perjantai 11. huhtikuuta 2014

Matt Kindt: Super spy

Tämä Matt Kindtin teos oli erikoislaatuisimpia lukukokemuksia mihin olen vähään aikaan törmännyt, sarjakuvakirjana aivan huippua: Super spy (Top Shelf Productions, 2007; ISBN 978-1-891830-96-9).



Kirja kertoo vakoilusta toisessa maailmansodassa, siitä todellisuudesta jossa keneenkään ei voinut luottaa ja kaikkea oli epäiltävä. Samalla kirja kertoo vakoilijoista, joista kullakin oli oma syynsä tehdä tätä työtä, joskus siksi että muuta mahdollisuutta ei ollut, joskus rahan takia, joskus koston, ja joskus jonkin arvoitukseksi jäävän syyn takia.



Kirja on realistinen, mutta toisaalta samaan aikaan tässä myös luodaan eräänlaisia sankaritarinoita, kuvataan ihmisiä jotka selvisivät hengissä tässä pelissä, ainakin jonkin aikaa, ennen kuin onni kääntyi tai kohdalle sattui parempi vastapuolen toimija. Onnea tuskin kukaan näistä sankariehdokkaista löysi itselleen, mutta tarinoissa on myös aistittavissa elämän elämistä sellaisena kuin se kohdalle osuu.

Ei kommentteja: