Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Gabrielle Zevin tarjoilee kirjojen ja kirjakauppojen ystäville melkoisen tarinan, suorastaan ylitsevuotavan ihastuttavan kertomuksen miehestä joka on menettämäisillään kaiken mitä elämässä arvostaa, kunnes löytölapsi muuttaa hänen elämänsä: Tuulisen saaren kirjakauppias (Gummerus, 2014; suom. Tero Valkonen; ISBN 978-951-20-9270-3).



Lainaanpa tähän kirjan esittelytekstiä:

A. J. Fikry on melkein nelikymmenvuotias, eikä elämässä ole käynyt niin kuin piti. Hänen vaimonsa on kuollut kolarissa, yhdessä perustetulla kirjakaupalla menee huonommin kuin koskaan, ja hänen aarteensa, harvinainen Edgar Allan Poen ensimmäisen teoksen hyväkuntoinen laitos, on varastettu. Kirjatkaan eivät enää tuota iloa. Sitten kaupan takahuoneesta löytyy outo, elävä paketti. Odottamaton tapaus muuttaa Fikryn elämän, antaa hänelle mahdollisuuden aloittaa kaikki alusta. Muutoksen myötä ihmiset palaavat Fikryn elämään. Ystävät, sukulaiset ja liiketuttavat, kyläläiset, lukijat ja kirjailijat. Kirjat ja tarinat avautuvat taas Fikrylle, ja niiden avulla hän alkaa kirjoittaa tyttärelleen kirjettä, jossa hän hahmottelee elämän tarkoitusta. Tuulisen saaren kirjakauppias on unohtumaton kertomus muutoksista ja uusista mahdollisuuksista, siitä, miksi luetaan ja miksi rakastetaan.

Kirja on lyhyehkö, 239 sivua, eikä ihan tunnu kasvavan romaanin mittaan, ja on joka tapauksessa enemmän viihdekirjallisuutta kuin syvällisempää kaunokirjallisuutta, mutta siitä ei pääse mihinkään että tarina kosketti.

Kirja kertoo adoptiosta, lapsen kasvattamisesta, parisuhteesta, kirjojen kustantamisesta ja myynnistä, ja ennen kaikkea elämästä jossa mihinkään ei voi varmasti luottaa. Kirjakauppiaan ja tyttären suhde on erikoislaatuinen, ja samaten voi sanoa tästä pienen saaren yhteisöstä jossa kirjakauppias on ikään kuin paikkakunnan keskipiste, jonka kautta suruja ja iloja tuodaan näkyviin.

James Lee Burke: Syvän etelän blues

James Lee Burke kirjoittaa Yhdysvaltojen eteläosiin sijoittuvia kovaotteisia jännäreitä, ja tätä teosta on kovasti kehuttu: Syvän etelän blues (Like, 2004; suom. Juha Ahokas; ISBN 952-471-318-7).



Teoksen päähenkilö on poliisi Dave Robicheaux, ex-alkoholisti joka on nyttemmin joutunut kipulääkkeiden koukkuun. Robicheaux selvittelee kahta murhaa, joista molemmista syytetään lahjakasta blues-muusikkoa, mutta Robicheaux uskoo muusikon olevan viaton.

Tarina vetää eteenpäin varsin mallikkaasti, mutta kun mukaan alkaa tulla fantasiaan viittaavia elementtejä, suorastaan yliluonnollisia olentoja, alkoi tuntua siltä että tämä paketti ei pysy kasassa. Ajattelin aluksi jatkaa näiden dekkarien lukemista, mutta taisi riittää ainakin tältä erää.

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Olin kokonaan unohtanut, että Finlandia-palkinnon vuonna 2014 voittanut Jussi Valtosen romaani tuli joululoman aikana luettua, ja että siitä piti jotain tänne kirjoittaakin. Ja pakko on myöntää, että palkinto löysi oikean teoksen: He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi, 2014; ISBN 978-951-31-7429-3).



Sain teoksen luettavaksi kirjastosta juuri ennen joulua, kun olin laittanut siitä varauksen Helmetiin ennen kuin tieto palkinnosta julkistettiin, muuten ei olisi ollut mitään mahdollisuutta saada teos luettavaksi näinkin nopeasti. Tätä arviota helmikuussa 2015 kirjoittaessa teoksesta on Helmet-järjestelmässä varauksia kunnioitettava määrä: 2730.

Teos on massiivinen jo kooltaan, 559 sivua, ja sen rakennetta on vaikea yksinkertaisella tavalla kuvata. Toisaalta voisi väittää, että teos on suoraviivainen jännäri Remeksen tai Brownin tyyliin, mutta silloin aliarvioisi pahan kerran teoksen monitasoisuutta ja kirjailijan kykyä tavoittaa ihmiselon onnea ja kurjuutta, puhumattakaan kyvystä nitoa yhteen erilaisia kerronnan tyylejä.



Ehkä suurenmoisinta romaanissa on se, miten sitä voi lukea eri tavoin, ja kun teosta alkaa muistella, tuntuu kuin muistikuviin avautuisi kymmeniä erilaisia romaaneja yhden sijasta. Välillä kerronta on lähellä karikatyyriä, välillä taas ollaan syvällisen psykologisen romaanin uumenissa, ja pian taas tuntuu kuin lukisi nopeaviritteistä jännäriä.

Monet eri teemat risteävät romaanissa: suomalainen yhteiskunta amerikkalaisesta näkökulmasta, amerikkalaisuus suomalaisesta näkökulmasta, suomalaisen tiedeyhteisön sisäänlämpiävyys, eläinkokeita vastustava aktivismi ja anarkismi, avoin tiede ja tutkimus, tekniikka joka orjuuttaa ihmiset, suurteollisuuden häikäilemätön pyrkimys kontrolloida ihmisiä, perhe-elämän monimutkaisuus varsinkin kun lapset ovat teini-iässä...

Paljon on tähän romaaniin kirjoitettu, harkiten ja taitaen, näkemyksen kirkkaudesta tinkimättä.

Tässä vielä lainaus teoksen esittelytekstistä:

Alussa on pieni perhe: Joe, Alina ja vastasyntynyt Samuel. Joe on amerikkalainen neurotieteilijä, joka koettaa luoda uraa uudessa kotimaassaan Suomessa. Alina on jättänyt opintonsa ja hoitaa kotona Samuelia. Vuosia myöhemmin Joe elää palkittuna huippututkijana Yhdysvalloissa uuden perheensä kanssa. Toisella mantereella Samuel etsii kiihkeästi omaa paikkaansa. Kun sopiva ideologia ja yhteisö löytyvät, mikään ei pysäytä häntä. Isänsä tapaan hän on valmis tekemään vaikeitakin ratkaisuja oikeaksi uskomansa asian takia. Olisitko sinä?

James Lee Burke: Taivaan vangit

Sain vinkin että James Lee Burke kirjoittaa taitavasti jännäreitä, ja pitihän tämä tarkistaa, lainaamalla kirjastosta yksi hänen suomennetuista romaaneistaan: Taivaan vangit (Like, 2005; suom. Arto Leivo; ISBN 952-471-555-4).



Teoksen päähenkilö on Dave Robicheaux, entinen poliisi ja nykyinen kala- ja kalastuskaupan pitäjä, joka sekaantuu monimutkaiseen rikosvyyhtiin. Lainaanpa tähän esittelytekstiä:

Lentokone putoaa mereen. Ex-kyttä ja ex-alkoholisti Dave Robicheaux onnistuu pelastamaan ainoan henkiin jääneen. Poliisisukeltajien saapuessa paikalle huomataan, että yksi ruumiista on kadonnut. Robicheaux alkaa tutkia tapausta. Hän kietoutuu takaisin unohtamaansa rikolliseen maailmaan, jossa tuntuu olevan liikaakin houkutuksia... New Orleansiin ja Louisianan suistomaille sijoittuva Taivaan vangit on paitsi rikoskirja, myös kertomus ihmisen heikkoudesta elämän edessä sekä loistelias kuvaus rehevästä, väkivaltaisesta Etelästä. Kirjan pohjalta on tehty elokuva, jota tähdittää Alec Baldwin.

En ihan täysin vakuuttunut kirjoittajan taidosta, vaikka kieltämättä sana on hallussa, eikä ainakaan jaarittelusta voi syyttää. Mutta varmaankin on niin, että pitäisi aloittaa kirjasarjan aiemmista osista, jotta oikein ymmärtäisi mistä tässä on kyse, ja näitä romaaneja taas ei ole suomennettu eikä erityisen hyvin tarjolla Helmetistä.

Paco Roca: Ryppyjä

Paco Roca kertoo vanhoista ihmisista, eläytyen sisälle heidän maailmaansa, ja aikamoisen kaaren elämästä, tai oikeammin elämän ehtoopuolesta, tämä sarjakuvakirja onnistuu kertomaan: Ryppyjä (WSOY, 2010; suom. Anu Partanen; ISBN 978-951-0-36653-0).



Kirjan teema kytkeytyy monella tavalla Alzheimerin tautiin ja siihen, miten taudista huolimatta elämässä vielä on sisältöä, ainakin hetken aikaa.

Kahden vanhuksen epätodennäköinen ystävyys tuo tarinaan oman hohtonsa, joka pikku hiljaa nostaa kertomuksen alkuasetelmaa pidemmälle. Mitä ihminen on toisen hyväksi valmis tekemään?



Tässä ote kirjan esittelytekstistä:

Ernestin lapset laittavat isänsä vanhainkotiin Alzheimerin taudin hänelle aiheuttamien muistikatkosten vuoksi. Ensi järkytyksestä toivuttuaan hän kohtaa siellä uuden elämän tutustuessaan muihin vanhuksiin ja erilaisiin päivärutiineihin. Uudesta kodista löytyy myös jotakin pelottavaa: toinen kerros, jonne sijoitetaan kaikki ne, jotka eivät enää selviydy arjesta omin voimin. Paco Roca kuvaa kauniisti ja koskettavasti kohtalonsa edessä kamppailevia, unelmien ja unien kultaamia vanhuksia, joiden normaali arki vähitellen mutta väistämättä katoaa. Hän paljastaa lukijalle salattuja maailmoja, joihin vanhukset matkustavat, kun maanpäällinen nykyhetki ei näyttäydy heille enää samana kuin muille. Palkittu espanjalaistekijä käsittelee vakavia asioita hienovaraisella keveydellä nostattaen aiheen traagisuudesta huolimatta hymyn lukijan huulille ja samalla muistuttaen meitä siitä, ettei vanhusten arvoa saa unohtaa.