Lars Monsen: Eräretkeilijän kirja - taidot, varusteet ja selviytyminen

Lars Monsen tarjoilee ammattimaisen eränkävijän näkemystä retkeilyyn, painopisteenä erittäin pitkät vaellukset, viikkojen tai kuukausien reissut: Eräretkeilijän kirja - taidot, varusteet ja selviytyminen (Karisto, 2006; suom. Lotta Lipsanen; ISBN 951-23-4726-1).



Kirjan alussa ja myöhemminkin kirjassa oli iso määrä varoittavia tarinoita siitä, miten pahasti reissussa voi käydä, esimerkkinä lumivyöryn alle jääminen, kaatuminen kosken vietäväksi, uppoaminen jäihin, vihaiseen karhuun törmääminen, äkillisen lumimyrskyn ilmestyminen, eksyminen sumussa ja niin edelleen.

Varoittelua tuntui olevan jopa liioitellussa määrin, mutta toisaalta kertojan omat kokemukset esimerkiksi varpaiden palelluttamisesta toivat esille käytännön kokemusta vaikeuksista. Tuntui kyllä siltä että tässä yritetään pelotella turhankin kanssa ihmisiä erämaan vaaroista, joita toki ei tulisi aliarvioida.



Kirjan nimessä ei ole sanaa "opas", ja teosta ei oppaaksi voisi oikeastaan kutsuakaan, sillä se on kirjoitettu enemmänkin Monsenin henkilökohtaisten kertomusten ja sattumusten varaan, ei niinkään selkeäksi oppaaksi jossa esitellään asia A ja seuraavaksi asia B.

Kirjassa esitellään melkoisessa määrin myös kalastusta ja metsästystä, jopa siinä määrin että vaeltaminen tuntuu jäävän aika ajoin sivuseikaksi kalojen nappaamisen ja riistan ampumisen rinnalla.

Lyhyiden parin tunnin tai parin päivän reissujen tekijöille kirjasta ei hirveästi hyötyä ole. Jossain määrin huumoria tuntui olevan osassa "tuotetestejä", joissa ei arkailtu lytätä huonoksi osoittautuneita välineitä, jopa siinä määrin että kirjoittaja tuntui oikein innostuvan brassailemaan sillä miten huonoksi varuste käytännössä osoittautui. Näiden varusteiden valmistajat ja myyjät eivät varmaankaan ole olleet kirjan sponsoreina.



Suomessa tapahtuvaa vaellusta ajatellen kirjassa on jossain määrin harhaanjohtavaa tietoa, esimerkkinä se miten kirja antaa ymmärtää että maastosta saa ottaa oksia ja muuta puutavaraa noin vain nuotiota tai majoittautumistarkoituksia varten. Näinhän ei Suomessa voi toimia.

Jouni Laaksonen: Retkeilijän opas

Jouni Laaksonen tarjoaa eräretkeilystä sellaisen rautaisannoksen, joka riittää pitkälle, usean päivän tai viikonkin mittaiselle vaellusreissulle: Retkeilijän opas (Otava, 2013; ISBN 978-951-1-26924-3).



Kirja teki suuren vaikutuksen. Teksti on asiallista, ja kirjoittajan perehtyneisyys aiheeseen käy selvästi ilmi, ilman että lukijasta tuntuu siltä että häntä aliarvioidaan tai että kirjoittaja yrittää briljeerata knoppitiedoillaan.

Kirja on suunnattu erityisesti lapsiperheille, ja siinä kerrotaan mitä tulee ottaa huomioon muutaman tunnin tai parin päivän reissulla lasten kanssa, ottaen huomioon eri-ikäisten lasten ja persoonallisuudeltaan erilaisten lasten valmiudet ja tarpeet.

Samalla teos on erinomainen johdatus eräretkeilyyn niin parin tunnin päiväretkillä lähimaastossa kuin pidemmillä vaelluksilla vaikkapa Lapin tuntureilla. Varusteista kerrotaan selkeästi, kertoen eri vaihtoehtojen hyvistä ja huonoista puolista, syyllistymättä netin keskusteluissa joskus roihuaviin "uskonsotiin" tiettyjen varustetyyppien paremmuudesta, esimerkkinä keinokuidun ja villan erot vaatetuksessa.



Kuten teemaan sopii, kirjasta löytyy luetteloja retkellä tarvittavista varusteista, lähtökohtana eri tyyppiset vaeltamisen keinot mahdollisimman kevyestä mahdollisimman täydelliseen varustautumiseen. Samalla kerrotaan hyviä vinkkejä esimerkiksi jalkineiden ja rinkan valintaan, ja eri tyyppisten välineiden hyvistä ja huonoista puolista.

Itse olen muutaman tunnin päiväreissujen harrastaja, enkä monipäiväisiä vaelluksia ole pitkiin aikoihin harrastanut, mutta teos sai heräämään kiinnostusta myös pitempiin reissuihin. Samalla tulin miettineeksi myös omia ratkaisujani välineistön suhteen, olen muun muassa siirtynyt vaelluskengän käyttäjästä kumisaappaan kannattajaksi, mikä sekään ei kirjan mukaan ole ihan mahdoton ajatus.

Timo Kalevi Forss, Martti Lintunen ja Tommi Tukiainen: Napakirja - Arktis ja Antarktis

Timo Kalevi Forss, Martti Lintunen ja Tommi Tukiainen ovat kirjoittaneet ilmastonmuutoksesta ajankohtaisen kirjan, kuvauksen elämästä arktisella alueella, missä ilmaston lämpeneminen muuttaa rajusti olosuhteita: Napakirja - Arktis ja Antarktis (Rosebud Books, 2013; ISBN 978-952-56-7540-5).



Kirjan teksti on jutustelevaa, tarinoivaa, ja tuntui siltä että tässä hiukan aliarvioidaan lukijaa, kun asiat halutaan esittää kevyesti ja huumoria viljellen. Mitenkään tieteelliseksi teosta ei voi sanoa, mukana on myös mielipidekirjoitusten tyyppistä aineistoa, mutta pääosin ollaan asialinjalla.



Teoksen kuvitus on varsin vaikuttavaa, ja kirjoittajien innostus aiheeseen ilmiselvää, mutta itse kaipasin mukaan myös vakavampaa, tieteellisempää otetta.

Magne Hovden: Saamelandia

Minulla oli kesän matkalla Lapissa mukana tämä kirja, Magne Hovdenin veijarikertomus Norjassa Kirkniemen seuduilla asustelevista kaveruksista, jotka saavat päähänsä perustaa teemapuiston: Saamelandia (Otava, 2012; suom. Outi Menna; ISBN 978-951-1-27208-3).



Kaverukset ovat pikkurikollisia, joille sattuu ja tapahtuu, ja erityisen paljon tapahtuu sen takia että he eivät tiedä saamelaiskulttuurista mitään.

Kirja toi mieleen Arto Paasilinnan romaanien huumorin, mutta tässä mentiin ehkä vieläkin absurdimpiin käänteisiin, esimerkiksi jänikseksi naamioituneeseen pankkiryöstäjään. Ja minkälaisia oireita seuraa siitä, että poroille syöttää koirien kuivamuonaa...

Tässä ote teoksen esittelytekstistä:

Roy ja Leif ovat kolmekymppisiä poikia Pohjois-Norjan Kirkkoniemestä. Rikastuakseen japanilaisten turistien kustannuksella he perustavat saamelaisuudella rahastavan elämyspuiston. Todellisuudessa nämä veijarit eivät tiedä saamelaisista mitään - mutta eihän sitä turisteille tarvitse kertoa. Mikään ei tietenkään mene niin kuin oli suunniteltu. Saamelaisia vihaava Audun yrittää sabotoida Saamelandiaa, poikien kaveri Geir sotkee kuvioita ryöstämällä postin rahankuljetusauton vaaleanpunaisessa kanipuvussa, ja sodankyläläinen turistiyrittäjä Timo ilmestyy elämyspuistoon jahtaamaan laavuvarkaita. Kaiken keskellä Roy ja Leif tavoittelevat myös naisia - ei aivan mutkatonta sekään.

Muutamaan otteeseen tuntui siltä, että tarina karkaa kirjoittajan käsistä, tästä olisi voinut saada paljon enemmänkin irti. Ja loppua kohden ote herpaantui, moni juonen käänne jäi tyhjän päälle, ikään kuin olisi ollut kiire saada tarina loppuun keinolla millä hyvänsä.

Colin Bateman: Shooting Sean

Colin Bateman laittaa Dan Starkeyn tällä kertaa elokuvateollisuuden maailmaan, tekemään töitä elokuvaan joka paljastaa ikäviä asioita ammattirikollisten toiminnasta: Shooting Sean (HarperCollins, 2001; ISBN 0-00-651424-3).



Asiat jotka voivat mutkistua mutkistuvat pahemman kerran, ja Starkey ajautuu keskelle välienselvittyä jossa kuitataan vanhoja kaunoja.

Filmitähti Sean O'Toole tekee elokuvaa IRA:n jäsenestä, joka ei pidä asiasta ollenkaan. Juonittelun uhriksi joutuu Starkeyn vaimo Patricia ja ottolapsi Stevie, joita käytetään pelinappuloina välienselvittelyssä. Kaikki ei ole sitä miltä vaikuttaa, ja Starkey joutuu yhä hankalampaan kiipeliin niin että paljon pahemmin ei lopulta voisi käydäkään.