maanantai 31. elokuuta 2015

James Craig: London Calling - An Inspector Carlyle Novel

James Craig tarjoilee poliittisen kähminnän kuteisiin puetun jännärin, jossa englantilaisen yläluokan valtakamppailu tarjoaa näyttämön rikoksen selvittelylle: London Calling - An Inspector Carlyle Novel (C & R Crime, 2011; ISBN 978-1849015820).



Craig kirjoittaa kohtalaisen sujuvaa tekstiä, jossa on sinänsä kiinnostavia huomioita englantilaisen yhteiskunnan pelisäännöistä, mutta päähenkilö John Carlyle on poliisihahmona moneen kymmeneen kertaan tuttu, eikä juonikaan ole erityisen omaperäinen.

Helppo pika-ateria jännärien ja dekkarien lukijoille, vaikkakin teoksessa on perusdekkaria enemmän yhteiskunnallista pohdintaa.

Teos on kirjasarjan ensimmäinen, mutta saa nyt nähdä jaksaako tätä lukea eteenpäin. Sarjan seuraava teos on Never Apologise, Never Explain, ja lisäksi on ilmestynyt teos The Enemy Within joka kertoo Carlylen uran ensi hetkistä, kun tuore poliisi joutuu vuonna 1984 mellakoivien kaivostyöläisten vastapuolelle poliisien puolustuslinjaan.

Can you win an election and cover up murder at the same time? When Inspector John Carlyle finds a body in a luxury London hotel room he begins a journey through the murky world of the British ruling classes which leads all the way to the top.

In the middle of a General Election, a murderer is stalking the man poised to be the next Prime Minister. With power almost in his grasp, Edgar Carlton will not stand idly by while his birthright is threatened. Operating in a world where right and wrong don't exist and the pursuit of power is everything, Carlyle has to find the killer before Carlton takes the law into his own hands.


sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pentti Otsamo: Kahvitauko

Pentti Otsamo tarjoilee mausteisen kertomuksen kulttuurien välisistä suhteista sarjakuvakirjassa Kahvitauko (Like 2012; ISBN 978-952-01-0703-1).



Mitä voikaan tapahtua kun menee naapuriin pyytämään aineksia kahvikupposeen?



Unisadut on luettu ja äidinkin on aika saada kuppi kahvia. Mutta kahvipurkki ammottaa tyhjyyttään. Siispä vikkelästi kauppaan sillä aikaa kun lapsi nukkuu, eihän hän herää unestaan, eihän…

Äidin kahvinostomatka saa yhä oudompia käänteitä, kun kukkarossa ei ole lantin lanttia, turvamies mulkoilee pahasti ja maahanmuuttokriittiset ovat pystyttäneet marketin pihalle kahvikojun. Ainut apu tuntuu olevan kahvinmusta naapurinherra. Mutta mitä sitten tapahtuukaan?

lauantai 29. elokuuta 2015

Tony Millionaire: Kun oltiin Maakies

Tony Millionaire tarjoilee äärimmäisen mustalla huumorilla höystettyjä sarjakuvastrippejä kokoomateoksessa Kun oltiin Maakies (Kumiorava, 2010; ISBN 9789526742304).



Huumori ei juuri tämän mustemmaksi voi tulla, mutta jotenkin kummallisesti näissä sarjakuvissa on myös inhimillisyyttä, ehkäpä siksi että tarinoissa kerrotaan ihmisen pimeistä puolista ja kummallisuuksista siten että pimeyden keskelläkin naurattaa.



Tony Millionairen MAAKIES on maailman ainutlaatuisin sarjakuvastrippi. Se kertoo Naukkunaakan ja Gabby-sedän pimeän koomisista toilailuista, jotka usein liittyvät alkoholiin, sukupuolitauteihin tai silmittömään väkivaltaan. Mutta älä pelästy: kaikkien sarjan kauheuksien takana sykkii lämmin sydän, joka kuvaa kauniisti ja taitavasti kaukaisia merimaisemia ja ihmisyyden moninaisuutta.


perjantai 28. elokuuta 2015

Nick Mamatas: Bullettime

Nick Mamatas kertoo kotona ja koulusta kiusatusta David-pojasta, joka on koukussa yskänlääkkeeseen. Riippuen Davidin tekemistä valinnoista tulevaisuus on synkkä tai vieläkin synkempi: Bullettime (ChiZine Publications, 2012; ISBN 978-1926851716).



Kertomus ihmiselämän vaihtoehtoisista kuluista muistuttaa jossain määrin Kate Atkinsonin romaanista Life after life, mutta Mamatasin päähenkilö on vähemmän inhimillinen, ja fantasiaelementti dominoi kertomusta suuremmassa määrin.

Sinänsä kirja on omaperäinen kuvaus ihmisen kohtalosta, mutta paikka paikoin Eris-jumalattaren käyttö juonen kannattamiseen tuntuu kovin keinotekoiselta. Lukemisen arvoinen teos, jota on vaikea kategorisoida tiettyyn genreen, sanotaan vaikka että kyse on fantasiasta, kauhukertomuksesta, jännäristä ja kaunokirjallisuudesta ylipäänsä.

David Holbrook is a scrawny kid, the victim of bullies, and the neglected son of insane parents. David Holbrook is the Kallis Episkopos, a vicious murderer turned imprisoned leader of a death cult dedicated to Eris, the Hellenic goddess of discord. David Holbrook never killed anyone, and lives a lonely and luckless existence with his aging mother in a tumbledown New Jersey town. Caught between finger and trigger, David is given three chances to decide his fate as he is compelled to live and relive all his potential existences, guided only by the dark wisdom found in a bottle of cough syrup.


torstai 27. elokuuta 2015

Emily St. John Mandel: Station eleven

Joskus tulee tartuttua erinomaiseen kirjaan, joka kuitenkaan ei jaksa viedä mukanaan, ehkä on vain väärä hetki tarttua siihen. Näin kävi Emily St. John Mandelin romaanin kanssa, jota yritin lukea Helmetistä e-kirjana: Station eleven (Picador, 2014; ISBN 978-1-4472-6896-3).



Kirja kertoo tuhon jälkeisestä maailmasta, kiertelevästä näyttelijöiden ja muusikkojen seurueesta nimeltä Travelling Symphony, mutta samalla tarina limittyy useaan eri aikatasoon ja ihmisiin jotka yrittävät pitää yllä sivilisaatiota mahdottomassa tilanteessa.

Teos sai vuonna 2015 tieteiskirjallisuuden Arthur C. Clarke -palkinnon.

An audacious, darkly glittering novel about art, fame, and ambition set in the eerie days of civilization's collapse, from the author of three highly acclaimed previous novels. One snowy night a famous Hollywood actor slumps over and dies onstage during a production of King Lear. Hours later, the world as we know it begins to dissolve. Moving back and forth in time-from the actor's early days as a film star to fifteen years in the future, when a theater troupe known as the Traveling Symphony roams the wasteland of what remains-this suspenseful, elegiac, spellbinding novel charts the strange twists of fate that connect five people: the actor, the man who tried to save him, the actor's first wife, his oldest friend, and a young actress with the Traveling Symphony, caught in the crosshairs of a dangerous self-proclaimed prophet. Sometimes terrifying, sometimes tender, Station Eleven tells a story about the relationships that sustain us, the ephemeral nature of fame, and the beauty of the world as we know it.



keskiviikko 26. elokuuta 2015

Jean-Michel Charlier ja Victor Hubinon: Punaparta - Karibian demoni

Jean-Michel Charlier on kirjoittanut ja Victor Hubinon piirtänyt tämän sarjakuvatarinan merirosvoista: Punaparta - Karibian demoni (Egmont, 2013; ISBN 978-952-233-612-5).



Tarina ei ollut ollenkaan hassumpi kuvaus merirosvosta ja Eric-pojasta, joka lähtee selvittämään syntyperänsä arvoitusta. Käänteitä ja yllätyksiä piisaa, sarjakuvassa on nostalgista menneen ajan tunnelmointia, ja teksti ja kuvat istuvat mainiosti yhteen.



Aikanaan Zoom-lehdessä tutuksi tullut sarja kertoo merirosvo Punaparrasta, jota myös Karibian demoniksi kutsutaan. Hieno kokoelma pitää sisällään sarjan kaksi ensimmäistä seikkailua sekä kattavat artikkelit sarjakuvan taustoista.

Jean-Michel Charlierin ja Hubinonin luoma Punaparta on yksi eurooppalaisen seikkailusarjakuvan kulmakiviä. Yhdessä verenhimoisen miehistönsä kanssa Punaparta kylvää kauhua seitsemällä merellä, mutta kaikki muuttuu, kun hänen huostaansa päätyy poikavauva Eric. Ericistä kasvaa merirosvojen keskuudessa vastahakoinen sankari, joka ajan myötä lähtee selvittämään todellista henkilöllisyyttään.

tiistai 25. elokuuta 2015

Robyn Carr: The wanderer, The newcomer ja The hero

Robyn Carr on tehtaillut kymmenittäin kevyitä viihderomaaneita, joilla hän löytyy Helmetin e-kirjojen suosituimpien teosten kärkipäästä. Thunder point -teossarjan kolme ensimmäistä romaania ovat The wanderer (MIRA, 2013; ISBN 9781460309674), The newcomer (MIRA, 2013; ISBN 9781460315064) ja The hero (MIRA, 2013; ISBN 9781460317976).







Mitäpä tässä muuta lienee sanottavaa kuin että romaanit ovat kevyttä viihdettä kohtalaisen sujuvasti kirjoitettuna. Tarinat ovat melkolailla ennalta-arvattavia, mutta on näissä hitusen omaperäisyyttä, vaikkakin sisältö on teollista liukuhihnatuotantoa. Kirjoissa kuvattu todellisuus on eräänlaista fantasiaa amerikkalaisesta pikkukaupunki-idyllistä, ja ihmishahmot ovat melkeinpä yksiulotteisia.

Nestled on the Oregon coast is a small town of rocky beaches and rugged charm. Locals love the land's unspoiled beauty. Developers see it as a potential gold mine.

When newcomer Hank Cooper learns he's been left an old friend's entire beachfront property, he finds himself with a community's destiny in his hands. Cooper has never been a man to settle in one place, and Thunder Point was supposed to be just another quick stop. But Cooper finds himself getting involved with the town.

Single dad and Thunder Point's deputy sheriff "Mac" McCain has worked hard to keep his town safe and his daughter happy. Now he's found his own happiness with Gina James. The longtime friends have always shared the challenges and rewards of raising their adolescent daughters.





maanantai 24. elokuuta 2015

Ben H. Winters: World of trouble

Ben H. Winters päättää Hank Palace -dekkarisarjansa maailmanloppuun, ja mikäs sen komeampaa: World of trouble (Quirk Books, 2014; ISBN 978-1-59474-686-4).



Asteroidin törmäys maapalloon on enää muutaman päivän päässä, mutta Hankin sisko Nico on kadoksissa, eräänlaisen tuomiopäivän kultin toimiin sotkeutuneena. Hank lähtee etsimään Nicoa, ja yllätyksiä riittää yksi toisensa jälkeen.



Täytyy kyllä nostaa hattua Wintersille, joka vähäeleisen kaunopuheisesti kertoo tuhosta ja ihmisistä joiden ihmisyys on luhistumassa kaaoksen keskellä. Mutta ehkä jotain lohtua löytyy lohduttomuudenkin keskellä.

With the doomsday asteroid looming, Detective Hank Palace has found sanctuary in the woods of New England, secure in a well-stocked safe house with other onetime members of the Concord police force. But with time ticking away before the asteroid makes landfall, Hank's safety is only relative, and his only relative - his sister Nico - isn't safe. Soon, it's clear that there's more than one earth-shattering revelation on the horizon, and it's up to Hank to solve the puzzle before time runs out ... for everyone.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Ben H. Winters: Countdown city

Ben H. Winters jatkaa romaanin The last policeman tarinaa, kertomusta sivilisaatiosta joka tuhoutuu asteroidin törmäykseen, ihmisistä jotka elävät viimeisiä viikkoja yhteiskunnan rakenteiden jo tuhouduttua: Countdown city (Quirk Books, 2013; ISBN 978-1-59474-627-7).



Winters kirjoittaa vähäeleisen sujuvaa tarinaa, jossa poliisi Hank Palace jatkaa tutkimuksiaan vaikka poliisivoimat ovatkin jo lopettaneet toiminnan rikosten selvittämiseksi.

There are just 77 days before a deadly asteroid collides with Earth, and Detective Palace is out of a job. With the Concord police force operating under the auspices of the U.S. Justice Department, Hank's days of solving crimes are over until a woman from his past begs for help finding her missing husband. Brett Cavatone disappeared without a trace - an easy feat in a world with no phones, no cars, and no way to tell whether someone's gone "bucket list" or just gone.


Kirjasarjassa on ilmestynyt kolmaskin romaani, joka sijoittuu aikaan muutama päivä ennen asteroidin törmäystä, ja epäilemättä sekin on luettava, niin mainiosti tämä romaani toimii. Tämän mustemmaksi ei rikostarina voi juuri mennä.


lauantai 22. elokuuta 2015

Sokal ja Pascal Regnauld: Kasvoton nainen

On kulunut aikaa siitä kun viimeksi Ankardo-sarjakuviin olen tarttunut, mutta kirjastosta löytyi tämä Sokalin yhteistyössä Pascal Regnauldin kanssa tekemä albumi: Kasvoton nainen (Jalava, 2009; suom. Juha Tolvanen; ISBN 978-951-887-416-7).



Kirja on mustanpuhuva kuvaus ihmiskaupasta ja siitä miten ihmisiä esineellistetään ja välineellistetään. Ankardo joutuu ikään kuin sivusta seuraamaan tragediaa, jossa riittää yllätyksiä toisensa perään. Mutta onnea, sitä ei tässä tarinassa löydy kenellekään.


perjantai 21. elokuuta 2015

Jonathan Safran Foer: Extremely loud & incredibly close

Jonathan Safran Foer kertoo suuren menetyksen kokeneesta perheestä, pojasta jonka elämän isän kuolema mullistaa: Extremely loud & incredibly close (Hamish Hamilton, 2005; ISBN 0-241-14214-8).



Kirja kertoo vuoden 2001 terrori-iskun jälkeisestä ajasta New Yorkissa, surutyöstä ja siitä miten isän menettänyt poika yrittää päästä irti syyllisyyden taakasta. Ja samalla kirja kertoo erikoislaatuisista ihmisistä ja salaisuuksista, joita ihmisillä on elämässään. Samalla kirjassa palataan vuosikymmenien takaisiin tapahtumiin, suuren sodan jälkeiseen aikaan ja niihin jälkiin jota sota ihmisiin jätti.



Kirjasta on tehty myös elokuva, joka ilmeisestikään ei tee täyttä oikeutta tälle ajatuksia herättävälle ja omaperäiselle romaanille, joka on kerrottu ahdistuskohtauksista kärsivän yhdeksänvuotiaan pojan näkökulmasta.



In a vase in a closet, a couple of years after his father died in 9/11, nine-year-old Oskar discovers a key... The key belonged to his father, he's sure of that. But which of New York's 162 million locks does it open? So begins a quest that takes Oskar - inventor, letter-writer and amateur detective - across New York's five boroughs and into the jumbled lives of friends, relatives and complete strangers. He gets heavy boots, he gives himself little bruises and he inches ever nearer to the heart of a family mystery that stretches back fifty years. But will it take him any closer to, or even further from, his lost father?



torstai 20. elokuuta 2015

Dave Eggers: The Circle

Dave Eggers tarjoilee lähitulevaisuuteen sijoitetun tieteisjännärin yhtiöstä joka pyrkii mullistamaan niin työn tekemisen kuin yhteiskuntaelämän rakenteet: The Circle (Alfred A. Knopf, 2014; ISBN 978-0-385-35139-3).



Kirjassa kuvattu yhtiö on mitä ilmeisimmin Google, ja Eggers luo suorastaan kauhistuttavan kuvan siitä mitä voisi tapahtua jos Googlen kaltainen yhtiö pääsee vallankahvaan samalla kun yhtiö tietää ihmisten kaikenlaiset salaisuudet.

Eggersin kuvaama tietoyhteiskunta on dystopia sieltä kaikkein kamalimmasta päästä, maailma jossa yksityisyyden katoaminen tarkoittaa sitä että ne jotka hallitsevat informaatiota hallitsevat myös poliitikkojen ja muiden vallanpitäjien toimia miten tahtovat. Eikä kenelläkään ole mahdollisuutta taistella tätä kaiken läpitunkevaa valtakoneistoa vastaan.

Kirja kaipaisi lyhentämistä, sillä noin puolet siitä on melkoista tyhjäkäyntiä, ja paikoin teos tuntuu pikemminkin tietokirjalta kuin kaunokirjallisuudelta. Mutta tästä huolimatta teos oli iskevä ja osuva, ja vähintäänkin ajatuksia herättävä.


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Karen Hawkins: An affair to remember

Helmet-kirjaston e-kirjojen kokoelman suosituimpien teosten luettelo on varsinainen pikaruokaosasto. Sieltä löytyi Karen Hawkinsin historiallinen rakkausromaani, jossa Iso-Britannian aateliston koukeroiset ihmissuhteet joutuvat paikoin teräväänkin kieputukseen: An affair to remember (HarperCollins, 2009; ISBN 978-0-06-189595-1).



Kyseessä on epäilemättä viihdekirjallisuus sieltä kevyimmästä päästä, sen tyylisestä jota on myynnissä ruokakauppojen kassojen lähellä karkkihyllyn tuntumassa, heräteostoksena. Mutta yllättäen tämä kevyt paketti tuli luettua jotakuinkin alusta loppuun, mitä nyt siellä täällä hypin ohi nolostuttavimmista kohdista.



Saddled with five unruly orphans, the Earl of Greyley, Anthony Elliot, is at his wits’ end. Unfortunately, the only person willing to deal with the adorable little terrors is Anna Thraxton, governess extraordinaire – and the one woman Anthony can’t abide. She’s too outspoken, too opinionated, and far too beautiful for his peace of mind. A woman should be meek and mild – words that perfectly describe his prospective bride, not the flame-haired temptress who haunts his dreams.

tiistai 18. elokuuta 2015

Niklas Modig ja Pär Åhlström: Tätä on lean - ratkaisu tehokkuusparadoksiin

Niklas Modig ja Pär Åhlström tarjoilevat omaperäisen näkemyksen siihen, mistä yritysjohtamisen lean-ajattelumallissa loppujen lopuksi on kyse: Tätä on lean - ratkaisu tehokkuusparadoksiin (Rheologica Publishing, 2013; suom. Maarit Tillman; ISBN 978-91-980393-3-7).



Japanista ja erityisesti Toyotan tehtailta peräisen oleva lean-ajattelu on kokonaisvaltainen lähestymismalli tehokkuusajatteluun ja asiakaslähtöiseen johtamiseen. Helposti kuitenkin käy niin, että lean-ajattelusta omaksutaan vain pinta ymmärtämättä, että lean vaatii syvällistä koko toiminnan läpitunkevaa ajattelun muutosta, kyse ei ole vain pienestä pintasilauksesta olemassaolevaan toimintaan.



Ja samalla on ymmärrettävä, että on myös tilanteita joihin lean-ajattelu ei sovellu, tai vähintäänkin täytyy tiedostaa ajattelumallin rajoitteet ja reunaehdot.



Joka tapauksessa: erittäin suositeltava teos, olkoon lean-ajattelu ennestään tuttua tai ei.


maanantai 17. elokuuta 2015

Greg ja William Vance: Bruno Brazil 1

Greg on käsikirjoittaja ja William Vance piirtäjä tässä nostalgiaa tihkuvassa agenttisarjakuvassa: Bruno Brazil 1 (Egmont, 2013; suom. Mirka Ulanto; ISBN 978-952-233-736-8).



Kirjoja on ilmestynyt suomeksi useampiakin, mutta saattaa olla että lukeminen jää tähän yhteen, kirjaston sarjakuvahyllystä löytyneeseen teokseen, joka yli 200-sivuisena oli melkoisen tuhti annos agenttimeininkiä. Piirrosjälki ei ole hassumpaa, ja tarinat nyt ovat melkoista höttöä, mutta aika ajoin sitä tekee mieli tämmöistä pikaruokaakin.


sunnuntai 16. elokuuta 2015

Jouni K. Kemppainen, Mikko Vienonen ja Tarmo Koivisto: Pääkaupunki - politiikka on tylsää

Jouni K. Kemppainen ja Mikko Vienonen ovat kirjoittajia ja Tarmo Koivisto kuvittaja tässä sarjakuvakirjassa, joka kuvaa Suomen politiikan tilaa vuosina 2003-2008. Moni tuon ajan tapahtuma oli jo ehtinyt unohtua, mutta kätevästi muisti virkistyi tämän pikakatsauksen voimin: Pääkaupunki - politiikka on tylsää (Otava, 2009; ISBN 978-951-1-23394-7).



Sellainenkin tuli mieleen kysyä, että olemmeko tulleet herkkänahkaisemmiksi, kun osassa sarjakuvaa tuntui olevan sen verran terävyyttä ja kirpeyttä että suorastaan toivoi samanlaista löytyvän tämän päivän lehdistä. Mutta ehkä politiikka on muuttunut vähemmän vakavastiotettavaksi ja sitä myötä myöskin sarjakuvan keinoin on hankalampi tarttua politiikan tekijöihin.


lauantai 15. elokuuta 2015

Aapo Rapi: Kosmista kauhua

Aapo Rapi tarjoilee näpäkän huumorilla maustetun kauhukertomuksen, jossa vampyyrit ja heidän palvelijansa elävät outoa elämäänsä yrittäen tulla toimeen nykyajan kiemuroissa: Kosmista kauhua (Like, 2014; ISBN 978-952-01-1033-8).



Tämäkin kirja löytyi kirjaston sarjakuvahyllystä, jota täytyy pitää varsinaisena sivistämisen lähteenä, vaikka kulttuurieliittimme ei kovin paljon tämän kaltaisesta sarjakuvasta innostuisikaan. Tekemisen iloa teoksessa tuntui olevan, ja ennen kaikkea muutama mainio oivallus.

Ja kaikkein kauhistuttavin asia kirjassa on virkamiesbyrokratia, jolle vampyyrikään ei tunnu voivan oikein mitään.


perjantai 14. elokuuta 2015

Grady Hendrix: Horrorstör

Tietynlaista väistämättömyyttä lienee ruotsalaiseen huonekalujen jättikauppaan sijoitetussa kauhutarinassa, sillä Ikeassa shoppailu ei välttämättä mitään huvia ole: Horrorstör (Quirk Books, 2014; ISBN 978-1-5947-4526-3). Teoksen suunnittelija on Andie Reid, kuvittaja Michael Rogalski ja kannen valokuvan ottaja Christine Ferrara.



Varsin mainiosti Grady Hendrixin romaani toimii, varsinkin kun mausteena on otteita fiktiivisen kauppaketjun kuvaston sisällöstä. Tärkein kysymys tämä teoksen lukijalle lienee se, uskaltaako lukemisen jälkeen enää mennä ostoksille isoihin huonekalukauppoihin. No, se on siinä ja siinä.



It's a classic old-fashioned haunted house story - set in a big box Swedish furniture superstore. Designed like a retail catalogue, Horrorstor offers a creepy read with mass appeal-perfect for Halloween tables!


torstai 13. elokuuta 2015

Mary Jo Putney: Loving a lost lord

Tämä Mary Jo Putneyn romaani oli kirjaston luetuimpien e-kirjojen kärkisijoilla, ja pitihän sitä tarkistaa mistä tässä viihdekirjassa on kyse: Loving a lost lord (Kensington, 2012; ISBN 978-1-4201-3167-3).



Ilmeisesti näitä Lost lords -romaaneja on enemmänkin, ja jonkinlainen tehdastuotannon maku tässä romaanissa olikin, liukuhihnaa on pidetty kovilla kierroksilla tekstiä tuotettaessa.

Mutta omassa historiallisen rakkausromaanin genressään tämä epäilemättä on tarttuvan helppolukuinen pläjäys, jos haluaa pariksi tunniksi viihdykettä.



Battered by the sea, Adam remembers nothing of his past, his ducal rank, nor the shipwreck that almost claimed his life. However, he's delighted to hear that the golden-haired vision tending his wounds in his wife. But Mariah Clarke has a secret - and a passion begun in fantasy has become dangerously real and completely irresistible.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Steve Hockensmith: Pride and prejudice and zombies - dawn of the dreadfuls

Steve Hockensmith yhdistää zombit ja historiallisen romaanin parodisella tavalla, ja vaikka tiettyä ruokahalua tämä lajityyppi herättikin, kovin pitkälle en romaania jaksanut pureskella: Pride and prejudice and zombies - dawn of the dreadfuls (Quirk books, 2010; ISBN 978-1-59474-454-9). Teoksen kuvitus Patrick Arrasmith.



Kirja kertoo romaania Pride and prejudice and zombies edeltävistä tapahtumista, siitä miten zombien hyökkäys oikein saikaan alkunsa, mutta tämä riitti minulle, ei enempää tätä kattausta ainakaan tällä kertaa.


tiistai 11. elokuuta 2015

Mary Robinette Kowal: Glamour in glass

Pidin Mary Robinette Kowalin romaanista Shades of Milk and Honey, jossa kirjailija kertoi uusiksi Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin tarinan limittäen historialliseen romaaniin fantasian aineksia. Romaanin jatko-osassa matkustetaan Belgiaan, jossa on vastassa monenlaista juonittelua ja jännitysmomenttia: Glamour in glass (Tor, 2013; ISBN 978-0-7653-2561-7).



En ole historiallisten romaanien erityinen ystävä, ja tämä kuvaus epätavalliseksi muotoutuvasta häämatkasta osoittautui lopulta liian raskaaksi kahlata läpi, vaikka tälläkin kertaa Kowal tuntui onnistuvan tyylilajien sekoittamisessa vaihtoehtohistoriassaan. Romaanin lukeminen jäi kesken, oikeastaan ihme että jaksoin näinkin pitkälle.

maanantai 10. elokuuta 2015

Will Eisner: Spirit 3

Will Eisner tarjoilee mainioita rikostarinoita sarjakuvamuodossa näissä kokoelmissa, ja suomennustyötä voisi pitää kulttuuritekona: Spirit 3 (Jalava, 1995; suom. Soile Kaukoranta; ISBN 951-887-054-3).



Kovaksikeitettyjen rikostarinoiden salavihkainen huumori aukesi minulle vaivihkaa, kunnes opin siitä nauttimaan, ja vaikka moni näistä tarinoista onkin hiukan kärsinyt ajan patinasta, voi yhä silti nauttia kertomisen ilosta ja luovasta tavasta kuljettaa tarinaa sarjakuvan muodossa.


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Jeff Smith: Luupäät 5 - Kivileuka

Jeff Smithin toisen Luupäät-trilogian toinen osa on nimeltään Luupäät 5 - Kivileuka (Like, 1998; suom. Jorma Penttinen; ISBN 951-578-532-4).



Se mikä näissä sarjakuvakirjoissa lienee omaperäisintä on miten Smith tekee hahmoistaan moniulotteisia, ei ole pelkkiä sankareita ja ilkiöitä, vaan kaikissa hahmoissa on sekä pimeää että kirkasta, kukaan ei ole paperinohuesti sellainen kuin pinnaltapäin näyttää. Ja tämä on sarjakuvalta paljon.