Matka Suomeen

Pekka Luukkola tarjoaa hienostuneen näkökulman suomalaiseen maisemaan, niin luontoon kuin kaupunkiin, teoksessa Matka Suomeen (Otava, 2003; ISBN 9789511189251). Kirjasta on otettu painos toisensa jälkeen, nyt lienee jo kymmenes menossa. Kaksikielisyyden ansiosta (kaikki tekstit suomeksi ja englanniksi) teos levittää Suomi-kuvaa myös maailmalla.

Kustantajan sivulla kerrotaan teoksesta näin: "Pekka Luukkola kuvaa teknistä täydellisyyttä hipovalla tyylillään monipuolisesti koko Suomea ulkosaaristosta Lapin tuntureille, metsistä ja järviltä kulttuurimaisemiin ja kaupunkeihin. Kuvitusta täydentää asiantunteva teksti, joka kiehtovalla tavalla avaa laajoja näkymiä Suomen ainutlaatuisiin maisemiin."

Luukkolan kameratekniikka on todellakin verratonta, erityisesti maisemakuvissa jossa hän saa terävyysalueen riittämään kuva-alan edessä olevista varvuista kaukaisuudessa siintäviin kohteisiin.

Kovin spontaaneiksi ei kuvia voi sanoa, mutta sitäkin enemmän niissä on harkitun ja mietityn kokemusta, sellaista näkemystä joka syntyy vain ison ja raskaan kameran kanssa työskenneltäessä.

Kirjan tekstit ovat hyvin asiantuntevia, asiallisia, ehkä kuitenkin hiukan kuivan oloisia, sellaista asiaproosaa joka hoitaa asiansa mutta ei suuremmin tuota yllätyksiä tai suuria elämyksiä. Tässä kirjassa kuvat ovat pääosassa, varsinkin ne jotka täyttävät kokonaisen aukeaman, ja teksti lähinnä täydentää kuvien kertomaa.

Hieno kirja, sellainen jolla varmasti on kysyntää myös tulevaisuudessa: klassikko valokuvateosten joukossa. Erinomainen lahjakirja, varmasti - mutta myös kirja jonka voi hankkia ihan itselleen ajoittaista ihastelua varten.

Suomen kivet: koru-, jalo- ja rakennuskivet, kivet harrastuksena, kivet arkeen ja juhlaan

"Tämä on hirveän hieno kirja", sanoi seitsemänvuotias tyttäreni. Ja tosiaankin, tämä teos on mainio johdatus Suomen monipuoliseen kivilajistoon: Suomen kivet: koru-, jalo- ja rakennuskivet, kivet harrastuksena, kivet arkeen ja juhlaan (Edita, 2001; ISBN 951-37-3215-0). Tekijöinä ovat Marjatta Virkkunen, Seppo J. Partanen ja Markku Rask.

Kirjan takakannessa puhutaan selkeistä värikuvista ja kansantajuisista teksteistä, ja niitä kirjassa on. Koru- ja jalokivien lisäksi kerrotaan muu muassa maakuntakivistä (esim. Kainuussa vihreäkivi) ja rakennuskivistä. Niin, ja tietenkin kerrotaan myös lain suomista mahdollisuuksista kivien etsintään ja näytteenottoon.

Ja vaikka maakunnat ovat jo historiaa, kivet ovat jäljellä, ja pysyvät. Kivet ovat kiehtovia, kuten tyttäreni hyvin tietää, kivikokoelmaansa tutkiessaan.

Luontoelämysten Suomi, retkeilijän nähtävyydet

Jouni Laaksosen kirja Luontoelämysten Suomi, retkeilijän nähtävyydet (Otavamedia, 2011; ISBN 9789525597646) on omaperäinen kirja Suomen luonnosta. Onko tämä tietokirja, luonto-opas, valokuvateos vai mikä, siinä on pohdittavaa. Sanoisin että kirja on kaikkea tätä, mukavalla tavalla esitettynä.

Kirjassa on reilut 20 erilaista teemaa, ja sen sijaan että asia olisi pilkottu lyhyiksi katkelmiksi, tekstit muodostavat isompia kokonaisuuksia, joita valokuvat ja kartat havainnollistavat. Ja valokuvat ovat komeita, mutta eivät liian makeilevia kuitenkaan.

Paikoille pääsee annettujen koordinaattien perusteella, käyttämällä joko netin karttapalveluja tai GPS-laitteita, joten kohteiden omakohtainen kokeminen on tehty helpoksi.

Mitenkään täydellisen kattava kirjan kohteiden luettelo ei ole, esimerkiksi hiekkarantojen joukosta puuttuvat Oulujärven kohteet. Mutta riittävästi näitäkin kohteita kirjasta löytyy (13 erilaista).

Pohjois-Suomen suunta on kirjassa erityisen hyvin edustettuna, johtuen kirjoittajan omasta retkeilytaustasta, mikä on oikeastaan varsin mainiota, sillä kyllähän etelämpi Suomi on jo riittävän hyvin täytetty retkeilijöillä.

Toki myös Etelä-Suomea kirjassa käsitellään, vaikkapa Liesjärven kansallispuiston harjuselännettä. (Tähän liittyen on kylläkin huomautettava että Liesjärvi puuttui kirjan aakkosellisesta hakemistosta; Kyynäränharju sieltä kyllä löytyi.)

Siis: hieno luontokirja, retkeilijälle ja miksei myös penkki-sellaiselle.

Kaarti: tarina miehestä, joka poistuu rintamalta

Simo Pajusen romaani Kaarti: tarina miehestä, joka poistuu rintamalta (Vakka & kansi, 2011) oli yllätys, hyvällä tavalla. Luulin että tässä olisi pikemminkin dokumentaarinen kirja kyseessä, mutta tämä olikin hienovaraista kaunokirjallisuutta, jossa ei mennä asian syihin ja yksityiskohtaisiin selityksiin siitä, miksi sotilas päättää olla palaamatta lomalta rintamalle.

Tarina kertoo päätöksen seurauksista ja siitä mielenmaisemasta, mikä miestä leimaa paikoillessa. Ja yhtä ja toista paljastuu Suomesta ja suomalaisista, ehkä enemmän rivien välistä kuin suoraan sanottuna. Voiko antaa anteeksi - toiselle tai itselle?

Vähän kirjasta tuli mieleen Veijo Meren Sujut, mutta Pajusella on oma kertojan äänensä, omaperäinen, mikä toi uusia näkökulmia sodan aikaisiin tapahtumiin, niin sanotusti kotirintaman takaa, piilosta.

Mainio lukukokemus - meistä suomalaisista tämä kertoo.

Tähtien väri: valikoima amerikkalaista runoutta

Ihastuin Robert Frostin runoon "Koivut" ("Birches"), ja halusin löytää siitä suomennetun version. Ja silloin löysin Ville Repon toimittaman kirjan Tähtien väri: valikoima amerikkalaista runoutta (WSOY, 1992; ISBN 951018408X).

Kyseisen runon loppu menee englanniksi näin:

And climb black branches up a snow white trunk
Toward heaven, till the tree could bear no more,
But dipped its top and set me down again.
That would be good both going and coming back.
One could do worse than be a swinger of birches.

Ville Repo suomensi kyseiset rivit näin:

Tahtoisin nousta mustat oksat latvaan
valkoisen rungon, kohti taivasta,
kunnes puu taipuisi ja minut
laskisi maahan. Mennä, palata
tekisi hyvää. Aivan kelvollinen
olisi osa koivujen keinuttajan.

Kyllä tuo minulle sopii. Vaikka runo englanniksikin tuntui hienolta, tästä kokoelmasta löytyvä suomennus avasi runoon uusia syvyyksiä; tulkinta se tietysti on, mutta puhutteli minua.

Ja onhan tässä 230-sivuisessa kokoelmassa muitakin runoilijoita: Walt Whitman, Emily Dickinson, Vachel Lindsay, Ezra Pound, Marianne Moore, T. S. Eliot ja E. E. Cummings. Näistä - jo ennestään - tykkäsin Whitmanista ja Eliotista, Poundia taas olen aina vierastanut, ehkä jopa inhonnut, tiedä sitten mistä syystä. Ja Marianne Moore oli mukava uusi tuttavuus.

Kirjan lopussa on lyhyet (osin vähän pidemmätkin) kuvaukset näistä runoilijoista; mini-elämänkerroiksikin niitä voisi kutsua. Mitenkään siloitteleviksi elämänkertoja ei voi sanoa, esimerkiksi Frostin vaikeasta luonteesta sanotaan suoraan: ei mikään mukava ihminen. Mutta runoja hän osasi kirjoittaa.

Mainio kirja.

Niin, se unohtui vielä sanoa että joku oli kirjoitellut lyijykynällä merkintöjä tähän kirjastokirjaan, osin olin näkevinäni että siinä oli hahmoteltu uusia suomennuksia joidenkin runojen tiettyihin riveihin.

Esimerkkinä T. S. Eliotin runosta rivi "luut kuivalla matalalla ullakolla" oli kirjoitettu "kuivat matalat ullakot". No, kieltämättä tuo kirjan versio on vähän hankala lukea. Mielenkiintoista kommentaaria!