Batem, Yann ja Franquin: Taivaan perhoset

Batem, Yann ja Franquin on mainittu tekijöinä sarjakuvakirjassa Taivaan perhoset (Semic, 1995; suom. Vesa Nykänen; ISBN 951-876-440-9).



Marsupilami touhuaa keskellä viidakkoa, jonne on perustettu tutkimusasema, ja perhosia yritetään etsiä ja tunnistaa. Kovinkaan mieleenpainuva ei tämä sarjakuvakirja ollut, mutta kyllähän Marsupilamin parissa aina muutaman hetken mielellään viettää.

Markku Toivonen: Sudenkorennon vuosisata / Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku

Lainasin kirjastosta kaksi runokirjaa, joiden ilmestymisvuosien väli on 20 vuotta: Markku Toivosen Sudenkorennon vuosisata (WSOY, 1994; ISBN 951-0-19370-4) ja Maaria Päivisen Sinun osasi eivät liiku (ntamo, 2014; ISBN 978-952-215-492-7).

Muistan, että kumpikin teos teki jonkinmoisen vaikutelman, Toivonen luonnon ilmiöiden ympärille kytkeytyvällä lyriikallaan ja Päivinen ihmisen kehosta kumpuavalla ihmissuhdekuvauksella.

Otin kummastakin kirjasta pari näytettä talteen, mutta nytpä kävi niin että kadotin tiedon siitä, mikä näyte on mistäkin runokirjasta. Osaatko tunnistaa otteet?

Ann Granger: A Restless Evil

Ann Grangerin dekkari löytyi kirjastosta kierrätyskirjahyllystä, ja kyseessä on dekkarisarjan 14. osa, mikä teki lukemisesta haastavaa, sillä ilmiselvästi paljon on ehtinyt aiemmissa kirjoissa tapahtua: A Restless Evil (Headline Book Publishing, 2002; ISBN 978-0747268048).



Dekkari edustaa hidasliikkeistä englantilaiseen maalaismaisemaan ja pikkukylään sijoitettua tyylilajia, jolla on oma kiinnostavuutensa, mutta tällä kertaa kiinnostus lopahti muutaman kymmenen sivun lukemisen jälkeen.

Voisi kyllä harkita kirjasarjan aloittamista aivan alusta, teoksesta Say it with Poison jonka nimi ainakin tuntuu mielenkiintoiselta. Tosin tätä kirjaa ei Helmet-järjestelmästä näytä löytyvän, joten se siitä.

Harlan Coben: Lupaus

Harlan Coben kirjoittaa rutiininomaisia jännäreitä, joissa usein on kiinnostava asetelma, mutta kerta kerran jälkeen olen joutunut loppujen lopuksi pettymään: Lupaus (WSOY, 2009; suom. Jukka Jääskeläinen; ISBN 978-952-239-089-9).



Tälläkin kertaa lähtökohta on mielenkiintoinen:

Nuoret ovat nuoria - mutta joskus heidän elämäänsä on puututtava. Kun Myron Bolitar kuulee naisystävänsä tyttären ja tämän kaverin puhuvan humalassa ajaneista ystävistään, hän tarjoutuu auttamaan. Myron lupaa kuljettaa Erinin ja Aimeen turvallisesti kotiin - koska tahansa, mistä tahansa, ja silloinkin kun omille vanhemmille soittaminen on liian kiusallista. Myron luulee tekevänsä tytöille palveluksen, mutta erehtyy. Pian Aimee pyytää apua keskellä yötä ja haluaa kyydin Manhattanilta newjerseyläisen kaverinsa luokse. Aamulla tytön vanhemmat ilmoittavat hänet kadonneeksi. Myron on viimeinen, joka on nähnyt Aimeen elossa, mutta poliisi vapauttaa hänet nopeasti epäiltyjen listalta. Silti hän tuntee velvollisuudekseen selvittää tytön kohtalon.

Näitä Myron Bolitar -jännäreitä on ilmestynyt useita, ja ilmeisesti niissä esiintyy sama henkilökaarti, joka tuntuu melkoisen uskomattomalta ja vie pohjaa tarinan uskottavuudelta: entisiä nais-showpainijoita, entinen Mossadin naisagentti, miljonääri joka samalla on väkivallan ammattilainen, ja niin edelleen. Lisäksi Coben leikkaa tarinan rönsyjä lyhyeksi reippaalla kädellä ja samalla entisestään vähentää juonen uskottavuutta.

Enpä usko että Bolitarin pariin enää uudelleen palaan, kirja on kuin kukkuroilleen ladattu energiajuoma jonka maku tuntuu tehdasmaiselta.

Sandra Brown: Kova luu

Sandra Brownin jännäri on ilmestynyt suomeksi nimellä Kova luu, mutta luin romaanin alkuperäisversiona: Tough customer (Hodder, 2010; ISBN 978-1-444-70942-1).



Ihan piti kaivaa esiin teoksen esittelyteksti jotta muistin mitä romaanissa oikein tapahtuikaan:

Kollegat, ystävät ja rakastetut tuntevat Dodge Hanleyn yksityisetsivänä joka ei anna sääntöjen rajoittaa elämäänsä. Jos hänen on särjettävä sydän tai kierrettävä lakia saadakseen rikollinen kiikkiin, hän tekee sen epäröimättä. Juuri siksi Caroline King ottaa häneen yhteyttä 30 vuoden jälkeen ja pyytää apua. Heidän tyttärensä Berry - jota Dodge ei ole koskaan nähnyt - on joutunut murhayrityksen kohteeksi. Dodge on ainoa, joka voisi päihittää pakkomielteisen, kieroutuneen vaanijan.

Teos on rutiinijännäri, mutta Brown kyllä osaa kirjoittaa, teksti luistaa ja pahemmin ei kompuroi vaikka tapahtumat tuntuvatkin kaikkine yhteensattumineen kovin tarkoitushakuisesti järjestetyiltä - niin kuin tämän tapaisessa jännärissä nyt on tapana ollakin.

Monenlaisia käänteitä tarinassa piisaa, ja loppumetrien yllätyskin on luvassa, tosin ei nyt erityisen järisyttävä eikä sellainen että lukija kauheasti tuntisi itseään huijatun. Romantiikkaakin on sopassa mukana, siinä määrin että kirjan kohdeyleisöä lienee riittämiin nostamaan myyntiluvut korkealle.