Kävelyllä metsässä

Bill Brysonin teos A Walk in the Woods ilmestyi jo 1998, mutta hoksasin sen olemassaolon vasta nyt. Brysonin teos Lyhyt historia lähes kaikesta oli itselleni pieni pettymys, paikoitellen kyllä huvittava, mutta vähän turhan itsetarkoituksellisen ajelehtiva ja poukkoileva katsaus maailmaan jossa elämme. Tätä kävely-tarina sen sijaan on hauska, napakka ja kiinnostava.

Kirja lähtee liikkeelle siitä, että Bryson päättää kävellä 2200 mailin mittaisen Appalakkien vuoristopolun vakavasti ylipainoisen kaverinsa kanssa. Kuten odottaa saattaa, kaikki ei mene ihan aikomusten mukaisesti.

Polulla tarpoessaan Bryson pääsee kertomaan yhtä ja toista asiaan liittyvää, muun muassa amerikkalaisten kävelytottumuksista (keskimäärin 350 jaardia päivässä) ja mantereen ekologisista katastrofeista eurooppalaisten saapumisen jälkeen. Niin, ja reitillä Bryson törmää mitä ihmeellisimpiin tyyppeihin. Joku kumma magneetti hänessä on outouksien houkuttelulle.

Hauskaa ja hyvää luettavaa!

Zen ja pelkistämisen taito

Lueskelen parhaillaan teosta Esityksen suunnittelu - zen ja pelkistämisen taito (WSOYpro, 2009). Hieno teos, vaikka kumpuaakin amerikkalaisesta bisnesmaailmasta.

Joudun koko ajan harmittelemaan miten paljon tulee tehtyä virheitä esiintymisessä, vaikka kuinka yrittäisi parantaa. Ennen kaikkea: ajatus karkaa epäoleelliseeen, se tärkein viesti jää kertomatta.

Teoksen englanninkielinen otsikko on Presentation Zen, mikä on mielestäni hieno. Tämä otsikko tuo esille ajatuksen tyynestä, tarkkaan harkitusta, olennaiseen ytimeen ponnistavasta esityksestä, joka saa yleisön valaistumaan.

Mutta miksi sitten 99% esityksistä - kuten kirjassa sanotaan - mättää?

Kiire, kiire, kiire. Siinäpä se.

Ja ehkä myös se - ainakin omalta osaltani - että ajattelu tuppaa jäädä aina puolitiehen.

Mutta tämä kirja, se saa tosissaan pohtimaan sitä mistä esityksissä loppujen lopuksi on kyse. Mikä on se yksi asia jonka haluan sanoa? Ja miksi se on tärkeää?

No, ei muuta kuin sorvipenkin ääreen. Ja hyvää on sekin, että silloin tällöin tulee esityksiä jotka kerrassaan pysäyttävät. Esimerkiksi eilen seminaarissa Register-based research in the Nordic Countries, jossa tanskalainen professori Elsebeth Lynge piti niin hienon esityksen - viitaten tanskalaisiin tarinankertojiin Andersen ja Blixen - että kaikki muu unohtui.

Tarina, sillä on voimaa.

Siveysoppia kauniille tytöille

Alexander McCall Smithin kirjoittama Mma Ramotswe -dekkarisarja vie lukijan Botswanaan, fiktiiviseen sellaiseen, ja kirja Siveysoppia kauniille tytöille (Otava, 2004) on mainio sarjan teos.

Smith löytää yhä uusia puolia päähenkilöistään, ja teemat ovat vakavia, tällä kertaa muun muassa masennus ja perhepiirin riidat.

Smith on ihmisen puolella, kuten hän asian ilmaisee Mma Ramotswen ajattelemana: "Jos tiesi, miltä toisesta tuntui, jos pystyi kuvittelemaan itsensä toisen asemaan, ei varmaankaan voinut enää satuttaa toisia. Silloin toisen satuttaminen olisi sama kuin satuttaisi itseään."

Dekkarisarja on myös hienovaraista länsimaisen elämänmuodon kritiikkiä, ja kehotus tutkimaan mitkä asiat omassa elämässä ovat todella arvokkaita. Ei hassumpaa dekkaristilta!

Vuorilla ei ole herroja

Anna-Lena Laurén kirjoittaa erinomaisia kuvauksia Venäjän vaikutuspiirin valtioista, mistä erinomainen esimerkki on Vuorilla ei ole herroja - Kaukasiasta ja sen kasoista (Teos, 2009).

Kaukasian alue on luonnonkaunista, ja jossain toisessa todellisuudessa voisi kuvitella sinne Sveitsin Alppien kaltaista turistiparatiisia - ja rantojakin alueelta löytyy. Mutta alue on konfliktien pirstomaa, eikä Venäjän alueella harjoittama hajoita ja hallitse -politiikka ole tehnyt tilannetta yhtään paremmaksi.

Mutta mikä ihmeellisintä, inhimillisyys ei ole hävinnyt alueen kulttuureista, vaan ehkäpä jopa jalostunut ja vahvistunut, huolimatta korruptiosta, epäpätevyydestä ja kaikenlaisesta aggressiosta huolimatta.

Tulevaisuus Kaukasiassa ei näytä ruusuiselta, mutta toivon pilkahduksia on siellä täällä.

Ja herroja ei ainakaan kumarreta, kuten jo kirjan nimestä voi päätellä. Ihminen on ihminen, Kaukasiassa.

Selviytyjän opas

Onko tämä eräopas vai mitä? John Wisemanin teos Selviytyjän opas - Erikoisjoukkojen ohjeet ääriolosuhteisiin (Nemo, 2010) tuntuu sillisalaatilta, mutta joiltakin osin hyödylliseltä sellaiselta.

Teoksen alkuperäinen nimi on Ultimate SAS Survival, mikä kertoo kirjoittajan SAS-erikoisjoukkojen taustasta. Ja tätä erikoisjoukko-hehkutusta on teoksessa joissakin paikoissa häiritsevän paljon.

Kirja pyrkii kertomaan henkiinjäämisestä olkoon olosuhteet mitkä tahansa: avomeri, aavikko, sademetsä tai talvinen tundra. Ja ihan käteviä ohjeita kirjassa onkin. Esimerkiksi metsästysvinkit olivat kiinnostavia, vaikka tuskin niitä täytyy koskaan käytännössä kokeilla.

Nuorena olin partiossa ja muutamaan otteeseen eräretkillä, ja sitten oli tietysti armeijan sissityyppinen touhu, mutta kaikesta tästä huolimatta suhtaudun kyllä skeptisesti omiin eloonjäämismahdollisuuksiini jos tosipaikka kohtaisi.

Enkä välttämättä näe, että tämän kirjan niksit mahdollisuuksia hirveästi parantavat. Toki mukana aina kuljetettava selviytymispakkaus voisi olla hyvä idea, mutta enpä tiedä, menee vähän liikaa erikoisjoukko-touhuksi sellainen.

Mutta, kiinnostava kirja tämä kuitenkin on, vaihtelua muunlaisen luettavan välissä.