Tuhoaako raha ihmisyyden?

Luen parhaillaan Juha Seppälän romaania "Paholaisen haarukka", joka pureutuu ahneuden teemaan. Tyypilliseen tapaansa Seppälä tekee kokeiluja romaanin rakenteella. Toinen puoli henkilöhahmoista kuuluu erään päähenkilön ohjaaman elokuvan hahmoihin. Ja välillä teksti on kuin suoraan Wikipediasta, tietoyhteiskuntaa analysoivaa asiatekstiä josta muutaman rivin välein iskee mustalla huumorilla maustettu aforismi.

Kirjoittaja käyttää monia muitakin tapoja etäännyttääkseen lukijaa hahmoista. Mutta Seppälä kirjoittaa myös niin läheltä hahmoja että aika ajoin ne elävät ja hengittävät, siirtyvät fiktiivisen elokuvaohjaajan fiktiivisestä käsikirjoituksesta suoraan lukijan syliin. Kontrasti on mielenkiintoinen: abstraktista ja etäännytetystä siirrytään nopeasti hyperrealistisen todelliseen kerrontaan. Lukija saa olla tarkkana.

* * *

Mutta palataanpa ahneuteen, joka on (käsittääkseni) Seppälän todellinen teema kirjassa. Ja ahneuden kääntöpuoli: ne jotka putoavat pois yhteiskunnasta, ihmisten parista - ja joille on jäljellä enää kosto. Tyly kuva tämän päivän Suomesta, mutta uskottava.

Ahneuden pelikenttä Seppälän kirjassa on finanssimaailma, toisaalta kansainvälisellä tasolla, abstraktina, tietokirjailijan tyylilajilla kuvattuna, ja toisaalta lähellä arkea, sijoitusneuvojan hahmossa, jonka tehtäviin kuuluu (suoraan sanoen) huijata ihmisiltä rahat hyvin tietäen että annetut suositukset ovat lähinnä keino pankille ansaita rahaa, ei tehdä asiakkaalle hyvää.

* * *

Itselläni ei ole kykyä pohdiskella sitä miten Suomessa tällä hetkellä menee, vaikka kieltämättä hyvältä ei vaikuta. Mutta ei maailmalle sen paremmin mene muuallakaan.

Amerikkalaiset sotilaat syyllistyivät epäinhimillisyyksiin Abu Ghraibin vankilassa. Mutta toimivatko suuryritykset sen paremmin?

Kenellä on vastuu, kun ihmisten rakentamat organisaatiot - kuten sotavoimat ja yritykset - syyllistyvät eettisesti ja moraalisesti arveluttavaan toimintaan, tai suorastaan rikoksiin?

* * *

Abu Ghraibin vankilassa tapahtuneista väärinkäytöksistä joutui tuomiolle lähinnä rivisotilaita. Mutta käytännön tilanne paikan päällä oli sellainen, että harva kesti stressiä sortumatta vankien nöyryyttämiseen.

Organisaatioiden valta-asetelmat nostavat ihmisten pimeitä puolia esiin. Klassinen demonstraatio tästä on Stanfordissa vuonna 1971 tehty koe, jossa vapaaehtoiset koehenkilöt jaettiin vankeihin ja vanginvartijoihin. Koe piti keskeyttää viiden päivän päästä, koska vartijat syyllistyivät vankien epäinhimilliseen kohteluun.

Stanfordin kokeen johtaja Philip Zimbardo totesi, että väärinkäytöksiin syyllistyneet vartijat olivat henkilökohtaisesti vastuussa tekemisistään. Toisaalta järjestelmässä jossa on latautuneita jännitteitä ja vahvoja valta-asetelmia käy helposti niin, että ihmisten ajattelukyky vähenee ja kyky riippumattomiin päätöksiin heikkenee. Tällöin jopa niin sanotut hyvät ihmiset voivat menettää kyvyn empatiaan ja epäitsekkyyteen.

* * *

Abu Ghraibin ja Stanfordin kaltaisia tilanteita syntyy myös yritysmaailmassa, erityisesti monikansallisissa suuryrityksissä. Teknologia tekee mahdolliseksi päätöksenteon näkemättä päätösten seurauksia, aivan samoin kuin USA:lle kävi Irakin operaatiossa.

Sähköposti, PowerPoint-kalvot ja pitkälle kehitetyt tuotannonohjausjärjestelmät tekevät päätösten kohteista abstrakteja olioita, joita kohtaan tavalliset inhimilliset reaktiot eivät päde.

Yritysmaailman epäeettinen toiminta ei rajoitu pelkästään oman henkilöstön kohteluun vaan kohdistuu myös asiakkaisiin ja kilpailijoihin. Esimerkiksi sopii Ruotsi, jossa Microsoft manipuloi standardoimisinstituutin SIS kokousta saadakseen juntattua päätöksen OOXML-formaatin ISO-standardista. Jälkeenpäin Ruotsin äänestystulos mitätöitiin.

* * *

Ari Ojapelto pohdiskeli teknologian roolia yhteiskunnan epäkohtien syynä vuonna 2006 ilmestyneessä teoksessa "Ahneuden aika - Kuinka pääoman ahneus tekee teknologian avulla ihmisen tarpeettomaksi?"

Ojapelto on tarjonnut kritiikkiä talouselämän epäkohdista ja teknologisoitumisen vaaroista 1980-luvulta lähtien. Harvassa ovat ne suomalaiset yritysjohtajat, pankkivaikuttajat ja poliitikot, joita Ojapelto ei syytä väärinkäytöksistä, takinkäännöstä ja vastuun pakoilemisesta.

Iskevimmillään Ojapelto on kritisoidessaan käsitystä ostovoiman kasvusta vietäessä tuotantoa Aasiaan tai kehitysmaihin. Työt tehdään halvemmalla ja pienemmällä ihmistyömäärällä automaation ansiosta, joten globaalissa mittakaavassa ostovoima vähenee.

Kuitenkaan kokonaiskuvaa maailmasta ei voi rakentaa pelkästään varjoihin tuijottamalla, vaikka ei ongelmien olemassaoloa saa kieltääkään. Ojapelto ei saanut kirjallaan aikaan rakentavaa vuoropuhelua. Ehkä se ei ollut hänellä tarkoituksenakaan.

* * *

Täysin synkältä tilanne ei vaikuta. Vaikka voi olla vaikeaa nostaa väärinkäytökset esiin, tietotekniikka tarjoaa tähän aiempaa parempia mahdollisuuksia. Nettiyhteisöt kuten Wikileaks.org ovat paljastaneet väärinkäytöksiä ja tehneet piilossa tapahtuneesta kähminnästä näkyvää.

Globaali tietoverkko tekee mahdolliseksi sen, että sankaruutta voi syntyä yhteistyön voimin. Tällöin yhden ihmisen ei tarvitse kantaa kaikkea vastuuta ja seuraamuksia väärinkäytösten paljastamisesta.

Vastuu on meillä. Ihmisillä on vaihtoehtoja. Maapalloistuminen avaa ajatusten horisontteja, ja teknologia voi parantaa elämän laatua. Toivottavasti uskallamme olla arkipäivän sankareita.