Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä - kirjablogikirja

Katja Jalkanen ja Hanna Pudas kirjoittavat kirjablogeista, jollaiseksi Valopolkukin kai pitäisi lukea, mutta jotenkin kummallisella tavalla tuntuu kuin tässä kirjoitettaisiin ilmiöstä joka ei kosketa minua tippaakaan: Rivien välissä - kirjablogikirja (Avain, 2013; ISBN 978-951-692-970-8).



Teos on jossain määrin luettelomainen ja pyrkii määrittelemään, mistä kirjablogeissa on kyse, tosin sortumatta täydelliseen dogmaattisuuteen.

Toisaalta taas mietityttää, voiko sellaista asiaa kuin kirjablogi edes määritellä, tai onko sitä olemassa, sillä jokainen lukemani ns. kirjablogi - puhumattakaan blogeista joissa kirjoistakin kerrotaan mutta jotka eivät itseään kirjablogiksi kutsuisi - on kovin erilainen.

Mutta sitten on tämä ilmiö, kirjablogeiksi itseään kutsuvien nettisivustojen touhu, ja kaiketi tällainen asia sitten on olemassa jos kerran useampi kymmenen bloginpitäjää sellaisen olemassaoloon uskoo.

Verkkokirjoittamisesta tämä kirja kertoo varsin selkeästi, mutta luettelomaisuus pistää kyllä silmään. Kirjasta tulee myös mieleen aikoinaan jostakin lukemani paikallislehden toimittajan ohje: "Laita sinne ihmisten nimiä, ne kiinnostavat, kaikki nimet pitää saada esille, se myy lehteä."

Ehkä "kirjablogeissa" ilmiönä on kyse eräänlaisesta virtuaalisesta kylästä, sen rakentamisen yrittämisestä globaaliin tietoverkkoon. Mutta se onko koko ajatuksessa järkeä on kysymys joka katoaa bittiavaruuteen kun sitä yrittää pohdiskella.

Jorma Puranen: Imaginary homecoming = Kuvitteellinen kotiinpaluu

Jorma Puranen löysi pariisilaisesta museosta vuonna 1884 otettuja valokuvia saamelaisista, vedosti ne läpinäkyvälle alustalle ja vei nämä kuvat niihin maisemiin joissa kuvat alunperin oli otettu yli sata vuotta sitten. Tuloksena on erikoislaatuinen valokuvateos, jossa kohtaavat mennyt ja nykyinen, yksityinen ja julkinen: Imaginary homecoming = Kuvitteellinen kotiinpaluu (Pohjoinen, 1999; ISBN 951-749-327-4).



Kirjassa on Elizabeth Edwardsin kirjoittama essee ja tekstien käännökset ovat Kersti Juvan ja Philip Landonin. Kaikki teoksen valokuvat eivät olleen erityisen onnistuneita, valokuvina, mutta tämä lienee ollut Purasen tarkoituskin, olla korostamatta valokuvan kykyä tyylitellä asioita vaan pikemminkin antaa kuva hetkestä ja ajasta paljaana, yksityisenä.





Vaikutuksen tämä teos teki. Tekstissä oli mielenkiintoista pohdintaa siitä mitä nämä valokuvat kertovat, valokuvat vuodelta 1884 sekä Purasen uudelleentulkinnat, vieläpä tilanteessa jossa vanhoihin valokuviin tarkasti merkityt tiedot muotokuvissa esiintyvistä ihmisistä viittasivat Purasen tuntemien ihmisten isovanhempiin ja sukulaisiin. Valokuva tekee yksityisistä asioista julkisia, mutta joskus julkisista asioista voi tulla myös yksityisiä.

Sei Shonagon: The pillow book

Sei Shonagonin tyynykirja tuli vihdoin lainattua kirjastosta, mutta yllättäen se tuntui tutulta, varmaankin siksi että kirjaan on niin moneen otteeseen viitattu kirjallisuutta käsittelevissä esseissä: The pillow book (Penguin books, 2006; ISBN 978-0-140-44806-1). Teoksen on kääntänyt ja selityksillä varustanut Meredith McKinney.



Shonagonin kirja on luettelomainen ja toi hassulla tavalla mieleen nykyajan sosiaalisen median päivitykset. Mainiointa näissä merkinnöissä oli miten Shonagon usein harhautui pitkälle alkuperäisestä nimellisestä aiheestaan ja kirjoitteli pohdintoja Japanin hovin elämästä 1000-luvulla.

Shonagon oli keisarinna Fujiwara-no-Sadakon hovinainen, ja kirja kuvaa hyvinkin suorasukaisesti tuon ajan elämää, valottaen naisen asemaa hovissa.



Teoksesta on tätä kirjoittaessa Helmetissä kokonaista 14 varausta, mikä käsittääkseni johtuu Mia Kankimäen kirjasta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, jossa viitataan Shonagonin kirjaan. Kankimäen kirja on minulla myös varattuna, varaus numero 24 kaikkiaan 323 varauksesta.

Joe Dunthorne: Wild abandon

Joe Dunthorne kirjoittaa sisaruksista, jotka ovat varttuneet kollektiivissa walesilaisella maatilalla, eli saaneet varsin erikoislaatuisen kotikasvatuksen: Wild abandon (Penguin, 2012; ISBN 978-0-141-03395-2).



Kollektiivin ihmishahmot ovat kaikki melkoisen nurjahtaneita, mutta toisaalta sitä kai me kaikki olemme, ja Dunthorne kirjoittaa näistä ihmisistä myötäelävän lämpimästi, sillä tavalla että heidän elämänsä umpisolmuja on mahdollista ymmärtää.

Sisaruksista vanhempi, Kate, on päässyt opiskelemaan kollektiivin ulkopuolelle, mutta nuorempi, Albert, on peloissaan kommuunin tulevaisuuden suhteen ja odottaa innoissaan maailmanloppua.

Näin teoksesta kerrotaan sen esittelytekstissä:

The last day on earth is coming. Bring your own booze. Kate and Albert, sister and brother, are not yet the last two human beings on earth, but Albert has high hopes. The secluded communal farm they grew up on is - after twenty years - disintegrating, along with their parents marriage. They both try to escape.

Mustia sävyjä on tämän romaanin huumorissa. Dunthorne tuntuu ymmärtävän henkilöitään siinä määrin hyvin että tässä mennään syvälle elämän olennaisiin kysymyksiin, pohtimaan sitä missä määrin ihminen pakostakin on oman itsensä ja tekemiensä valintojen vanki.

Michael Connelly: The drop

Michael Connelly laittaa Harry Boschin tutkimaan nuoren miehen itsemurhaa. Isä, vaikutusvaltainen poliitikko ja Boschin vanha kiistakumppani, on sitä mieltä että kyseessä on rikos: The drop (Orion, 2011; ISBN 978-1-4091-3428-2).



Kun aloitin kirjan lukemisen, tuntui se vetävän mukaansa tehokkaasti, mutta sitten tuli mieleen että olen tämän kirjan aiemmin lainannut. Mutta siinä tapauksessa lukemisesta täytyy olla aikaa, sillä kirja-arvioistani en löytänyt tähän viittausta. Joka tapauksessa Connelly kirjoitti vetävästi, siinä määrin että luin kirjan nopeasti alusta loppuun, tosin paikka paikoin eteenpäin hypellen.

Teoksessa on kyse kahdesta eri rikoksesta, joita Bosch yrittää selvittää, toinen tuore ja suuresti huomiota herättänyt itsemurha, toinen "kylmä tapaus" vuosien takaa jossa DNA-testin tulos antoi uusia vihjeitä tekijästä.

Tapaukset kietoutuvat toisiinsa, ja jälleen kerran Bosch joutuu pohdiskelemaan poliisilaitoksen sisäisten valtapelien kiemuroita. Mutta kun on kyse Boschista, ei hän voi jättää asioita tutkimatta, vaikka vihjeet johtaisivat mihin suuntaan tahansa.