Tutkimuksen tietoaineistot

Tutkimuksen tietoaineistot -hankkeen loppuraportti luovutettiin opetusministeri Henna Virkkuselle tänään. Raportti ilmaisee yhteisen tahtotilan jolla tietovarantojen tiedot saadaan laajasti koko yhteiskunnan käyttöön.

Luovutuksen teki hankkeen puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto. Paikalla oli useiden ministeriöiden edustajia sekä hankkeessa mukana olleita. OKM:llä on tiedote aiheesta.

Luovutustilaisuudessa ministeri kehui työryhmän työtä ja aprikoi, että loppuraportin ehdotuksiin ei liity kovin suurta hintalappua. Tästä aiheesta syntyi keskustelua, sekä tarvittavien toimenpiteiden laajuudesta että siitä hyödystä, mitä tutkimustiedon parempi saatavuus saa aikaa yhteiskunnalle: voidaan tehdä parempia päätöksiä ja tarttua nopeasti ajankohtaisiin kysymyksiin ja ongelmiin.

Vuosi sitten julkistettu väliraportti ja tämä loppuraportti ovat merkittävä askel eteenpäin tutkimusaineistojen hyödyntämiseksi Suomessa.

Tässä julkaisutiedot hankkeen loppuraportista:

Tieto käyttöön

Tiekartta tutkimuksen sähköisten tietoaineistojen hyödyntämiseksi

Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2011:4

Ja tässä lainaus raportin tiivistelmästä:

Suomella on merkittävässä määrin ainutlaatuisia julkisen sektorin tietoaineistoja sekä kansainvälisesti korkealaatuista osaamista sähköisiä tietoaineistoja runsaasti tuottavilla tutkimusaloilla. Kansallisen selvityksen mukaan osa julkisesti rahoitetuista tietoaineistoistamme on kuitenkin tällä hetkellä vaikeasti löydettävissä, saatavissa tai hyödynnettävissä.

Ja mitä on tarkoitus tehdä asioiden korjaamiseksi? Näin raportissa:

Keskeisimpiä toimenpiteitä ovat tahtotilan ilmaiseminen hallitusohjelmassa, tietoaineistoasiaa tutkimuksen näkökulmasta edistävän poikkihallinnollisen koordinaatioryhmän perustaminen, tutkimuksen tietoinfrastruktuurin suunnittelun käynnistäminen laajassa yhteistyössä eri osapuolien kesken sekä lakiuudistukset jotka edistävät tietoaineistojen laajempaa käyttöä.

On mukava, että asioita saadaan valmiiksi. Mutta hengähtämään ei paljon ehditä, sillä seuraavaksi pitää lähteä toteuttamaan hankkeen hahmottelevaa tulevaisuutta. Tehtävää riittää, mutta ei muuta kuin tartutaan toimeen. Hyvä tästä tulee!

Missä mennään, kokonaisarkkitehtuuri?

Olin tänään Vantaan Tikkurilassa seminaarissa, jossa pohdimme korkeakoulujen kokonaisarkkitehtuurityön tilannetta. Kyseessä oli KA-pilotin päätösseminaari. Pyrimme saamaan selville, mitä kokonaisarkkitehtuuri merkitsee korkeakouluille, jos ylipäänsä jotain merkitsee.

Ja kyllähän kokonaisarkkitehtuuri hyväksi nähtiin, jopa ainoana tienä eteenpäin, vaikka ilman "tuskaa ja kyyneleitä" ei tuloksia myöskään ole saavutettu eikä saavuteta.

Keskeiseksi teemaksi korkeakoulun johdon kannalta nousi tiedon pohjalta johtaminen. Kun tiedetään enemmän siitä, missä mennään, parantuu myös joustavuus ja kyky ottaa harkittuja riskejä. Jos toimitaan vanhaan tyyliin, ad hoc -pohjalta, otetaan yleensä varman päälle, eikä silloinkaan aina tiedetä miten asiat oikeasti ovat.

Esille nousi toive, "että meillä olisi edes jotain annettavaa seuraaville opiskelijasukupolville", jotka ovat tottuneita netin ja median hyödyntämiseen ja vaativat myös käyttöönsä uusia, dynaamisia järjestelmiä. Ja tämä taas edellyttää sitä, että organisaatiota pitää pystyä kehittämään dynaamisesti, jotta voidaan vastata kehityksen haasteisiin.

Kolme toistensa päälle osittain limittäin menevää aluetta nähtiin olennaisina ymmärtää: toiminnanohjaus, laatu ja kokonaisarkkitehtuuri. Näillä on paljon yhtymäkohtia, ja hyvässä lykyssä näitä asioita kehitetään tiiviisti toisiinsa kytkettyinä. Täytyy ymmärtää ihmisten tarpeet, lähteä liikkeelle asiakkaista: auttaako tämä sitä tehtävää jota ollaan toteuttamassa? "Kohti parempaa elämää", kuului eräs repliikki.

Keskustelussa viitattiin esimerkkeihin yhteistyön voimasta ja uusista mahdollisuuksista. Havainnollistukseksi sopii kirjastojen yhteistyö, joka mahdollistaa aineistojen ristiin lainauksen, mistä on hurjasti hyötyä asiakkaille, jotka näkevät kaikki aineistot "yhdellä ruudulla". Ja verkko-opetus on toinen alue, jossa vain yhteistyöllä päästään eteenpäin; tosin harva taho on verkko-opetuksessa tähän mennessä onnistunut.

Kokonaisarkkitehtuuri auttaa muutoksen johtamisessa, mutta samalla se työ ryhtiä arkiseen puurtamiseen: tuliko kaikki näkökulmat varmasti huomioitua, oliko tämä se suunta johon päätettiin mennä? Tavoitteita pitää olla, myös lyhyellä tähtäimellä: "kahdessa kuukaudessa pitää tapahtua jotain hyvää".

Korkeakoulujen toiminnan kehittäminen ei ole helppoa, kun koko ajan pitää toimia, ei voi pysäyttää tekemistä. Mutta vähitellen päästään eteenpäin, osa-alue kerrallaan, vaikkapa henkilöstöhallinto, opiskelijoiden liikkuvuus, TKI-toiminta ja niin edelleen.

Seminaari oli mainio tilaisuus, ja parasta oli että ihmiset keskustelivat toistensa kanssa. Tässä ei vain esitetty kalvoja vaan puhuttiin yhteisestä kokemuksesta, suoraan ihmiseltä ihmiselle. Hienoa!

Paha tiede

Oikeastaan kirjan nimi pitäisi kai suomentaa "huono tiede", mutta "paha" kuulostaa pahemmalta, ja kirjan tiede on todella pahaa: vääriteltyä, korruptoitua ja älytöntä. Ja kuten tuosta jo voi päätellä, teos on äärimmäisen kiinnostava, Ben Goldacren Bad Science vuodelta 2008.

Ensiksi lienee syytä todeta, että suomalaisen koulujärjestelmän arvostus parani jälleen pykälän kun luin millaista pseudotiedettä ja huuhaata Englannin kouluissa harrastetaan. Tarkoitan tällä "aivojumpaksi" (Brain Gym) nimitettyä toimintaa, jossa otetaan pari maalaisjärjellä ajatellen järkevää ajatusta ja lisätään niihin 99% markkinointivetoista huuhaata, joka sotii tieteellistä maailmankuvaa vastaan.

Järkeviä ajatuksia aivojumpassa on kaksi - on hyvä pitää välillä taukoja ja on syytä juoda riittävästi vettä - mutta näihin on lisätty sen kaltaista huuhaata että ihmetyttää että opettajat kouluissa eivät ole nähneet asian läpi. No, onneksi koululaisista osa huomaa keisarin uudet vaatteet, ainakin Goldacren saamien kirjeiden perusteella.

Huh, puistattaa vieläkin. Tässä lainaus Goldacrelta: "But what is most frightening is the way that pseudoscience makes your head go soggy. Debunking Brain Gym, let me remind you, does not require high-end, specialist knowledge. We are talking about a programme which claims that 'processed foods do not contain water', possible the single most rapidly falsiable statement I've seen all week. What about soup?"

Tässä yhteydessä pelottavaa on se, että paketoimalla pari järkevää ajatusta pseudotieteelliseen valepukuun ja lisäämällä runsain määrin hokkus-pokkusta saadaan aikaan paketti, jolla voidaan rahastaa ja joka voidaan omistaa. Ja mikä ihmeellisintä, Englannissa ovat opetuksesta vastaavat viranomaiset ottaneet tämän kaiken todesta.

Hauskana yksityiskohtana ja johdatuksena empiiriseen tutkimusmetodiin Goldacre viittaa Raamattuun, Danielin kirjaan (1: 1-16), josta tässä lainaus, aiheena kaksi vaihtoehtoista ruokavaliota:

Daniel sanoi valvojalle [...] "Saisimmeko sentään koettaa kymmenen päivän ajan. Antakaa meille pelkkiä kasviksia syötäväksi ja vain vettä juotavaksi. Katsotaan sitten, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne pojat, jotka syövät herkkuja kuninkaan pöydästä. Tee sen jälkeen palvelijoillesi niin kuin parhaaksi näet."

Valvoja suostui tähän ja antoi heille kymmenen päivää aikaa. Kymmenen päivän kuluttua he näyttivät paljon terveemmiltä kuin ne pojat, jotka olivat saaneet ruokansa kuninkaan pöydästä. Niin valvoja jätti pois kuninkaan pöydän herkut ja juomaksi määrätyn viinin ja antoi heille vain kasviksia.

Toki modernin tieteen perspektiivistä tässä tutkimusmetodissa on puutteensa, esim. kaksoissokkotestaus puuttuu eikä kohderyhmää satunnaistettu, mutta hyvä alku se on tämäkin. Harmi vain että kaiken maailman huuhaaopeissa ei olla edes Danielin kirjan tasolla.

Goldacre saa kaivettua syvällistä tieteellistä ymmärrystä mahdollisesti yllättävästä lähteestä: homeopatiasta. Tai oikeastaan on kyse siitä, että homeopatia on erityisen yksinkertainen esimerkki jolla voidaan havainnollistaa tieteellistä metodia, sillä homeopatiasta metodi puuttuu. Tämä on ironista, sillä alun perin homeopatia syntyi tilanteessa jossa lääketiede oli kaikkea muuta kuin tieteellistä. Homeopatia oli vastavoima suoneniskennälle ja muille potilasta vahingoittaville hoitomuodoille. Mutta sittemmin tilanne kääntyi päälaelleen: lääketieteestä tuli tiedettä ja homeopatia linnoittautui pseudotieteeksi jossa ei ole päätä eikä häntää.

Goldacren homeopatiaa käsittelevä luku on lähestulkoon selkein johdatus (kokeelliseen) tieteelliseen tutkimusmenetelmään, mitä mistään olen lukenut. Ja mikä parasta, hyvin tehty tieteellinen tutkimus (koeasetelma) ei ole sen kalliimpi toteuttaa kuin huono, ja huonoon taas ei voi alkuunkaan luottaa. Ja tästä löytyy homeopatiaa käsittelevistä "tutkimuksista" aineistoa yllin kyllin. Käytännössä kaikki mahdolliset tavat tehdä tutkimus väärin ovat edustettuina.

No, näin lienee minkä tahansa tutkimusalueen osalta, joukosta löytyy niin jyviä kuin akanoitakin, mutta homeopatia on siitä hyvä esimerkki että siellä akanat ovat tavattomasti yliedustettuina.

Mutta, kuten tyypillistä pseudotieteelle, homeopatian kannattajat (erityisesti sillä elantonsa ansaitsevat) eivät ole arkijärjellä vakuutettavissa. Tähän liittyen Goldacre toteaa kirjastaan: "Voit tämän kirjan lukemisen jälkeenkin olla väärässä, mutta ainakin olet sitä uskottavammin kuin tällä hetkellä."

Tämä on käsittääkseni väännös Fermin lausumasta. Hän totesi luennosta jota hän kävi kuuntelemassa: "Ennen tänne tuloani olin hämmentynyt tähän asiaan liittyen. Luennon kuunneltuani olen edelleen hämmentynyt. Mutta korkeammalla tasolla."

Tähän kirjaan pätevät mitä suuremmassa määrin kummatkin lausumat. Erinomaisen suositeltava tiedekirja!

Taru Käärmeestä ja Liljasta

J. W. von Goethe kirjoitti teoksen Taru Käärmeestä ja Liljasta vuonna 1795, ja aikaa kyllä vierähti ennen kuin se vihdoin ilmestyi suomeksi, Aila Meriluodon suomentamana vuonna 1982, uusintapainos 2004.

Meriluoto kirjoittaa teoksesta seuraavasti: "Tämä värikäs ja arvoituksellinen unitarina pystyy varmasti sellaisenaan imeytymään lukijan vereen, perusuteliaisuuteen, siihen jota ei ole vielä loihdittu päivänvaloon tietoisuuden rannikolle."

Tuo luonnehdinta on aika lailla se, mitä teoksesta voi sanoa lainaamatta sitä pitkähköjä pätkiä. Aika ajoin tarinalla tuntui olevan selkeäkin juoni, mutta sitten mukaan tuli elementtejä jotka saivat kaiken tuntumaan oudolta, ikään kuin olisi siirrytty toisenlaiseen todellisuuteen.

Tarinasta voi esittää - ja on esitetty - tulkintoja mielin määrin, mutta lienee turha enää uutta yritystä lähteä tekemään. Tarina on sellainen kuin se on, kokonaisuus, josta itse kukin löytää sen mitä löydettävissä on.

Aarre - ehkä katinkultaa, ehkä ei - parin vuosisadan takaa.

Villi länsi

Mika Mäkeläinen kirjoitti Amerikasta kirjan joka kannattaa lukea. Teos Villi länsi - Kirjeenvaihtajan kanssa pitkin poikin Amerikkaa (Kirjapaja, 2010) on kylläkin poukkoileva, mutta pääosin antoisalla tavalla.

Aiheet ovat mitä mielenkiintoisimpia: mitä todella tapahtui finanssikriisiin johtaneessa Amerikan asuntokuplassa, millaista Guantanamon vankileirillä on, miten amerikkalaiset metsästävät laittomia siirtolaisia Meksikon rajalla, ja niin edelleen.

Yhdysvaltojen ja Meksikon raja-alueesta Mäkeläinen kirjoittaa seuraavasti: "Ihmisten salakuljettajien käyttämät reitit erottuvat hyvin ilmasta käsin. Kuivuneet joenuomat eli washit ovat kätevimpiä reittejä. [...] Ilmasta erottuu jopa polkuja, jotka johtavat rajalle - niille ei ole mitään muuta järkevää käyttöä kuin ihmisten salakuljettaminen rajan yli."

Mäkeläinen Ylen pääkirjeenvaihtajana Washingtonissa 2006-2009 ja on tätä nykyä Yle uutisten ulkomaantoimittaja. Tv:stä (ja radiosta) tuttu kaveri siis. Monessa mukana, eikä kirjeenvaihtajan homma ole niitä helpoimpia. Esimerkiksi seikkailu New Orleanssissa hirmumyrskyn keskellä juttua tekemässä oli verraton. Ja se miten Meksikossa sotilaat kiilasivat toimittajien auton tien sivuun tuotti kylmiä väreitä, vaikka oli selvää että hyvin tässä lopulta käy, ei kirjoittaja muuten olisi kirjaansa tehnyt.

Mäkeläinen antaa Yhdysvaltojen nykyisestä talouspolitiikasta lohduttoman kuvan: "Yhdysvallat käyttäytyy valtiona yhtä lyhytnäköisesti kuin rahoitusalan suuryritykset edellisen kriisin aattona. Poliitikkoja kiinnostavat seuraavat vaalit, ja pankinjohtajia taas seuraava osavuosikatsaus - kummassakin tapauksessa lyhyen tähtäimen henkilökohtainen etu ajaa ohi pitkän tähtäimen yleisen edun ja kestävän menestyksen."

Ja tähän sopii todeta, että Eurooppa ei toimi sen paremmin: "Lähes koko teollistunut maailma[...] lainaa yhä enemmän tulevien sukupolvien piikkiin."

Lohduttomin pätkä kirjassa - Guantanamon jälkeen - kertoo Alaskassa olevasta Shismarefin kylästä, johon ilmastonmuutos iskee pahasti. Mutta tännekin on amerikkalaistuminen edennyt: "Erikoisinta on kuitenkin se, että kukaan ei kävele kauppaan, vaikka kaukaisimmastakin talosta on putiikkiin korkeintaan puoli kilometriä. Kaikki pärisyttävät pikamatkan mönkijällä pitkin kylän upottavaa ja hiekkaista raittia. Yleisamerikkalainen käytäntö on siis levinnyt tännekin - yhtään ylimääräistä askelta ei oteta, jos tekniikalla vain suinkin voidaan välttää hyötyliikuntaa."

Aivan lopussa kirja ikään kuin lässähtää, tai voi sitä ehkä pitää myös tehokeinona: juttu tornadoista jää tekemättä kun nämä penteleet olivat ihan toisella suunnalla tekemässä tuhojaan. Mutta seuraavalla kerralla sitten.