Piin elämä

Yann Martelin romaania on kehuttu ja palkittu (Man Booker -palkinto 2002) ja kirjastojen Helmet-järjestelmässäkin sillä oli viisi tähteä (viideltä arvioijalta). Mutta en jaksanut lukea kirjaa loppuun, tämä ei kiinnostanut: Piin elämä (Tammi, 2007; suom. Helene Bützow; ISBN 978-952-459-792-0).

Kirjaa mainostetaan seikkailulla, jonka kuluessa nuori poika elää pelastusveneessä aavalla merellä bengalintiikerin kanssa 227 vuorokautta. Toisin sanoen jonkinlainen Robinson Crusoe -tarina tässä on kyseessä, absurdilla tavalla kerrottuna.

Ihmisen ja eläimen suhteestä tässä kirjassa kerrotaan, samaten uskonnoista, sillä päähenkilö haluaa olla samaan aikaan hindu, muslimi ja kristitty.

No, kyllähän tämmöisellä pohdinnalla omat ansionsa on, mutta minulle kirjasta tuli tekemällä tehdyn vaikutelma, ehkä jaksanut tässä kyydissä kovinkaan pitkään. Oikeastaan ihmetyttää, miksi tätä kirjaa ylipäänsä on niin kovasti kehuttu.

The Eloquent Light

Ansel Adams on jostain syystä laitettu Helmet-järjestelmässä ainoaksi tekijäksi tähän elämäkerta- ja valokuvateokseen, jonka tekstit on kirjoittanut Nancy Newhall. Mutta joka tapauksessa kirja kertoo Ansel Adamsista ja valokuvat ovat pääosin hänen ottamiaan: The Eloquent Light (Aperture, 1980; ISBN 0893810665).

Newhall tunsi Adamsin hyvin ja oli mukana monella hänen valokuvausmatkallaan, minkä johdosta tekstissä on läpitunkevaa Adamsin henkilön ja työskentelytapojen tuntemusta, paikoitellen se on suorastaan kronikka Adamsin tekemisistä.

Ja kun Adamsista on kyse, valokuvat ovat luonnollisesti teoksen pääosassa, ja painojälki on erittäin hyvää vielä yli 30 vuodenkin jälkeen. Kirja on jaettu osuuksiin, joista kunkin yhteydessä on kyseiseltä jaksolta valokuvia, eikä pelkästään kaikkein tunnetuimpia vaan myös muita, sellaisia joita en ole ennen nähnyt mutta jotka silti - tai juuri tästä johtuen - tekivät vaikutuksen, esimerkiksi valokuva lumisista männynoksista Yosemitessa.

Teksti paljastaa Adamsin työskentelytavoista paljon kiehtovia yksityiskohtia, ja samaten se tuo ymmärrystä valokuvaajan tuotantoon kertomalla hänen perhetaustastaan ja varhaisista vaiheistaan, vuosista 1902-1938. Hieno kirja, ja hienoa myös että tällainen kirja on saatavilla kirjastosta.

Sydämestä sinulle

Mari Mörön runot, Minna L. Immosen akvarellikuvitus, siitä syntyy runokirja: Sydämestä sinulle (Minerva, 2012; ISBN 978-952-492-627-0). Eikä tämä hassumpi ollut, vaikka minulta meni melkoisen kauan kirjan avaamiseen, jotenkin tuntui kuin se olisi liiankin makeaa täynnä. Mutta oli mukana myös suolaista.

Puutarhasta tässä kirjassa puhutaan myös, rakkauden ohella, tai rakkaudesta puutarhaan: "Sielu tarvitsee nojatuolin. / Jo sen vuoksi on tehtävä puutarha."

Muutamaan otteeseen runot iskevät mukavasti, ja sitten on sellaista tunnelmointia joka varmaankin vaatii sopivaa tunnelmaa toimiakseen:

Sano, että näet saman:
sinulla valo, minulla suunta
ja välillä toisinpäin.

Mukava tämä kirja on, ehkä enemmän lahjakirja, mutta ihan ilokseen tätä lukee myös itse.

Saako työssä viihtyä?

Pauli Juuti on kirjoittanut erikoisen johtamiskirjan, joka kertoo tarinaa, ja samalla se kertoo tavasta analysoida organisaatioiden toimintaa tarinoiden avulla: Saako työssä viihtyä? - tositarinoita työelämästä (Minerva, 2012; ISBN 9789524926089).

Löysin kirjasta esittelytekstin joka aika hyvin kertoi Juutin viestistä lukijalle: "Kuvitteellinen opintopiiri saa tehtäväkseen pohtia omaa suhdettaan työelämään. Jokaiselle annetaan luettavaksi Juha Siltalan kirja Työelämän huonontumisen lyhyt historia. Opintopiiriläiset tarkastelevat mm. työmotivaatiota, asenteita, organisaatiokulttuuria ja johtamista. Mukaansatempaava kirja kuvaa opintopiirin työskentelyä ja jäsenten omia kokemuksia työelämästä. Tositarinat avautuvat elämänmakuisina tilanteina ja episodeina."

Luin kirjan Helmet-järjestelmän kautta lainattuna e-kirjana iPadillä, ja samalla tämä oli ensimmäinen sähkökirja jonka tablettilaitteella luin. Kuvittelin että lukeminen olisi ollut raskasta, mutta eihän se ollutkaan, sillä uuden iPadin näyttö on kyllä erinomainen.

Lukuohjelmana oli Bluefire Reader, joka tulee Helmetin Ellibs-formaattia, ja alun pikku kangertelun jälkeen lukuohjelma toimi varsin mainiosti.

Juutin kirjassa on monenmoista tarinaa työelämästä, kun kuvitteellisen opintopiirin jäsenet kertovat omista kokemuksistaan ja käyvät myös haastattelemassa ihmisiä muissa työyhteisöissä.

Koin teoksen jonkinlaisena vastauksena (ja vastapuheenvuorona) Siltalan kirjalle, kritiikki oli paikoin aika kovaakin, mutta toisaalta Juuti katsoo työelämän tilannetta kyllä monesta eri näkökulmasta, kaihtamatta myöskään huonojen esimerkkien käsittelyä.

Kirjan tarinoissa on monenlaisia juttuja, mistähän Juuti lienee tämänkin löytänyt. "Tietotekniikan yksikön on aina pitänyt kyetä analysoimaan hyvin suuria tietomassoja. Ennen puhuttiin suurtietokoneista, nykyisin käytössä ovat supertietokoneet ja useiden tietokoneiden verkostot. Myös käsittelemämme datan määrä on räjähdysmäisesti kasvanut viime aikoina."

Vähän kankeaa teoksen teksti paikka paikoin on, eikä kehyskertomus ihan aina toimi vaan joskus tuntuu siltä että tässä puhuu paperi eivätkä ihmiset. Mutta kokonaisuutena teos teki kyllä vaikutuksen.

Kirjassa esiintyy opintopiirin työtä ohjaava ja arvioiva professori, joka samalla pohtii oman tutkimustyönsä metodiikkaa: "Professori oli alkanut joidenkin muiden tutkijoiden tavoin ymmärtää, että ihmistieteen oli avattava erilaisia näkökulmia ja tuotava puheiden monitulkinnallisuutta esille. Tutkimus voi parhaimmillaan kuvata maailmaa esittämällä erilaisia näkökulmia, joita eri ryhmillä heidän omassa ympäristössään oli. Tutkija voi lisätä lukijan ymmärrystä aiheesta kertomalla avoimesti omista pyrkimyksistään ja näkökulmistaan asian suhteen. Lisäksi tutkija voi aika ajoin mennä johonkin organisaatioon tekemään kehittämistyötä, joka tähtäsi erilaisten näkökulmien auki puhumiseen ja uudenlaisen työyhteisön todellisuuden rakentamiseen tältä pohjalta."

Hiukan yllättäen kirjassa on myös tutkimusmenetelmien välistä polemiikkaa ja tieteellisen tutkimuksen merkityksen pohdintaa: "Professorin mielessä kiehui, kun hän ajatteli, kuinka kapea-alaisesti yliopistossa suhtauduttiin laitosten tuloksiin. Tuloksina pidettiin pääosin taloudellisia tuloksia, vaikka professorin mielestä todellisia tuloksia olivat tutkimuksissa saadut tulokset. Hänen mielestään nämä todella tärkeät seikat eivät päässeet esille laitoksen toimintaa arvioitaessa."

Kirjan anti lukijalle on ehkä eniten siinä, että se auttaa hahmottamaan omaa tilannettaa ja työyhteisöään monesta näkökulmasta, ja näkemään myös mahdollisuuden muutokseen, olkoon se sitten oman toimintatavan muuttamista, työpaikan vaihtoa, tai organisaation muuttamista.

Ja sekin kai on myönnettävä, että e-kirjojen lainaaminen alkoi kyllä tämän perusteella kiinnostaa, vaikka ikävä kyllä yhtä ja toista haastetta oli matkan varrella ennen kuin tämän e-kirjan sain iPadille ladattua ja avattua. Muun muassa piti olla Adoben käyttäjätunnus, eikä senkään luominen ihan tuosta vain onnistunut.

Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus

Philip Pullman kertoo ison kertomuksen, suurella sydämellä: "Tämä on tarina Jeesuksesta ja hänen veljestään Kristuksesta." Kirjassa katsotaan, mistä kaikki oikein sai alkunsa, miten kirkko syntyi ja mitä Jeesus olisi siitä ajatellut: Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus (Tammi, 2012; suom. Helene Bützow; ISBN 978-951-31-6193-4).

Pullman tulkitsee uusiksi Jeesuksen elämän ja kuoleman, ja kertojan roolin saa Jeesuksen veli Kristus, jolla oli suuri vaikutus siihen millaisena Jeesuksen tarina jäi elämään.

Sunday Times kuvaili kirjaa termillä "kuin Fabergén tekemä käsikranaatti", ja melkoisesti räjähdysvoimaa tässä tarinassa on, mutta Raamatun alkuperäistä kertomusta tässä ei unohdeta eikä herjata vaan pikemminkin yritetään palata alkuperäiseen tarinaan, siihen ihmiseen evankeliumien taustalla josta kaikki sai alkunsa.

Mitä Jeesus todella sanoi, ennen kuin sanomiset myöhemmin kirjattiin evankeliumeihin. Ja miksi tuntuu siltä kuin Raamatussa kerrottaisiin kahden eri henkilön sanomisista? Tähän Pullman tarjoaa ratkaisuksi ajatusleikkiä: mitä jos Jeesus olisikin ollut kaksonen, ja pienempi ja heiveröisempi näistä kahdesta oli nimeltään Kristus.

Näin Pullman: "Herra, jos uskoisin sinun kuuntelevan, rukoilisin ennen muuta, että jokainen sinun nimissäsi perustettu kirkko pysyisi köyhänä, vaatimattomana ja vailla valtaa. Ettei se voisi käyttää mitään muuta kuin rakkauden mahtia. Ettei se heittäisi ketään ulos. Ettei sillä olisi omaisuutta eikä lakeja. Ettei se tuomitsisi vaan antaisi anteeksi. Ettei se olisi kuin palatsi, jossa on marmoriseinät ja kiiltävät lattiat ja vartijat ovilla, vaan niin kuin puu jonka juuret ovat syvällä maaperässä, joka tarjoaa suojan linnuille ja eläimille, kukkii keväisin, antaa varjoa paahtavassa auringossa ja hedelmää syksyllä ja muuttuu aikanaan hyväksi, lujaksi raaka-aineeksi puusepille ja kylvää tuhansittain siemeniä, joista kasvaa sen paikalle uusia puita."

Vaikuttava, humaani muotokuva - tämä teos ei voi olla liikuttamatta lukijaansa.