Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Johanna Sinisalo osaa novellin kirjoittamisen, ja oikeastaan ihmettelin etten ole tätä kokoelmaa aiemmin tullut lukeneeksi, vaikka pari novellia olinkin muualla julkaistuina jo lukenut: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita (Teos, 2005; ISBN 951-851-046-6).



Sinisalo ottaa päältä päin ihan tavallisen tilanteen ja lyö siihen novellin edetessä yhä ilmeisemmäksi käyvän särön, joka alkaa lukijaa kummastuttamaan ja ihmetyttämään, kunnes novellin loppua kohden maailma on muuttunut aika lailla erilaiseen malliin ja muottiin, yllättävästä kulmasta nähtynä.

Novellien nimet ovat varsin mainioita, esimerkiksi "Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt" ja "Me vakuutamme sinut", ja pieninä annoksina novellikokoelma antaa mainiosti potkua ajatuksille, saattaa säpsähdyttää ja ehkä pelästyttääkin kun maailma näyttäytyy erilaisena kuin mihin on tottunut.

J. M. DeMatteis ja Glenn Barr: Brooklyn dreams

J. M. DeMatteis on kirjoittanut ja Glenn Barr piirtänyt sarjakuvan, joka kertoo fiktiivisen muistelman tyyliin elämästä ja erityisesti lapsuudesta ja nuoruudesta New Yorkissa: Brooklyn dreams (Paradox press, 2003; ISBN 1-4012-0051-6).



Kirjan päähenkilö on Vincent Carl Santini, jonka perhetausta on aikamoisen erikoinen, neuroottisesta äidistä ja tempperamenttisesta isästä alkaen.

Kirja kertoo 1960-luvun elämästä, hyppien ajassa välillä eteenpäin ja taaksepäin, ja erityisen tärkeä osa kertomusta on kulkukoira, jonka Carl adoptoi ja joka saa monet asiat kääntymään kummalliselle tolalle.



Tarinan kertoja korostaa tapahtumien fiktiivisyyttä useaan otteeseen, mutta siitä ei pääse mihinkään että sarjakuva tuntuu uskomattoman todelliselta, eletyltä ja koetulta elämältä, sellaiselta jota ehkä muistikuvien häilyvyys ja kertojan halu dramatisoida on muokannut mutta joka pohjimmiltaan on todellista totta.

Peter Robinson: Paholaisen ystävä

Peter Robinson kirjoittaa Yorkshireen kuvitteelliseen Eastvalen kaupunkiin sijoitettuja dekkareita, joiden päähenkilönä on ylikomisario Alan Banks, ja melkoisen taitavasti Robinson tarinansa kertoo: Paholaisen ystävä (Blue Moon, 2013; suom. Ulla Ekman-Salokangas; ISBN 978-952-5410-74-7).



Otetaanpa tähän lainaus kirjan esittelytekstistä:

Pyörätuolissa istuva nainen löytyy murhattuna meren ääreltä, ja komisario Annie Cabbot määrätään tutkimaan juttua. Samaan aikaan löytyy Eastvalen sokkelokortteleista raiskattu ja tapettu nuori nainen. Ylikomisario Alan Banks ryhmineen ryhtyy tutkimaan tapausta. Useampiakin epäiltyjä löytyy, mutta Banks kaipaa muualla lainassa olevaa Cabbotia keskustelukumppanikseen. Kun Banks ja Cabbot työntävät syrjään keskinäiset jännitteensä, tutkimukset alkavat edetä yhteiseen suuntaan ja menneisyys osoittautuu merkitykselliseksi. Mutta edessä on yllätyksiä, eikä uuden väkivallan uhka ole ohi, enne kuin tapaukset on selvitetty.

Kirja on melkoisen täynnä dekkarien kliseitä - alkoholia käyttävä ja vaimostaan eronnut poliisi, sarjamurhaaja vuosien takaa - mutta toisaalta Robinson osaa asiansa ja ennen kaikkea osaa kirjoittaa arkipäiväisten osuvien havaintojen kautta melkomoisen uskottavaa kuvausta poliisin työstä.

Banks ja Cabbot on mielenkiintoinen kaksikko rikoksia tutkimassa, kukin omalla tahollaan, kunnes alkaa löytyä yhä enemmän tapauksia yhdistäviä tekijöitä. Kuka on väkivallantekojen takana?

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli

Hannu Lauerma ottaa kantaa terävästi ja paikoin viiltävästikin kaikenlaiseen huuhaa-keskusteluun mitä julkisuudessa ja eritoten erilaisilla verkkofoorumeilla käydään mielenterveyden tiimoilta: Hyvän kääntöpuoli (WSOY, 2014; ISBN 978-951-0-40160-6).



Osa kirjan kolumnimaisista teksteistä on hyvinkin pirullisia ja jopa piruilevia, mustaa huumoria löytyy paikoin siinä määrin että päiväannos voi ylittyä. Toisaalta moni niistä ilmiöistä joihin Lauerma ottaa kantaa on siinä määrin epämiellyttäviä että sietääkin niitä laittaa kuriin ja nuhteeseen.

Jonkinlaista turhautumista asioiden tilaan olen kirjassa näkeväni, ikään kuin Lauerma olisi kokenut että tekeepä mitä tahansa niin ihmisten käyttäytyminen ei paremmaksi noin yleisesti ottaen muutu, vaan kaikenlainen luonnehäiriö ja psykopatia on lisääntymään päin.

Tai sitten kyse on vain retoriikasta, pyrkimyksestä kärjistää, mutta silti voisi ajatella että tätä kirjaa ei kannattane lukea ihan pimeimpään vuodenaikaan vaan säästää se vaikka kesäloman varalle.

Hans Martin Jahns: Sanikkaiset, sammalet, jäkälät

Hans Martin Jahns (avustajanaan A. K. Masselink) on alkuperäisteoksen Farne, Moose, Flechten Mittel-, Nord- und Westeuropas tekijänä, ja tästä kirjasta on suomeksi ilmestynyt monen monta painosta, muun muassa tämä jossa on tarkistettu aiempien painosten tietoja: Sanikkaiset, sammalet, jäkälät (Otava, 1996; ISBN 951-1-14434-0). Suomalaiset toimittajat ovat Jaakko Sarvela (sanikkaiset), Irma Järvinen (sammalet) ja Orvo Vitikainen (jäkälät).



Teos on tiivistä luettavaa, eikä näin lyhyessä tekstissä paljon yksittäisestä lajista voi kertoa, mutta pakettina teos toimii varsin mukavasti. Toinen juttu on sitten se, että suomalaisten lajinimitysten puolella tuntuu olevan kehitys aika ajoin varsin nopeaa, enkä tiedä voiko tämän teoksen nimistöön ihan suoraa päätä enää luottaa.