Strategian ihanuus ja kurjuus (kirja-arvio)

Strategia on kuollut? Eläköön tulevaisuus! (Helena Åhman ja Jyrki Runola; Edita, 2006)

Åhman ja Runola ovat kirjoittaneet lyhyen ja selkeän kirjan strategiatyöstä. Vaikka kirjoittajat ovat konsultteja, kirjasta ei juuri löydy monimutkaista konsulttikieltä, vaan puhetta suoraan lukijalle.

Tekijöiden käyttämä strategian määritelmä on osuva: strategia kertoo, mihin menemme, miksi juuri sinne ja miten. Voisiko asiaa yksinkertaisemmin esittää?

Teos ei pureudu niinkään strategiatyöhön vaan siihen miten strategia näkyy organisaation jokapäiväisessä elämässä. Onko strategia organisaation johdon ja omistajien keskinäistä vuoropuhelua? Vai pitäisikö strategian kuulua jokaisen työntekijän jokaiseen työpäivään?

Kirjoittajilla on kyky tiivistää sanoma lyhyiksi iskulauseiksi, esimerkiksi "Keppiä ja porkkanaa ei tarvita, jos majakka on tarpeeksi kirkas". Kirjoittajat ovat esittäneet kunkin luvun olennaisen sanoman myös kaavion muodossa, ja tämä keino toimii yllättävän hyvin. Esimerkiksi luvun 1 lopussa oleva kaavio "Elääkö strategia?" auttaa arvioimaan oman organisaation strategiatyön onnistumista.

Strategiatyötä käsittelevää kirjallisuutta lukeneille Åhmanin ja Runolan kirja ei tarjoa kovin paljon uutta. Toisaalta teos keskittyy tärkeälle alueelle. Miten strategia toimii tämän päivän nopeasti muuttuvassa maailmassa? Tarvitaanko sitä? Ja onko organisaation strategia vain paperinmakuisia sanoja? Kertooko strategia siitä mitä työntekijät tuntevat tekevänsä?

Kirjoittajat pitävät strategiaa tarinana, joka tuottaa organisaatioon sen toimintaa ajavan tunnelman. Siten strategiassa on kyse enemmänkin tunteista kuin faktoista, enemmän elämästä kuin hautakiveen hakatuista sanoista.

Kirjoittajat puhuvat strategian yhteydessä brändistä, siitä miten organisaatio strategian avulla erottautuu kilpailijoistaan. Miten saat aikaan kokonaisvaltaisen asiakaskokemuksen, joka pitää organisaation elossa ja saa sen samalla uudistumaan? Nokia on rakentanut brändiään määrätietoisesti vuosikausia. Applen iPodista taas muodostui kokonaisen "iPod-sukupolven" symboli.

Kirjoittajat kytkevät oivaltavasti strategian brändiin. Eikä brändi ole se, mitä organisaation edustajat kertovat, vaan se miten asiakkaat yrityksen näkevät. Näin strategiatyö kytkeytyy suoraan asiakkaiden palveluun.

Kirjan viimeinen osuus, jossa pohditaan strategiatyön tulevaisuutta, tuntuu irralliselta. Ehkä osuus on suunnattu enemmän strategiatyön parissa pähkäileville johtoryhmille ja konsulteille kuin muu osa kirjaa.

Kirja on lyhyt, ja siinä on melko vähän sellaista mitä muut kirjoittajat eivät jo olisi käsitelleet. Mutta silti sijaan teos onnistuu kyseenalaistamaan ja elvyttämään strategiatyötä. Jospa strategia jalkautuisi — toisin sanoen lähtisi omin jaloin kävelemään — organisaation sisäpiirin kabineteista käytäville ja kahvihuoneisiin ja vieläpä asiakkaan ymmärrettäväksi ja kokemaksi.

Teoksessa käsitellyt strategiatyön esimerkit ovat jonkin verran valjuja ja turhan yleisiä, jotta niistä saisi potkua ideoiden toteuttamiseen käytännössä. Mutta strategian tekemistä ei voi ulkoistaa eikä strategiaa voi ostaa kaupasta, joten tämä on pieni puute. Lukijan vastuulle jää selvittää, onko oman organisaation strategia kuollut vai löytyykö siitä elon merkkejä.