tiistai 29. huhtikuuta 2014

Janet Evanovich: Kuudestilaukeava

Näillä Janet Evanovichin kirjojen nimillä ei ole mitään tekemistä tarinan sisällön kanssa, paitsi että nimessä oleva numero kertoo kuinka mones teos tämä sarjassa on: Kuudestilaukeava (WSOY, 2011; suom. Hanna Tarkka; ISBN 978-951-0-37194-7). Mutta se lienee myönnettävä, että hiljalleen olen jäänyt näihin hömppädekkareihin koukkuun, vaikka edelleenkin on pakko kummastella mistä näissä oikein on kyse.



Sankarimme Stephanie Plum saa tällä kertaa tehtäväkseen jäljittää palkkionmetsästäjäkumppaniaan Rangeria, jonka epäillään syyllistyneen rikokseen. Eikä tässä vielä kaikki, sillä isoäiti Mazur muuttaa Stephanien luo asumaan, ja kaiken lisäksi päättää hankkia itselleen ajokortin.

Kuten yleensäkin näissä kirjoissa meno on melko lailla pähkähullua, ja isoäiti varsinkin saa melkoisen kohtelun, mutta ainakaan ei voi väittää että tässä kirjassa luotaisiin vanhoista ihmisistä jotenkin stereotyyppisen syrjivää kuvaa. No, ehkä maaninen viehtymys hautajaisissa käymiseen (ja suljettujen arkkujen avaamiseen) jonkinlaisesta stereotypiasta sekin käy.

Ei kommentteja: