keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Maria Turtschaninoff: Naondel - punaisen luostarin kronikoita

Maria Turtschaninoffin romaani kertoo yhteiskunnallisesta epätasa-arvosta ja siitä miten alistetut voivat onnistua nousemaan kapinaan alistajiaan vastaan: Naondel - punaisen luostarin kronikoita (Tammi, 2016; suom. Marja Kyrö; ISBN 978-951-31-9087-3).



Kirja tapahtuu samassa fantasiamaailmassa kuin aiemmin ilmestynyt romaani Maresi. Kirjan lukeminen jäi kesken laina-ajan umpeuduttua, mutta laitoin teoksen uudelleen varaukseen ja ehkäpä sen saan piankin taas käsiini.



Järisyttävä tarina tyttöjen ja naisten alistamisesta - ja voimasta.

Palkitun Maresin itsenäinen jatko-osa Naondel palaa ajassa taaksepäin, Punaisen luostarin perustamista edeltäviin tapahtumiin. Nuorille aikuisille suunnatussa kirjassa päähenkilöt, naiset ja tytöt kertovat kukin oman, ravisuttavan tarinansa. Kaikkia yhdistää sama kohtalo: joutuminen julman Iskanin haaremiin. Kaunis mutta säälimätön romaani vangitsee lukijan tiukkaan nyrkkiinsä, josta on vaikea ravistella itseään irti. Upeasti kirjoitetulle, intensiiviselle tekstille voi kuitenkin vain antautua.

Ensimmäisenä ääneen pääsee Kabira. Tytön elämäntehtäväksi on annettu vaalia Anjia, lähdettä, jonka suunnattoman voiman niin hyvään kuin pahaan vain hän tuntee. Hyvässä perheessä kasvanut nuori Kabira rakastuu visiirin poikaan, Iskaniin, ja huumassaan hän tulee paljastaneeksi miehelle lähteen salaiset voimat. Vallanhaluinen Iskan tajuaa heti voivansa hyödyntää lähdettä ja tyttöä omiin, paholaismaisiin tarkoituksiinsa.

Muut naiset saapuvat haaremiin kuka mistäkin syystä. Nomadiheimosta tuleva Garai on joutunut myytäväksi orjamarkkinoilla. Orseola taas kuuluu puissa elävästä kansaan, unienkutojana hän pystyy vaikuttamaan toisten uniin ja niiden sisältöön. Voimakkaaseen naissoturi Sulaniin Iskanin väkivaltaisuus kohdistuu erityisen raakana. Sisarellinen yhteishenki ja tahto ei synny hetkessä, mutta naisten ja tyttöjen voima on suunnaton, kun on oikea hetki toimia.

Ei kommentteja: