Tom Sharpe: The Wilt inheritance

Joskus aikoinaan luin muutamia näistä Tom Sharpen (1928-2013) humoristisista Wilt-kirjoista, mutta lieneekö aika kullannut muistot vai onko Sharpe menettänyt teränsä, kun samanlaista hykerryttävää fiilistä ei enää löytynyt: The Wilt inheritance (Arrow books, 2011; ISBN 978-0-09-949313-6).



Kirjassa on kieltämättä muutamassa kohdin osuuvuutta ja iskevyyttä, mutta kovin yksipuoleista huumori on, siinä ei ole juurikaan keveyttä vaan lähinnä läpitunkevaa ivallisuutta.

Wilt joutuu ahdinkoon, kun töissä uudistetaan organisaatiota hengästyttävään tahtiin ja samaan aikaan pitäisi ansaita jotain ylimääräistä lasten koulutusta varten. Vaimon painostuksesta Wilt lähtee lomallaan kotiopettajan hommiin isoon kartanoon, jossa syntyy tuliaseiden käyttöön liittyvä väärinkäsitysten sarja.

Wiltin lapsilauma (neljä samanikäistä tytärtä) on potentiaalisesti koko kirjan paras juonellinen elementti, mutta tämäkin mahdollisuus jää käyttämättä kun Sharpe ei tunnu kykenevän muuta kuin stereotyyppisesti hahmottelemaan tytärten toilailuja.

Wilt-hahmo vaikuttaa ikään kuin 1970-lukulaiselta antisankarilta, eikä hahmon päivittäminen tämän päivän kiemuroihin ole kovin hyvin onnistunut. Jatkuvaa valitusta aiheesta ja aiheen vierestä, ja vieraantumista koko ajan vieraammaksi käyvästä elämästä, sitä tämä romaani tarjoilee.

Sharpe työskenteli itse yliopistossa (Cambridge College of Arts and Technology) ja nämä kokemukset näkyvät tässä romaanissa, joka jäi Sharpen viimeiseksi. Englantilaista perhe-elämää tarjoillaan tässä romaanissa melkoisen vieraannuttavana pakettina, mutta voihan olla että kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä olen itse jyvillä siitä mistä tämmöinen tarina kumpuaa.

Juha Maasola: Kirves

Tämä Juha Maasolan teos oli näytteillä kirjaston aulatiloissa, ja ensimmäisellä kerralla ihailin sitä etäältä, mutta sitten tartuin teokseen ja lopulta sen lainasin: Kirves (Maahenki, 2009; ISBN 978-952-5652-74-1).



Teos antaa täsmälleen sitä mitä lupaa, eli tässä ei ole kyse mistään vertauskuvallisesta "kirveellä on töitä" -teoksesta, vaan itse asiasta eli kirveestä, kuten teoksen esittelysanoissa sanotaan: "Runsaasti kuvitettu ja kaikenkattava tietoteos, joka käsittelee suomalaista kirvestä työkaluna sekä käsityötaidon näytteenä ja teollisena tuotteena."



Kirja kertoo paitsi kirveen historiasta (kivikirveistä alkaen) myös metsätyöstä, teollisesta muotoilusta ja kirveen käyttöön liittyvästä kansanperinteestä, mukaan lukien kirveeseen liittyvä taide, jossa tällä esineellä on ollut myös paikkansa. Ja paikkakuntiakin tulee mainittua, esimerkkeinä Billnäs ja Fiskars, eli paikallishistoriaankin teoksessa on kytkentöjä.

Michael Logan: Apocalypse cow

Tartuin Michael Loganin kauhuromaaniin kannessa olevan Terry Pratchettin nimen ansiosta. Teos on voittanut kyseisen herran nimissä järjestetyn kirjoituskisan, eikä ihan ansiotta, ja erityisesti romaanin juonen pähkähulluus oikeastaan osuu tässä kohdassa vallan napakymppiin: Apocalypse cow (Transworld Publishers, 2013; ISBN 978-0-55216669-0).



Sillä jos oikeastaan rupeaa asiaa miettimään, vaikka lehmistä on useimmilla ihmisillä lempeä ja suorastaan herttainen mielikuva, ovat eläimet loppujen lopuksi melkoisen pelottavia eikä niiden raivon kohteeksi tekisi mieli joutua. Mutta näin tässä tarinassa käy, kun laboratoriosta karkaa lehmien mukana virustauti joka muuttaa lehmät raivopäisiksi zombeiksi, eli hullun lehmän tauti tässä riehuu.

Teos tuli luettua melkolailla kiireessä, paikka paikoin eteenpäin hyppien. Varsin mukavasti Logan pitää pähkähullun tarinansa kasassa, sopivasti uskottavuuden ja epäuskottavuuden välimaastossa liikkuen. Mutta suoraan sanoen parasta teoksessa on sen nimessä oleva sanaleikki.

Jane Stanton Hitchcock: Silmänlumetta

Jane Stanton Hitchcock mainittiin chick lit -genren yhteydessä, ja niinpä jatkoin tähän kirjallisuudenlajiin perehtymistä: Silmänlumetta (Tammi, 2005; suom. Marke Ahonen; ISBN 951-31-3213-7).



Kirja ei ole niinkään perinteinen dekkari vaan psykologinen jännityskertomus, jossa tunnelmalla on keskeinen osa. Päähenkilö on maalari, joka luo sisustustarkoituksiin visuaalisia illuusioita. Tai ehkäpä tässä on parempi lainata teoksen esittelytekstiä:

Faith Cromwellilla, kohta nelikymppisellä vanhallapiialla, on kiehtova ammatti: hän on trompe l'oeil -maalari, joka tekee erehdyttävän elävän näköisiä maalauksia etupäässä sisustuselementeiksi. Nyt hän on saanut kaikkien aikojen tilauksen: rikas longislandilainen leskirouva on pyytänyt häntä koristamaan talonsa kuuluisan tanssiaissalin seinämaalauksin. Faithin työtä varjostaa kuitenkin talon tyttären kymmenen vuotta aiemmin tapahtunut raaka murha. Mielenrauhansa säilyttääkseen hän ryhtyy selvittämään rikosta. Selvitystyö tuo mukanaan romanssinkin, mutta lopulta Faith saa huomata joutuneensa marionetiksi toisten suunnittelemaan juoneen.

Kirjassa on jonkin verran ristiriitaisuuksia päähenkilön taustan ja hänen käyttäytymisensä suhteen. Tällaista olen toisaalta oppinut odottamaan chick lit -genrestä, sillä uskottavuus ei ole tyylilajissa mikään erityinen välttämättömyys. Jännärinä teos toimii kohtalaisen hyvin, vaikkakin lupaa enemmän kuin lopulta sitten antaa. Ei hassumpi romaani, ja kirjailijan esikoisteoksena vakuuttava suoritus.

Batem, Yann ja Franquin: Taivaan perhoset

Batem, Yann ja Franquin on mainittu tekijöinä sarjakuvakirjassa Taivaan perhoset (Semic, 1995; suom. Vesa Nykänen; ISBN 951-876-440-9).



Marsupilami touhuaa keskellä viidakkoa, jonne on perustettu tutkimusasema, ja perhosia yritetään etsiä ja tunnistaa. Kovinkaan mieleenpainuva ei tämä sarjakuvakirja ollut, mutta kyllähän Marsupilamin parissa aina muutaman hetken mielellään viettää.