Stephen King: Joyland

En ole pitkään aikaan lukenut Stephen Kingin romaaneja, jotenkin vain sain aikoinani niistä tarpeekseni, vaikka se on myönnettävä että Kingin kirja On Writing: A Memoir of the Craft on aivan erinomainen kuvaus kirjailijan työstä. Mutta kun tämän kirjan kannessa annettiin ymmärtää että King on kirjoittanut klassisen mustanpuhuvan jännärin, pakkohan siihen oli tarttua: Joyland (Titan Books, 2013; ISBN 978-1-78116-264-4).



Kirjan päähenkilö tarinoi mukavasti omasta elämästään, pitemmän elämänkokemuksen näkökulmasta, muistellen opiskeluaikojaan ja ennen kaikkea sitä kun hän päätyi kesätöihin huvipuistoon, missä hän joutui tekemisiin aivan toisenlaisten ihmisten kanssa kuin opiskelijana.

Teoksessa on nimellisesti kummitustarinan aineksia. Kerrotaan että huvipuiston kummitusjunan rakennuksessa kummittelee nuoren tytön haamu. Mutta tämä kummitustarina ei vie itse tarinaa kovinkaan syvälle fantasian syövereihin, tässä on paljon arkisemmasta rikoksen selvittelystä kyse.

King piirtää todentuntuisen kuvan huvipuiston työntekijöiden elämästä, mukaan lukien kielenkäytön jossa huvipuistossa kävijöille ja heidän käyttäytymiselleen on reipas annos iskeviä kielikuvia.

Päähenkilö Devin Jones saa tyttöytävältään pakit juuri kun hän aloittaa työt huvipuistossa, ja tämä saa hänet kriisiin, miettimään elämäänsä ja rakkautta, sitä löytääkö hän enää koskaan elämälleen merkitystä. Aika ajoin kertoja kommentoi omaa itseään nuorena ihmisenä ja antaa ymmärtää, että tulevaisuus toi paljon kokemusta, josta käsin voi tätä nuoren ihmisen tuskailua myötätunnolla ymmärtää.

Kirja on nopealukuinen, voisi sanoa että se on pikaruokaa, mutta King tarjoilee tässä annoksessa muutakin kuin pelkkää viihdettä. Teos kurkistaa elämän arjen pimeälle puolelle, raottaa verhoa siihen miten epävarmaa itse kunkin elämä loppujen lopuksi on, ja samalla tuo esille sen miten paljon voi itse kukin saada ja antaa toisille ihmisille, huolimatta siitä läpitunkevasta epävarmuudesta joka ihmisen olemista leimaa.

Teos kyseenalaistaa korkeakirjallisuuden ja kioskikirjallisuuden välisen rajanvedon. Nopealukuinen teos viihdyttää, mutta samalla saa ajattelemaan sitä mitä elämä loppujen lopuksi voi tarjota, miten huvipuiston pinnan alla häilyy elämä itse.