tiistai 31. tammikuuta 2017

Katleena Kortesuo: Riko lasi hätätilanteessa - kriisiviestinnän pikaopas johtajalle

Katleena Kortesuon opas iskee ajan hermolle, sillä vähän väliä nousee kohuja, joiden osasyynä on ongelmat asiasta viestimisessä tai yhtä lailla viestinnän puutteessa: Riko lasi hätätilanteessa - kriisiviestinnän pikaopas johtajalle (Kauppakamari, 2016; ISBN 978-952-246-406-4).



Teoksesta on Helmetissä tätä kirjoittaessa 20 varausta, mutta tällä kertaa kävi niin näppärästi että sain kirjasta näytekappaleen tutustuttavaksi, mistä suuret kiitokset, harvoinpa nykypäivinä tällaisesta saa nauttia.

Kirja on kirjoitettu tiiviin selkeästi, ja huumoria on mukana merkittävässä määrin. Toin teoksen näytille työpaikan kahvihuoneeseen, ja se sai ansaitsemaansa huomiota kun kollegat lukivat teoksesta otteita ääneen.

Melkoinen taidonnäyte on kirjoittaa vaativasta aiheesta näin hauskasti ja olennaisimman oivaltaen, ja siten että hätäisempikin lukija pysyy kärryillä.



Onko jotain pielessä? Laskeeko yrityksesi pörssikurssi pyllymäkeä? Konttaako puolueesi kannatus pohjamudissa? Äänestävätkö asiakkaat jaloillaan ja ovipumppu naukuu väärään suuntaan? Riko lasi hätätilanteessa on kriisiviestinnän pikaopas, joka on tarkoitettu paineen alla työskentelevälle johtajalle. Oppaan avulla opit viestimään kriisitilanteissa niin, että kriisi pienenee. Samalla opit ennaltaehkäisemään typerimpiä kriisejä.

Kriisiviestintä on kokoelma metodeja, joilla takaat työrauhan organisaatiossasi myös kriisin aikana. Kriisiviestintä ei välttämättä poista kriisiä, mutta sen avulla saat vietyä sanomasi eteenpäin medialle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Tolkullinen kriisiviestintä on elinehto mille tahansa organisaatiolle. Ei ole sellaista ongelmaa, jota ei voisi pahentaa ryyppäämällä tai typerästi viestimällä.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Ann Patchett: State of wonder

Ann Patchettin teos veti mukaansa, tarrasi tiukemmin kuin mikään romaani kuukausiin ellei vuosiin: State of wonder (Bloomsbury, 2012; ISBN 978-1-4088-2188-6).



Romaani kertoo lääketutkimuksesta ja ihmisistä joiden elämät kiertyvät hiljalleen toistensa kanssa lomittain. Tarinan ytimessä on matka Brasilian sademetsien uumeniin, jossa tutkijaryhmä kehittelee mullistavaa lääkettä.

Teos toi mieleen Hope Jahrenin omaelämänkerrallisen kirjan Lab girl - a story of trees, science and love, mutta ehkä sillä erolla että aivan samanlaiseen uskottavuuteen tieteen tekemisen todellisuudesta Patchett ei kykene.

Kirja toi myöskin mieleen Joseph Conradin pienoisromaanin Pimeyden sydän, mutta monessa suhteessa Patchett kulkee omia polkujaan, pohtien elämän merkitystä ja asioita joiden takia ihminen voisi olla valmis jättämään taakseen kaiken tutun ja turvallisen.

Romaania on paljon kehuttu, ja syystä. En ole Patchettin teoksiin aiemmin tarttunut, ja tämä teki sen verran kovan vaikutuksen, että laitoin kaksi muuta hänen romaaniaan varaukseen Helmetissä.







Shortlisted for the Orange Prixe for Fiction 2012.

There were people on the banks of the river. Among the tangled waterways and giant anacondas of the Brazilian Rio Negro, an enigmatic scientist is developing a drug that could alter the lives of women for ever. Dr Annick Swenson's work is shrouded in mystery: she refuses to report on her progress, especially to her investors, whose patience is fast running out.

A dazzling tale of science and ritual, terror and love, State of Wonder is the most ambitious and mesmeric book yet from Ann Patchett.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Caroline Linden: What a gentleman wants jne.

Helmetistä löytyy viisi Caroline Lindenin viihderomaania, mikä on jokseenkin riittävä määrä. Tarinoissa sattuu ja tapahtuu. Osa romaaneista kuuluu kirjasarjoihin joissa esiintyy samoja hahmoja. Linden kirjoittaa sujuvasti, mutta kovin omaperäisiksi hänen romaanejaan ei voi kehua.

What a gentleman wants (Zebra Books, 2006; ISBN 978-1-4201-1520-8)





Marcus Reece, Duke of Exeter, has spent most of his life pulling his twin brother out of trouble. An occasional thank you would suffice; instead, his resentful sibling forges his name to a marriage license and presents him with an unwanted wife. She's a vicar's widow with a mind of her own who may be the first person in Marcus's well-ordered life to make him feel...completely out of control.

Hannah can't help but curse her own idiocy. Dire straits have led her to the altar with a gentleman she hardly knows. Played for a fool, she's embarrassed, furious, and worse, married to an equally outraged stranger—an exasperating man who unleashes all manner of emotions in Hannah, not to mention unwanted desire. Reluctantly, she agrees to play the wife until he can sort out the mess. But the nearness of the undeniably attractive Duke and the passion in his black eyes unsettles her well-guarded heart—making her want to do so much more than "act" the role of blissful bride.


The way to a duke's heart (Avon, 2012; ISBN 978-0-06-202534-0)





Destined to be a duke, Charles de Lacey has led a life of decadent pleasure, free of any care for propriety or responsibility. It comes as a terrible shock to learn that he might be stripped of everything, thanks to his father's scandalous past. He has no choice but to find the blackmailer who would ruin him—and his only link to the villain is a woman who may be part of the plot…

To save his fortune and title, he vows he'll stop at nothing—in fact, he's all too eager to unravel the beautiful, tart-tongued Tessa Neville. She intrigues him and tempts him like no other lady ever has. With only his heart to guide him, and keenly aware that his entire future is at stake, Charles must decide: is she the woman of his dreams, or an enemy in disguise?


I love the Earl (Avon Impulse, 2011; ISBN 978-0-06-211575-1)





Margaret de Lacey has accepted her unmarried state with dignity, if not delight. She had no suitors when she was young and starry-eyed, though regrettably poor, and it's unlikely any man will court her now that she's older, wiser, and still just as penniless. Until, that is, her brother unexpectedly inherits the dukedom of Durham and settles an enormous dowry on her, making her the most eligible heiress in town.

No gentleman in London is more in need of a wealthy bride than Rhys Corwen, Earl of Dowling. He contrives an introduction to Margaret because of her dowry, but she swiftly sets him right: no fortune hunter will win her heart or her hand. Far from put off, Rhys is intrigued. Interested. Entranced. And soon the only thing he needs more than Margaret's fortune...is her love.


One night in London (Avon, 2011; ISBN 978-0-06-202532-6)





Neither wealth nor beauty will help Lady Francesca Gordon win custody of her young niece Georgina, saving the girl from a cruel stepmother; she needs London’s top solicitor for that. But when Edward de Lacey, son of the powerful Duke of Durham, hires away the one man who can do the job, Francesca decides Edward himself must champion her case . . . if only she can melt the dashing lord’s stony heart.

Edward has reason to be guarded, though. London’s tabloids have just exposed a secret that could ruin his entire family. When Francesca offers a unique chance to undo the damage, Edward is forced to agree to a partnership . . . and now, each moment together feeds the flames of his scandalous longing for the passionate widow. But when Georgina disappears, fate will test them both . . . and leave their love hanging in the balance.


Six degrees of scandal (Avon, 2016; ISBN 978-0-06-238978-7)





Olivia Townsend is in trouble and out of options. Pursued by a desperate man in search of a lost treasure, which she doesn’t have, she’s got only two things in her favor: her late husband’s diary, which she was never meant to see … and the man who was her first-and-only-love. Losing him broke her heart, though she’s been careful to hide it for the last ten years. But when he comes to her aid and vows to stand by her this time, no matter what, she can’t help but hope things will be different this time.

James Weston has blamed himself for letting Olivia down when she needed him years ago, and he will not do it again. Fortunately, his unusual life has equipped him well to outsmart the villain chasing Olivia. Unfortunately, being so near her again threatens to expose every secret in his heart…even those that should stay hidden forever.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Lavinia Kent: Taken by desire ja Bound by temptation

Helmetistä löytyy kaksi Lavinia Kentin viihderomaania: Taken by desire ja Bound by temptation. Teoksissa on jonkin verran samoja hahmoja, ja muutamassa kohdassa kuvataan samoja tapahtumia mutta eri näkökulmasta. Juonet ovat melkolailla samanlaiset, eikä historiallisen ajankuvan osuvuudesta voi antaa erityisen korkeita pisteitä. Jonkinlaista huumoriakin tarinoissa on.

Taken by desire (Avon, 2010; ISBN 978-0-06-198604-8)





Strong and independent, she dreams of him in secret.

Fierce, yet world-weary, he's always desired her.

Neither considers marriage an option.

But when a single kiss has unforeseen consequences, and wedding bells follow, they'll both learn the power of passion. Desire can change everything.


Bound by temptation (Avon, 2010; ISBN 978-0-06-173409-0)





Lady Clara also has problems with how Masters had treated his sisters. She’s not at all sure she wants a lover who could treat any woman in such a way. Of course that would be easier to manage if she could keep her hands off him, or if she hadn’t tried to seduce him over breakfast bacon. And that’s not even mentioning awakening tied to his bed . . .

perjantai 27. tammikuuta 2017

Renée Ahdieh: The rose and the dagger

Renée Ahdieh jatkaa romaanissa The Wrath & the Dawn käynnistynyttä tarinaa teoksella The rose and the dagger (Penguin Young Readers Group, 2016; ISBN 978-0-698-18590-6).



Parhaimmillaan Ahdieh pyörittää saturomaaniaan mallikkaasti, mutta kovin paljon on myös samojen juonikuvioiden toistoa, eikä tarina kanna yhtä lailla omaperäisenä kuin ensimmäisessa romaanissa. Sen verran päähenkilöiden kohtalo kuitenkin kiinnosti, että romaani tuli luettua loppuun asti, ja tarina sai päätöksensä.



I am surrounded on all sides by a desert. A guest, in a prison of sand and sun. My family is here. And I do not know whom I can trust.

In a land on the brink of war, Shahrzad has been torn from the love of her husband Khalid, the Caliph of Khorasan. She once believed him a monster, but his secrets revealed a man tormented by guilt and a powerful curse—one that might keep them apart forever. Reunited with her family, who have taken refuge with enemies of Khalid, and Tariq, her childhood sweetheart, she should be happy. But Tariq now commands forces set on destroying Khalid's empire. Shahrzad is almost a prisoner caught between loyalties to people she loves. But she refuses to be a pawn and devises a plan.

While her father, Jahandar, continues to play with magical forces he doesn't yet understand, Shahrzad tries to uncover powers that may lie dormant within her. With the help of a tattered old carpet and a tempestuous but sage young man, Shahrzad will attempt to break the curse and reunite with her one true love.

torstai 26. tammikuuta 2017

Jeffery Deaver: The sleeping doll

Jeffery Deaverin jännäri löytyi kirjaston kierrätyshyllystä, ja kierrätystavaralta romaani tuntuikin, omaperäisyyttä ei ollut nimeksikään: The sleeping doll (Hodder, 2008; ISBN 978-0-340-83386-5).



Tapahtumia romaanissa on riittämiin, alkaen vankilasta pakenevasta murhaajasta ja kulttijohtajasta, jolla on monenlaisia päähänpiintymiä. Kirjailija vyöryttää tarinaa eteenpäin kohtalaisen tarmokkaasti, mutta tarinassa on melkolailla toistoa, eikä päähenkilön omalaatuiset kyvyt päätellä ihmisten tarkoitusperiä kantaneet kovin pitkälle. Eräänlainen naispuolinen Sherlock-hahmo tässä on kyseessä.



A brand-new series for Number One bestseller Jeffery Deaver, featuring California Bureau of Investigation Agent and body language analyst Kathryn Dance.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Anne Bennett: If you were the only girl

Anne Bennettin romaani kertoo toisesta maailmansodasta, vaikkakin tapahtumat sijoittuvat kotirintamalle Englantiin: If you were the only girl (Harper, 2013; ISBN 978-0-00-735923-3).



Ihmisten kuvaajana Bennett ei onnistu kovin mallikkaasti, mutta aikakauden elämästä romaani kertoo paikoitellen selkeäsanaisesti ja oivaltavasti. Päähenkilö Lucy pestautuu piiaksi elättääkseen perhettään isän kuoltua. Pikku hiljaa hän löytää oman paikkansa maailmasta, ja pääsee lopulta opiskelemaan sairaanhoitajaksi.

Kirjan alkuosa toimii paremmin kuin loppuosa, joka tuntuu kovinkin hätiköidyltä, ikään kuin kirjailijalla olisi ollut kova hoppu saada tarina valmiiksi. Isompaa intoa lukea enempää Bennettin teoksia ei romaanista jäänyt.



Their love crossed the class divide, but will it survive the ravages of war? When Lucy's father dies and her family is plunged into poverty, she is forced to take a job in service as a housemaid at Windthorpe House, home to the aristocratic Hetherington's, who lost three of their four sons in the Great War. When their only remaining son, Clive, returns home from university, he and Lucy strike up an immediate bond, which only deepens as Lucy becomes indispensable to the family. Clive however, much to his family's consternation, decides to volunteer to fight against the Fascists in the Spanish Civil War, though he returns injured and full of rage at the hated regime.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Hope Jahren: Lab girl - a story of trees, science and love

Hope Jahrenin teos kertoo elämästä ja tieteestä tavalla joka on ainutlaatuinen, niin lähelle itseään kirjoittaja tuntuu lukijan päästävän: Lab girl - a story of trees, science and love (Fleet, 2016; ISBN 978-0-349-00619-2).



Hope Jahren on moneen kertaan palkittu tutkija, joka kirjassaan pala kerrallaan valottaa lapsuuttaan, tutkijanuraansa, tieteen tekemisen haasteita - ja elämän salaisuutta. Tutkimuksessaan Jahren liikkuu geotieteiden, kemian ja biotieteiden välimaastossa suvereenisti, mutta yhtä lailla hän tuntuu olevan kotonaan kirjallisuuden maailmassa. Suurenmoinen kertomus siitä mistä elämässä on kyse.



Lab Girl is a book about work and about love, and the mountains that can be moved when those two things come together. It is told through Jahren's remarkable stories: about the discoveries she has made in her lab, as well as her struggle to get there; about her childhood playing in her father's laboratory; about how lab work became a sanctuary for both her heart and her hands; about Bill, the brilliant, wounded man who became her loyal colleague and best friend; about their field trips -- sometimes authorised, sometimes very much not -- that took them from the Midwest across the USA, to Norway and to Ireland, from the pale skies of North Pole to tropical Hawaii; and about her constant striving to do and be her best, and her unswerving dedication to her life's work. Visceral, intimate, gloriously candid and sometimes extremely funny, Jahren's descriptions of her work, her intense relationship with the plants, seeds and soil she studies, and her insights on nature enliven every page of this thrilling book. In Lab Girl, we see anew the complicated power of the natural world, and the power that can come from facing with bravery and conviction the challenge of discovering who you are.

maanantai 23. tammikuuta 2017

James Lee Burke: Three great novels - Robicheaux: tales from Louisiana

James Lee Burken jännärisarjan neljäs, viides ja kuudes romaani on kätevästi paketoitu yhdeksi niteeksi: Three great novels - Robicheaux: tales from Louisiana (Orion, 2005; ISBN 978-0-75287-276-6).



Romaanit ovat kaikki erilaisia, mutta toisaalta jonkinlaista kaavamaisuuttakin näissä havaitsin, varsinkin kun kolmen aiemman romaanin lukemisesta ei ole pitkäkään aika. Toisaalta jälleen kerran luku-urakka ei kestänyt kauankaan, vaikka pienellä painettu teksti olikin haastavaa lukea.

Tajusin kirjan luettuani että kaikkia James Lee Burken Robicheaux-romaanisarjan teoksia ei ole Helmetin kautta saatavissa. Niinpä tein sen melko harvinaisen tempun, että tilasin teossarjan seuraavat kuusi osaa Saksan Amazonista, missä ne olivat tarjolla edullisina yhteisniteinä.



A MORNING FOR FLAMINGOS

A routine assignment transporting two death-row prisoners to their execution goes fatally wrong, leaving Dave Robicheaux brutally wounded and his partner dead. Obsessed with revenge, Dave is persuaded by the DEA to go undercover into the torrid depths of New Orleans. He becomes irrevocably caught up in the nightmarish web surrounding Mafia don Tony Cardo and must pit himself against his own worst fears in order to survive.

A STAINED WHITE RADIANCE

A bullet shot through the window of Weldon Sonnier's house propels Dave Robicheaux back into the lives of a family he's not sure he wants to be reacquainted with. Weldon Sonnier's CIA-influenced past has led to dangerous connections. As Weldon puts himself in the line of fire, Lyle Sonnier, television evangelist and faith healer, reveals to Dave a violent family history that intersects menacingly with Dave's own.

IN THE ELECTRIC MIST WITH CONFEDERATE DEAD

When a movie crew arrives in New Iberia to shoot a Civil War epic, Dave Robicheaux finds that it's not just the bayou's living inhabitants that are being disturbed. As he hunts a sadistic killer targeting young prostitutes, evidence of an earlier murder is brought to light. The skeletal remains are the last echo of a crime Robicheaux himself witnessed almost forty years ago.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Jo Beverley: Dark champion

Jo Beverleyn historiallisessa viihderomaanissa vehkeillään oikein urakalla: Dark champion (Signet, 2003; ISBN 978-0-451-20766-1).



Keskiaikaiseen Englantiin sijoitettu romaani sisältää paikoitellen karua ajankuvaa. Monessa kohdin tarinan pyöritys tuntui kuitenkin liioittelevalta, samaten tarinan hahmot olivat karikatyyrejä, päähenkilöt mukaan lukien. Tein sen virheen, että lunttasin loppuratkaisun, ja romaanin lukeminen lopahti siihen.



When a brutal lord invades and takes possession of her castle, the orphan Imogen of Carrisford turns to FitzRoger of Cleeve, a ruthless champion in battle.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Teresa Medeiros: After midnight

Teresa Medeiros tarjoaa yhdistelmän historiallista rakkausromaania ja fantasiaa vampyyreistä teoksessa, jossa ei ulkona juuri liikuta auringonnousun ja -laskun välisenä aikana: After midnight (Avon, 2005; ISBN 978-0-06-076299-5).



Kirjoitustaito Medeirosilla tuntuu oleva hallussa, mutta jotenkin vain tarina ei jaksanut kiinnostaa, lukeminen lopahti muutaman kymmenen sivun jälkeen. Melkoisen paljon sivumäärää kuluu siihen, että pohditaan onko vampyyreitä oikeasti olemassa vai onko huhuille jokin luonnollinen selitys.

Kirjasarjassa on ilmestynyt toinenkin romaani, nimeltään The Vampire Who Loved Me, ja tämän romaanin nimikin jo paljastaa mistä tarinassa on kyse.



"Our sister is marrying a vampire."

When the ever practical Caroline Cabot first hears those words from the lips of her fanciful youngest sister, she accuses Portia of having a wild imagination.

But when she discovers their sister Vivienne is actually being courted by Adrian Kane, the mysterious viscount rumored to be a vampire, she decides to accept his invitation to a midnight supper and do some sleuthing of her own. To both her delight and her dismay, she soon finds herself falling under Kane's bewitching spell.

After all, what's a proper young lady to do when her sister's suitor arouses more than just her suspicions?

perjantai 20. tammikuuta 2017

Mark Haworth-Booth: The art of Lee Miller

Mark Haworth-Boothin kirja kertoo Lee Millerin urasta taiteilijana, ja vaikka tässä on paljon samaa kuin aiemmissa Milleristä kertovissa teoksissa, onnistuu se tuomaan esille Millerin erikoislaatuiset kyvyt: The art of Lee Miller (V & A, 2007; ISBN 9781851775040).



Todettakoon kuitenkin että varsinainen Millerin elämänkerta teos ei ole. Täydentäviä näkökulmia tarjoaa esimerkiksi teos Lee Miller in fashion, mutta sitä en ole kirjastosta vielä käsiini saanut.





“This is the most scholarly, accessible, and exciting writing on Lee Miller to date.”
---Anthony Penrose, Lee Miller Archives

Lee Miller (1907--1977) was one of the most remarkable photographic artists of the 20th century. She created Surrealist-inspired photographs of haunting originality, portraits of genius, and daring war photographs. This unprecedented book brings together all of Miller’s major vintage prints for the first time, including sensational works never before published, rare and revealing drawings, selections from Miller’s writings as a war correspondent for Vogue magazine, and an extraordinary collage from 1937.

Miller performed with unique success on both sides of the camera. A renowned beauty, she began her career being photographed as a fashion and fine art model by such luminaries as Arnold Genthe and Edward Steichen, stunning examples of which are included in this book. Miller moved to Paris in 1928, determined to take up photography; there she became the apprentice, collaborator, and muse of Man Ray. In the 1930s and ’40s, Miller shot remarkable portraits of such iconic figures as Marlene Dietrich, Charlie Chaplin, Pablo Picasso, and Salvador Dalí. Turning her Surrealist eye to unexpected photographic subjects, she earned major commissions from American and European fashion magazines and also became a respected photo-journalist. Miller’s startling images of the Dachau concentration camp are among the most powerful records of the Holocaust.

Published in conjunction with the centenary of Miller’s birth, this beautifully designed and produced book is an essential survey of this fascinating woman’s life and career.

torstai 19. tammikuuta 2017

Jane Livingston: Lee Miller, Photographer

Jane Livingston on toimittanut valikoiman Lee Millerin valokuvista, ja kyseessä on melkoisen vaikuttava katsaus taiteilijan elämäntyöhön: Lee Miller, Photographer (Thames & Hudson, 1989; ISBN 0-917571-07-X).



Teoksessa on mukana sekä Millerin taidevalokuvia että näytteitä hänen työstään sotakirjeenvaihtajana. Lisäksi pitää vielä muistaa että valokuvaus oli vain yksi niistä asioista joissa Miller kunnostautui.





Fashion model, photographer, war correspondent, Lee Miller is now being rediscovered for her remarkable talent. Here is a rich selection of her finest photographs, one that will ensure Lee Miller's place among the great photographers of the 20th century. 100 duotone photos.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Gard Sveen: Raskaat varjot

Gard Sveenin jännäri limittää yhteen 1940-luvun ja nykyajan tapahtumia Norjassa, ja tarina rullaa eteenpäin terävästi: Raskaat varjot (Bazar, 2015; suom. Arja Kantele; ISBN 978-952-279-238-9).



Teos on moneen kertaan palkittu, mikä on melkoinen saavutus, sillä kirja on Sveenin esikoisteos. Hän työskentelee neuvonantajana Norjan puolustusministeriössä, mistä varmaankin osaltaan johtuu ilmeisen perusteellinen aihepiirin tuntemus.

Oletettavasti teokselle on luvassa jatkoa, sitä ainakin toivon, sillä harvoinpa näin näppärästi pyöriteltyä historiaa ja nykyaikaa yhdistävää rikosromaania on eteen sattunut. Paikka paikoin juonen kuljetus tuntuu jopa liiankin näppärältä, mutta mikäs siinä jos kirjoittajalla intoa ja taitoa riittää.



Norjan vastarintaliikkeen arvostettu veteraani Carl Oscar Krogh murhataan raa'asti kotonaan. Samaan aikaan lähistöltä löydetään lapsen ja kahden aikuisen hapertuneet luurangot, jotka ovat peräisin toisen maailmansodan ajalta. Luulöydön ja veteraanin murhan välistä yhteyttä ryhtyy selvittämään rikostutkija Tommy Bergmann, jolla itsellään on väkivaltainen menneisyys.

Natsimiehityksen vuosina vastarintaliikkeen vakooja Agnes Gerner elää veitsenterällä, sillä yksikin virheliike suistaa hänet varmaan kuolemaan. Eikä Agnes ole ainoa, joka joutuu ylivoimaisten valintojen eteen. Rikosvyyhteä setvivä Bergmann yrittää päästä etenemään valheiden labyrintissa, joka johtaa tutkintaa koko ajan uusiin suuntiin. Kun sodan ensimmäinen uhri on totuus, jäljet on peitettävä tarkasti.

Raskaat varjot on saanut paitsi kotimaansa Norjan merkittävimmät jännityskirjallisuudelle jaettavat tunnustukset, myös parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2014.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Andrzej Sapkowski: Haltiain verta

Pääsin Andrzej Sapkowskin fantasiasarjassa jälleen yhden pykälän eteenpäin, mutta tämä romaani kesti jo jonkin aikaa, sillä kirja jäi puolivälissä useamman viikon lukutauolle kunnes taas siihen tartuin: Haltiain verta (WSOY, 2012; ISBN 978-951-0-39023-8).



Kirjapinossa odottaa lukemistaan seuraavakin teos, Halveksunnan aika, mutta voi olla että siihen tarttuminen kestää, sillä kovin isoa annosta Sapkowskin tekstiä en pysty kerralla nauttimaan. Tarina rullaa mallikkaasti, ja mukana on huumoriakin, mutta välillä into näiden teosten lukemiseen kertakaikkiaan lopahtaa.



Laatufantasian ystävät ovat löytäneet puolalaisesta Noituri- sarjasta tyylilajiin kaipaamaansa rentoutta ja harmaiden alueiden viehätystä. Sarjan aloitusosa Viimeinen toivomus voitti Suomessa kesällä 2011 vuoden parhaan käännösfantasiakirjan Tähtifantasia-palkinnon, ja Andrzej Sapkowskin kirjoihin perustuvasta The Witcher -pelistä vastikään julkaistu uusi versio tuo sarjalle jälleen uusia lukijoita.

Haltiain verta on palkitun saagan kolmas teos ja ensimmäinen täysiverinen romaani. Noituri Geralt on vetäytynyt syrjään sotaa enteileviltä huhuilta, mutta legendat Geraltin suojelemasta Ciri-prinsessasta kiirivät myös vihollisten korviin. Ciriin kohdistuvan - sekä romanttisen että vihamielisen - kiinnostuksen kasvaessa on Geraltin nieltävä ylpeytensä ja pyydettävä apua tytön kasvatuksessa entiseltä rakastetultaan. Yenneferin ja Cirin välille syntyykin vahva ja syvä suhde, mutta samalla kun Geralt etsii Ciriä jäljittävää nsalaperäistä hahmoa, Yennefer huomaa viimein löytäneensä arvoisensa vastuksen.

Sapkowski kirjoittaa lujaa, energistä tekstiä ja viihdyttää erityisesti kitkerien dialogien luojana.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Steven Dunne: A killing moon

En muistaakseni ole lukenut aiemmin Steven Dunnen jännäreitä, mutta sellainen tarttui mukaan kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä: A killing moon (Headline, 2015; ISBN 978-1-4722-1489-8).



Teos on kirjasarjan viides, mutta melkolailla itsenäinen teos, sillä viittauksia aiempiin kirjoihin ei juurikaan ollut. Tarina on melkoisen kovaksikeitetty, ja käänteitä piisaa jopa enemmän kuin tarpeeksi. Voisi näitä kirjoja lukea enemmänkin, sillä teksti oli sujuvaa eikä juonessa ollut pahempaa takkuilua. Toisaalta tämä on ainoa Dunnen teos joka Helmetistä löytyy.



For the young woman kidnapped on her way home from the pub, the nightmare is about to begin. Weeks after Caitlin Kinnear goes missing, the police are unable to break her case. They are not even certain harm has come to her. But determined to pursue all leads, DI Damen Brook and his team begin to trawl through the murky world of cheap migrant labour. Convinced that the answers lie hidden within its depths, Brook soon begins to realise Caitlin is in terrible danger. When the body of another young girl turns up it becomes clear that Caitlin's abduction might not be an isolated incident and the race is on to save her.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Loretta Chase: Last night's scandal ja Don't tempt me

Kummassakin näistä Loretta Chasen viihderomaaneista maalaillaan skandaalinhuuruisia tunnelmia. Toisessa romaaneista saadaan tarinaan eksotiikkaa Egyptin tutkimusretkien ja skotlantilaisen linnan avulla, toisessa viitataan Intiaan ja kahden kulttuurin törmäykseen. Omaperäisyyttä kerronnassa ei juurikaan ole, mutta teksti ei sentään pahemmin takkuile, joten helppolukuisuudesta ei ainakaan ole tingitty.

Last night's scandal (Avon Books, 2010; ISBN 978-0-06-163267-9)





After surviving the perils of Egypt, Peregrine Dalmay, Earl of Lisle is back in London, facing the most dire threat of all: his irrational family... and Miss Olivia Wingate-Carsington. A descendent of notorious—but very aristocratic—swindlers, the delectable redhead has the ability to completely unhinge him, and a long history of dragging him into her scandalous schemes.

Olivia may be Society's darling, but she's aware a respectable future looms menacingly. And so when Lisle is forced to go on a family mission, she sees this as the perfect chance for one last adventure—even if it is with the one man in the world she can't wrap around her finger: but really, she only wants to help…

Which is why Lisle and Olivia find themselves in a gloomy Scottish castle inhabited by spiteful ghosts and craven murderers...and a shocking secret: the greatest peril of all may be burning within their own stubborn hearts.


Don't tempt me (Avon Books, 2009; ISBN 978-0-06-163266-2)





That’s the headline when Zoe Lexham returns to England. After twelve years in the exotic east, she’s shockingly adept in the sensual arts. She knows everything a young lady shouldn't and nothing she ought to know. She’s a walking scandal, with no hope of a future... unless someone can civilize her.

Lucien de Grey, the Duke of Marchmont, is no knight in shining armor. He's sarcastic, cynical, easily bored, and dangerous to women. He charms, seduces, and leaves them—with parting gifts of expensive jewelry to dry their tears. But good looks and charm, combined with money and rank, make him welcome everywhere. The most popular bachelor in the Beau Monde can easily save Zoe’s risque reputation...if the wayward beauty doesn't lead him into temptation, and a passion that could ruin them both.