maanantai 8. tammikuuta 2018

Karo Hämäläinen, Jukka Oksaharju ja Random Walker: Laatuguru - näin valitset voittajaosakkeet

Karo Hämäläinen, Jukka Oksaharju ja Random Walker tarjoavat pörssiyhtiöihin sijoittamisen perusasiat tiiviissä melkeinpä selkokielisessä paketissa: Laatuguru - näin valitset voittajaosakkeet (Oksaharju Capital Oy, 2017; ISBN 978-952-68677-0-0).



Kirjoittajat ovat melkoisen tunnettuja "sijoittajaguruja" jo aiemmista teoksistaan ja kirjoituksistaan, mutta tämä teos on kieltämättä erinomainen saavutus, siinä on tiivistetty muuhun kuin halpoihin osakeindekseihin sijoittamisen helppous ja vaikeus.

Moni osakeyhtiö on päältä kaunis mutta silkkoa sisältä. Ja vaikka yhtiö olisikin kilpailukykyinen ja sellaisella toimialalla hyvin sijoittunut jolla riittää kasvunäkymiä, voi hinta olla liian kova tuotto-odotuksiin nähden.

Jouduin odottamaan kirjaa Helmetin varauksissa melkoisen tovin ennen kuin sen käsiini sain. Ja saman tien on todettava, että viimeisin pörssisijoitukseni, Citycon, tulee kirjassa ihan ansiosta teilatuksi, mikään pitkän linjan voittajaosake se ei kirjan oppien mukaan ole. Toisaalta nolottaa, vaikka toisaalta melko lailla myös tiesin mihin rahojani laitoin.

Oma sijoittamisstrategiani ei ole ollut kirjan oppien mukainen, sijoittaminen kohtuullisen pieneen määrään tarkkaan valikoituja riittävän edullisesti hinnoiteltuja laadukkaita osakkeita, mutta toisaalta useiden kymmenien osakkeiden salkkuuni on osunut myös tusinan verran yhtiöitä joita voi Laatuguru-kirjan mukaisesti pitää laatuosakkeina. Ja se on todettava, että vuosien varrella näiden osakkeiden paino on salkussa merkittävästi kasvanut laatuosakkeille tyypillisen pitkän aikavälin arvonnousun myötä.

Parasta kirjassa on se, että siinä ei suunnata kiinnostusta lyhyen aikavälin spekulaatioihin vaan kaikkein olennaisimpaan asiaan: miten hyvin potentiaalinen sijoituskohde pystyy pidemmällä aikavälillä kehittymään ja tuottamaan omistajalle lisäarvoa. Helppoa tämä ei ole kirjan selkeistä ohjeista huolimatta, mutta hyvässä lykyssä ainakin muutama potentiaalinen virhesijoitus jää tekemättä.





Laatuguru käy läpi laatusijoittamisen periaatteet. Kirja etenee suurista linjoista Helsingin pörssin yhtiöiden tarkasteluun. Kuinka maailman menestyneet sijoittajat ovat käyttäneet laatukriteereitä ja mitkä suomalaisyhtiöt voisivat kiinnostaa heitä? Kirja esittelee laatuyhtiöiden kriteerit ja opettaa, kuinka sijoittaja tunnistaa laatuyhtiön.

Vaikka laatusijoittaja ei ole järin kiinnostunut osakkeen hinnasta, sijoitusmenestys paranee, jos laatua saa ostettua silloin, kun muut sijoittajat eivät sitä arvosta. Yhtiöanalyysin viimeistelevät järkevään hintaan tehdyt ostot ja tervejärkinen salkunhoito

Ei kommentteja: