallisuutta: The beach hut (Orion, 2010; ISBN 978-1-4091-1995-1).



Teos on kokoelma englantilaiselle rannalle sijoitettuja kertomuksia, tai pikemminkin kyse on pieniin rantamökkeihin sijoittuvista elämäntarinoista. Kesän mittaan mökkien ympäristössä tapahtuu monenlaista pientä ja isompaa draamaa, joiden käsittely kirjassa on enemmänkin novellistiikkaa kuin romaanin kirjoittamista, mutta jonkinlainen romaanin kaarikin tässä on tarinoiden puitteena.

Teos on epäilemättä viihdekirjallisuutta, mutta kirjassa on vakavampi ja syvällisempi ulottuvuus, josta pidin paljon, siinä määrin että kirja tuli luettua lähes kannesta kanteen, mitä nyt paikoitellen vähän hypin yli kohtia joissa oli ylenmäärin "chick lit" -pitoisuutta.

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias - ja muita äitien erehdyksiä

Sari Pöyliö kääntää päälaelleen äidin ja tyttären suhteen sekä monta muutakin asiaa tässä novellikokoelmassa, joka on sitäpaitsi esikoisteos, mutta sitä ei uskoisi, niin kypsää on tämä kerronta. Vahingossa kirjoitin aluksi että "erikoisteos", ja erikoisen hykerryttäviä nämä novellit ovatkin: Pölynimurikauppias - ja muita äitien erehdyksiä (Atena, 2014; ISBN 978-952-300-033-9).



Novellissa "Matkalla äidin kanssa" tytär joutuu koko ajan katsomaan äidin perään, että mitä outoa ja arvaamatonta äiti taas keksiikään, ja tästä lähtökohdasta tulee mainiosti pohdittua ihmisten rooleja ja sitä mitä yleisesti ottaen odotetaan itse kunkin tekevän ja millainen pitäisi olla, jotta olisi sellainen kuin "muut" odottavat.

Ja sitten on monta muutakin nurjahtanutta asetelmaa, jossa esimerkiksi ihmisten uusavuttomuus saa vallan uskomattomia mittasuhteita, mutta siinä määrin oivaltavasti että lukijaa naurattaa ja välillä ehkä vähän itkettääkin, kun läheltä liipaisee.

Sari Peltoniemi: Miehestä syntynyt - ja muita satuja aikuisille

Sari Peltoniemi tarjoilee sekä tuttuja että vähän oudompia satuja aikuiseen makuun, ja tästä on pakko tykätä, sen verran elämänmakuista ydintä on näiden tarinoiden sisällä: Miehestä syntynyt - ja muita satuja aikuisille (Atena, 2014; ISBN 978-952-300-069-8).



Osa Peltoniemen saduista on tuttuja, ja lopputulema osin ennalta-arvattava, mutta jokin omalaatuinen koukku kaikissa näissä tarinoissa on, ja osa tuntuu vallan uusilta ja omaperäisiltä, sellaisilta saduilta jotka olisivat voineet olla olemassa aina kunhan joku olisi ne vain osannut sanoiksi pukea.

Hyvä saa palkkansa, tai ainakin jonkinlaisen lohdun lohduttomuuteen, ja pahalle ei yleensä kovin kivasti käy näissä saduissa, joissa pohditaan elämän suuria kysymyksiä nykymaailman syövereissä. Tekstit ovat lyhyitä ja napakkoja, niin kuin pitääkin, ja jos nyt haluaisi, voisi kirjalle antaa täydet viisi tähteä, niin kuin joku Helmet-järjestelmässä oli tehnyt.

Franquin: Hämäräperäinen hylky

Olen lueskellut näitä Franquinin tekemiä sarjakuvia, ja ihmetellä täytyy miksi en aikoinaan koskaan edes huomannut että nämä Pikon ja Fantasion seikkailut ovat olemassa, saatika että ne ovat vallan vetäviä tarinoita: Hämäräperäinen hylky (Semic, 1989; suom. Antti Marttinen; ISBN 951-876-144-2).



Tässä tarinassa seikkaillaan merenpinnan alapuolella, jossa etsitään aarretta ja törmätään kummalliseen salaliittoon. Mutta tämmöinen ei Pikoa ja Fantasiota haittaa, sillä kun seikkailua on luvassa niin ei kun toimiin. Ja marsupilamikin pääsee näyttämään kykyjään.

Carl Hiaasen: Skinny dip

Minulla oli hämärä kuva, että olisin lukenut tämän Carl Hiaasenin jännärin jo aiemmin, mutta enpä sittenkään ollut, tarina vain on kovin samankaltainen kuin useissa muissa Hiaasenin romaaneissa: Skinny dip (Black Swan, 2005; ISBN 0-552-15213-7).



Toisaalta, mitäpä reseptiä muuttamaan kun se kerran toimii, ja melkoisen riemastuttavasti Hiaasen kertoo tarinan aviovaimosta joka päättää kostaa miehelleen joka yritti murhata hänet pudottamalla hänet mereen risteilyalukselta.

Teoksessa on vahva luonnonsuojelun näkökulma, sillä juonitteleva aviomies, Chaz Perrone, on sekaantunut melkoiseen rikosvyyhtiin, jossa tuhotaan Everglades-alueen luontoa häikäilemättömän liikemiehen tarkoituksiin.

Chaz on hahmona melkoisen uskomaton, mutta tarina vetää tehokkaasti. Chaz kerskuu meribiologian oppiarvolla Ph.D., mutta tosiasiassa hän ei ymmärrä mistään mitään, kaikkein vähiten meribiologiasta. Rahan vuoksi Chaz sen sijaan on valmis tekemään mitä tahansa. Hän väärentää vesinäytteitä ja muutenkin edistää luonnon tuhoamista, ja samaan aikaan sotkeutuu mitä uskomattomimpiin ihmissuhdesotkuihin.

Hiaasen pyörittää tarinaansa mukavasti, ja vaikka kirja toistaa aiempien kirjojen teemoja, ei se juuri haitannut, tässä tuli hyvälle mielelle näitä tarinan uskomattomia käänteitä lukiessa. Osa kirjan hahmoista on tuttuja Hiaasenin aiemmista kirjoista, mutta kirja on kirjoitettu niin että sen voi lukea itsenäisenä teoksena tietämättä muiden kirjojen tapahtumista.

Brian K. Vaughan: Y the last man 4 - Safeword

Brian K. Vaughan jatkaa tieteissarjakuvaansa tulevaisuudesta jossa miehet ovat kuolleet, ja naisten lisäksi jäljellä on enää yksi mies, jostain kummallisesta syystä henkiin jäänyt: Y the last man 4 - Safeword (DC Comics, 2004; ISBN 978-1-4012-0232-3).



Intoni lukea tätä sarjakuvaa eteenpäin lopahti jotakuinkin kokonaan tähän osaan, sillä juuri mitään ei tunnu tapahtuvan, vaikka Amerikkaa reissataankin pitkin ja poikin kaikenlaisten sivujuonten puitteissa. Mikä on homman nimi?

Brian K. Vaughan: Y the last man 3 - One small step

Brian K. Vaughanin kirjoittama sarjakuva jatkaa reissaamista maailmassa, josta kaikki miehet ovat kadonneet, sarjakuvan päähenkilöä lukuunottamatta. Mutta nyt käy ilmi, että muutama mies on vielä hengissä, maata kiertävässä avaruusasemassa: Y the last man 3 - One small step (DC Comics, 2004; ISBN 1-4012-0201-2).



Sarjakuvaa lukiessa harmitti se, että asetelmasta olisi voinut saada aikaan mitä mielenkiintoisinta pohdintaa, mutta jotenkin koko tarina alkaa yhä enemmän lässähtää, ja mietityttää mitä tässä oikein ollaan sanomassa? Ehkä ei juuri mitään.



Sinänsä kiinnostava sivujuoni maapallolle paluuta yrittävistä astronauteista latistuu käytännössä kokonaan, vaikka toki juonen käänteitä on riittämiin.

Harlan Coben: Just one look

Harlan Coben kirjoittaa jännäriä jossa juoni on niin monimutkainen että sen setvimiseen menee melkoinen tovi, ja lukija on välillä hämmennyksissään: Just one look (Signet, 2004; ISBN 0-451-21422-6).



Kirja kertoo perheenäidistä, joka saa filmirullasta kehitetyn nipun valokuvia, mutta yksi valokuvista ei kuulu joukkoon. Kuvassa on neljä henkilöä, joista vain yksi on tuttu, naisen aviomies. Kuva on otettu parikymmentä vuotta aiemmin, mutta miten se joutui valokuvien joukkoon?

Coben osaa nopealiikkeisen jännärin kirjoittamisen, mutta tässä kirjassa hän tuntuu olevan liiankin näppärä juonen käänteiden punomisessa, sillä loputtomat käänteet saavat kiinnostuksen herpaantumaan.

Brian K. Vaughan: Y the last man 2 - Cycles

Brian K. Vaughanin sarjakuvassa jatkuu pakomatka. Miespuolisen ihmiset (ja apinat) ovat kuolleet yhtä lukuunottamatta, ja hänellä on perässään monenmoista uhkaa, mutta välillä löytyy seesteisempiäkin hetkiä: Y the last man 2 - Cycles (DC Comics, 2003; ISBN 1-4012-0076-1).



Muuttuisiko maailma jos miehet katoaisivat, siis puolet ihmiskunnasta kuolisi? Tähän kysymykseen sarjakuva ei oikein anna vastausta, vaikka muutamaan otteeseen tuntuu että kysymys sentään olisi esittämisen arvoinen. Mutta enemmmänkin tässä mennään seikkailuhenkisen juonen ehdoilla eteenpäin, eikä uskottavuudesta hirveästi piitata.

Tiina Itkonen: Inughuit

Tiina Itkonen kuvaa Grönlannin pohjoisissa osissa elävien inuitien elämää isokokoisessa ja vaikuttavassa valokuvateoksessa: Inughuit (Libris, 2004; ISBN 952-91-6967-1).



Helmetissä teokselle oli annettu yksi arviointi, kolme tähteä, jota pidän melko lailla alakanttiin arvioimisena.

Valokuvat ovat korkeatasoisia ja omaperäisiä, tässä on kyse valokuvataiteesta. Samalla teos tarjoaa välähdyksen alkuperäiskansojen elämään ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin.

Muotokuvat ihmisistä ovat välittömiä, valokuvaajalla ja valokuvattavilla on selvästi ollut luottamuksellinen suhde. Ja sitten on luonto, kaikessa karuudessaan.

Victor Hubinon ja Jean-Michel Charlier: Buck Danny - Avaruuskapselin arvoitus

Victor Hubinon on kuvittanut ja Jean-Michel Charlier kirjoittanut tämän sotilaslentäjistä kertovan sarjakuvan: Buck Danny - Avaruuskapselin arvoitus (Semic Press, 1972; TRUMF-sarja 4).



Sitä en ihmettele, että tällainen sotainen seikkailusarjakuva on aikoinaan julkaistu, mutta sitä vähän ihmettelen miksi sarjakuva on suomennettukin, siinä määrin amerikkalaisen sisäänlämpiävältä - voisi sanoa propagandistiseltakin - koko paketti tuntuu. No, kyllä samaa tavaraa on saatu syliin myöhemminkin, esimerkiksi Top Gun -elokuvan muodossa.

Christophe Blain: Maalari ja merirosvo - Olga

Tässä Christophe Blainin sarjakuvassa on melkoinen määrä merirosvomaisia käänteitä. Merirosvo jää alakynteen, mutta sitten koittaa kapinoinnin aika: Maalari ja merirosvo - Olga (WSOY, 2006; suom. Saara Hyyppä; ISBN 951-0-31187-1).



Sarjakuvan edellisessä osassa seikkailtiin Antarktiksen tuntumassa hyisille vesillä, ja sarjakuva keskittyi enemmänkin tunnelmaan kuin juoneen. Tässä kertaa juonessa on käänteitä oikein roppakaupalla, mutta nyt alkoi tuntua että tarina ei enää oikein vedä eteenpäin, hahmot alkoivat tuntua sellaisilta että ei suuremmin kiinnosta mitä tässä loppujen lopuksi tapahtuu.

Franquin: Niilo Pielinen 2 ja 3

Lueskelin näitä Franquinin sarjakuvia useita yhteen menoon, ja kelpasivat nämä lapsillekin, siinä määrin hauskaa ja omaperäistä seikkailua on tarjolla: Niilo Pielinen 2 (Egmont, 2007; ISBN 978-952-469-647-0) ja Niilo Pielinen 3 (Egmont, 2007; ISBN 978-952-469-648-7).



Niilo Pielinen työskentelee postin kanssa toimistossa, mutta hänen intonsa työn tekemiseen on lähestulkoon olematonta. Kaikenlainen keksintöjen tekeminen on sitä vastoin intohimo, mutta lukijan huviksi useimmat Pielisen keksinnöt - sukunimikin jo tähän viittaa - menevät jollain tavalla pieleen. Ympäröivä maailma joutuu tavalla tai toisella kaaokseen, ja lukija tykkää.

Javier de Isusi: Maattomien mailla

Javier de Isusi päättää neliosaisen sarjakuvaromaanisarjansa tähän kirjaan: Maattomien mailla (Like, 2012; suom. Sari Selander; ISBN 978-952-01-0788-8).



Jossain vaiheessa tuntui siltä, etten jaksa lukea tätä teossarjaa loppuun asti, sen verran kolmessa aiemmassa kirjassa oli toistoa. Ja niin on tässä neljännessäkin, eikä tätä teosta voi edes lukea jollei ole aiempia osia lukenut.



Mutta täytyy myöntää, että sarja päättyy komeasti, irtonaiset langanpäät kudotaan hienosti yhteen. Seikkaileva päähenkilö Vasco saa selvyyden siitä, mitä hän oikeastaan on ollut etsimässä.

Tarina päättyy Brasiliaan, jossa Vascolle paljastuu, mitä lapsuudenystävä Juanille loppujen lopuksi tapahtui. Entä seikkailu? No, tästä kirjasta se vasta alkaa, mutta se jääköön Vascon omaksi asiaksi. Hieno päätös teossarjalle.

Cullen Bunn ja Brian Hurtt: The sixth gun, book 1 - Cold dead fingers

Cullen Bunn on kirjoittanut ja Brian Hurtt piirtänyt tämän kauhusarjakuvan, jossa esiintyy monenmoista yliluonnollista olentoa, ja aivan erityisesti kuusi "kirottua asetta", jotka antavat kantajalleen erikoisia kykyjä: The sixth gun, book 1 - Cold dead fingers (Oni Press, 2011; ISBN 978-1-934964-60-6).



Kirjassa yhdistellään villin lännen kuvastoa fantasiamaisiin elementteihin, niin että lopputuloksena on sillisalaatti josta on vähän vaikea ottaa selvää. Mutta kohtalaisen omaperäinen tämä paketti on, keskiössään amerikkalaisten tavaton into aseisiin ja niiden käyttöön välienselvittelyssä.

Ava McCarthy: The insider

Ava McCarthy punoo jännärissään yhteen investointipankkeerien kähminnät, ammattirikollisuuden ja IT-alan hakkerien touhut: The insider (Harper, 2009; ISBN 978-0-00-728590-7).



Luin ensiksi sarjassa myöhemmin ilmestyneen romaanin Hide me, joten tiesin jo yhtä sun toista päähenkilöstä, IT-osaajasta Henrietta 'Harry' Martinezista. Hänen isänsä joutui vankilaan petoksesta käyttäessään hyväksi sisäpiiritietoa osakemarkkinoilla.

Nyt Harryn kannoilla on isän juonitteluissa taustalla ollut sisäpiiriläinen, jonka mielestä isä on hänelle velkaa 12 miljoonaa euroa, ja hän haluaa että Harry maksaa isän velat, tai menettää henkensä.

Tämä romaani oli kaavamaisempi kuin myöhemmin ilmestynyt Hide me, ja kuvioissa oli hyvin paljon samaa. Epäuskottavia käänteitä oli turhankin paljon, ja lisäksi tuntui siltä että päähenkilö ei kaikilta osin pysynyt koossa, ristiriitaisuuksia oli silmiinpistävän paljon. Mutta ihan mahdottoman huono jännäri tämä ei siltikään ollut, kirjoittaja oli selvästi perehtynyt pankkimaailman spekulaatioihin ja IT-alan tekniikkaan.

Elmore Leonard: The hunted

Elmore Leonard punoo terävän vyyhdin, jossa todistajansuojeluohjelmaan kuulunut liikemies Al Rosen piileskelee Israelissa ja elää perustamastaan firmasta saaduilla tuloilla. Mutta kun hän saa kuvansa lehteen hotellissa tapahtuneen tulipaljon yhteydessä, ovat rikolliset pian hänen kannoillaan: The hunted (Dell, 2000; ISBN 0-440-13425-0).



Rosenin kannoilla olevat palkkamurhaajat eivät ole ainoa harmi. Lisäksi firma lähettää Rosenia tavoittelemaan lakimiehen jolla tuntuu olevan omia taka-ajatuksia. Kuvioihin sekaantuu USA:n merivoimien lomalla oleva sotilas Davis, joka on lähtemässä armeijasta ja pohtii mitä seuraavaksi tekisi.

Tarinan hahmot ovat kaikki omalla tavallaan erikoislaatuisia, ja kissa-ja-hiiri-leikki pyörii mallikkaasti. Mitään erityisen isoa sanottavaa Leonardilla ei kirjassa tunnu olevan, mutta näppärä jännäri tämä joka tapauksessa on.

Kullervo Kemppinen: Eräretkeily

On kertakaikkisen mahtavaa, että tämä Kullervo Kemppisen teos vaeltamisen taidosta ja välineistöstä löytyy yhä kirjastosta, useanakin kappaleena: Eräretkeily (WSOY, 1966; ISBN 951-0-02119-9).



Kirja painaa kokoonsa nähden paljon, sillä se on painettu ohuelle mutta laadukkaalle paperille, ja yllättävän hyvin ovat värivalokuvatkin säilyneet lähes puoli vuosisataa. Teoksesta saa huolitellun vaikutelman, taittoon ja painojälkeen on selvästi aikoinaan satsattu.



Kemppinen kirjoittaa innostavasti erämaassa vaeltamisesta, unohtamatta kuitenkaan myös lyhyempiä reissuja, mutta selvästi kirjoittajan innostus on päivien tai viikkojen vaelluksissa Lapin erämaissa. Eräretkeilystä oli 1960-luvulla tullut yhä suositumpaa, ehkä vastapainona vähemmän fyysiselle työlle, ja väestön vaurastuminen lisäsi intoa retkeilyyn ja Lapissa käyntiin.



Omakohtainen kokemus ja palava innostus erämaassa kulkemiseen tulee selkeästi läpi kirjasta. Teosta on varmasti luettu ahkerasti, ja huomasinpa että Kemppisen kuvaus siitä miten hankalakulkuisessa louhikossa tulee edetä muistutti pitkälti sitä kuvausta, joka löytyy Jouni Laaksosen Retkeilijän oppaasta. Laaksonen viittaakin Kemppisen teokseen useaan otteeseen.

Mutta aika on suuresti muuttunut niin varusteiden kuin erämaiden suhteen, joten kirjassa annettuihin käytännön ohjeisiin on syytä suhtautua varauksella, vaikka perusasiat toki eivät ole minnekään muuttuneet kuluneina lähes 50 vuotena.

Lars Monsen: Eräretkeilijän kirja - taidot, varusteet ja selviytyminen

Lars Monsen tarjoilee ammattimaisen eränkävijän näkemystä retkeilyyn, painopisteenä erittäin pitkät vaellukset, viikkojen tai kuukausien reissut: Eräretkeilijän kirja - taidot, varusteet ja selviytyminen (Karisto, 2006; suom. Lotta Lipsanen; ISBN 951-23-4726-1).



Kirjan alussa ja myöhemminkin kirjassa oli iso määrä varoittavia tarinoita siitä, miten pahasti reissussa voi käydä, esimerkkinä lumivyöryn alle jääminen, kaatuminen kosken vietäväksi, uppoaminen jäihin, vihaiseen karhuun törmääminen, äkillisen lumimyrskyn ilmestyminen, eksyminen sumussa ja niin edelleen.

Varoittelua tuntui olevan jopa liioitellussa määrin, mutta toisaalta kertojan omat kokemukset esimerkiksi varpaiden palelluttamisesta toivat esille käytännön kokemusta vaikeuksista. Tuntui kyllä siltä että tässä yritetään pelotella turhankin kanssa ihmisiä erämaan vaaroista, joita toki ei tulisi aliarvioida.



Kirjan nimessä ei ole sanaa "opas", ja teosta ei oppaaksi voisi oikeastaan kutsuakaan, sillä se on kirjoitettu enemmänkin Monsenin henkilökohtaisten kertomusten ja sattumusten varaan, ei niinkään selkeäksi oppaaksi jossa esitellään asia A ja seuraavaksi asia B.

Kirjassa esitellään melkoisessa määrin myös kalastusta ja metsästystä, jopa siinä määrin että vaeltaminen tuntuu jäävän aika ajoin sivuseikaksi kalojen nappaamisen ja riistan ampumisen rinnalla.

Lyhyiden parin tunnin tai parin päivän reissujen tekijöille kirjasta ei hirveästi hyötyä ole. Jossain määrin huumoria tuntui olevan osassa "tuotetestejä", joissa ei arkailtu lytätä huonoksi osoittautuneita välineitä, jopa siinä määrin että kirjoittaja tuntui oikein innostuvan brassailemaan sillä miten huonoksi varuste käytännössä osoittautui. Näiden varusteiden valmistajat ja myyjät eivät varmaankaan ole olleet kirjan sponsoreina.



Suomessa tapahtuvaa vaellusta ajatellen kirjassa on jossain määrin harhaanjohtavaa tietoa, esimerkkinä se miten kirja antaa ymmärtää että maastosta saa ottaa oksia ja muuta puutavaraa noin vain nuotiota tai majoittautumistarkoituksia varten. Näinhän ei Suomessa voi toimia.

Jouni Laaksonen: Retkeilijän opas

Jouni Laaksonen tarjoaa eräretkeilystä sellaisen rautaisannoksen, joka riittää pitkälle, usean päivän tai viikonkin mittaiselle vaellusreissulle: Retkeilijän opas (Otava, 2013; ISBN 978-951-1-26924-3).



Kirja teki suuren vaikutuksen. Teksti on asiallista, ja kirjoittajan perehtyneisyys aiheeseen käy selvästi ilmi, ilman että lukijasta tuntuu siltä että häntä aliarvioidaan tai että kirjoittaja yrittää briljeerata knoppitiedoillaan.

Kirja on suunnattu erityisesti lapsiperheille, ja siinä kerrotaan mitä tulee ottaa huomioon muutaman tunnin tai parin päivän reissulla lasten kanssa, ottaen huomioon eri-ikäisten lasten ja persoonallisuudeltaan erilaisten lasten valmiudet ja tarpeet.

Samalla teos on erinomainen johdatus eräretkeilyyn niin parin tunnin päiväretkillä lähimaastossa kuin pidemmillä vaelluksilla vaikkapa Lapin tuntureilla. Varusteista kerrotaan selkeästi, kertoen eri vaihtoehtojen hyvistä ja huonoista puolista, syyllistymättä netin keskusteluissa joskus roihuaviin "uskonsotiin" tiettyjen varustetyyppien paremmuudesta, esimerkkinä keinokuidun ja villan erot vaatetuksessa.



Kuten teemaan sopii, kirjasta löytyy luetteloja retkellä tarvittavista varusteista, lähtökohtana eri tyyppiset vaeltamisen keinot mahdollisimman kevyestä mahdollisimman täydelliseen varustautumiseen. Samalla kerrotaan hyviä vinkkejä esimerkiksi jalkineiden ja rinkan valintaan, ja eri tyyppisten välineiden hyvistä ja huonoista puolista.

Itse olen muutaman tunnin päiväreissujen harrastaja, enkä monipäiväisiä vaelluksia ole pitkiin aikoihin harrastanut, mutta teos sai heräämään kiinnostusta myös pitempiin reissuihin. Samalla tulin miettineeksi myös omia ratkaisujani välineistön suhteen, olen muun muassa siirtynyt vaelluskengän käyttäjästä kumisaappaan kannattajaksi, mikä sekään ei kirjan mukaan ole ihan mahdoton ajatus.

Timo Kalevi Forss, Martti Lintunen ja Tommi Tukiainen: Napakirja - Arktis ja Antarktis

Timo Kalevi Forss, Martti Lintunen ja Tommi Tukiainen ovat kirjoittaneet ilmastonmuutoksesta ajankohtaisen kirjan, kuvauksen elämästä arktisella alueella, missä ilmaston lämpeneminen muuttaa rajusti olosuhteita: Napakirja - Arktis ja Antarktis (Rosebud Books, 2013; ISBN 978-952-56-7540-5).



Kirjan teksti on jutustelevaa, tarinoivaa, ja tuntui siltä että tässä hiukan aliarvioidaan lukijaa, kun asiat halutaan esittää kevyesti ja huumoria viljellen. Mitenkään tieteelliseksi teosta ei voi sanoa, mukana on myös mielipidekirjoitusten tyyppistä aineistoa, mutta pääosin ollaan asialinjalla.



Teoksen kuvitus on varsin vaikuttavaa, ja kirjoittajien innostus aiheeseen ilmiselvää, mutta itse kaipasin mukaan myös vakavampaa, tieteellisempää otetta.

Magne Hovden: Saamelandia

Minulla oli kesän matkalla Lapissa mukana tämä kirja, Magne Hovdenin veijarikertomus Norjassa Kirkniemen seuduilla asustelevista kaveruksista, jotka saavat päähänsä perustaa teemapuiston: Saamelandia (Otava, 2012; suom. Outi Menna; ISBN 978-951-1-27208-3).



Kaverukset ovat pikkurikollisia, joille sattuu ja tapahtuu, ja erityisen paljon tapahtuu sen takia että he eivät tiedä saamelaiskulttuurista mitään.

Kirja toi mieleen Arto Paasilinnan romaanien huumorin, mutta tässä mentiin ehkä vieläkin absurdimpiin käänteisiin, esimerkiksi jänikseksi naamioituneeseen pankkiryöstäjään. Ja minkälaisia oireita seuraa siitä, että poroille syöttää koirien kuivamuonaa...

Tässä ote teoksen esittelytekstistä:

Roy ja Leif ovat kolmekymppisiä poikia Pohjois-Norjan Kirkkoniemestä. Rikastuakseen japanilaisten turistien kustannuksella he perustavat saamelaisuudella rahastavan elämyspuiston. Todellisuudessa nämä veijarit eivät tiedä saamelaisista mitään - mutta eihän sitä turisteille tarvitse kertoa. Mikään ei tietenkään mene niin kuin oli suunniteltu. Saamelaisia vihaava Audun yrittää sabotoida Saamelandiaa, poikien kaveri Geir sotkee kuvioita ryöstämällä postin rahankuljetusauton vaaleanpunaisessa kanipuvussa, ja sodankyläläinen turistiyrittäjä Timo ilmestyy elämyspuistoon jahtaamaan laavuvarkaita. Kaiken keskellä Roy ja Leif tavoittelevat myös naisia - ei aivan mutkatonta sekään.

Muutamaan otteeseen tuntui siltä, että tarina karkaa kirjoittajan käsistä, tästä olisi voinut saada paljon enemmänkin irti. Ja loppua kohden ote herpaantui, moni juonen käänne jäi tyhjän päälle, ikään kuin olisi ollut kiire saada tarina loppuun keinolla millä hyvänsä.

Colin Bateman: Shooting Sean

Colin Bateman laittaa Dan Starkeyn tällä kertaa elokuvateollisuuden maailmaan, tekemään töitä elokuvaan joka paljastaa ikäviä asioita ammattirikollisten toiminnasta: Shooting Sean (HarperCollins, 2001; ISBN 0-00-651424-3).



Asiat jotka voivat mutkistua mutkistuvat pahemman kerran, ja Starkey ajautuu keskelle välienselvittyä jossa kuitataan vanhoja kaunoja.

Filmitähti Sean O'Toole tekee elokuvaa IRA:n jäsenestä, joka ei pidä asiasta ollenkaan. Juonittelun uhriksi joutuu Starkeyn vaimo Patricia ja ottolapsi Stevie, joita käytetään pelinappuloina välienselvittelyssä. Kaikki ei ole sitä miltä vaikuttaa, ja Starkey joutuu yhä hankalampaan kiipeliin niin että paljon pahemmin ei lopulta voisi käydäkään.

Dupuy ja Berberian: Teoria yksinäisistä ihmisistä

Dupuy ja Berberian ovat kirjoittaneet sarjakuvia ihmissuhteista. Tähän Jeanin elämää -kirjojen sarjaan en ole aiemmin törmännyt, eikä tämä ehkä ole paras kirja aloittaakaan, sillä albumin tarinat toistavat itseään liiankin kanssa: Teoria yksinäisistä ihmisistä (WSOY, 2010; suom. Mikael Ahlström; ISBN 978-951-0-36334-8).



Kirjassa setvitään parisuhdeongelmia miesnäkökulmasta, ja kieltämättä huumori osuu aika ajoin maukkaasti kohdalleen, mutta sitten on myös saman peruskuvion toistamista kerta kerran jälkeen, mikä alkoi pitkästyttämään. En tiedä jatkaako näiden albumien parissa vaiko ei, tämä ei suurtakaan vaikutusta tehnyt.

Bourgeon: Sumumetsien lumous ja Suolammen silmät

Olen vähän vähältä lueskellut sarjakuvia joita en tiennyt olevan olemassakaan, ja yksi tämmöinen oli Bourgeonin Hämärän matkamiehet -sarja, jonka kaksi ensimmäistä osaa ovat Sumumetsien lumous (Jalava, 1991; ISBN 951-8954-67-4) ja Suolammen silmät (Jalava, 1993; ISBN 951-887-001-2). Teokset on suomentanut Soile Kaukoranta.



Sarjakuvista tuli nostalginen tunne, ikään kuin tässä kerrottaisiin tarinaa jota nykypäivänä ei sarjakuvana enää julkaistaisi, kertomuksesta kun puuttuvat supersankarit ja muut sen sellaiset houkuttimet. Piirrosjälki on vaikuttavaa, ja tarinakin rullaa eteepäin, kunhan ei yritä löytää sen kummempia historiallisia tosiasioita tämän historian kaapuun puetun fantasiatarinan kiemuroista.