maanantai 6. helmikuuta 2012

Tilinteon hetki

Erikoinen retki pimeään viidakkoon, tämä Jeff Longin romaani Tilinteon hetki (Like, 2005; suom. Pauliina Klemola; ISBN 952-471-500-7). Teos kertoo USA:n armeijan yrityksistä löytää ja palauttaa Kambodzaan kuolleita ja kadonneita sotilaitaan takaisin kotimaan maaperälle.

Romaanin päähenkilö on valokuvaaja Molly Drake, joka saapuu tekemään valokuvareportaasia etsijöiden työstä. Mutta kun hänen kameransa tallentaa kaivoon upotettuja vainajia, punaisten khmerien tekosia, joutuu Molly kumppaneineen joko poistumaan maasta - tai etenemään syvälle viidakkoon.

Ja viidakkoon sitä mennään. Kirjan alussa Long jo leikittelee mystisillä aineksilla, muun muassa Draken uuden kalliin digikameran jpeg-tiedostoissa esiin putkahtelevien kummallisten hahmojen kautta.

Mutta viidakossa kaikki muuttuu, ja pian alkavat retkikunnan välit rakoilla. Entä ketä mukana olevat ihmiset loppujen lopuksi ovat - kaikilla tuntuu olevan menneisyydessään jotain hämärää.

Aikamoisen kertomuksen Long aineksistaan punoo. Ei ihan kaikkein uskottavimmasta päästä tämä kertomus, ja vähän kummallinen sekoitus kauhua ja seikkailua viidakossa, mutta kyllä kokki ainekset jotenkuten saa soppassa maistumaan.

Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa

Kai Fagerströmin ja Heikki Willamon valokuvat, Risto Rasan runot ja Willamon tunnelmoivat tekstit, näistä syntyy teos Viimeiset vieraat - Elämää autiotaloissa (Maahenki, 2010; ISBN 978-952-5652-85-7). Ihmiset ovat muuttaneet taloista, mutta metsän eläinväki on tullut tilalle tyhjiin huoneisiin.

Näin kirjaa kuvataan kustantajan sivulla: "Taloissa vallitsee ristiriitainen tunnelma. Viimeisten asukkaiden henki leijuu vielä haikeana rakenteissa ja tavaroissa, vaikka uudet äänet täyttävät jo tuvat. Nurkassa rasahtaa, lattialankkujen alta kuuluu vaimeaa tassutusta. Vikinää, varjoja ja nopeita häivähdyksiä. Hiiret, oravat, ketut ja mäyrät sekä monet linnut majailevat talojen sopukoissa. Luonto ottaa takaisin lainassa olleen paikan."

Tuo katkelma jo kuvaa sitä sadunhohteisuutta ja lumoa, jotka kirja tarjoaa katselijalleen ja lukijalleen. Kävimme kirjaa läpi lasten kanssa, ja he tykkäsivät kovasti oivalluksista, kun jokin metsän elävä löytyi milloin mistäkin paikasta valokuvasa. Tummasävyinen kuvitus sopii hyvin teemaan, jossa yhdistyvät mennyt aika ja uusien asukkien touhukas elämä.

Se mikä eniten tässä kirjassa yllätti oli Willamon teksti, joka teki kirjasta sen kokonaisen taideteoksen mikä se on. Ilman tekstissä kerrottuja tapahtumia - siitä miten lapsuudessa autiotalot pelottivat ja kiinnostivat, ja mitä myöhemmin tutkimusretkillä paljastui autiotalojen pois menneistä asukkaista, muun muassa hylätyn kirjeen perusteella - kyseessä olisi vain kokoelma löyhästi toisiinsa nivoutuvia valokuvia.

Mutta nyt kirja on tarina, se kertoo elämästä tässä ja nyt, ja samalla elämästä jota joskus on eletty, elämästä jolle autioitunut talo tarjosi puitteet, ihmiselämästä joka päättyi tai siirtyi muualle.

Eikä sovi muistaa myöskään joidenkin yksittäisten valokuvien ja Rasan runojen tenhoa, ne usein yllättävät, antavat käsityksen ainutkertaisuudesta, hetkistä jotka ovat juuri tässä ja nyt.

Hieno teos: valokuvat, teksti, runot - tämä kirja kestää aikaa. Ja ehkä jonain päivänä tämäkin kirja voi jonkin autiotalon nurkista löytyä, pölyttyneenä, ajan patinoimana; silloin on kierros taas kerran käyty ympäri.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Five from Finland - Mirkka Rekola, Kai Nieminen, Lauri Otonkoski, Tomi Kontio, Riina Katajavuori

Anselm Hollo on kääntänyt viiden suomalaisen runoilijan tuotantoa englanniksi antologiassa Five from Finland - Mirkka Rekola, Kai Nieminen, Lauri Otonkoski, Tomi Kontio, Riina Katajavuori (Reality Street, 2001; ISBN 1-874400-21-0).

Pidin tästä runojen kokoelmasta kovasti, vaikka lyhythän se on. Mutta silti, yllättävää kyllä, englanninkieliset runojen käännökset avasivat näköaloja suomalaisiin runoilijoihin. Erityisesti tämä koski Mirkka Rekolaa.

Kirjoitin aiheesta englanninkieliseen Light Scrape -blogiini, alla ote siellä julkaistusta postauksesta.

- - -

I have been trying to read and understand Enlish language poetry, but it is hard going. Poetry is not easy to comprehend if you are not a native speaker of the language, at least it is so for me. But there are also differences between the poets and poems, and some poems seem to transcend the language.

I have read Enlish language poems translated into Finnish, and sometimes this works well, but it can also be that a lot is lost in translation.

Going to the other direction, from Finnish to Enlish, I got a big surprise recently. Namely, a certain Finnish poet has been a difficult one to understand for me, even though I have tried to approach her poetry every once in a while.

The poet in question, Mirkka Rekola, has been the topic of many academic treatises and dissertations, and her poems have been described as the "most spacious meeting places in Finnish poetry". There have comparisons to Sappho's "fragments", or the classical Chinese poets' works, but still, I have been baffled.

Slowly I have grown to suspect that in some of her poems the sense of being perplexed may be the key to understanding. It may be that the poems are not puzzles for the mind, but for the emotions, and thus they are spacious, open to a multitude of interpretations.

But anyway, I'm currently reading a book titled Five from Finland, which is a collection of poems translated from Finnish into English by Anselm Hollo. The five poets are Mirkka Rekola, Kai Nieminen, Lauri Otonkoski, Tomi Kontio and Riina Katajavuori.

And now I'm happy, as I suddenly got a sense of Mirkka Rekola's poetry, out of these English translations. The poems are not easy to explain, at least in words, but suddenly there is an open vista in front of me.

Here is a quote from a poem of hers (poetry collection The Wind's Last Year by Mirkka Rekola, translated by Anselm Hollo):

On the right side, on the left,
still on the same street; but no meeting.
Is that why I look at boats,
sketch a prow,
as if to solve this.
...
This I would like to leave: a boat like a leaf,
prow in the air, on its way back.

Rekola is described, as a person and as a poet, in Aarne Kinnunen's book "Fulltime Life" (Päätoiminen elämä, 2011). Kinnunen made an impressive career, serving as Professor Extraordinarius of Aesthetics at the University of Helsinki.

Kinnunen tells in his book why it is stupid to explain the works of an author by their living circumstances. However, he also knew Rekola in person (if she could be known at all), and this all is very interesting, I highly recommend the book.

But Rekola's poems are something else than her life. I don't know what they mean when they say that to become a poet you have to live a poet's life.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Kanssasi tämä matka

Anna-Mari Kaskinen ja Minna L. Immonen ova tehneet mukavan runokirjan: Kanssasi tämä matka - Runoja välittämisestä (Kirjapaja, 2011; ISBN 9789522472281). Runot ovat Kaskisen, kuvitus Immosen, ja kokonaisuus sopii hienosti yhteen.

Tätä kirjaa voisi pitää liiankin makeana, siloiteltuna, sellaisena runokirjana joka annetaan lahjaksi kun halutaan jotain sellaista joka ei missään mielessä mielipahaa vastaanottajalleen tuottaisi.

Mutta mukavuus - ei sekään hassumpi juttu ole. Kovin haastaviksi runoja ei voi sanoa, mutta ainakin minua ne viehättivät, kiireisen työpäivän jälkeen. Runot ovat lyhyitä, muutaman rivin pituisia. Tässä on näyte:

Mikään ei ole
niin kuin se oli ennen.
Kaikki murenee.
Haurautesi paljastaa
todellisen voimasi.

Pidin tästä pienestä kirjasta.

Sanoja kahdelle

Runokokoelman Sanoja kahdelle (Avain, 2011) takakannessa sanotaan "Runoja rakastuneille ja rakkautta kaipaaville". Mutta kovin omaperäinen tai erityisen puhutteleva tämä kokoelma ei ole: tuttuja runoja ja muutama tuntematon. Sivumääräänsä nähden sisältöä on vähän, olisiko parikymmentä runoa kaiken kaikkiaan.

En huomannut tässä kirjassa samoja vikoja kuin kahdessa muussa Avain-kustantamon samaan sarjaan kuuluvassa teemakokoelmassa, joissa oli painovirheitä ja sen semmoista.

Yhden mukavan uuden tuttavuuden löysin, Eeva Kilpi on kirjoittanut näin, lyhyen runon:

Sinun jäljiltäsi katson itseäni:
silmieni ympärillä onnelliset poimut.