Suomalaisesta tutkijakoulutuksesta maailmanluokan kilpailuvaltti

Piti tänään alustaa tutkijakoulutuksen kehittämisestä Suomen Akatemian tutkijakoulutukiryhmässä, mutta kokous siirtyi kesäkuulle Islannin tulivuorituhkan vuoksi. Eipä siinä mitään, yritän kirjoittaa ajatuksia auki vastaisen varalle. Kesäkuussa sitten uudestaan.

On aivan erinomaista, että Suomessa yritetään kehittää tutkijakoulutuksen parhaita käytäntöjä. Mutta pystymme paljon enempäänkin, sellaiseen mihin esimerkiksi Hollanti ja Englanti pyrkivät mutta jossa ne eivät ole onnistuneet. Jotta voisin tämän mahdollisuuden kuvata, täytyy aloittaa vähän kauempaa.

* * *

Nykyaikaisen tieteen metodiikassa voi katsoa olevan neljä menetelmällistä kautta. 1500-lukua voi pitää kokeellisen tieteen alkuhetkenä. Maailmaa voitiin tutkia toistettavalla ja uutta ymmärrystä tuottavalla tavalla, kumoten hypoteesit jotka eivät vastanneet todellisuutta. Myöhemmin, 1700-luvulla, syntyi teoreettinen menetelmä. Fysiikka, tähtitiede ja muut luonnontieteet kehittyivät hurjin harppauksin, kun havaittiin se uskomaton tehokkuus jolla maailmaa voitiin kuvailla matemaattisten mallien avulla.

Seuraavia menetelmällisiä harppauksia saatiin odotella pitkälle 1900-luvulle. Toisen maailmansodan jälkeen, suuremmassa määrin 1960-luvulta alkaen, kehittyi laskennallinen menetelmä, joka hyödynsi tietokonesimulaatioita mitä moninaisimpien ilmiöiden tutkimisessa. Islannin tuhkapilvien leviämismallit ovat mainio esimerkki laskennallisen menetelmän mahdollisuuksista.

Mutta kehitys ei pysähtynyt tähän. Nyt on käynnissä neljäs murros, jota on popularisoitu muun muassa teoksessa "The Fourth Paradigm: Data-Intensive Scientific Discovery" (Tony Hey et al., Microsoft Research, 2009). Tutkijat ovat saaneet käsiinsä välineitä, joilla massiivisista tietomääristä ja niiden yhdistelystä syntyy uudenlaista tietoa. Tästä käytetään usein termiä "data-driven discovery", infromaatioperustainen tutkimusmenetelmä.

Neljännellä paradigmalla tulee olemaan erityisen suuri vaikutus poikkitieteellisiin oivalluksiin ja innovaatioihin. Siiloutuneesta tutkimuksesta mennään laajamittaiseen tieteiden väliseen yhteistyöhön. Tutkijoilla on mahdollisuus tarttua vaikeimpiin tämän päivän yhteiskuntaa varjostaviin ongelmiin.

* * *

Maailmalla ja Suomessa puhutaan tiedepoliittisissa korulauseissa, kuinka TKI-syklin (tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta) nopeuttaminen on elinehto. Nyt meillä on tähän mahdollisuus neljännen tutkimusmenetelmän, data-intensiivisen tutkimuksen kautta.

Numeerisen mallinnuksen ja informaationhallinnan taidot ovat välttämättömiä kaikilla aloilla. Mutta opiskelijoiden taidot ovat kaikkea muuta kuin tyydyttävällä tasolla. Ja mikä pahinta, eri tutkimusalueilla lähestytään laskennallista ja informaatioperustaista tutkimusmenetelmää ei tavoilla, jopa keskenään ristiriidassa olevia käsitteitä käyttämällä. Mitä sitten kun pitäisi tehdä yhteistyötä haastavan poikkitieteellisen ongelman parissa?

Mielestäni meidän on tartuttava toimeen ja käännettävä ongelma mahdollisuudeksi. Mitä jos tutkijankoulutuksessa olisi alusta alkaen yhteinen lähestymistapa laskennalliseen ja informaatioperustaiseen tutkimukseen?

* * *

Koulutuksen tulee perustua temaattiseen lähtökohtaan, jossa samaa tutkimuksellista ongelmaa lähestytään monen eri tieteenalan näkökulmasta, yhdistäen ne toisiinsa. Kaikille annetaan perusvalmiudet kolmannesta ja neljännestä tutkimuksen paradigmasta, laskennallisesta ja informaatioperustaisesta.

Koulutus on alusta alkaen siiloutumista ehkäisevää ja yhteistyöhön kannustavaa. Nuoret tutkijat ovat valmiiksi kykeneviä tarttumaan haastaviin tieteiden välisiin ongelmiin, joissa piilee suuri TKI-potentiaali. Visiossani näen, että tuloksena on huippuosaamisen yhteiskunta jota ihmetellään kaikilla mantereilla.

Suomella on tässä maailmanluokan tilaisuus. Sitä paitsi, poistamalla nykyisiä päällekkäisyyksiä tutkijakoulutuksessa voidaan päästä vähemmällä vaivalla parempaan tulokseen. Ja kun tutkijakoulutettavilla on käytössään yhteensopivat työkalut, tieteidenvälisiä aja-aitoja on paljon nykyistä helpompi ylittää.

Jotta tässä onnistutaan, täytyy opetussisällön olla koherenttia ja sen teknologisen toteutuksen kattaa koko tutkijakoulutus. Koulutusjärjestelyjen täytyy ylittää tiedealojen rajat, kannustamalla opiskelijoita poikkitieteellisiksi alusta asti. Tässä on tavattomasti hyötyä yhteisestä tutkijakoulutuksen e-infrastruktuurista, joka tarjoaa välineet yhteistyöhön, tuo tarjolle arvokkaat tutkimusaineistot ja mahdollistaa parhaiden simulointi- ja data-analyysimenetelmien käytön.

* * *

Suomella on mahdollisuus näyttää kykynsä. Tartummeko tilaisuuteen?

Tuhkasta huolimatta takaisin Suomessa

Juutuin viime viikon lopulla vähäksi aikaa Leuveniin, joka on pieni kaupunki Belgiassa Brysselin lähellä. Lopulta paluumatka järjestyi työtovereiden avulla, suuret kiitokset siitä. Apua saatiin myös kokouksessa läsnä olleelta komission edustajalta, joka käytti paljon aikaa ja vaivaa paluuyhteyksien selvittelyyn.

Paluureissu sujui useassa etapissa: ensin junalla Antwerpeniin, sieltä vuokra-auton kyydissä vuorotellen ajaen Tukholmaan ja lopuksi laivalla Helsinkiin. Kokonaismatka-aika oli yli 40 tuntia, josta 17 tuntia meni lähes yhtäjatkoiseen autoiluun: 1700 kilometriä keskinopeudella 100 km/h. Erityistä harmia aiheuttivat Saksan moottoriteiden lukuisat tietyöt ja Belgian puolen huononpuoleiset tieopasteet.

Mutta mitä tästä voisi oppia? Vaikea sanoa, vieläkin ajatukset ovat vähän hajallaan ja olo tuntuu hiukan poissaolevalta. Univelkaa on jäljellä melko paljon, eikä ruumiskaan ole vielä palautunut pitkästä yhtäjaksoisesta istumisesta autossa.

Se ainakin lienee selvää, miten haavoittuva nyky-yhteiskunta on. Ja toisaalta miten paljon tarvitsemme tietotekniikkaa, esimerkiksi tuhkan leviämisennusteiden tekemiseen. Ehkä tämä kannustaa miettimään mille kaikelle olemme nykyaikana haavoittuvaisia, ja jo etukäteen varautumaan suurimpiin uhkiin.

Mitä tietotekniikka voisi oppia sillanrakennuksesta?

Turussa Aurajoen ylittävä Myllysilta on romahtamassa. Kaupunginhallitus käsittelee tänään maanantaina (12.4.2010) esitystä, jonka mukaan silta puretaan ja tilalle rakennetaan kolmiaukkoinen uusi silta.

Onko siis niin, että sillanrakennus on kriisissä eikä hommaa osata hoitaa kunnolla?

Päinvastoin. Se että yhdestä romahtamisvaarassa olevasta sillasta nousi suuri häly osoittaa, että siltoja osataan rakentaa ja että on epätavallista jos siltojen kanssa on ongelmia.

Toisin on tietotekniikassa. Uutisotsikko "Tietojärjestelmähanke viivästyy ja ylittää budjetin" ei ole edes uutinen, se on jokapäiväistä. Mutta jos joskus voisi uutisoida "Tietotekniikkahanke valmistui ajallaan ja budjetissa", siinäpä uutinen. (Tässä on samanlainen ero kuin lööpeillä kuin "Koira puri miestä" ja "Mies puri koiraa".)

Mistä sitten johtuu, että hankkeet epäonnistuvat? Asimerkiksi sopii Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) tietojärjestelmän uudistaminen. Projekti myöhästyy noin kahdeksan vuotta ja ylittää budjetin moninkertaisesti. Tällä hetkellä puhutaan jo reilusti yli 50 miljoonasta eurosta.

AKE:n hankkeessa käytetty osaaminen on puutteellista, mutta erityisesti tietojärjestelmähankkeen johtaminen on mättänyt. Ja tämä on jokapäiväistä niin julkishallinnossa kuin yrityksissä.

Rakennusalalla on määritelty pätevyydet tehdä suunnittelua ja johtaa hankkeita. Näitä pätevyyksiä valvotaan ja edellytetään käytännössä. Mutta tietojärjestelmän saa suunnitella kuka tahansa ja niitä voi lähteä vetämään millaisella osaamispohjalla tahansa.

Esimerkiksi sillanrakennuksessa luokitellaan hankkeen vaatimuustaso, esimerkiksi suuri ja vaativa sillankorjausurakka tai tavanomainen siltaurakka. Ja tästä johdetaan pätevyysvaatimukset, joiden tulee olla todistusten ja referenssien avulla dokumentoituja.

Tietotekniikassa on toisin. Tyrkyllä on monenlaisia sertifikaatteja, mutta nämä ovat useimmiten kaupallisten sovellustarjoajien ratkaisuihin suoraan sidottuja suppeita kompetensseja, joiden sisällöstä on suuri osa kyseisen toimittajan markkinointimateriaalia.

Kukaan ei tällä hetkellä tarjoa avoimuuden, yhteentoimivuuden yms. vaatimusten tasolta johdettuja pätevöitymisiä kompleksisisiin tietojärjesjestelmähankkeisiin ja niiden johtamiseen.

IT-alalla melkein kuka tahansa voi väittää olevansa osaaja ja asiantuntija. Miten varmistetaan, että niin kutsutut ammattilaiset oikeasti ymmärtävät kehittämisen kohteena olevan organisaation rakenteet ja kyseisessä organisaatiossa käsiteltävän tiedon rakenteet?

Kun pitäisi kehittää alueita kuten KM (Knowledge Management), ERP, CRM ja ETL/BI (Business Intelligence), toiminta keskittyy epäoleelliseen eli tietoteknisiin tuotteisiin tai palveluihin. Ehkä ymmärretään liikkeenjohtoa tai osataan tietotekniikkaa, mutta äärimmäisen harvoin pystytään yhdistämään nämä asiat tehokkaasti ja tuottavasti.

Pahimmassa tapauksessa tulos on se, että asiakkaalle myydään tuote tai palvelu ilman että pohditaan syvällisesti, mitä hyötyjä järjestelmällä haetaan ja miten se nivoutuu toimintaan. Niinpä lopulta organisaatiolla on käytössä kaikki markkinoilta löytyvät tietojärjestelmäratkaisut eikä yksikään niistä auta tekemään tuottavaa työtä.

Hyvästi PowerPoint, tervetuloa iPad

Applen julkistama iPad herätti henkiin keskustelun tietokoneiden ja mobiililaitteiden konvergenssista. Onko tekniikka yhtenäistymässä? Vai onko pikemmiten niin että laitteet eriytyvät käyttötarkoituksesta riippuen.

Mitä iPad-laitteella oikein tehdään? Apple on tapansa mukaan keskittynyt käytettävyyden hiomiseen. iPad kuulostaa sohvaperunan unelmalta median kuluttamiseen: ei turhia virittelyjä, kaikki samasta tuutista. Mutta samalla se ei sovi kaikille, erityisesti niille jotka haluavat viritellä tekniikkaa haluamakseen.

Monet näkevät iPadissa oireen tekniikan eriytymisestä. On laitteet, joilla ammattilaiset luovat sisältöä nettiin. Ja sitten on laitteet joilla massat kytkeytyvät mediaan ja saavat sen käyttöönsä, maksua vastaan tietenkin. Näyttää siltä, että iPad sopii erityisen hyvin tällaiseen rahastukseen. Ei ihme että esimerkiksi lehtitalot ovat olleet laitteesta innoissaan.

Median kuluttajan näkökulmasta iPadin myyntivaltti on "vähemmän on enemmän" (tai "enemmän on vähemmän"). Keskittymällä median jakelun helpoksi tekemiseen saadaan käyttäjä koukkuun. Laitteen avulla tulee kaikki maailman tieto - ja erityisesti se tieto josta kannattaa maksaakin - helposti saataville.

Informaatiolla kyllästetyssä yhteiskunnassa on ratkaisevaa miten helposti sisältö on tuotavissa kuluttamisen piiriin, ei niinkään se kuinka tehokasta tuotanto on. Tuottajia on aina vähemmän kuin kuluttajia. Siispä iPad lupaa tehdä helpoksi median hyödyntämisen, ei niinkään median tuottamisen ja käsittelyn.

Informaation tuottaminen on menossa spesialisoidumpaan suuntaan. Toisaalta ovat ne jotka luovat alustoja informaation välittämiseen, toisaalta ne jotka luovat sisältöä näiden alustojen puitteissa. Ja iPadin tyyppiset laitteet voivat hyvinkin riittää jälkimmäisen tyyppiseen sisällöntuotantoon.

Monet iPadin potentiaaliset käyttäjät ovat kuitenkin sekä informaation tuottajia että kuluttajia. Ja kuka haluaa käyttää kahta erilaista ympäristöä ja laitetta?

iPad soveltuu ammattilaisille, kunhan joku kehittää helpon sovelluksen valjastaa laite käyttöön. Luonteva käyttäjäjoukko ovat ammattivalokuvaajat ja markkinoinnin ammattilaiset.

Joku varmasti kehittää pian sovelluksen, jolla iPadissa voi näyttää valokuvaportfolioita ja esittelyvideoita kätevän intiimissä paketissa. Oma portfolio kulkee kätevästi mukana. Esitystä voi ohjata kosketusnäytöltä tilanteen mukaan, kuuntelijoiden kiinnostuksesta riippuen.

Hyvästi PowerPoint, tervetuloa iPad.

Osataanko tietotekniikkaa ostaa?

Pohdiskelin aiemmin osaamisen ja ymmärryksen puutteita yhä monimutkaistuvassa maailmassa. Erityisen haastava tilanne on syntynyt julkisen IT-kehittämisen alueelle, jossa valtion ja kuntien puolella on hyvin vähän osaamista IT-järjestelmien suunnittelemisesta ja ostamisesta.

Tietoviikossa oli 19.2.2010 usean sivun juttu aiheesta, haastateltavana oli Antti Holmroos. Hän toimi aiemmin KuntaIT:n johtajana mutta siirtyi sitten IBM:lle. Holmroosin mukaan "tietohallintoasioita pitää myös tehdä eikä vain hallinnoida".

Julkishallinnon it-hankkeiden vaikutus on jäänyt mitättömäksi. Järjestelmät ovat monoliittisia ja toimittajariippuvuus on suurta. Eikä kukaan huolehdi siitä, että tulokset jostain hankkeesta tulisivat kaikkien käyttöön.

* * *

Professori Lawrence Lessig nosti 1990-luvulla esille käsitteen "code is law" ("ohjelmakoodi on lakitekstiä"), pyrkien korostamaan tietoteknisten ratkaisujen yhteiskunnallista merkitystä. Ei ole samantekevää miten tietojärjestelmät suunnitellaan ja toteutetaan. Pienilläkin yksityiskohdilla voi olla isoja vaikutuksia.

Kun suunnitellaan yhteiskunnallisesti merkittäviä tietojärjestelmiä, ajattelua ei saa ulkoistaa vaan on tiedettävä mitä halutaan, niin että löytyy kyky viedä tarpeiden määrittely kooditasolle asti. Muuten saadaan jotain muuta kuin halutaan. Koodilla on taipumus muuttaa toimintatapoja ja toimintakulttuuria, mahdollisesti ei-toivottuun suuntaan.

Malliesimerkki tähän liittyvästä haasteesta löytyy Suomen terveydenhoitojärjestelmän tietotekniikan uudistamisesta (joka tuntuu takkuilevan takkuilemistaan). Ymmärtävätkö tämän alueen toimijat syvällisesti millaista uudistusta ollaan tekemässä? Ja osataanko tarpeet määritellä kyllin selvästi että asiat tulevat toteutetuksi halutulla tavalla?

Tässä voi käydä niin, että luodaan järjestelmä jota vain harvat kykenevät hyödyntämään, joka sulkee pois monia olennaisia toimijoita ja joka on täysin riippuvainen yksittäisten kaupallisten firmojen hallinnoimasta osaamisesta.

* * *

IT-palveluiden ostajan ammattitaidon on syytä olla huippua, jotta pystyy pitämään puolensa ja saamaan sitä mitä tarvitsee. Ikävä kyllä tämä ei nykyään yleensä toteudu. Valtion toimijat saavat pärjätä omillaan IT-arkkitehtuuria koskevien vaatimusten ja tilannetta hyödyntävien IT-yritysten ristitulessa.

Avoimien standardien käytännön toimivuus on suuri ongelma. Kaikki puhuvat avoimuudesta, mutta avoimuus ilman ostajan omaa osaamista on tyhjää retoriikkaa. Jos avoimesta yhteensopivuudesta ei huolehdita kaikilla tasoilla ylätason IT-arkkitehtuurista käytännön tietojärjestelmien hankintaan asiakkaan ehdoilla, ei tilanne kehity parempaan suuntaan.

Tuloksena on entisen kaltaisia yhteensopimattomia IT-saarekkeita, joista on huomauteltu Valtiontalouden tarkastusvirastoa myöten.