Tätä arviota kirjoittaessani on Helmetissä John Williamsin romaanista 329 varausta, mikä kuvastaa teoksen suosiota: Stoner (Bazar, 2015; suom. Ilkka Rekiaro; ISBN 978-952-279-112-2). Romaanin johdannon on kirjoittanut John McGahern.
Aika ajoin tulee luettavaksi kirjoja, joiden teksti suorastaan tekee kipeää, ja sellainen on tämä romaani. Teos kertoo William Stonerista, pientilallisten pojasta joka pärjää koulussa ja lähtee yliopistoon opiskelemaan maataloutta, mutta löytää sieltä kirjallisuuden ja päätyy yliopistoon apulaisprofessoriksi.
Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Stoner joutuu kokemaan suuren lamakauden kurjuuden ja yliopiston sisäisen valtapolitiikan arvaamattomuuden, ja ajautuu sivuraiteelle niin urallaan kuin avioliitossaankin.
Romaani on kirjoitettu hillitysti mutta tinkimättömästi, kuvaten päähenkilön elämän keskeisiä tapahtumia, eloonjäämisen kamppailua joka jatkuu päivästä päivään. Epäonnistuminen varjostaa, eikä elämällä tunnu olevan mitään suurempaa tarjottavaa, mutta Stoner jatkaa pieniviritteistä olemassaoloaan huolimatta siitä että kukaan ei häntä tunnu ymmärtävän.
Romaanin lukeminen oli hidasta, koska tekstin lukeminen sattui, ja lopulta laina-aika tuli vastaan ja kirja täytyi palauttaa seuraavaa lainaajaa varten. Tähän romaaniin on pakko palata myöhemmin.
Teos ilmestyi alunperin vuonna 1965, mutta suurempaa huomiota se sai vasta 2000-luvulla uuden painoksen myötä. Suvaitsemattomuuden ja ymmärtämättömyyden teema sekä ihmisen kyvyttömyys ilmaista todellista itseään ovat teemoja jotka kestävät aikaa.
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
John Williams: Stoner
tiistai 29. syyskuuta 2015
Eric Skillman ja Jhomar Soriano: Liar's kiss
Eric Skillman ja Jhomar Soriano kertovat tarinan uskottomuusepäilyjä selvittelevästä yksityisetsivästä, joka sotkeutuu monimutkaiseen vyyhtiin: Liar's kiss (Top Shelf Productions, 2011; ISBN 978-1-60309-070-4).
Tarinaan on sisällytetty kohtalainen yllätys, joka istui tarinaan hyvin mutta samalla muutti tapahtumien tosiasiallista sisältöä aika lailla. Ei hassumpi paketti jännitystä ja salapoliisitouhua.
maanantai 28. syyskuuta 2015
Alan Grant ja Andy Pritchett: Tank girl - Apocalypse
Alan Grant ja Andy Pritchett tarjoilevat melko lailla räävittömän kertomuksen tulevaisuuden Australiasta: Tank girl - Apocalypse (Titan books, 2010; ISBN 978-1-84576-765-5).
Tieteistarinassa odotetaan maailmanloppua ja reissataan jopa Marsissa asti. Raskaana oleva päähenkilö joutuu kommelluksesta toiseen. Eikä taida olla juuri mitään poliittisesti korrektia asiaa jota tässä sarjakuvassa ei jollain tavalla tylytettäisi.
sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Steve Niles ja Hector Casanova: The lurkers
Steve Niles ja Hector Casanova tarjoavat sarjakuvaromaanin jossa kauhun keskeltä löytyy kummallisen karheaa kauneutta: The lurkers (IDW Publishing; ISBN 1-932382-80-1).
Kirjan tarina on kevyehkö, kertomus poliisista joka selvittää haudanryöstöjä ja ihmisruumiita joista löytyy puremajälkiä. Mutta tummanpuhuva kuvitus toimii hyvin, ja tekee kirjasta paremman kuin juonessa sinällään olisi aineksia.
Los Angeles detective Jack Dietz is having one of the worst days of his life. One body is bad enough, but when another turns up with human bite marks, he knows his world has just turned inside out...
lauantai 26. syyskuuta 2015
Janet Evanovich: Manhunt, Back to the bedroom ja Wife for hire
Stephanie Plum -romaaneistaan tunnettu Janet Evanovich aloitti uransa kirjoittamalla lyhyitä rakkausromaaneja, joita löytyy Helmetistä ilmeisen suosittuina e-kirjoina, esimerkkeinä Alaskaan sijoittuva romaani Manhunt (HarperCollins, 2009; ISBN 978-0-06-179554-1), romaani naapureina asuvista miehestä ja naisesta Back to the bedroom (HarperCollins, 2009; ISBN 978-0-06-179755-2) sekä romaani vaimoa esittämään palkattavasta naisesta Wife for hire (HarperCollins, 2009; ISBN 978-0-06-179337-0).
Romaani Manhunt kertoo Alaskan maaseudulle muuttavasti naisesta, joka haluaa elämänmuutosta mutta törmää melkoisiin haasteisiin yrittäessään selvitä erämaamökissä vailla sähköä ja muita mukavuuksia. Naapurista löytyy kuitenkin apua, mutta kommellus jos toinenkin on kahden itsepäisen ihmisen kohdattava ennen kuin romaanissa päästään loppuun.
Back to the bedroom puolestaan kehittelee melkoisen ihmissuhdesopan naapuruksista, jotka luonteidensa eroista johtuen eivät näyttäisi pystyvän minkäänlaiseen yhteiseloon.
Wife for hire on veijaritarina miehestä, joka yrittää todistaa olevansa varteenotettava liikemies saadakseen yritykselleen pankista lainaa, ja tätä varten hän palkkaa naisen esittämään vaimoaan puolen vuoden ajaksi.
Evanovich tekee romaaneissa melko lailla rutiinisuorituksen, mutta epäilemättä kioskikirjallisuudesta löytyy huonompiakin teoksia luettavaksi. Juonet ovat moneen kertaan kierrätettyjä, mutta jotain omaperäistäkin näihin on mukaan sujahtanut.
perjantai 25. syyskuuta 2015
Bill Roorbach: The remedy for love
Bill Roorbachin romanttinen jännitysromaani löytyi Helmetin e-kirjoista, ja tämä oli kohtalailla positiivinen yllätys: The remedy for love (Algonquin Books, 2014; ISBN 978-1-61620-428-0).
Romaani kertoo "vuosisadan lumimyrskyn" keskelle joutuvista ihmisistä, jotka yrittävät selvitä karuista olosuhteista mökkirähjässä vailla mukavuuksia.
Eric on lakimies joka haluaisi pikemminkin tehdä hyvää kuin ansaita oikeusjutuista isoja palkkioita, ja Danielle puolestaan on koditon ja lähestulkoon rahaton irtolainen, joka on sinnitellyt löytämässään mökissä jotakuinkin hengissä.
Päähenkilöt joutuvat pohtimaan elämässä tekemiään valintoja, eikä korkeasti koulutetun lakimiehen ja koulusta pudonneen naispuoleisen punaniskajuntin välinen vuoropuhelu kovinkaan helppoa ole. Mutta sitten luonto tarttuu peliin.
torstai 24. syyskuuta 2015
Ilona Andrews: Burn for me ja Magic Bites
Kirjailijanimimerkki Ilona Andrews tehtailee helppolukuisia romaaneja, tyylilajina romanttinen fantasiakirjallisuus. Mitään juonellista saati muutakaan johdonmukaisuutta näiltä romaaneilta ei ilmeisestikään edellytä. Helmetin e-kirjoista löytyi romaani Burn for me (HarperCollins, 2014; ISBN 978-0-0622-8924-7), joka aloittaa Hidden legacy -romaanisarjan. Ja painettuna löytyi romaani Magic Bites (Gollancz, 2010), joka aloittaa Kate Daniels -romaanisarjan.
Romaani Burn for me kertoo yksityisetsivästä, jolla on kyky tietää milloin ihminen puhuu totta ja milloin valehtelee. Teoksen kansikuvasta todettakoon, että ainakin se brändää kirjan oikeaan kategoriaan eli helppolukuiseen kioskikirjallisuuteen.
Romaanin Magic Bites päähenkilö on naispuoleinen miekkasankari, joka selvittelee kummallisia tapahtumia joihin kietoutuu kaikenlaista maagista mysteeriä. Romaanin juoni on harvinaisen täynnä aukkoja, mutta ilmeisesti lukijoita on riittänyt koska jatko-osia on iso liuta.
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Sara Taylor: Boring girls
Sara Taylor kertoo mustanpuhuvan tarinan musiikkialan naisia syrjivistä pelisäännöistä, ja ilmeistä on että kirjoittaja tuntee aihepiirinsä perinpohjaisesti: Boring girls (ECW Press, 2015; ISBN 978-1-77090-685-3).
Romaani alkaa varsin terävästi kun päähenkilö pohdiskelee, pitäisikö häntä kutsua sarjamurhaajaksi vai massamurhaajaksi ja toteaa, että kummatkin termit kyllä sopivat, koska hän ja hänen ystävänsä Fern tekivät useita surmatekoja peräjälkeen ja lopuksi tappoivat paljon ihmisiä kerralla.
Romaanin kirjoittaja Sara Taylor on solisti ja musiikintekijä kanadalaisessa The Birthday Massacre -yhtyessä. Romaanissa puolestaan kerrotaan ystävyksistä Rachel ja Fern, jotka innostuvat tummasävyisestä musiikista ja perustavat yhtyeen, mutta törmäävät pian hankaluuksiin, koska naisia ei oteta musiikkialalla vakavissaan.
Romaani on parhaimmillaan kuvatessaan musiikin tekemistä ja oman paikkansa hakemista maailmassa, mutta päähenkilöiden luisuminen koston kierteeseen jolla ei näytä olevan loppua on vähän päälleliimatun oloista. Paikka paikoin mietin onko romaanin tarkoitus varoittaa musiikkialan vaaroista vai hehkutella väkivallalla.
tiistai 22. syyskuuta 2015
Jukka-Petteri Eronen ja Viljami Vaskonen: Lintu Mustasiipi - August von Essenin seikkailut
Jukka-Petteri Eronen ja Viljami Vaskonen kertovat ensimmäisen maailmansodan lentäjästä, rintamakarkuruudesta ja elämän tarkoituksen etsimisestä: Lintu Mustasiipi - August von Essenin seikkailut (Arktinen Banaani, 2013; ISBN 978-952-270-117-6).
Kirja koostuu toisiinsa limittyvistä tarinoista, joissa seikkaillaan melko lailla eksottisissa maisemissa ja sotkeudutaan monenlaisiin valtakamppailuihin. Tarina toimi kohtalaisen hyvin, ja tyylitelty piirrosjälki istuu tarinaan erinomaisesti.
Lintu mustasiipi on seikkailusarjakuvien perinteitä kunnioittava tarina, jossa sukelletaan rohkeasti maailmaa mullistaneisiin vuosiin 1918-1920. Seikkailun päähenkilö on saksalainen lentäjä-ässä August Von Essen, joka päätyy dramaattisten käänteiden kautta rintamakarkuriksi, Berliinin ja Kaukasusvuorten kautta Tbilisin kaduille. Matkallaan hän kohtaa uusia ystäviä ja vaarallisia tyyppejä sekä mysteerin murenevassa Trans-Kaukasuksen tasavallassa. Samalla Augustin olisi vielä karistettava menneisyyden haamut harteiltaan.
maanantai 21. syyskuuta 2015
Grönroos ja Rantio: Väylä - pieniä tarinoita
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Max Allan Collins ja Richard Piers Rayner: Matkalla Perditioniin = Road to Perdition
Max Allan Collins ja Richard Piers Rayner tarjoilevat kovaotteisen jännärin 1930-luvun Chicagosta sarjakuvaromaanissa Matkalla Perditioniin = Road to Perdition (Egmont, 2002; ISBN 952-469-014-4).
Teos kertoo palkkatappajasta, joka lähtee kostoa hautoen pakomatkalle poikansa kanssa ja ajautuu kahden rikollisperheen väliseen valtataisteluun. Sarjakuvan pohjalta on tehty samanniminen elokuva, jonka pääosassa on Tom Hanks.
Kirja on jopa massiivinen kertomus väkivallasta ja sen seurauksista, koston kierteestä jolla ei näytä olevan loppua.
lauantai 19. syyskuuta 2015
Mauro Boselli ja Maurizio Colombo: Dampyr
Kirjaston sarjakuvahyllystä löytyi nippu vampyyritarinoita, italiankielisistä alkuteoksista suomennettuina, ja pitihän se tarkistaa mistä näissä kertomuksissa on kyse. Tarinoita ovat tehneet Mauro Boselli ja Maurizio Colombo, kuvittajina Mario Rossi, Luca Rossi ja Maurizio Dotti, suomentajana Kristian Mikkola. Viisi ensimmäistä kirjaa ovat: Paholaisen poika, Yön kansa, Kirottujen tivoli, Verenpunainen yö ja Silta kauhuun. Sarjakuvakirjat on julkaissut Arktinen banaani vuosina 2005-2007.
Tarinat ovat melkoista mäiskettä, mutta mustavalkoisessa ulkoasussa onneksi ei näy verenpunaista väriä.
Kannattiko näitä kirjoja ottaa luettavaksi. No, siinä ja siinä se oli, mitään isompaa sisältöä tarinoissa ei tuntunut olevan, vaikka aika ajoin käsittelyssä oli jopa yhteiskunnallista tematiikkaakin.
perjantai 18. syyskuuta 2015
Ilona Andrews: Silent blade
Helmetin sähkökirjojen kokoelmasta löytyy kaikenlaista kummaa, muun muassa tämmöinen tieteiskirjallinen jännityskertomus, jossa on romantiikkaa ja mystiikkaa mausteena, eikä Ilona Andrews nyt ihan mahdottoman huonosti urakastaan suoriudu: Silent blade (Samhain, 2009; ISBN 978-1-6050-4574-0).
Romaani kertoo muutamien sukujen hallitsemasta maailmasta, jossa käydään jatkuvaa valtataistelua, ja ihmiset ovat pelinappuloita vuosikausia kestävissä kamppailuissa.
On Meli Galdes’ home planet, the struggle for power is a bloody, full-contact sport—in business and on the battlefield. For years her lethal skills have been a valuable asset in advancing her family’s interests. She’s more than earned her right to retire, but her kinsmen have one last favor to ask.
Kill the man who ruined her life.
Tarinan juoni ei ollut erityisen vaikea ennalta aavistaa, mutta kohtalaisen näppärästi Andrews päähenkilöitään pyörittää, ja muutama yllätyskin matkan varrella oli.
torstai 17. syyskuuta 2015
Matt Taibbi: The divide - American injustice in the age of the wealth gap
Matt Taibbi kuvaa osuvasti ja selkeästi amerikkalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuutta ja sitä, miten tuloerojen kärjistyessä hyvinvoivat ihmiset tallaavat jalkoihin jääneitä ihmisiä keinoja kaihtamatta: The divide - American injustice in the age of the wealth gap (Random House, 2014; ISBN 978-0-679-64546-7). Kuvitus Molly Crabapple.
Yhteiskunnan huipulla olevat hyvinvoivat ihmiset elävät aivan toisenlaisten pelisääntöjen maailmassa kuin vähäosaiset ja vähätuloiset. Lait eivät koske rikkkaita samalla tavalla kuin köyhiä, ja vähäosaisten kyykyttämistä pidetään aivan normaalina, eikä ajatus ihmisen lähtökohtaisesta ihmisarvosta käy mielessäkään.
Tässä yhteydessä toimii varsin hyvin amerikkalaisen yhteiskunnan vertaaminen neuvostoajan Venäjään, jossa lainsäädännöllä ei ollut juurikaan merkitystä, paitsi tilanteissa joissa rikoit jotain kirjoittamattomista säännöistä, jolloin koneisto otti sinut hampaisiinsa pahoinpideltäväksi.
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
Charlaine Harris ja Christopher Golden: Cemetery girl, book one - The pretenders
Charlaine Harris ja Christopher Golden tarjoilevat kauhusarjakuvan jossa muistinmenetyksestä kärsivä tyttö selvittelee rikosta ja asuu hautausmaalla: Cemetery girl, book one - The pretenders (Quercus, 2014; ISBN 978-0-85738-908-4). Kuvitus Don Kramer ja väritys Daniel Rudoni.
Kovin kauhistuttava saatikka sitten pelottava ei tämä tarina ole, vaikka murhasta kerrotaankin. Koditon päähenkilö on ongelmistaan huolimatta mukavan fiksu ja aloitteellinen hahmo, ja jos näitä tarinoita ilmestyy lisää, voisi niitä ottaa luettavaksikin.
Calexa Rose Dunhill was just 14 when she woke in a cemetery. Left for dead, with no memory of her previous life, she took a new name from the headstones that surrounded her. Now, 3 years on, still living in the Cemetery, Calexa witnesses something horrific and discovers she has a unique ability...
tiistai 15. syyskuuta 2015
Otto Sinisalo ja Rami Rautkorpi: Fasilitaattori - maailmankaikkeuden vaarallisin mies
Otto Sinisalo ja Rami Rautkorpi tarjoilevat huumorin pilkettäkin sisältävän tarinan 3100-luvun yhteiskunnasta ja välienselvittelystä mustavalkoisessa maailmassa: Fasilitaattori - maailmankaikkeuden vaarallisin mies (Zum Teufel, 2011 ; ISBN 978-952-5754-34-6).
Voin olla väärässäkin tuosta huumorista, sillä sarjakuvakirjan voisi lukea vakavahenkisemminkin, mutta jotenkin tuntui että tarinan kertomisessa on jonkinlaista camp-henkisyyttä, kokeilua siitä voisiko tämmöinen juttu toimiakin.
maanantai 14. syyskuuta 2015
Emmi Nieminen: Vahinkoraja = Damage limit
Emmi Nieminen kertoo sarjakuvassa ihmissuhteesta, ja lihavuudesta, sekä ihmisen haavoittuvuudesta: Vahinkoraja = Damage limit (Kumiorava, 2014 ; ISBN 978-952-7033-03-6).
Kirja ei juurikaan selittele, tapahtumat tapahtuvat, vähäeleisesti, puhetta on vähän, mutta pinnan alla tapahtuu, tai sanoisiko että sarjakuvien ruutujen väli on painavaa tekstiä. Kuvitus onnistuu tarinan kertomisessa, se on samalla vähäeleistä ja hienoviritteistä.
On olemassa raja. Kun sen rajan yli päästää toisen ihmisen, avoimuus muuttuu haavoittuvuudeksi. Tulvavesi nousee, ylittää rajan, kuohuu ja huuhtoo vanhaa pois tuoden tilalle jotain uutta. Raja nousee, mutta ei koskaan niin ylös etteikö sitä voisi ylittää uudelleen.
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Joe Sacco: Palestiina
Joe Sacco kuvaa elämää Israelin miehittämässä Palestiinassa vuosina 1991-1992, siinä määrin kuin ulkopuolinen voi tätä ymmärtää tai kuvata: Palestiina (WSOY, 2004; suom. Juhani Tolvanen; ISBN 951-0-29077-7).
Teos kuvaa arkea miehityksen keskellä, elämän kummallisuutta maailmassa jossa toivoa paremmasta ei juurikaan ole, mutta silti täytyy sinnitellä eteenpäin, yrittää luottaa siihen että jotenkin asiat aina ratkeavat.
Sacco ei syyttele konfliktin osapuolia, mutta kuvaukset siitä miten palestiinalaisia kohdellaan ovat sydäntäsärkeviä, ja tuovat paikoitellen mieleen sen millä tavalla natsi-Saksassa kohdeltiin juutalaisia.
lauantai 12. syyskuuta 2015
Jacques Tardi: The extraordinary adventures of Adèle Blanc-Sec, Volume 1 - Pterror over Paris and the Eiffel tower demon
Jacques Tardin sarjakuvakertomusten sankaritar Adèle Blanc-Sec joutuu melkomoiseen pyöritykseen hirviöiden hyökätessä Pariisiin: The extraordinary adventures of Adèle Blanc-Sec, Volume 1 - Pterror over Paris and the Eiffel tower demon (Fantagraphics books, 2010; käännös englanniksi Kim Thompson; ISBN 978-1-60699-382-8).
Kirjassa on kaksi erillistä tarinaa, joista ensimmäinen on ilmestynyt suomeksi nimellä Adele ja hirviö. Tapahtumat sijoittuvat Pariisiin 1910-luvulle, ja kuvattu maailma on samalle kertaa tutunoloinen että kummallinen, kun dinosaurukset ja muut kammotukset uhkaavat yhteiskuntaa.
perjantai 11. syyskuuta 2015
Dean Koontz: Saint odd
Dean Koontz tarjoaa viimeisen annoksen Odd Thomas -kirjasarjassaan, jonka lukemisen jo päätin lopettaa, kunnes huomasin teoksen kirjaston palautettujen kirjojen hyllyssä: Saint Odd (HarperCollins, 2015; ISBN 978-0-00-751811-1).
Kirja kertoo yliluonnollisia kykyjä omaavasta Odd Thomasista, joka taistelee pahoja voimia vastaan milloin missäkin. Koontz kyllä osaa kirjoittaa, mutta näissä romaaneissa häiritsee samojen asioiden toistuvuus sekä kummallinen uskonnollissävytteinen saarnaavuus, ikään kuin Koontz olisi keksimässä uudenlaisen uskonlahkon jolle hän pyrkii saamaan seuraajia.
Kirjasta ei sen enempää, selasin sen läpi nopeasti eteenpäin hyppien, eikä tässä ollut juurikaan yllätyksiä.
The seventh and final Odd Thomas thriller from the master storyteller. The future is haunting Odd Thomas. The carnival has returned to Pico Mundo, the same one that came to town when Odd was just sixteen. Odd is drawn to an arcade tent where he discovers Gypsy Mummy, the fortune-telling machine that told him that he and Stormy Llewellyn were destined to be together forever. But Stormy is dead and Pico Mundo is under threat once more. History seems to be repeating itself as Odd grapples with a satanic cult intent on bringing destruction to his town. An unseasonal storm is brewing, and as the sky darkens and the sun turns blood-red, it seems that all of nature is complicit in their plans. Meanwhile Odd is having dreams of a drowned Pico Mundo, where the submerged streetlamps eerily light the streets. But there's no way Pico Mundo could wind up underwater ...could it?
torstai 10. syyskuuta 2015
Will Eisner: Graphic storytelling
Will Eisner kertoo sarjakuvan tekemisestä oppaassa joka perustuu pitkälti sarjakuvan keinoihin kuvata tekemistä: Graphic storytelling (Poorhouse Press, 1996; ISBN 0-9614728-2-0).
Sivuja oppaassa on 164, ja sarjakuvan tekemisen (ja lukemisen) perusasiat esitetään selkeästi käytännön esimerkkien avulla. Kirja tarjoaa hyödyllisiä näkökulmia myös sarjakuvan lukemiseen, esimerkiksi siitä miten ajan kuluminen sarjakuvan ruuduissa ja niiden välillä voidaan kuvata eri tavoilla.
Helppoa sarjakuvan tekeminen ei ole, ja aika ajoin olen huomannut ontumista yhden jos toisenkin sarjakuvakirjan kerronnan jatkuvuudessa, ja tähän Eisnerin kirjasta löytyy selitystä.