Käytännön esimiestyötä

Veli-Pekka Moisalo on kirjoittanut terävän kirjan esimiehen arkipäivästä: Arjen johtaminen - Käytännön esimiestyötä (Infor, 2010). Tartuin alun perin kirjaan väärin ennakko-odotuksin, kuvittelin sen liittyvän samaan aihepiiriin kuin Jussi T. Kosken Arkiähky. Mutta ei: esimiestyöstä tässä on kyse, ei niinkään jokapäiväisen kiireen hallinnasta.

Moisalo kuvaa asioita paljon käytännön esimerkkien kautta, ja ne ovat tosi hyviä, eivät mustavalkoisia vaan tuovat esille juuri ne harmaat alueet jotka aiheuttavat päänvaivaa niin esimiehille kuin alaisille. Moisalo korostaa henkilöjohtamista, joka joskus tuppaa unohtumaan kun asiantuntija etenee esimieheksi ja haluaa edelleen pitää kiinni käytännön tekemisestä.

Moisalo toteaa: "Jokainen organisaatio oppii virheistään vain, jos ne otetaan esille." Tämä koskee erityisesti rationaalisuuden ylikorostumista, siis sitä että inhimillinen haudataan teknisten ratkaisujen taakse. Ei hyvä!

Entä mikä sitten on esimiehen tärkein ominaisuus. Moisalo yllättää: laiskuus. Ja näin menevät perustelut: "Laiska johtaja ja esimies on organisaatiolle kullanarvoinen henkilö. Tehokkaita toheltajia ja touhuttajia esimieskunnassakin on pilvin pimein."

Mitä laiskuus tarkoittaa? Sitä että luottaa muihin: "Ihmiset arvostavat esimiestä, joka uskoo alaisiinsa ja näyttää sen antamalla lisää vastuuta ja päätöksentekovaltaa. [...] Myös palaverit saavat uutta potkua, kun osallistuminen laajenee ja monologien osuus vähenee. Laiskuus on kääntynyt koko organisaation eduksi"

Laiskuus ei tarkoita jämäkkyyden puutetta: "Suomalaisessa työkulttuurissa on voimistunut Aasia-ilmiö. Kielteisiä päätöksiä ei tahdota antaa, vaan mieluummin väistetään tilanne jollakin keinolla." Tämä johtaa siihen, että asiat kärjistyvät ja täytyy käyttää hyvin dramaattisia työkaluja.

Entä kehittyminen paremmaksi johtajaksi: "Siinä on olennaista, että tiedottaa kehittymistavoitteistaan ja pitää niitä esillä, sillä kukaan ei ole onnistunut kehittymään salassa." Hyvä oivallus!

Kehityskeskusteluista - niiden rutiininomaisuudesta - Moisalolla on paljon kriittistä sanottavaa: "Työelämän rytmi on niin nopeasti muuttuvaa ja välitöntä reagointia vaativaa, että ko. byrokraattiselle mammutille ei ole enää käyttöä ja tilaa." Jossain määrin ristiriitaisesti tämän lausuman kanssa Moisalo antaa myös paljon vinkkejä hyvän kehityskeskustelun pitämiseen - ja karseita esimerkkejä huonoista.

Moisala tarttuu hyvin työnteon esteisiin, esimerkiksi byrokraattisuuteen, turhiin palavereihin, kehitysprojekteihin, epäselviin prosesseihin ja niin edelleen. Esimiehellä on tässä työsarkaa: "Esimiehen tulee edistää alaisensa/yhteistyökumppaninsa etua siten, että ei ainakaan itse rakenna uusia työnteon esteitä omaan työryhmäänsä."

Tässä on mielenkiintoinen case-esimerkki, neuvo nuorelle alaiselle: "... kun työssä on ihan hemmetillinen kiire päällä, niin laita punainen ovivalo päälle, nosta jalat pöydälle ja ota lehti käteen. Istu siinä 15 minuuttia, niin kiire menee ohi."

Otetaan vielä yksi case, joka havainnollistaa työn teon edellytyksiä (tai niiden puutetta): "Tunnettu laulaja oli bändeineen keikalla nuorisoseurantalolla. Bändin soittajat olivat kysyneet tanssien järjestäjältä, millainen akustiikka salissa on. Järjestäjä oli vastannut, että ei meillä mitään akustiikkaa ole, vaan esiintyjät tuovat sen mukanaan."

Niinpä: hyvä, käytännöllinen ja hauska kirja johtamisesta!

Digikuvausvinkkejä

Harold Davisin kirja Creative Composition - Digital Photography Tips & Techniques (Wiley, 2010) sisältää paljon värikkäitä ja näyttäviä kuvia, mutta jotenkin kokonaisuus onnistuu olemaan lattea.

Kirja ei vastaa kovin hyvin pääotsikkoa "creative composition", kyseessä on lista sekalaisia vinkkejä digikuvaukseen. Valokuvan sommittelusta ei kirjassa puhuta juuri ollenkaan, vaan tekniikka on pääosin pääosassa, esimerkiksi multi-RAW tekniikat, HDR ja niin edelleen.

On kirjassa hyvääkin, ja muutamia jopa mieleen jääneitä valokuvia, mutta kokonaisuudesta ei nyt niin hirveästi opiksi ollut, osin siksi etten kovin paljon tee digikuvien jälkikäsittelyä tietokoneella vaan yritän sen sijaan saada kuvan onnistumaan suoraan kamerassa.

Tämä täyteys, tämä paino

Aila Meriluodolta on ilmestynyt kokoelma Tämä täyteys, tämä paino (Werner Söderström Osakeyhtiö, 2011), runoja vuosilta 2006-2010, koostajana Eila Kostamo yhdessä Meriluodon kanssa. Syvää runoa!

Tässä katkelma runosta joka käsittelee elämän komiikkaa:

Tämä kaikki on unta,
terävää unta,
koska kaikki pistää,
unohduskin.
Minä unohdan ja muistan
samalla kertaa.
Kaikenlaista oppii,
kun oppimiskyky on lakannut.

Ja lyhyt runo, mistä se sitten kertookaan:

Odota. Odota vielä.
Valo himmenee.
Hymyilee salaperäisesti.

Tietää.

Jotenkin tässä hiljentyy, kuulemaan, näkemään. Elämä. Se on.

Sano se someksi

Tuntuu että hyviä kirjoittamisoppaita ilmestyy liikaakin, miten niitä ehtii edes lukea saati sitten arvioida? Mutta Katleena Kortesuon Sano se someksi (Infor, 2010) kyllä ansaitsee maininnan. Ja olen jo aiemmin kirjoittanut Kortesuon teoksesta Tekstiä ruudulla.

Vaikka ajattelin aluksi tehdä kirja-arvioista hyvin suppean, niin sanottavaa kertyi melkoisesti - yllättävää verrattuna siihen että kirjassa on vain vähän yli sata sivua.

Kirja kertoo siitä, mitä yrityksen viestijä voi tehdä sosiaalisella medialla verkossa. Siis: pelisääntöjä, vinkkejä, tervettä järkeä. Ihan kylmiltään kirjaan ei kannata tarttua, jonkin verran on hyvä olla kokemusta sosiaalisen median palveluista, mutta alkeet riittävät.

Kortesuo tuo hyvin esille sosiaalisen median olennaisia piirteitä, muun muassa ajantasaisuutta: "On turha enää mennä kommentoimaan keskustelua, joka on hiipunut monta päivää sitten. Joko otat osaa keskusteluun silloin, kun se on kuumimmillaan, tai jätät sen kokonaan väliin."

Entä sitten millaista blogialustaa tulisi käyttää? Kortesuo listaa joukon ominaisuuksia, joiden tulee olla käytettävissä: kommentointimahdollisuus, syöte (RSS/Atom), kommenttien moderointimahdollisuus, kommenttien kytkeminen kommentoijien nettisivuihin ja kuvaan, arkisto, kommentoiduimmat tai parhaat postaukset, sosiaalisen median painikkeet, blogisuosituslista, tietoja-sivu (about), tunnisteet (tagit), haku, captcha-tarkistus, ajastus ja trackback-linkitys. 

Tämä on aivan erinomainen katsaus ominaisuuksiin - ja on hyvin ikävää että monien organisaatioiden blogeista nämä ominaisuudet pitkälti puuttuvat.

Kortesuo esittelee kirjassaan lukuisia mielenkiintoisia nettisovelluksia, joista joidenkin kytkentä sosiaaliseen mediaan on vähän löysä, enemmänkin niputtaisin ne höttötermin "pilvipalvelut" alle. Tällaisia ovat esimerkiksi seuraavat nettipalvelut:

• esitysten jakamiseen Prezi ja Slideshare (www.prezi.com, www.slideshare.com)
  
• tiedostojen jakoon Dropbox (www.dropbox.com)
  
• dokumentinhallintaan Google Docs (www.google.com/documents)
  
• kalenterointiin Doodle tai Sumpli (www.doodle.com, www.sumpli.com). 
  

Kirjassa on lukuisia muita hyviä esimerkkejä, suosittelen kokeilemaan.

Entä sitten sosiaalinen media kontaktikanavana asiakkaisiin? Mielenkiintoinen vinkki on pyytää asiakkailta Twitter-tunnuksia ja blogiosoitteita. Näin saa palautetta ja ideoita. Tämä ei ehkä toimi kaikilla aloilla, mutta parhaimmillaan voisi olla avain erinomainen idea.

Mitä finanssikriisissä todella tapahtui?

Wikipedia kertoo vuosien 2007-2009 finanssikriisistä seuraavasti: "Kriisi alkoi Yhdysvalloista, jossa syynä olivat keskuspankin pitkään ylläpitämä matala korkotaso, maksukyvyttömien asiakkaiden holtiton asuntoluototus liittovaltion painostuksesta, asuntolainoille vuonna 1997 säädetyt veroedut, rahoituslaitosten valtava riskihalukkuus ja monikymmenkertaisella velkavivulla sijoittaminen, laajaksi paisuneen johdannaiskaupan läpinäkymättömyys, pankkivalvonnan vakavat puutteet ja lainsäädännön porsaanreiät."

Mutta oliko tosiaan näin? - Vai olivatko finanssikriisin syyt todellisuudessa paljon syvemmällä? Ja vieläpä niin että vaikka "syyllisiä" on "rangaistu" niin todelliset finanssikriisiin johtaneet tekijät ovat edelleen tallella? - Ja valmiina tuottamaan lisää ongelmia!

Aiheesta löytyy syvällinen analyysi Raghuram G. Rajanin palkitusta kirjasta Fault Lines: How Hidden Fractures Still Threaten the World Economy (Princeton University Press, 2010). Rajan osoittaa, että maailmaa hätkähdyttänyt finanssikriisi ei johtunut ahneiden pankkiirien tai muutamien poliitikkojen virheistä, vaan taustalla on USA:n järjestelmässä vallitseva perustava ongelma.

Suurella osalla USA:n väestöstä ei ole mahdollisuuksia parantaa omia elinolosuhteitaan. Merkittävin tekijä tässä on koulutusjärjestelmän toimimattomuus. Peruskoulu ja lukio antavat vajavaiset valmiudet edetä koulutuksessa. Tämän lisäksi koulutuksen kustannukset ovat räjähtäneet. Edes keskiluokan ihmisillä ei ole enää varaa tarjota lapsilleen sellaista korkeakoulutason koulutusta, joka auttaisi etenemään elämässä.

Tätä ongelmaa yrittivät poliitikot peitellä avaamalla rahahanoja muuten luottokelvottomille asuntojen ostajille - ja lasku tuli yhteiskunnan maksettavaksi korkojen kera, todellakin. Ja pelottavaa on se, että päättäjät eivät ehkä edes tienneet (tai välittäneet) siitä, mitä vaikutuksia toimenpiteillä tulee olemaan.

Sen sijaan, että korjattaisiin ensisijainen ongelma (koulutusjärjestelmä) käytettiin pikakorjausta joka ajoi koko talousjärjestelmän sekasortoon. Eikä tämä ole varmaankaan viimeinen kerta kun näin tulee maailmantaloudelle tapahtumaan...