Strategian ihanuus ja kurjuus (kirja-arvio)

Strategia on kuollut? Eläköön tulevaisuus! (Helena Åhman ja Jyrki Runola; Edita, 2006)

Åhman ja Runola ovat kirjoittaneet lyhyen ja selkeän kirjan strategiatyöstä. Vaikka kirjoittajat ovat konsultteja, kirjasta ei juuri löydy monimutkaista konsulttikieltä, vaan puhetta suoraan lukijalle.

Tekijöiden käyttämä strategian määritelmä on osuva: strategia kertoo, mihin menemme, miksi juuri sinne ja miten. Voisiko asiaa yksinkertaisemmin esittää?

Teos ei pureudu niinkään strategiatyöhön vaan siihen miten strategia näkyy organisaation jokapäiväisessä elämässä. Onko strategia organisaation johdon ja omistajien keskinäistä vuoropuhelua? Vai pitäisikö strategian kuulua jokaisen työntekijän jokaiseen työpäivään?

Kirjoittajilla on kyky tiivistää sanoma lyhyiksi iskulauseiksi, esimerkiksi "Keppiä ja porkkanaa ei tarvita, jos majakka on tarpeeksi kirkas". Kirjoittajat ovat esittäneet kunkin luvun olennaisen sanoman myös kaavion muodossa, ja tämä keino toimii yllättävän hyvin. Esimerkiksi luvun 1 lopussa oleva kaavio "Elääkö strategia?" auttaa arvioimaan oman organisaation strategiatyön onnistumista.

Strategiatyötä käsittelevää kirjallisuutta lukeneille Åhmanin ja Runolan kirja ei tarjoa kovin paljon uutta. Toisaalta teos keskittyy tärkeälle alueelle. Miten strategia toimii tämän päivän nopeasti muuttuvassa maailmassa? Tarvitaanko sitä? Ja onko organisaation strategia vain paperinmakuisia sanoja? Kertooko strategia siitä mitä työntekijät tuntevat tekevänsä?

Kirjoittajat pitävät strategiaa tarinana, joka tuottaa organisaatioon sen toimintaa ajavan tunnelman. Siten strategiassa on kyse enemmänkin tunteista kuin faktoista, enemmän elämästä kuin hautakiveen hakatuista sanoista.

Kirjoittajat puhuvat strategian yhteydessä brändistä, siitä miten organisaatio strategian avulla erottautuu kilpailijoistaan. Miten saat aikaan kokonaisvaltaisen asiakaskokemuksen, joka pitää organisaation elossa ja saa sen samalla uudistumaan? Nokia on rakentanut brändiään määrätietoisesti vuosikausia. Applen iPodista taas muodostui kokonaisen "iPod-sukupolven" symboli.

Kirjoittajat kytkevät oivaltavasti strategian brändiin. Eikä brändi ole se, mitä organisaation edustajat kertovat, vaan se miten asiakkaat yrityksen näkevät. Näin strategiatyö kytkeytyy suoraan asiakkaiden palveluun.

Kirjan viimeinen osuus, jossa pohditaan strategiatyön tulevaisuutta, tuntuu irralliselta. Ehkä osuus on suunnattu enemmän strategiatyön parissa pähkäileville johtoryhmille ja konsulteille kuin muu osa kirjaa.

Kirja on lyhyt, ja siinä on melko vähän sellaista mitä muut kirjoittajat eivät jo olisi käsitelleet. Mutta silti sijaan teos onnistuu kyseenalaistamaan ja elvyttämään strategiatyötä. Jospa strategia jalkautuisi — toisin sanoen lähtisi omin jaloin kävelemään — organisaation sisäpiirin kabineteista käytäville ja kahvihuoneisiin ja vieläpä asiakkaan ymmärrettäväksi ja kokemaksi.

Teoksessa käsitellyt strategiatyön esimerkit ovat jonkin verran valjuja ja turhan yleisiä, jotta niistä saisi potkua ideoiden toteuttamiseen käytännössä. Mutta strategian tekemistä ei voi ulkoistaa eikä strategiaa voi ostaa kaupasta, joten tämä on pieni puute. Lukijan vastuulle jää selvittää, onko oman organisaation strategia kuollut vai löytyykö siitä elon merkkejä.

Mitä tarkoittaa yhteiskunnallinen vaikuttavuus?

Ruotsista kuuluu kummia. Tammikuussa Ruotsin Punaisen Ristin entiselle kommunikaatiojohtajalle luettiin syytteet törkeästä petoksesta: noin 750 000 euron varastamisesta Punaiselta Ristiltä ja Ruotsin Syöpäjärjestöltä. Tällä viikolla julkisuudessa on puitu Ruotsin Punaisen Ristin leveää elämää. Satojatuhansia kruunuja on laitettu palamaan erilaisissa illanvietoissa ja kickoff-tilaisuuksissa.

* * *

Ruotsin Punaisen Ristin tapaus on nolo. Monet liikkeenjohdon ajattelijat (esimerkiksi Peter Drucker) ovat käyttäneet Punaista Ristiä esimerkkinä siitä, miten non profit -organisaatiot ovat lähempänä yritystoiminnan alkuperäistä ideaa kuin monet liikeyritykset.

Druckerin mukana yritys pyrkii toiminnallaan tuottamaan lisäarvoa ympäröivään yhteiskuntaan. Tästä ollaan valmiita maksamaan. Jos yritys toimii tehokkasti ja fiksusti, se pystyy tuottamaan voittoa ja investoimaan tulevaisuuteen. Ensi tulee lisäarvo yhteiskunnalle, sitten vasta voitto.

Druckerin mukaan erityisesti finanssisektorilla on unohtunut yritystoiminnan alkuperäinen johtoajatus, mikä on johtanut vääristymiin. Kuitenkin analysoitaessa menestyksekkäitä yrityksiä ja yritysjohtajia nähdään, että heidän toimintansa kumpuaa juuri alkuperäisestä ajatuksesta: yrityksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.

Ruotsin Punaisella Ristillä on ilmiselvä ongelma: ajatus yhteisen hyvän edistämisestä on kadonnut jonnekin takaoikealle.

* * *

Vaikka Ruotsin Punaisen Ristin tapaus on nolo, Suomessakaan ei mene hyvin. Ajatellaan vaikka sikainfluenssarokotusten pitkiä jonoja riskiryhmille, esimerkiksi lapsille. Miksihän Kelan rekistereitä riskiryhmiin kuuluvista ei voinut hyödyntää kuntatasolla? Rokotuksiin olisi voitu kutsua juuri oikeat henkilöt eikä jonottaa olisi tarvinnut.

Tässä on jälleen kerran esimerkki osaoptimoinnista, jossa joku toimija katsoo omaa etuaan. Kela ei voi luovuttaa tietoja korvauksetta kunnille, ja ihmiset kärsivät seurauksista. Tämä ei ole hyvää yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

* * *

Valtionvarainministeriö esittää valtionhallintoon avainkäsitettä "toiminnallinen tuloksellisuus". Käsitteeseen on liitetty mitattavia asioita kuten taloudellisuus, tuottavuus, maksullisen toiminnan kannattavuus, suoritteiden määrät ja laatu, palvelukyky ja toiminnan laatu.

Mielestäni toiminnallisesta tuloksellisuudesta löytyy avaimia monen organisaation arviointiin, kun vain muistetaan eettisesti kestävä pohja toiminnalle. Esimerkiksi tietoteknisellä infrastruktuurilla on merkittävä rooli Suomen kehittämisessä, mutta aukotonta todisteketjua toiminnasta tuloksellisuuden evidenssiin on mahdotonta rakentaa. Sen sijaan palvelujen laatua, taloudellisuutta ja tuottavuutta voi arvioida uskottavasti.

Yhteen toimivalla ja tarpeita vastaavalla tietotekniikalla voi auttaa toimijoita pääsemään eroon poteroista. Monesti varjellaan vain omia etuja, mistä on tuloksena sekä voimavarojen tuhlausta että kykenemättömyyttä hoitaa asioita järkevästi.

Kykenemättömyydestä on surullinen esimerkki se, miten huonosti nyky-Suomessa voidaan hyödyntää julkisin varoin tuotettuja tutkimus- ja viranomaisaineistoja yhteiseksi hyväksi. Tämän asian ratkaiseminen jos mikä olisi yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Ekotehokkuutta monella tasolla

Pohdiskelin täällä jo aiemmin ekotehokkuutta. Mutta asia on ajankohtainen edelleenkin, ajankohtaisempi kuin koskaan. Ja se että melkein jokainen yritys kehuu olevansa ekologinen ja talouslehdet hehkuttavat että "ekologisuus on hyvä bisnes" ei tarkoita sitä että asia olisi loppuun kaluttu ja eilisen uutisia.

* * *

Mutta mitä oikein on ekotehokkuus?

Lainaan suomenkielistä Wikipediaa: "Ekotehokkuus tarkoittaa sitä, että tehdään enemmän tavaroita ja palveluja samalla kun tuotetaan vähemmän päästöjä ja saasteita. Ekotehokas tuotanto on näin ympäristöä vähemmän kuluttavaa tuotantoa."

Toinen määritelmä viittaa EU:n ekotehokkuusohjelmaan 1997: "Ekotehokkuus merkitsee luonnonvarojen tuottavuuden lisäämistä. Vähemmistä raaka-aineista ja energiasta tuotetaan enemmän palveluita ja hyvinvointia."

Kummassakin määritelmässä on mielenkiintoinen ajatusmalli "vähemmän ... enemmän". Eli talouskasvun tiellä ollaan samalla kun puhutaan ympäristön säästämisestä.

* * *

Laajempaa taustoitusta ekotehokkuuden ajatusmalleihin löytyy Forum for the Future -järjestön julkaisusta Climate Futures, jossa esitetään vuodelle 2030 viisi erilaista ja vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa: tehokkuus ensin, siirtyminen palveluyhteiskuntaan, kehityksen uudelleenmäärittely, ympäristösodan talous ja protektionistinen maailma.

Skenaariot ovat mielenkiintoisia ja kohtalaisen uskottavia. Ensimmäinen ja viimeinen ovat ääripäitä positiivisesta negatiiviseen.

Tehokkuus ensin -skenaariossa hyvinvoinnista ei tarvitse tinkiä koska ekotehokas toimintamalli tekee mahdolliseksi säästää luontoa ja samalla parantaa ihmiskunnan elintasoa. Protektionistisessa maailmassa puolestaan ollaan poteroissa, kukin ajaa vain omaa taloudellista etuaan ja ympäristöstä ei huolehdi kukaan.

En pysty ottamaan kantaa, kuinka todennäköisiä tulevaisuudenkuvat ovat, mutta pelkään että kaksi viimeksi listattua eivät ole mahdottomia. Pienelle maalle kuten Suomi ne olisivat katastrofaalisia. Siksi on tärkeää, että Suomi pyrkii edistämään parempaan tulevaisuuteen tähtääviä toimenpiteitä.

* * *

Ekotehokkuus on kokonaisvaltainen ajatusmalli. Itselläni juttu avautui oikeastaan vasta Climate Futures -julkaisun kautta. Tulevaisuus ei välttämättä ole kiveen hakattu ja voimme pyrkiä siihen itse vaikuttamaan.

Se millainen tulevaisuutemme on riippuu monesta tekijästä, ehkä loppukädessä jopa sattumasta, esimerkiksi siitä miten jokin yksittäinen katastrofi saa ihmisten mielipiteet kääntymään suuntaan tai toiseen kriittisellä hetkellä. Mutta silti ei kannata heittää kirvestä kaivoon, sillä se vaihtoehto on taatusti huono.

Tietenkin voi olla niin, että "tehokkuus ensin" -tyyppinen tulevaisuudenkuva ei kerta kaikkiaan ole mahdollinen, koska tutkimus ei kykene tuottamaan ratkaisuja toiminnan tehostamisen problematiikkaan siinä määrin kuin yhteiskunnalliset haasteet edellyttävät. Mutta ilman tehokasta tutkimustoimintaa tämän kaltaista positiivista tulevaisuudenkuvaa ei voi edes ajatella mahdolliseksi.

* * *

Entä mitä voimme tehdä asian hyväksi? Pieni maa ei kovin paljon pysty vaikuttamaan asioihin maailman tasolla - vai voisiko sittenkin?

Eurooppa on kohtalaisen ympäristötietoinen, joten kumppaneita toimeen tarttumiseen löytyy. Ja lisäksi Suomi on vahva alueella jolla on keskeinen rooli tulevaisuuden yhteiskunnassa: toisaalta tukemassa uuden osaamisen tuottamista ja toisaalta järkeistämässä toimintoja tietotekniikan avulla. Nämä ovat tulevaisuusnäkymien "ekotehokkuus ensin" ja "siirtyminen palveluyhteiskuntaan" keskeisiä kehityskohteita.

Suomella on jonkin verran osaamista ekotehokkuuteen ja palveluvetoisuuteen liittyvissä asioissa, mutta se ei riitä kuin alkuun. Ekotehokkuudessa riittää haasteita LVI-tekniikasta sähkönsyöttöön, prosessoriarkkitehtuureista tietoliikenteeseen, käyttöjärjestelmistä sovelluskehitykseen. Puhumattakaan uudenlaisista toimintamalleista ja tavoista organisoida tekemistä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Tässä on haastetta koko Suomelle - ja koko maailmalle.

Miten aivot pystyvät matematiikkaan?

Olen pikku hiljaa saanut luettua kirjahyllyyn lojumaan jääneitä tiedekirjoja. Tuorein tapaus on kirja "The Maths Gene: Why Everyone Has It, But Most People Don't Use It" (Keith Devlin; Weidenfeld & Nicolson, 2000). Vaikka ei voi väittää, että kirja olisi enää tuore, kymmenen vuotta ei hyvää kirjaa huononna.

Aihepiiriä oli jo aiemmin käsitelty esimerkiksi teoksissa

- "Life by the Numbers" (Keith Devlin; Wiley 1998)*
- "The Symbolic Species: The Co-Evolution of Language and the Brain" (Terrence W. Deacon; W. W. Norton & Company, 1998)
- "The Number Sense: How the Mind Creates Mathematics" (Stanislas Dehaene; Oxford University Press, 1997)*
- "Origins of the Modern Mind: Three Stages in the Evolution of Culture and Cognition" (Merlin Donald; Harvard University Press, 1993)
- "The Evolution of Consciousness: the Origins of the Way We Think" (Robert Ornstein; Touchstone Books, 1992)

Nämä kirjat eivät mielestäni kuitenkaan ole yhtä hyviä kuin Devlinin "The Maths Gene", joka onnistuu vaikean asian esittämisessä niin että lukija haluaa oppia siitä vielä lisääkin. Ja ehkä samalla myös ymmärtää paremmin omaa itseään ihmisenä.

* * *

Teos "The Maths Gene" on esimerkillinen tiedekirja. Se käsittelee ihmistä ja olemassaolon mysteeriä, sitä mistä me tänne tulimme ja mitä kykyjä meillä on — mikä tekee ihmisestä ihmisen. Kaiken lisäksi kirja pystyy uskottavalla asialla vastaamaan moniin kysymyksiin, tai vähintäänkin näyttämään suuntaa mistä vastauksia etsiä.

Jos nyt oikein vääntäisiä väkivalloin rautalangasta tiiviin yhteenvedon Devlinin ajatuksista, ihmisen kehityshistoria apinasta matemaatikoksi kulkisi jotakuinkin seuraavaan tapaan.

Lähtiessään sademetsistä savannille ihmisten aivot kehittyivät hallinnoimaan yhä suurempaa määrää tietoa ympäröivästä maailmasta ja toisista ihmisistä. Samalla kehittyi "protokieli" joka pystyi kuvaamaan ympäröivät reaalimaailman ilmiöitä sanaparien avulla: "minä janoinen", "hakea vettä" ja niin edelleen.

* * *

Aivojen koko kasvoi. Jossain välissä tapahtui biologisten detaljien osalta pienehkö muutos jonka vaikutukset olivat mullistavia. Muutos saattoi tapahtua yhden sukupolven aikana - ehkä meillä on kaikilla yhteinen esi-isä joka oli kaikkiin edeltäviin esi-isiimme nähden "järjen jättiläinen".

Ihminen kykeni välittömästä ympäristöstä irrotettuun ajatteluun ("off-line thinking"), esimerkiksi spekuloimaan tulevaisuutta tai pohtimaan eri skenaarioita ruoan hankinnalle. Samalla syntyi kieliopilla varustettu kieli joka mahdollisti abstraktien asioinnin kommunikoinnin.

Se miten hyppäys abstraktiin ajatteluun tarkkaan ottaen tapahtui jää Devliniltä kuvaamatta, mutta hän spekuloi että aivojen rakenteeseen tarvittava muutos oli pieni. Tarvittava koneisto oli jo olemassa, enää tarvittiin välineistö jolla aivot pystyivät analysoimaan hahmottamiaan asioita irrallaan niiden lähtökohdista reaalimaailmassa.

* * *

Entä sitten matematiikka? Sekin syntyi muutoksen sivutuotteena: ympäristöstä irrotettu ajattelu mahdollisti abstraktien asioiden pohdiskelun, joka taas mahdollisti matemaattisten käsitteiden syntyminen. Tämä puolestaan mahdollisti matemaattisilla käsitteillä muodostettujen abstratien "maailmojen" rakentamisen ja pohdiskelun sekä tuloksena syntyneiden hahmojen kuvaamisen kielen avulla. Näin matemaattinen ymmärrys pystyttiin siirtämään jälkipolville.

Devlinin kuvaama kehityskulku on kaunis, vaikka varmaankin yksityiskohdat poikkeavat melkoisesti siitä mitä asiasta vuonna 2000 tiedettiin. (Pitäisikin perehtyä tuoreempaan kirjallisuuteen aiheeseen liittyen.)

On kiehtovaa ajatella, miten ihmisaivot kehittyivät kuvaamaan ympäröivää maailmaa ja samalla ne lopulta pystyivät luomaan matemaattisen käsitteistön hahmottamaan todellisuutta abstraktisti. Ihmisaivoja muovannut evoluutioprosessi jätti luonnollisesti puumerkkinsä lopputulokseen. Osana maapallon biologista järjestelmää ihminen ja ihmisaivot kehittyivät ympäröivän luonnon (matemaattisten!) lainalaisuuksien mukaisesti.

Kysymys siitä, miksi matematiikka kuvaa maailmankaikkeutta hämmentävän kauniisti kääntyy näin olleen ajatukseen siitä, että olisi kummallista jos evoluutio ei olisi tuottanut aivoja jotka kykenevät kuvaamaan ympäröivän maailman lainalaisuuksia. Me kutsumme tuloksena olevaa aivojen kykyä matematiikaksi. Se teki meistä ihmisiä.

---

* Näistä teoksista kirjoittamani lyhyet arviot ilmestyivät aikoinaan Tietoyhteys-lehdessä, julkaisen ne alla uudelleen.

Life by the Numbers (Keith Devlin; Wiley 1998)

Matemaatikko Keith Devlin kertoo teoksessaan matematiikan näkyvästä ja näkymättömästä vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme. Teos on suunnattu maallikoille, jotka eivät matematiikkaa tai luonnontieteitä kovin hyvin hallitse. Kirja liittyy saman nimiseen televisiosarjaan mutta käsittelee aihepiirejä hiukan perusteellisemmin.

Teos ei tarjoa kovin paljon uutta ulkomaisia tiedelehtiä seuraavalle lukijalle. Artikkelit kertovat tieteestä hiukan yleistajuisemmin kuin New Scientist tai Scientific American, mutta lähestymistapa on samanlainen. Suomalaisia tiedelehtiä lukeville mukana on paljon uutta tietoa -- Suomen tiedelehdet jostain syystä vierastavat luonnontieteitä ja matematiikan käyttöä, varsinkin jos mukana on vielä tietokonemallinnusta.

Teoksessa on paljon mielenkiintoisia esimerkkejä ja kauniita kuvia. Valitettavasti lukijan kiinnostus saadaan vain heräämään, ei tyydytettyä. Lisäksi teoksen taitto on mielestäni osittain epäonnistunut. Paikoitellen kuvia tuntuu olevan mukana pelkkinä koristeina.

Puutteistaan huolimatta teosta voi suositella johdatukseksi matemaattiseen malliajatteluun. Teos osoittaa, kuinka monimuotoinen ja mielenkiintoinen on matematiikan avaama tieteen maailma.

The Number Sense: How the Mind Creates Mathematics (Stanislas Dehaene; Oxford University Press, 1997)

Miten opimme käsittelemään lukuja? Miksi teemme virheitä yksinkertaisissa yhteen- ja kertolaskuissa, vaikka olemme harjoitelleet laskemista vuosikausia? Miten matematiikan alkeita pitäisi opettaa? Nämä ovat suuria kysymyksiä maailmassa, joka toimii pitkälle matemaattisten tieteiden ja tekniikan avulla.

Dehaene tarjoaa osin yllättäviäkin vastauksia. Uusin aivotutkimus on mm. auttanut ymmärtämään, miten opimme matematiikan käsitteitä lapsuudessa. Dehaene käyttää aiheesta nimeä "lukujen taito": miten lukujen ominaisuudet ja niille tehtävät operaatiot omaksutaan. Kirja myös pohtii, miksi lasten opetus saattaa tuhota kiinnostuksen matematiikkaan.

Ikävä kyllä osa kirjan esimerkeistä ei toimi, jos äidinkieli ei ole englanti: en saanut näistä kokeista refleksinomaisesti väärää vastausta. Olisi mielenkiintoista nähdä kirja suomennettuna -- ja ehkä laajennettuna koskien suomen kielen soveltumista matematiikan perusasioiden oppimiseen.

Supermiehet

Sain käsiini kirjan "The Supermen: The Story of Seymour Cray and the Technical Wizards behind the Supercomputer". Charles J. Murrayn kirjoittama teos ilmestyi jo 1997, mutta on kiinnostava tänäänkin.

Olen vuosien varrella ollut tekemisessä tusinan erilaisen superkoneen kanssa - IBM 3090 VF, Cray X-MP, Cray C94, IBM SP, Cray T3E, Convex C3840, SGI Origin 2000, ... Kaikista näistä superkoneista ovat Crayn laitteistot olleet palkitsevimpia, johtuen niiden selkeydestä ja suoraviivaisesta panostuksesta laskennan tehokkuuteen.

* * *

Supermiehet-kirja on rakennettu Seymour Crayn elämän ympärille, mutta tarina ulottuu toisesta maailmansodasta 2000-luvun kynnykselle asti, eli kattaa 50 vuoden ajanjakson.

Näkökulma on amerikkalainen, mikä hiukan harmittaa. Lukija saa käsityksen, että modernin tietokoneen kehittämiseen tarvittavat innovaatiot olisivat pääosin amerikkalaisia. Tällölin mitätöidään erityisesti englantilaisten tutkijoiden ja insinöörien merkittävä kontribuutio, alkaen toisen maailmansodan koodinpurkajista.

Amerikkalaiset olivat taitavia salakirjoitettujen viestien ratkojia toisessa maailmansodassa, mutta yksinään he eivät Saksan sotavoimien Enigma-koodeja murtaneet. Kyseessä oli kansainvälinen yhteistyö jossa englantilaisilla ja puolalaisilla matemaatikoilla oli keskeinen rooli. Salakirjoituksen avaamiseen kehitettyjä laitteita rakennettiin niin Englannissa kuin USA:ssa.

* * *

Kirja antaa ymmärtää, että amerikkalaiset salakirjoituksen purkukoneiden suunnittelijat alkoivat pikku hiljaa miettiä, mitä muuta koneilla voisi tehdä. Sama tapahtui Englannissa, jossa monien lähteiden mukaan oltiin edellä amerikkalaisia toimivien tietokoneiden rakentamisessa toisen maailmansodan jälkeen.

Amerikkalaiset saivat 1950-luvulta alkaen etumatkan tietokonebisneksessä. Yritteliäisyyttä oli runsaasti, mutta harva yritys pysyi kisassa mukana muutamaa vuotta kauemmin. Kirja vilisee aikoinaan merkittäviä mutta nykyään tuntemattomia yhtiöitä: ERA (Engineering Research Associates), Remington Rand, Sperry, Control Data, ... Toki osa yhtiöistä on edelleenkin olemassa tavalla tai toisella: IBM, Cray ja SGI.

* * *

Sodan jälkeen USA:ssa tarvittiin laskentatehoa sekä salakirjoituksen purkuun että uuteen asiaan — ydinpommin suunnitteluun. Vuonna 1951 nuori kaveri nimeltä Seymour Cray rekrytoitiin suunnitteluryhmään. Nuoruudestaan huolimatta Seymour sai nopeasti paljon vastuuta ja häneen luotettiin yhä enemmän.

1950-luvun lopulla Seymour Cray ja parikymmentä tietokonesuunnittelijaa yritti kuumeisesti kehittää maailman nopeinta tietokonetta vasta perustetussa Control Data -yhtiössä.

Transistoreihin perustuva 1604-tietokone oli maailman nopein, kellojakso 5 mikrosekuntia (0.2 MHz). Koneita myytiin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin, muun muassa Livermore-laboratorioon.

Daavid vastaan Goljat -tarina levisi lehdistöön. Pieni Control Data -yhtiö (ja Seymour Cray) oli päihittänyt valtavan kokoisen IBM:n koneiden nopeuskisassa.

* * *

En käy tässä läpi Seymour Crayn roolia superkoneiden suunnittelijana, mutta melkoisen ansiokas se on: muun muassa CDC:n koneet 6600 ja 7600 1960-luvulla ja CDC:ltä lähdön jälkeen Cray-1 -superkone 1970-luvun puolivälissä. Myöhemmin tuli mutkia matkaan, muun muassa siksi että hänen suunnittelemansa koneet olivat riskiprojekteja, ja luotettavuus- ja tuotanto-ongelmat vaivasivat niitä.

Koneiden ostajat olivat entistä kustannustietoisempia ja alkoivat kiinnittää huomiota myös koneen hintalappuun, ei pelkästään huipputehoon. Seymour Crayn suunnittelemat Cray-2, Cray-3 ja Cray-4 eivät enää menestyneet toisin kuin Cray-1 ja sen myöhemmät versiot Cray X-MP, Cray Y-MP ja Cray C90.

* * *

Teos muistuttaa Tracy Kidderin Pulitzer-palkinnon voittanutta teosta "The Soul of a New Machine", mutta kattaa paljon pidemmän ajanjakson ja pureutuu tekniikkaan ja liiketoimintaan laajemmasta perspektiivistä. Kidderin teos sisältää salavireistä ironiaa, jota en aikoinaan täysin ymmärtänyt — luulin että yritysmaailma tosiaan on kirjan kuvaamalla tavalla hektistä, stressaavaa ja hämärää.

Supermiehet-teos kuvaa superkonebisnestä useammasta näkövinkkelistä, eikä ole tyylilajiltaan yhtä lailla ironinen. Kidder sääli puun ja kuoren välissä työskenteleviä tietokonesuunnittelijoita; Murray puolestaan ihaili heitä.

Puutteista huolimatta Supermiehet-teos on suositeltava ja kiehtova lukemiskokemus.

Mitä laatu on?

Mitä laatu on? Moni on yrittänyt sitä määritellä, tässä muutamia esimerkkejä:

- Asiakkaalle tärkein tuote (Deming)
- Täyttää vaatimukset (Crosby)
- Asiakastyytyväisyys (Ishikawa)
- Tavoiteltu erinomaisuuden aste (Wyckoff)
- Tuotteen tai palvelun kaikki piirteet ja ominaisuudet, joilla tuote tai palvelu täyttää sille asetetut tai oletettavat vaatimukset (SFS:n ISO 9004-2 Laatujärjestelmä)

Ehkä helpointa laatu on nähdä asiakkaan näkökulmasta: tyytyväisyys on tärkeintä. Toisaalta myös organisaation sisäinen toiminta on laatua: tehokkaasti, nopeasti ja luotettavasti.

Mitä ongelmia laatuun voi liittyä? Sisäisten kustannusten suuruus, aikataulun viivästyminen, viat, ylläpito-ongelmat, tarpeettoman työn tekeminen, päivitysten epäonnistuminen, lisääntynyt tarve asiakastuelle, maineen menetys, ...

Pakko se on myöntää, laadulla on merkitystä.

* * *

Seuraavassa on kolme näkökulmaa laadun kehittämiseen:

- Soveltuvuus tarkoitukseen: palvelujen täytyy täyttää tai ylittää asiakkaiden odotukset.
- Edullisuus: tuotamme hyötyä asiakkaille kustannustehokkaasti.
- Systemaattinen kehittäminen: jokapäiväisen toiminnan jatkuva kehittäminen avaa tien parempaan tulokseen.

Jotta näillä asioilla olisi merkitystä, täytyy ne kytkeä konkreettisiin, mitattavissa oleviin asioihin. Ilman mittareita mielipiteet ja selittelyt pääsevät mellastamaan. Päätöksenteko on mielivaltaista, ja organisaatio alkaa voida huonosti.

Osa organisaatioissa mitatuista asioista on arvokasta toiminnan kehittämisessä, mutta tarvitaan myös uusia välineitä. Toisaalta osa mittareista voi osoittautua sellaisiksi, ettei niillä ole merkitystä toiminnan kehittämiseen. Asia joko tiedetään ennestään tai sillä ei ole merkitystä asiakastyytyväisyyden kannalta.

* * *

Entä mikä on paras tapa systematisoida laatutyötä? EFQM-niminen laatukehys näyttää lupaavalta. EFQM on lyhenne sanoista European Foundation of Quality Management. Malli on kehitetty eurooppalaisesta näkökulmasta ja EU:n tuella. EFQM on parikymmentä vuotta vanha, ja sitä on koestettu sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

EFQM pyrkii huomioimaan sen mitä käytännössä tapahtuu, miten ihmiset toimivat todellisuudessa, ei paperilla. Näin ollen EFQM:n käyttö paitsi parantaa asiakkaalle näkyvää laatu myös lisää työn mielekkyyttä.

EFQM tekee mahdolliseksi kokonaisuuksien arvioimisen, alkaen suurista koko organisaatiotason asioista. Mallia käyttäessämme joudumme pohtimaan Miten? ja Miksi? -kysymyksiä ja sitä kautta puntaroimaan toimintamme järkevyyttä.

Mikä itseäni EFQM:ssä miellyttää on toisaalta vahva painotus johtamisen eettisiin näkökulmiin - mukaan lukien organisaation yhteiskunnalliset tulokset - sekä toisaalta ihmisten huomioiminen keskeisenä menestystekijänä.

EFQM on tuloshakuinen ja asiakkaisiin suuntautunut arviointikehys. Keskeistä on prosesseihin ja tosiasioihin perustuva johtaminen sekä henkilöstön kehittäminen ja osallistuminen. Organisaation tulee oppia jatkuvasti uutta, parantaa toimintaa systemaattisesti ja pystyä luomaan uusia, tehokkaita toimintamalleja kumppanien kanssa.

* * *

Miten homma käytännössä onnistuu, se on kokonaan oma juttunsa.

Hyvä bisnes

Olin muutaman päivän vatsataudissa, ja ajan kulku muuttui kummalliseksi. Joskus tuntui että minuutit kestävät ikuisuuden, toisinaan taas puoli päivää vierähti huomaamatta.

Taudin kourissa tulin miettineeksi kirjaa, jonka juuri sain luettua. Mielessäni luonnostelin siitä kirjoitusta ja olin jopa tyytyväinen tekstiin. Mutta tervehdyttyäni en muista kyseisestä kirjoituksesta mitään. Oli taudin aiheuttamaa houreilua koko juttu. Täytyy siis aloittaa kirjoittaminen tyhjästä.

* * *

Ostetaanko Mihaly Csikszentmihalyin kirjoja muualta kuin netistä? Kuka osaa sanoa kirjoittajan nimen kirjakaupan myyjälle? Jos yrittäisi, se menisi varmaan tähän tapaan: "Uusin kirja siltä Ksiksentikseltä, eikun Sisketimmiltä, eikun ..."

No, joka tapauksessa Csikszentmihalyilta* on suomennettu uusi teos, nimeltään "Hyvä bisnes". Kirja on hyvä, tosin ei aivan ensimmäisen suomennoksen veroinen ("Flow - elämän virta. Tutkimuksia onnesta, siitä kun kaikki sujuu").

Flow-käsite on myös uuden teoksen taustalla, joten pari sanaa siitä. Csikszentmihalyi teki kumppaneidensa kanssa laajan tutkimuksen siitä, milloin ihmiset ovat onnellisia. Johtopäätös oli, että onnen hetki ei ole se kun tavoitteen saavuttaa vaan se, kun työskentelee haastavan asian parissa taitojen äärirajoilla.

Tekeminen tuottaa onnea, ei tekemisen tulos. Flow-tilassa tekeminen on autotelista, itsensäpalkitsevaa. Flow-tilaan voi päästä millaisessa tekemisessä tahansa, olkoon kyse sitten marjojen poiminnasta tai heinien hankoamisesta, käyttöliittymän ohjelmoinnista tai tiukasta sopimusneuvottelusta.

Uudessa kirjassaan Csikszentmihalyi kuvaa sitä, miten flow toimii työpaikalla: "Tehdä työtä sydämensä toiveesta ja olla tietoinen yhteiskunnallisesta tehtävästään." (Lainaus Sonyn perustajan Masaru Ibukan kuvauksesta yrityksen tarkoitukseksi.)

* * *

Kirjassa "Hyvä bisnes" Csikszentmihalyi tutkii flow-ilmiön esiintymistä yritysmaailmassa, erityisesti suhteessa myyttiin jonka mukaan yrityksen tavoite on maksimoida voiton tuottaminen. Vaikka Csikszentmihalyin argumentaatio on joiltain osin kevyttä - Peter Drucker on edelleen ylittämätön - hän tuo keskusteluun myös aidosti uutta näkökulmaa.

Csikszentmihalyi käyttää evoluutiobiologian argumentteja - jotka ovat kiinnostavia vaikkakin höttöisiä - joiden mukaan ihmisen flow-ominaisuus kehittyi metsästäjä-keräilijäkulttuurissa. Taitojen kehittämiseen oli runsaasti aikaa ja ravinnon jakaminen yhteisön kanssa oli keskeinen toimintatapa. Vasta paljon myöhemmin syntyi yhteisömuotoja, joissa toiset pystyivät rikastumaan toisten työllä, mistä ääriesimerkkinä ovat viime vuonna kriisiytyneet finanssimarkkinat.

Mutta miksi ihmiset eivät irtaudu tyhjästä varallisuuden tavoittelusta? Ehkä loppujen lopuksi on niin, että me emme ymmärrä sitä mikä tekee meistä onnellisia, vaan ajaudumme pois flow-tilasta, esimerkiksi apatiaan (television katselu) tai rutiinisuorituksiin vailla haasteita.

Tai kilpailuun tyhjillä symboleilla - kuten rahalla. Emme enää tajua, mikä tekee elämästä elämisen arvoista.

* * *

Jos kerran rahan hankkiminen ei tuota onnea - muuten kuin siinä tapauksessa että itse rahan ansaitsemisen prosessi palkitsee tekijäänsä eikä raha sinänsä - niin ajatus yritystoiminnasta rahan maksimoijana asettuu kyseenalaiseen valoon. Kuinka monella yritysjohtajalla raha on oikeasti motivaation lähde?

Jos taas rahaa ei maksimoida, mistä myytti rahan maksimoinnista on saanut alkunsa? Tähän kysymykseen Csikszentmihalyi ei tuo täyttä vastausta, vaikka hän tuokin kirjassaan esille paljon esimerkkejä yritysjohtajista joilla rahan tekeminen on toissijaista. He ovat valmiita tinkimään voiton tekemisestä kun vain pystyvät toteuttamaan perimmäisiä arvojaan.

Csikszentmihalyi viittaa kirjassaan Druckerin toteamukseen, että ellei yritysmaailma muuta tapojaan, parhaat kyvyt hakeutuvat non profit -sektorille, missä työllä on mielekkyyttä ja merkitystä eikä se ole pelkkää tyhjää rahan perässä juoksemista. Olisiko tästä merkkejä jo näkyvissä?

--

* Pakko myöntää että tekstinkäsittelyohjelman leikkaa- ja liimaa toiminto on kätevä!